Tapausselostus Iitu kera kesäisten kuvien

Jospa sitä sitten päivittäisi lupaamani Iitun kuulumiset Turun reissulta. Myös Iitusta löytyi tosiaan vikaa ja osteopaatin mukaan se oli huonommassa kunnossa kuin Lilli. Iituhan teki keväällä sen ilmalennon A:n harjalta niskoilleen. Ja se lento oli aiheuttanut kaularankaan pahat muutokset. Ylin niskanikama oli vinksin vonksin, jos nyt oikein muistan niin se oli pois paikoiltaan (vai voiko niin olla). Kuitenkin, sen kanssa osteopaatti teki töitä, että sai paikoilleen ja kaksi seuraavaa niskanikamaa oli lukossa. Niskavamma aiheutti sen, että myös lantiossa oli jumi. Kaikki jumit saatiin kuitenkin auki ja Iitukin on saikulla agilitysta, tosin vain kaksi viikkoa, joka umpeutuu lauantaina. Iitukin sai ohjelmaansa ylämäkikävelyä ja uintia. Iitu ei onneksi ole yhtä vastentahtoinen veden suhteen kuin Lilli. Se ui rantaan, kun kantaa veteen ja kahlailee mielellään. Kaularangan taivutusharkat on myös ohjelmistossa. Osteopaatti totesi sen, mitä olen itsekseni huokaillut monta kertaa. Kyllä oli pikkukoiralla enkeli olkapäällä siinä ilmalennossa. Hengenlähtö ei ehkä ollut kaukana. Huh, mikä ajatus, ei kestä edes ajatella.... Osteopaatti tuumasi, että on tällä koiralla mahtanut olla pää kipeä. Hyvinkin mahdollista. Jos itsellä on niska jumissa, niin kyllä päätä särkee. Onneksi Iitun niska saatiin kuntoon :)

Olen nyt koittanut ahkerasti kuntouttaa koirien niin kuin neuvottiin. Onneksi tässä lähellä on ylämäkiä, vaikka muuten lakeudella asutaan, ja oon ottanut ne mäet meidän lenkkiohjelmaan. Järvellä ollaan käyty muutaman kerran. Iitun uittaminen ei tuota mitään ongelmaa, mutta Lilli.... Kun se ei tykkää vedestä, on kahluuttaminen aika työlästä. Se tykkää kyllä seisoa vedessä ja haukkua, mutta ei liikkua. No, loppuviikoksi kuvattiin helteitä, osaksi sen takia ja toiseksi tään kahlailun takia, ostin koirille lasten kahluualtaan, ihan kohtalaisen kokoisen (halkaisija 2 metriä). Siellä saavat vilvoitella helteellä ja Lilliä ajattelin kävelyttää siellä: hihnassa kiinni ja sitä rataa. Katotaan nyt, kuinka lähtee sujumaan...

Iitu on ilmoitettu kahteen näyttelyyn, iiiks...!!! Mennään Kouvolaan ja Heinolaan elokuun loppupuolella. Kouvolassa on tuomarina romanialainen Dagmar Klein ja Heinolassa Pirjo Aaltonen. Aaltosen kehässä olen ollut joskus Lillin kanssa; saatiin eh silloin ihan ok-arvostelulla. Loppuvuoden näyttelyistä ehkä Seinäjoki on ohjelmassa. Se on kuitenkin kirjaimellisesti kotinäyttely, kun areena sijaitsee parin kilsan päässä. Jyväskylän eka näyttely on myös pistetty kalenteriin ylös. Elokuun ekalla viikolla on täällä Seinäjoella onneksi yksi mätsäri, että päästään vielä kerran harjoittelemaan tositoimissa Iitun kanssa.

Tähän loppuun vielä kuvia meidän lomareissulta Lapinlahdella: kivoja mökkimuistoja...

