Kohti vuotta 2009

Pum, pum, pum... Kaameaa jytkettä kuuluu ulkosalta. Sen vastapainoksi metelöi olohuoneessa TV ja makuuhuoneessa radio. Ei tuo Lilli oikeastaan raketteja pelkää, mutta reagoi niihin voimakkaasti: haukkuu ja ulkona yrittää ottaa kiinni. Pitäisi vielä käväistä iltapisulla jossakin välissä ennen kuin räiske alkaa oikein kunnolla.

Vuoden vaihtuessa on hyvä katsoa taakse päin menneeseen ja asettaa tavoitteita uudelle vuodelle. Lillin kanssa tavoitteena oli agilityn saralla aloittaa harrastus ja mahdollisesti jo kisatakin. Alkeiskurssi aloitettiin viime tammikuussa. Lajin opettelu on sujunut vaihtelevalla menestyksellä lähinnä Lillin epäluuloisuuden takia, toisaalta omistajansa tuntuu olevan melkoinen tampio. Mutta eteenpäin on kuitenkin menty. Putki, pussi ja A-este olivat Lillille ensin melkoisia kauhistuksia; nykyään lemppariesteitä. Kisaura aloitettiin möllikisoissa juuri ennen vuodenvaihdetta. Tulosta ei jäänyt käteen, kokemusta kylläkin. Näyttelyrintamalla tavoitteena oli saavuttaa shelttiyhdistyksen ykkösruusuke. Näyttelyissä käytiin neljä kertaa. Saldona oli 2 x ERI, kerran EH ja kerran H. Näillä tuloksilla ykkösruusuke saavutettiin ja odotellaan, koska se postista tupsahtaa. Lilli on perusnätti koira. Näyttelymenestystä on tosin verottanut liikkeessä taivaalle sojottava häntä, joka kuuluu Lillin kaikenhuomaavaan / kaikkeen reagoivaan "draama queen"-luonteeseen. Se osaa kyllä kulkea häntä kauniisti alas päin, jos vain haluaisi. Omaa laiskuutta, kun en ole panostanut opettamiseen.

No mitäs vuodelle 2009... Agilityrintamalla tehdään edelleen töitä sen eteen, että Lilli tottuisi halliin. Haaveena olisi aloittaa viralinen kisaura keväällä, kunhan kepit ja varsinkin keinu saataisiin sujumaan. Näyttelyrintamalla on varmaan hiljaista. Ehkä parissa näyttelyssä käydään kesällä ihan huvin vuoksi. Suunnitelmissa olisi kevään aikana vihdoinkin tutkittaa Lillin lonkat, polvet ja kyynärät. Tarkoitus oli jo viime kesänä, mutta näyttelyiden doping-varoaikojen vuoksi tutkimukset jäivät odottelemaan ensi vuotta. Toiveena olisi tietysti myös, että oltaisiin terveitä, saataisiin mukavia hetkiä harrastusten parissa ja muutenkin sekä saataisiin lisäystä meidän laumaan: nimittäin toista shelttineitokaista. Sen projektin eteen olen vähän tehnyt tiedusteluja ja ehkä jotain kevään mittaan varmistuu. Hope so. Odotellaan, mitä tapahtuu...

Lopuksi kaikille blogin lukijoille ( joita laskurin mukaan onneksi on) menestyksekästä vuotta 2009!

Kisaura korkattu

Dodii, kisaura on sitten avattu, eikä ihan mennyt putkeen. Ensiksikin jännitin ihan jumalattomasti, joka näkyi kaikessa tekemisessä. Yritin aamulla hokea itselleni, että tämä on vain leikkiä eikä vakavasti otettavaa laisinkaan. Mutta mitä sitä ihminen itselleen tekee, kun se jännityssiru on sisäänrakennettuna.

