Hormonihöyryjä...

Mulla on täällä kaksi hormonihirviötä. Ensiksikin Iitulla on juoksu. Lenkkeily on yhtä tuskaa, kun poikien viestejä on pakko lukea ihan joka mättäästä ja Lilliä on yritettävä astua joka välissä. Mulle se teki sen kerran. Sai niin huutia, että toista kertaa ei ole yrittänyt... Toisekseen, en tiedä vaikuttaako Iitun juoksu Lilliinkin häiritsevästi vai onko Lillillä valeraskaus, mutta se oli taas aivan outo eilisissä agiharkoissa kuten oli jo edellisissäkin. Kuten ohjaajamme sanoi: se oli sen näköinen kuin taivas olisi tippumassa sen niskaan, hermostunut eikä sietänyt lainkaan toistoja. Lisäksi se vähät välitti, mitä minä näytin, vaan meni ihan minne itse halusi - jos halusi. Se ei katsonut välillä edes mun päälle, vaan meni omia polkujaan. Ei yhtään Lillin tyyppistä käytöstä. Välillä se jopa haukkui mulle, mikä ei todellakaan ole sille tyypillistä. Katotaan nyt, muuttuuko käytös parempaan kun IItun juoksu loppuu. Ei Lillillä kyllä mitään pesänrakennustouhuja ole esiintynyt, mutta on sillä toisaalta valeraskauskin kerran ollut. Jospa se ilmentyy tällä kertaa näin. Tiedä häntä, mutta toooosi rasittavaa, varsinkin kun olis ollut ihan kivat radat treenattavana. Tänään olis ollut Lapualla epikset, joihin mun piti Lillin kanssa mennä.Mutta nyt jätän kisat suosiolla väliin. Todennäköisesti meno olis samanlaista kuin eilen, mihinkä se siitä olisi muuttunut. Huh huh...

Tässä vielä muutama kuva Tuurin näyttelyssä. Olin siellä katsovinani, ettei Lillin häntä mahdottomasti noussut, mutta kyllä se vaan oli välillä aika ylhäällä. Kuvat paljastavat kaiken... Täytyy edelleen treenata siis sitäkin. 

Kaikissa kuvissa kuvaajana Taija Linna. Kiitos Taijalle kuvista...:)

Liikkeissä hihna on niin tiukalla, että soi. Lilliä piti kiskoa ja tsempata vauhtiin, että tuus jo, ja kuvissa se kyllä näkyy...

Tuuli puhaltaa Lillin korvat pystyyn. Tässä on tuomarit katsomassa sen ilmettä, siksi katse niin ylöspäin...

Porin näyttelyn aikataulut tulivat: kokonaista 89 shelttiä. Siellä menee siis koko päivä. Shelttikehä on sisällä Karhuhallissa, joten sadetta ei tarvitse pelätä. Tosin kauniilla säällä olisi mieluusti ollut kyllä ulkonakin.

Tuurissa tuuria

Olimme tänään siis Lillin kanssa Tuurin näytelmissä. Menomatkalla oli aivan kaamea sää. Onneksi suurimman osan ajasta oli satamatta. Vaikkakin pahempaankin säähän olin varustautunut.

Ennen kehää tein Liilin kanssa häntätreeniä: nyppäsin ja murahdin, kun häntä nousi. Ehkä sillä oli merkitystä. Tänään häntä toki nousi, muttei kovin paljon selkälinjan yläpuolelle. Paitsi yksilöliikkeissä kolmiota tehdessä kun tultiin tuomaria kohti, oli häntä oikein pystykorvahäntä, mutta ehkä sitä ei huomattu...:)  Arvostelussa hännästä toki mainittiin. Muuten kokemus oli, sanoisinko, mielenkiintoinen: kotimainen tuomari ja harjoitusarvostelija. Tekstiä tuli paljon, ja suullista kritiikkiä vielä enemmän. Pinkki nauha oli tänään lujassa.  Avoimessa luokassa oli neljä narttua. Ensimmäinen oli bikineissään ollut korkeajalkainen koira, joka sai EH:n. Siinä vaiheessa totesin vieruskaverilleni, että jos Lilli saa huonomman kuin tuo, lähden kotiin ( anteeksi vaan "honkkelin" omistaja, jos satut lukemaan...).  Lilli syynättiin pöydällä tosi tarkasti ja teksti oli karua kuultavaa. Olin ihan varma, että Lilli saa keltaisen nauhan ja koira on ihan paska. Varsinkin, kun edeltävä koira sai H:n, jota en olleskaan käsitä... No, Lilli sai EH:n ja voitti luokkansa eli tuloksena tänään avo eh1, mikä on Lillille hyvä tulos. Se on pikkunätti koira, mutta realisti täytyy olla. Shelteissä on kova taso; se ei ole ihan valioluokkaa. Mutta turkki oli kaunis tänään, sitä on ihan mahdottomasti tällä hetkellä ja kostea sää vielä tuuhensi sitä sopivasti. Lilli oli mun silmään hienon näköinen tänään.
Arvostelu oli seuraavanlainen:
"Kooltaan ja mittasuhteiltaan erinomainen. Hyvä päänkiila, mutta kuono saisi olla paremmin täyttynyt. Hyvä purenta, kauniit silmät, kevyet korvat. Lyhyt pysty kaula. Rintakehän tulisi olla syvempi ja pidempi. Niukat etukulmaukset, riittävät takakulmaukset, painuneet ranteet. Hyvä luusto ja käpälät. Saisi liikkua pidemmin askelin ja saisi kantaa häntäänsä kauniimmin"