Iitun misseilyt :)

Odottakoon Iitun osteopaattiselostus vielä vuoroaan. Nyt muistelen sunnuntain mätsäriä :) Joka on tätä blogia lukenut tai facebookissa seurannut päivityksiä tai jopa nähnyt livenä, on huomannut että mun ja Iitun näyttelyura ei ole lähtenyt käyntiin kovin ruusuisesti. ja tällä tarkoitan nimen omaan esiintymispuolta. Ne kerrat mitä ollaan oltu yhdessä kehässä näyttelytreeneissä, mätsäreissä tai näyttelyissä, on ollet ihan fiaskoja. Iitu on vetänyt omaa pomppu-, haukku-, loikkashowtaan meikäläisen seuratessa statistina - ja ylinolona....  Me ollaan käyty mätsäreissä harvakseltaan ja joka kerta Iitu on osoittanut rauhoittumisen merkkejä yhä enemmän. Keväällä se ei vielä osannut kävellä kovin kauniisti kun kehässä oli muita. Kavereiden perään kun oli päästävä. Iitu on kuitenkin ihan kokonaisuutenakin rauhoittunut. En tiedä onko se aikuistunut vai johtuuko tääkin muutos Bachin kukkatipoista, mutta yleisen rauhoittumisen perusteella uskalsin odottaa parempaa käytöstä myös kehässä. Ja sitä sain, sen huomasin jo treenatessa. Ja kun päästiin tositoimiin, Iitu ei ottanut kehässä ainuttakaan pomppua eikä haukkunut kertaakaan (no sitä se ei oo tehnyt enää aikoihin). Se ravasi vieressä nätisti hihna löysällä ja kun huomasin tämän ekan liikekierroksen aikana, uskalsin kokeilla jopa juosta itsekin. Pari laukkaa Iitu otti kun vauhtia nostettiin, mutta kun nyppäsin hihnasta, se siirtyi raviin. Siis tää koira on ihan jotain muuta kuin vuosi sitten. Iituhan osaa seistä paikoillaan ja malttaa kauankin. Liikkeet on olleet SE ongelma, muttei enää :) Tosin sitten kun meitä oli lauma kehässä, en oikein saanut selvää, kuinka rauhassa Iitu liikkuisi, Oli vaan niin toivotona, kun 20 erikokoista koiraa yrittää mennä peräkanaa pienessä kehässä.  Siitä ei tullut mitään. Sen huomasin, että häntä nousee liikkeessä selkälinjaan, muttei sentään kippuraan. Sen verran kakaraa Iitussa vielä on, että näyttelytouhu tuntuu olevan liian kivaa ja häntäkin on iloinen...

Tällä esiintymisellä saatiin punainen nauha ja sijoituttiin lopuksi neljänneksi. Tuomarin mielestä kumpikin pari esiintyi hyvin, mutta Iitun valitsi paremmaksi reippaan käytöksen takia. :)

Iitun käytös oli nyt sellaista kuin pitääkin ja sen kanssa oli oikein mielellään kehässä. Seuraavaksi ruvetaan sitten  treenaamaan esiintymisen hienouksia ja nyt kun sain itselleni todisteen siitä, että Iitu osaa käyttäytyä, ilmoitan sen muutamaan näyttelyyn. Shelttiyhdistyksen ykkösruusuketta yritetään tavoitella. Vähän kiire vain meinaa tulla, kun näyttelyvuosi on jo loppupuolella, enkä joka kinkereille pääse. Kalenteriin on ruksattuna elokuussa Heinola, Kouvola ja Tervakoski. Harkinnassa on lokakuussa Seinäjoki ja marraskuussa Jyväskylän eka näyttely. Nyt vaan peukutan, että Iitu kasvattais turkkinsa ennen elokuuta. Hyvällä alulla se on ja nyt kun se syö Bvitamiinia osteopaatin määräyksestä, vitamiini toivottavasti auttais myös turkin kasvuun. Syksyä siis odotellessa: näyttelykehät, täältä tullaan :)

Tapausselostus Lilli

Lauantaina ajeltiin koirien ja kamun kanssa Turkuun osteopaatille. Vastaanotto oli onneksi vasta kolmelta iltapäivällä, joten ei tarvinnut lähteä ajelemaan kukonlaulun aikaan. Aikaisin me lähdettiin kumminkin. Oli kiva ajella, kun ei ollut kiire minnekään. Sai pitää taukoja ja jaloitella koirien kanssa esim. Kankaanpäässä kivan näköisessä puistossa. Lähempänä Turkua oli jo aika rajua ukkostakin. Salamat löi kohtisuoraan maahan kummallakin puolen tietä Voin sanoa, että sillä hetkellä auto ei tuntunut kovin turvalliselta paikalta, vaikka kovasti yritin sitä itselleni vakuuttaa...