Toiseksi Lilliä pelotti hallissa olleet ihmiset. Möllien kisatessa hallissa ei saanut olla muita koiria, mutta yleisöä oli. Ja selvästi Lilliä ne ihmiset vaivasivat. Siinä on asia, mitä täytyy vakavasti pohtia: jos ei tottumista hallin hälyyn ala tapahtua tämän talven aikana, täytyy kai treenata ja kisata vain kesäisin ulkona tms. Vakavan mietinnän paikka kuitenkin.

Itse rata oli aika helppo. Jos olisin toiminut rauhallisesti, ei sen kanssa olisi ollut ongelmia. Lilli ohitti ensimmäisen hypyn, koska hätäilin. Samaten se kieltäytyi putkella kerran. Käskyjeni kanssa olin koko ajan myöhässä. Hylly tuli sitten Lillin karkaamisesta A-esteelle, mikä oli 100% oma moka. Lilli kun on nopeampi kuin minä, kiirehdin liikaa ehtiäkseni valssaamaan, enkä kunnolla katsonut, että Lilli ehtisi mukaan. Ehdin kääntämään sille selkäni ja sehän syöksyi selkäni takaa A:lle. Tuo liika kiirehtiminen onkin oikein helmasyntini. Pitäisi malttaa odottaa, että koira ehtii mukaan, eikä hätäillä. No, hyvää on sentään se, että kun tietää mikä meni pieleen voi asialle yrittää tehdä jotakin. Eli ei muuta kuin uuteen koitokseen kuukauden kuluttua. Jospa meitä molempia jännittäisi ensi kerralla vähemmän...

Koiran (ja kameran) ulkoilutusta

Oli niin kaunis, aurinkoinen sää, että piti lähteä oikein piiiitkälle lenkille Lillin kanssa. Jännä sää, aivan kuin keväällä, aurinko paistoi ja silti oli plus-asteita. Ennen vanhaan auringonpaiste jouluna tiesi vähintään -20 astetta pakkasta. Lilli pääsi lempipuuhaansa: hyppimään rantapenkan lumikinoksissa ylös alas. Leikin seurauksena sillä roikkui karvoista aivan kaameita lumipalloja. Kunpa keksisi keinon, miten nuo pallot voisi välttää. Sadepuku tietysti auttaisi asiaa, mutta Lilli ei alkuunkaan tykkää siitä. Kukapa sitä haluaisi kirmailla kahiseva puku päällä. Olen jostakin lukenut, että ruokaöljyn sively turkkiin ehkäisisi lumen tarttumista turkkiin. Ehkä näin on, kuulostaa vaan liian sotkuiselta puuhalta.
Tuli otettua myös kamera mukaan, kun kerrankin aurinko paistoi. Tässä on muutama otos. Kuvat tosin valehtelevat sen, kuinka jyrkkä tuo rinne oikeasti on. Lisää kuvia löytyy Picasa-albumista, johon tein linkin tuonne sivupalkkiin.

Saisinkohan tuon lumihiutaleen kiinni....?

Saan, jos avaan suuni oikein suurelle...

Viikon aikana ollaan keritty käymään peräti kerran agility-hallilla. Nyt kun ollaan käyty enemmän myös yksistämme harjoittelemassa, olen varmistunut siitä että Lilliä ei pelota itse halli ja esim. hyppyesteet, vaan se ei vaan voi sietää hallissa haukkuvia muita koiria ja säikkyy muiden aiheuttamia ääniä / kolahduksia. Se oli nytkin koko ajan täpinöissään, että mitäs mamma tehtäis seuraavaksi. Treenattiin keppejä ja muistuteltiin mieleen, että mitäs ne esteet on, kun edellisestä kerrasta on parisen viikkoa. Muuten meni hyvin, mutta Lilli sai päähänsä hypätä puomin alastulolta pois jo puolestavälistä. Sitä se ei ole oikeastaan koskaan tehnyt, vaikka mikä muu asia olisi mennyt päin p....ä niin puomin alastulon se on ottanut tosi nätisti. Vauhti on puomilla selvästi kasvanut. Ennen Lilli meni sen varovasti. Kasvaneessa vauhdissa on varmaankin syy kontaktin puuttumiseen. Tulipa taas yksi asia, mihin kiinnittää tarkempi huomio. Sunnuntaina olisi tarkoitus osallistua möllikisoihin. Odotukset eivät ole korkealla. Varmaan jännitän niin paljon, että onnistun sössimään koko jutun. Mutta, siitä kuullaan sitten...