Tuosta kaulasta oon eri mieltä. Lillillähän on pitkä kaula ja vielä pöydällä kohensin sen ryhtiä, että kaula nayttäisi vieläkin pidemmältä. No mielipiteitä on monia ja tämä oli yksi. Seuraavan kerran mielipiteitä kuullaan sitten heinäkuun alussa Porissa.

Kuvia lisään myöhemmin, jos niitä saan...

Edistymistä ja takapakkia...

Agilityrintamalla siis. It's going great and not so great. Ensin vaikka ne kivat asiat. Lillin kanssa ollaan treenattu omalla keinulla lähes päivittäin ja selvää edistymistä tapahtuu koko ajan. Tällä hetkellä mennään siinä vaiheessa, ettei Lilliä tarvitse houkutella keinulle vaan se menee vapaaehtoisesti, eikä keinun liikettä tarvitse kädellä vaimentaa. Huono puoli tuossa keinussa on, että se on niin kevhytrakenteinen, että se tahtoo pompata ikävästi takaisin, vaikka koira menisi miten hitaasti kippikohdan yli. Nyt ottaa päähän tyhmä minä. Ostin uudet tyynyt toista kuukautta sitten ja pöhköyksissäni heitin vanhat menemään. Nyt niitä todella tarvittaisiin vaimentimina. Sitten kun oma keinu tuntuu varmalta ja koira menee sen iloiten, sitten kokeillaan seuran keinua. Ja se onkin jännityksen paikka, joka saa vielä odottaa kauan.

Keskiviikon treeneissä meillä oli kolme helppoa pätkää, joten päätin nostaa rimat medikorkeuksiin. Jos kerran meinataan kisata tänä kesänä, on niitäkin koitettava. Ensimmäisellä kerralla Lilli meni hiukan varmistellen. Toiselle kerralle otin pallon kehiin ja se menikin jo paremmin. Myös toinen radanpätkä oli iloista Lilliä, mutta sitten kolmas... En tiedä mitä tapahtui, mutta Lilli muuttui samanlaiseksi kuin se oli joskus ennen. Se oli ihan eri planeetalla kuin mä. Aloitusrenkaan jälkeen se kieltäytyi hypystä ja toisella yrittämällä juoksi hypyn ohi edes pahemmin katsomatta mun päälle. Vaikka rima laskettiin kolmeenkymppiin, se ei ollut yhtään oma itsensä. Sitä ei kiinnostanut pätkän vertaa. Ihme juttu. Mä oon ihan ????? En tiedä päättikö se, että nyt on nelikymppisillä rimoilla menty ihan tarpeeksi yhdelle illalle. Se saa luvan kyllä seuraavissa treeneissä edes yrittää nelikymppisistä, laitetaan rimoja vaikka eri korkeuksille että joukossa olis matalampiakin, mutta periksi en nyt anna. Ei se vaikuta siltäkään, että se olisi kipeä: lenkillä loikkii ja juoksee kuten ennenkin. Joku juttu noissa rimoissa nyt vaan on, mikä tekee sen epävarmaksi. Voi huokaus...