Olin kuullut tästä osteopaatista pelkkää hyvää, joten odotukset oli korkealla. Jospa vihdoin saisin vastauksen moniin mieltä askarruttaviin kysymyksiin Lillin käytöksessä. Ja tulihan niitä vastauksia. Itse asiassa tekstiä tuli niin paljon, että olisi pitänyt saada ne kirjallisena. Pelkään, etten muista enää puoliakaan kuulemanstani. Lillin ongelmat eivät todellakaan johdu korvien välistä, ainakaan pelkästään. Lillillähän on synnynnäinen nikamamuutos jossain alaselässä. Joko sieltä puuttuu yksi nikama tai sitten on yksi liikaa. Tämä muutos oli aiheuttanut sen,. että lantiossa oli selän oikeanpuoleiset nikamat ylempänä kuin vasemmalla ja sama juttu oli rangassa etujalan kohdalla. Lilli oli vino ja koko selkärangan seutu tosi kireä koko rangan mitalta. Lukkopaikkoja oli myös rintarangassa ja ne saatiin auki. Osteopaatti arveli, että Lillillä on ollut oikeaan takajalkaan säteilevää iskias-kipua. Se on yrittänyt etsiä hyppyasentoaan niin, ettei tulisi kipeää ja hypännyt pääasiassa vasemmalla puolella, johon ei satu. Siksi se on hakenut hyppyjä. Vasen puoli oli ihan jumissa tähän kuormittumiseen liittyen. Lukkopaikat saatiin auki ja koira oikeni.  Oli kiva nähdä miten Lilli rentoutui käsittelyssä silloin kun kipeimpiä paikkoja ei käsitelty. Se ihan selvästi nautti.... Osteopaatti kyseenalaisti Lillin arkuutta. Hänen mielestään Lilli on kivun takia ollut epävarma suorittaessaan esteitä, eikä suoranaisesti arka. Eihän Lilli periaatteessa arka koira  olekaan jokapäiväisessä elämässäkään. Ei se pelkää kuin keinun suorittamista ja autoilua. En voi sille mitään, että poden huonoa omaatuntoa, kun en ole aikaisemmin vienyt Lilliä perusteelliseen tarveystutkimukseen, kun suorittamisongelmaa on kuitenkin ollut enemmän tai vähemmän sen agilityharrastuksen aikana. Voi kun nuo koirat osasi puhua ja sanoa, että herää pahvi, mä oon kipeä. Onneksi nyt saatiin tuokin asia sitten selville ja tiedän toimia.

Osteopaatti ei suoraan teilannut Lillin agilityuran jatkoa. Hänen mukaansa agilityssa kisaa korkeallakin tasolla koiria, joilla on sama vika kuin Lillillä, mutta niiden lihaskunto on loistava. Ja sitä Lillillä ei tällä hetkellä ole. Kyllä hän tuumasi, että Lillin kanssa voisi muutakin harrastaa. Ja olen minä sitä asiaa kypystellyt mielessä jo jonkin aikaa, että josko jäähdyteltäis tän touhun kanssa. Kun koiran parasta ajattelee, se ei tunnu niin pahalta ajatukselta.

Nyt ensi alkuun Lilli sai neljän viikon agilitykiellon, hihnassakävelyä ja raviharjoitusta. Pallon ja kepin heitot on nyt ehdottomasti kiellettyjä, koska äkilliset kiihdytykset ovat Lillin selälle nyt pahinta ja vika voi palautua. Myös Iitun rynniminen Lilliä päin pitäisi estää ja siinä sitä onkin tekemistä' yrittää rajoittaa noiden leikkiä. Lillin lihasvoimaa on kasvatettava ylämäkikävelyllä ja vedessä kahluulla. Tää kahlaaminen onkin sitten melkoinen ohjelmanumero. Lilli kun ei pidä vedestä ollenkaan. Eilen sain sen kantamalla veteen ja suostuttelin ottamaan muutaman askeleen. Tänään meni jo vähän paremmin. Sain sen namin avulla kävelemään rantaviivaa edes takaisin. Rannalla ei onneksi ollut muita, että tää onnistui. Harmittaa, kun täällä on koiranuittopaikat vähissä ja ne mitä on, ovat yleensä täynnä koiria. Treenaa siinä nyt sitten näiden kanssa. Osteopaatti suositteli kokeilemaan myös vesimattojuoksua sitten kun luonnonvedet jäähtyy. Seinäjoeltahan sellainen löytyy, joten syksymmällä täytyy varmaaan mennä Lillin kanssa kokeilemaan sitäkin.