Hyvää Joulua kaikille

Joulumaahan matkamies jo moni tietä kysyy,

sinne saattaa löytää,vaikka paikallansa pysyy.
Katson taivaan tähtiä ja niiden helminauhaa,
itsestäni etsittävä on mun joulu rauhaa.

Joulumaa on muutakin kuin tunturi ja lunta,
Joulumaa on ihmismielen rauhan valtakunta.
Eikä sinne matka silloin kovin kauan kestä,
Joulumaa jos jokaiselta löytyy sydämestä.

Joulumaasta kuvitellaan paljon kaikenlaista,
kuinka toiveet toteutuu ja on niin satumaista.
Voi,jos jostain saada voisin suuren puurokauhan,
sillä antaa tahtoisin mä maailmalle rauhan!

Joulumaa on muutakin kuin pelkkää toiveunta,
Joulumaa on ihmismielen rauhan valtakunta.
Eikä sinne matka silloin kovin kauan kestä,
Joulumaa jos jokaiselta löytyy sydämestä!

Joulumaasta uskoo moni onnen löytävänsä,
mutta sepä kätkeytyy tai narraa etsijänsä.
Onnea kun mikään mylly valmiiksi ei jauha,
itsestään on löydettävä ihmisen vain rauha.

Joulumaa on muutakin kuin pelkkää toiveunta,
Joulumaa on ihmismielen rauhan valtakunta,
Eikä sinne matka silloin kovin kauan kestä,
Joulumaa jos jokaiselta löytyy sydämestä!
(Sanat: Juha Vainio)

Menneen viikon kuulumiset

En kerta kaikkiaan keksinyt eläväisempää otsikkoa. Mielikuvitus ei nyt oikein lentänyt... Kulunut viikko on ollut yhtä haipakkaa. Tänään on peräti yksi vapaapäivä ja sitten kuusi päivää töitä ennen jouluvapaita. Voi, että mä odotan niitä. Pitäis ennen joulua siivota, leipoa ym. mutta käväistä myös hallilla harjoittelemassa Lillin kanssa. Meillä oli torstaina viimeiset agilityharkat ennen joulutaukoa. Ohjaajamme teki meille ensin vähän pidemmän radan ja toisena harjoiteltiin välistävetoja. Lilli meni ihan reippaasti, eikä epäröinyt hypyissäkään. Tällä kertaa minä vain pakkasin "edistää" ja se aiheutti Lillille epävarmuutta mihin edetä. Kun itse maltoin saatella sen huolella hypyille ja renkaalle, se kyllä meni hyvin. Nyt käytin palkkana palloa, kun en ole pitkään aikaan sitä käyttänyt. Pitäis näemmä pallotella useammin, koska siitä Lilli selvästi innostuu ja saa virtaa lisää. Tauon aikana voitais ottaa kepit tehotreeniin. Lilli menee ne ihan hyvin pienellä käsiavulla, mutta se tahtoo tehdä pienen kunniakierroksen alussa eli ei oikein tunnu tietävän, että mitenkäs ne kepit aloitetaan. Sitä siis treenaamma ja keinuakin pitäis kattella, kun se on meillä aivan alkutekijöissään.
Ohjaajamme kannusti meitä osallistumaan epiksiin joulun välipäivinä. Olin ajatellut, ettei me mihinkään osallistuta, kun koira on medi ja se on hypännyt pääasiassa minikorkeutta. Ei ollut itselle tullut mieleen, että voisihan sitä kisata kilpailun ulkopuolella miniluokassa ja saada kisakokemusta itselle ja koiralle. Että voipi olla, että osallistutaan. Katellaan... Nyt pitäis lähteä ostamaan viimeiset joululahjat. Parasta olla aamusta liikkeellä, että ehtii ennen ryysistä.