Eilen oltiin Lillin kanssa mätsärissä tuossa Areenan parkkiksella. Iitulla alkoi, yllätys yllätys, juoksu, joten se sai jäädä kotiin konginsa ja puruluidensa kanssa. Hyvin oli neiti viihtynyt. Sille kun tunkee kongin täyteen tavaraa, niin se viihtyy sen parissa kummasti. Lillin esiintyminen oli taas hiukan flegmaattista, häntää lukuunottamatta... Ennen mätsäriä ja illemmalla kotona, tehtiin häntätreeniä. Kun häntä nousi, murahdin ja nyppäsin hännästä. Kun häntä pysyi alhaalla, kehuin. Häntä pysyikin kohtuullisesti alhaalla, mutta Lillistä tuli niin epävarman oloinen ja se hidasteli, että luovuin koko touhusta. Pitäköön häntänsä niin kuin lystää. Se osaa kantaa sitä kauniistikin, kuten tänään lenkillä. Se oli tosi ylvään ja kauniin näköinen ravatessaan häntä alaspäin. Kyllä se häntä pirulainen tekeekin koirasta ruman näköisen ja vaikuttaa liikkeeseenkin rumentavasti. Harmi... Ai niin, Lillin suoritus mätsärissä riitti loppujen lopuksi sinisten kakkostilaan. Naurattaa tuo diiva. Kehässä oli pari kolme jo kuivahtanutta pissalätäkköä ja ne piti kiertää kaukaa. Ja tietysti meidän poseerauspaikkakin oli lähellä yhtä lätäkköä. Lillin ilmekin oli sen näköinen, että voi yökötys. On se melkoinen hienohelma :)

Tuurin näyttely on sitten ylihuomenna. Onneksi sääennusteet lupaavat jo hiukan kuivempaa keliä. Ja mulla on siellä ehkä telttakauppojakin suunnitteilla. Jos jatkossa sais sitten pysyä kuivana. Tuurista raporttia luvassa sitten sunnuntaina. Pidän peukkuja, että häntä ei ihan TV-antennina sojottaisi...

Pienin askelin eteenpäin...

... nimittäin Lillin ja keinun kanssa. Kyllä tuo oman keinun ostaminen oli tosi hyvä asia. Tulee tuota keinuongelmaa treenattua usein, kun ei tarvitse aina lähteä erikseen hallille.

Aluksihan Lilli kurkkii aitauksen toisesta päästä keinua ja houkutellahan se sille piti. Ensin ollaan otettu vaan alastuloa, sitten ollaan vähän keinuteltu vaan ja tällä viikolla oon kokeillut koko estettä. Viikolla se suoritti esteen ihan vapaaehtoisesti, ilman suurempia houkutteluja. Se meni keinun, mutta otin vielä kädellä vastaan. Tänään uusi yritys. Eipä tarvinnut neitiä hirveästi houkutella: se tuli melkein innolla, mikä on sille paljon. Muutaman kerran se meni keinun niin, että otin kädellä vastaan, mutta lopuksi ei tarvinnut enää helpotuksiakaan ja koira meni vielä uudelleenkin. Tehtiin vain muutama toisto ja lopetettiin, kun meni hyvin. Yes, yes, yes!!! Jospa keinukammosta päästäis hiljalleen eroon. Tällä hetkellä näyttää ainakin lupaavalta. Toki paljon vaaditaan treeniä ja tuo rohkeus pitäis saada siirrettyä siihen kisakeinuunkin, joka paukahtaa Lillin mielestä kamalasti. Nyt mennään niin ohuen langan varassa, ettei saisi tulla yhtään takapakkia. Eli pysytään ensin vain tässä omalla keinullamme ja sitten kun näyttää siltä, että se on varma, niin sitten vasta siirrytään kisakeinulle. Mutta joka tapauksessa, tämä on hirveän suuri askel Lillille. Hienoa!!!

Iitunkin kanssa käytiin aamulla hallilla. Tehtiin etenemisharjoitusta, kolmen hypyn suoraa. Iituhan etenee, kun näkee että makkara odottaa. Sitten treenattiin keppejä ja puomia. Puomi on Iitulle ehkä jännittävin este tällä hetkellä. Raivostuttavaa, kun se vain tahtoo karata sinne ja puolessa välissä neidillä alkaa sitten jalkoja tutisuttaa.

Lilli ja Iitu ovat niin erilaisia motivoinnin ja palkkauksen suhteen. Lillille kelpaa kyllä namipalkkakin, mutta siihen tulee aimo annos sähäkkyyttä ja temperamenttia lisää, kun sitä palkkaa pallolla. Iitulle taas makkara on SE juttu. Kokeilin huvikseni palkata sitä tänään pallolla. Se lönkötteli katsomaan, että mikäs toi on, mikä lensi ja tuli sitten mun luokse, että missäs se makkaratarjoilu on...:)

Seuraavat ryhmät alkaa heinäkuussa ja toiveita on, että päästäis Iitun kanssa ryhmään. Toivottavasti päästään. Iitu tarttis ryhmätreeniä. Sen pitäis saada harjoitella sitä, että se voi mennä radalla myös silloin, kun on muita koiria ja ihmisiä paikalla. Ja emäntäkin tarttis vähän peräänkatsojaa...