Kaiken kaikkiaan olo on helpottunut, kun syy Lillin käytökseen löytyi, eikä todellakaan ollut pelkkä korvienvälivika, vaan oikea syy. Toki hiukan harmittaa, jos agility joudutaan Lillin kanssa lopettamaan juuri kun kisaura alkoi. Mutta jos valita pitää, kyllä mä otan ennemmin kivuttoman koiran kuin agilityn. Ja voidaanhan me treenata vaikka kerran viikossa matalammilla rimoilla kuin muut soveltaen, että Lilli vähän edes pääsee harrastamaan.

Iitukin pääsi osteopaatille ja vikaa löytyi pikkukoirastakin. Iitu oli oikeastaan huonommassa kunnossa kuin Lilli. Ja siinä syynä oli se A-esteeltä tapahtunut putoaminen niskoilleen. Iitun stoorin taidan kirjoittaa valmiiksi paremmalla ajalla, jospa huomenna ehtisin. ja samalla täytyy kertoa meidän mätsärireissusta, joka meni kerrassaan hienosti. Eli jatkoa seuraa, nyt ei ehdi kun aika rientää.....

Ei oo Reettaa näkyny

...siis Räyhä-Reettaa vieläkään, ja onneksi on näin. Me oltiin Iitun kanssa eilen epiksissä , ihan vaan katselemassa ja hengailemassa, ja tarkoiutuksella provosoimassa palaako Reetta. Oli kyllä kaikin puolin positiivinen kokemus. Kyllä Iitua toki paljon kiinnosti. mitä radalla tapahtuu ja yritti se hieman välillä kommentoidakin, mutta lopetti käskystä jokaikinen kerta, ja enimmäkseen istua nakotti ja tuijotti mua. Niin, ja tehtiin me siinä radan vieressä seisomisharjoitteluakin. Vaikka koirat meni esteitä, Iitu seisoi kuin kivi ja tuijotti mua. Iitun radanreunakäytös on siis muuttunut ihan täysin. Ei uskoisi samaksi koiraksi kuin mitä se oli viimeisissä treeneissä. Sen kuumuminen oli ihan kamalaa katsottavaa, kun se ei malttanut ottaa mitään kontaktia omistajaan, vaan hillui vain hihnan päässä ihan tukehduksissa. No, tuli Iitulle juuri ennen pois lähtöä notkahdus ja Reetta vähän näyttäytyi, onneksi vähän vaan. Syynä oli tietty tuttu kaveri, Ilmi-sheltti joka oli vuorossa. Iitun piti vähän päästä sanomaan, että miksi sä saat mennä ja mä en...:)

Mulla on suunnitelmissa käydä itsekseni harjoittelemassa ainakin kerran viikossa. Seuraavasta ryhmästähän olen ottanut Iitun pois. Lokakuussa alkavassa ryhmässä voitaisiin sitten kokeilla, miten ryhmässäolo sujuu. Oltaisko päästy itseksemme eteenpäin ja koiralla olis malttia niin, että malttais kuunnella mitä ohjaaja sille sanoo...

Agilityn suhteen on ollut hiljaista. Oltiin koirien kanssa mökillä Itä-Suomessa viime viikko. Siitä voin laittaa kuvia ja stooria joskus myöhemmin, kun inspiraatio iskee. Mukavaa kumminkin oli sekä koirilla että ihmisillä.

Ai niin, ostin uudet pujottelukepit Hong Kongista ja vähän on koirien kanssa niitä testailtu. Mun piha on vaan niin auttamattoman pieni, että muuta sinne ei sitten enää mahdu, eikä voi oikein treenata lähettämisiä tai muutakaan. Lähinnä vasemmalta puolen ohjaaminen on nyt eniten työn alla ja se tällä pihalla onnistuu. Täytyis kokeilla, sopiiko mun kaaret keppeihin, vai täytyykö lähteä taloyhtiön varastoon kanaverkkovarkaisiin... eiku lainaamaan... :)