Päätös on tehty

Kirjoitin ensin pitkän ja perusteellisen sepustuksen viime kisoista ja mitä sitten sen jälkeen. Deletoin sitten koko tekstin. Tyydyn vain toteamaan, että Lillistä tuli eläkeläinen, ainakin mitä aktiiviseen kisaamiseen tulee. Jos koiran terveys ei ole priimaa, eikä se tahdo kestää kisatilanteen henkistä kuormitusta, niin silloin kisaaminen saa jäädä. Kun osteopaatilla joutuu ravaamaan jatkuvasti, ei kisaaminen todellakaan ole sen arvoista. Lilli tykkää aksata omassa tutussa hallissa ilman kisapainetta. Käymme siis treeneissä, ellei kerran viikossa, ainakin silloin tällöin. Ja ehkä kisataankin hyppyradalla joskus, mutta ei aktiivisesti. Kun sain tämän eläkepäätöksen tehtyä, on nyt oikeastaan helpottunut olo. Toki mua harmittaa se kova työ mikä on tehty, että arasta alkeiskurssin koirasta on saatu kisavalmis, mutta täytyy realiteetit tunnustaa. Pään seinään hakkaaminen loppuu nyt.

Sitten tää toinen treenikaveri... Iitu, jonka kuumumisaste on valtava. Se kuumuu radalla, eikä pysty käsittelemään sitä. Meillä on nyt treeniohjelma siihen ongelmaan. Treenaamme rauhoittumista, leikkimistä ja irtoamista. Kun jotenkin saatais nää palikat kohdilleen, kokeillaan agilitya. Niin kauan kuin nää kolme ei pelitä, ei aksata. Mutta meillä on Iitun kanssa rally-toko. Se on just Iitulle sopiva laji: yhdistelmä tottelevaisuutta, mutta silti leikkimielisyyttä. Koitetaan nyt treenata omillamme. Josko joskus kokeiltais möllikisoissa jossain. Täällä päin kisoja ei ole, joten pakosta joutuu ajelemaan.

Näyttelyrintamalla on ollut tosi hiljaista. Lilli alkoi tiputtamaan karvaansa, ja sen kanssa suunnitelmat on muutenkin ehkä vasta veteraanikehissä, eli kahden vuoden päässä. Iitu kasvattaa karvaansa hitaasti ja Seinäjoen näyttely lokakuussa on tähtäimessä. Pyörähdettiin me Iitun kanssa match show:ssa keskiviikkona, jossa se tepasteli yli 40 nartun joukosta punaisten 2.:ksi. Aika hienosti iitulaiselta, jonka näyttelyura alkoi metrin korkuisin kenguruloikin :)

Loppuun pari tuoretta kuvaa neideistä: