Lillin lempparivuodenaika alkoi

Tänään nimittäin satoi ensilumi. Lilli rakastaa yli kaiken lumisadetta ja lumipeitettä maassa. Se juoksee ja yrittää pyydystää alas leijailevia lumihiutaleita. Välillä se työntelee lunta edellään puikulanenällään ja sitten työntää nokkansa silmiä myöden lumihankeen. Voi sitä riemua, kun se hoksasi lumen, kun mentiin päivälenkille. Sisään tuleminen olikin sitten selvästi tympeä juttu. Lilli ei muuten koskaan jää perään haukkumaan, kun se jää yksin kotiin. Mutta talvella kaikki on toisin. Kun olen lähdössä ulos, Lilli jää monesti protestoimaan sitä, että se ei pääse nauttimaan lumen iloista. Sen ilme kertoo, että et voi olla tosissas ja jättää häntä sisälle... Toivottavasti tämä lumi pysyisi edes hiukan kauemmin kuin päivän.

Eilen oli taas agilitytreenit ja ne menivät ihan kivasti. Ensimmäisellä radan pätkällä Lillistä tosin näki, että se aristeli ympäristöä: hallia ja toisten koirien meteliä. Välillä oli jaloissa ja välillä irtosi hyvin. Toisella kertaa se oli jo selvästi reippaampi, eteni hyvin ja uskalsi irrota.Kun se pääsee vauhtiin, se kyllä nauttii tekemisestä. Se on tosi hyvä juttu se, koska välillä jo ajattelin, että tykkääkö koira tästä touhusta ollenkaan. Tärkeintä kuitenkin pitäisi olla se, että koira nauttii. Onneksi sitä agi-iloa on ruvennut näkymään.

Lähdössä karkaaminen, varsinkin jos menen vähän kauemmas, on ollut jonkinasteinen ongelma. Nyt ollaan pari viikkoa treenattua kotioloissa tehostetusti paikalleen jäämistä. Kyllähän Lilli tietää, mitä paikallaolo tarkoittaa ja yleensä totteleekin. Mutta luulen, että Lillistä tuntuu tuolla hallissa pelottavalta jäädä yksin, kun emäntä menee kauemmas, ja sen takia helposti karkaa perään. Eilen harjoiteltiinkin paikalla oloa odotellessamme vuoroamme hallin metelissä. Lähdöt menikin eilen hyvin. Oikein positiivinen mieli jäi eilisistä harjoituksista.

Tämä talvikuva on Lillin ensimmäiseltä talvelta

Treeniä ja kuuhulluutta

Käväistiin taas hallilla heittelemässä palloa ja harjoiteltiinkin välissä. Lilli kyllä tykkäs joka solullaan, kun vuoroin heiteltiin palloa ja sitten mentiin vähän esteitä. Kertaakaan se ei edes katsellut ovelle päin. Pallo vaan kuumensi niin, että töitä tehdessä ei aina malttanut oikein kuunnella mitä emäntä käskee. Taitaa olla niin, että loppujen lopuksi Lilliä ei niinkän paljoa jurpi itse halli, vaan ne haukkuvat kaverit siellä. Joo, ja itse on maailman hiljaisin, joopa joo.

On tuo Lilli vaan hauska otus. Nyt kun illat on pimenneet, niin joka ilta se katselee ulkona taivaalle ja jos on kirkas tähtitaivas, se haukkuu tähdille. Ja varsinkin jos on täysikuu, niin sitten vasta haukutaankin. En ole vielä törmännyt koiraan, joka taivaan tähtiä haukkuisi. Lisäksi meidän talon yli menee lentokoneita vielä nousukiidossaan aika matalalla ja tuo yrittää sitten niitä kiinni. Onneksi ei sentään asuta missään Helsinki-Vantaan kentän lähistöllä. Meidän alkeiskurssin ohjaaja sanoi, että Lilli taitaa olla blondi. Niinpä tuo taitaa olla, alan uskoa...

Pallotreeniä

Käväistiin Lillin kanssa tänään agilityhallilla heittelemässä palloa. Tarkoituksena oli osoittaa Lillille, että halli on maailman kivin paikka. Nyt kun on siirrytty ulkokentältä halliin, Lillin epävarmuus hallia kohtaan on taas palannut. Lilli kyllä suorittaa harjoituksissa esteet innolla, mutta heti kun radan viimeinen este on ohi, neiti suuntaa ulko-ovelle, että nyt voitaiskin jo mennä. Selvästi näkee, että se tykkää mennä esteitä, mutta itse hallista se ei tykkää. Nyt meillä on sitten menossa projekti: halli on kiva juttu, halli on kiva juttu... Täytyy nyt yrittää käydä siellä ihan vaan palloa ja keppiä heittelemässä. Ne kun ovat Lillin ehdottomat lempparit. Annoin sen mennä muutaman kerran putkeenkin, kun se on taas siellä hallissa kivin asia. Toivottavasti nämä konstit alkavat tepsimään pikku hiljaa. Täytyy huomennakin piipahtaa hallilla palloa heittelemässä. Jos jollakin on hyviä ehdotuksia halliprojektiin, saa ehdottaa...

Tästä se alkaa...

..Nimittäin bloggaaminen meikäläisen osalta. Kotisivujen Uutiset-osioon on tullut kirjoiteltua jos jonkinlaista joutavaa jorinaa, joka ei oikein uutis-otsikon alle mahdu. Blogin perustaminen on ollut mielessä jo pidempään. Eli eikun bloggaamaan... Kummoinenkaan ainekirjoittaja en ole koskaan ollut, joten haastetta riittää.

Viime yönä tuli taas koettua koiranomistajan arkirealismia kerrakseen. Lilli rapsutteli kolmen aikaan sänkyä. Siitä tietää, että hätä on, sillä se ei yleensä turhia herättele. Katsoin ulos ikkunasta todetakseni, että ulkona oli syysmyrsky: tuuli ja satoi kaatamalla vettä vaakatasossa. Ei siis houkutellut ulosmeno. Kokeilin, josko koira suostuisi menemään takapihalle asioilleen ja avasin takaoven. Noh, se käväisi terassilla ja äkkiä takaisin sisälle. Ajattelin, että kyseessä taisikin olla väärä hälytys ja menin takaisin pehkuihin. Vartin päästä alkoi uusi rapsutus. Tuumasin koiralle, että etkös viittis tämän kerran sinne takapihalle päästää. Koira kävi taas terassilla kääntymässä ja äkkiä takaisin sisälle. Huoh, ajattelin että kerään viisi minuuttia voimia pukeakseni ja raahautuakseni ulos sateeseen. Hetken päästä epämiellyttävät tuoksut alkoivat leijua nenääni. Olohuoneessa odottikin melkoinen ripuliläjä keskellä mattoa. Ei muuta kuin matonpesuun ja koira suihkuun. Lopputulos oli toista tuntia valvomista. Jos olisin heti pukenut ja lähtenyt ulos, olisin selviytynyt vartilla tästäkin puuhasta. No, sainpa opetuksen: on toimittava silloin, kun hätä on suuri :)

Kakkajutuilla näemmä blogiura aloitettiin. Toivoa sopii, että juttujen taso tästä jatkossa nousee... :D