Vaihteeksi valokuvia

Viikonloppu on ollut vapaata. Eilinen päivä meni töissä seuran agi-kisoissa. Puitteet olivat tosi hienot. Istuin muutaman tunnin ilmoittautumisessa ja moni kilpailija kilpailunumeroa palauttaessaan kehui kisapaikkaa. Eikä syyttä: tuo uusi kuplahalli oli upea kisapaikka: lämmin, valoisa ja tilava. Toivottavasti omistajat päästävät toistekin sinne kisaamaan.

Tänään päätin ottaa kameran lenkille mukaan sekä kuvailla Lilliä ja talvista maisemaa. Sääennusteessa kun oli luvattu ihan mukavaa talvisäätä. Noh, luontoäiti oli vähän eri mieltä kuvaussäästä ja pudotti sumu-räntä-lumikuuron niskaamme. Sain kuitenkin muutamia kuvia otettua. Harmittaa vain, kun tuolla kameralla ei saa kunnollisia liikekuvia sen urheilutoiminnolla ja kuvat ovat aina poseerauskuvia. Pitäisi vissiin olla oikein järkkäri, että saisi kunnon kuvia talven riemuista. Mutta se hankinta saa toistaiseksi odottaa. Kun nyt opettelisi ensin käyttämään tuon puoli-sellaisen kaikkia toimintoja. Mutta tässä nyt kumminkin muutama kuva tältä päivältä:

" Lumitunneli"

Hei kuuraparta...

Sininen hetki

Pikaiset kuulumiset

Laitetaas muutama rivi tämänpäiväisistä agitreeneistä. Mua jännitti kovasti, miten Lilli suhtautuu hyppyesteisiin viime kertaisen kammotuksen jälkeen. Ensin se kieltäytyikin parista esteestä, mutta kun laitettiin rima ihan alas ja hirveet tsempitykset, niin hypyt rupes hiljalleen sujumaan. Tänään harjoiteltiin takaaleikkauksia. Ne meni ihan ok:sti. Keppejä ei olla harjoiteltu pitkään aikaan ja se näkyi omassa ohjauksessa. Mutta huomasin, että vaikka minä takkusin, niin Lilli osasi pujotella. Vaikka mun käsi harhaantui väärään väliin, niin koira se jatkoi ihan oikein emännän haahuiluista huolimatta. Ei se todellakaan vauhdikkaasti keppejä mene, mutta oikein kumminkin. Jospa se vauhtikin siitä lisääntyy pikku hiljaa.
Harkoissa oli meidän lisäksi tänään vain kaksi koirakkoa ja sovittiin, että radan rakentamisen aikana Lilli saa hengailla vapaana hallissa. Ja kyllä se siitä nauttiikin. Ihan positiivinen mieli jäi tämän päivän harkoista. Jospa sitä uskaltaisi möllikisoihin nyt talven aikana viihdyttämään yleisöä...

Huh kun helpotti

Tuli nimittäin suurin osa joululahjoista ostettua tänään, eikä kaupoissa ollut aamusella pahaa ryysistäkään. Siitä nämä vuorotyöläisen arkivapaat ovat kivoja, että pääsee kauppaan muulloinkin kuin viikonloppuisin, jolloin kaupat yleensä ovat pullollaan ihmisiä, varsinkin näin joulun alla. Ostamatta on enää pari lahjaa, jotka on onneksi sillä lailla helppoja, että periaatteessa tiedän, mitä tulen ostamaan. Ifolorin joulukortitkin kopsahti tänään postilaatikkoon. Tosi nopeata palvelua. Ja kortit on ihan nätitkin.Olisi niitä voinut tietysti itsekin tuunata, mutta tällä kertaa mentiin yli siitä mistä aita on matalin. Täytyy laittaa tänne kuva näytille sitten aivan joulun alla. Korttia ei voi vielä paljastaa, ettei mene yllätys niiltä, joiden laatikkoon kortit sitten oikeasti tupsahtavat...

Kiirusta pitää tällä viikolla. Huomenna on päivällä työporukan tyky-päivä. Illalla on tiedossa jouluruokaa. Torstai-iltana on taas agilityharkat kahden viikon treenitauon jälkeen. Mielenkiintoista nähdä, mitä Lilli tykkää hypyistä tauon jälkeen. Viime harkoissa kun hyppykammo ilmeni jälleen. Itsenäisyyspäivä meneekin sitten agilitykisoissa työn merkeissä. Uusia kuulumisia taitaa olla luvassa vasta aikaisintaan sunnuntaina.

Joulukuu on ovella

Ja melkein viikko on vierähtänyt ilman päivityksiä. Niinhän se lumi sitten hupeni, kuten ennustettiin. Lilli yrittää lenkillä etsiä kaikki olemattomat, jäljellä olevat lumikinokset ja hyppiä niissä kenguruloikkiaan. Lenkkeillään päivittäin tuossa läheisen Kyrkkärin rantapenkalla. Silloin kun on lunta, Lilli loikkii penkkaa alas asti ja sitten takaisin penkalle, kokoajan ylös alas. Laskeskelin yks päivä, että silloin se tekee varmaan kolme kertaa pitemmän lenkin kuin minä. Viime talvena oli lopputalvesta aika paljon lunta kinostuneena penkan reunalle. Sinnikkäästi Lilli vain hyppi alas ja ylös, vaikka ylöstullessaan jumitti välillä lumikinokseen. Meikäläiselle oli tulla jo hätä, että pitääkö itsekin rämpiä rinteeseen pelastamaan koira, mutta aina se on ylös päässyt. Ja nauttii niin mahdottomasti.
Sain onneksi joulukorttikuvankin otettua lumisessa maisemassa. Lähetin kuvan Ifolorille. On se vaivattomampaa teettää kortit siellä kuin ruveta itse tulostelemaan. Muuten olis kyllä kiva itsekin värkätä, mutta kun tuo aika tahtoo olla kortilla.

Lillille ei ole oikein ruoka maistunut viime aikoina. Liekö sitten ne hormonit vaivana. Yleensä jätän sen syömään, kun lähden töihin. Viimeisen viikon ajan ruokakuppi on ollut koskemattomana, kun olen tullut töistä. Ruoka on maistunut illemmalla ihan hyvin. No, onhan Lilli hiukan tukevassa kunnossa, joten hyvää tämä vain tekee. Toissa kesänä yhdessä näyttelyssä tuomari sanoi, että tämä tyttönen ei taida olla ihan bikinikunnossa. Mieli teki sanoa, että eipä taida olla emäntäkään, mutta en sitten viitsinyt...

Jaa-a, pitäisköhän vaihtaa blogin ulkoasua. En yleensäkään jaksa samaa kauaa katsella, joten kokeillaas jotain uutta...

Nautitaan lumesta...

...niin kauan kun sitä on. Viikonloppuna se meteorologin mukaan jo sulaa pois. Että se siitä ilosta. Lilli ainakin on nauttinut lumesta täysin rinnoin. Eilisen lumimyräkän aikaan mentiin iltapissalle. Ja ei Lilli malttanut pysähtyä tarpeilleen, kun piti pyydystää suuhunsa tuulen lennättämiä lumihiutaleita. Päivälenkillä se teki hangessa valtavia kenguruloikkia ja sitten kun se ei loikkinut, niin se työnsi kuononsa silmiä myöten lumeen yhä uudelleen ja uudelleen. Meidän piha on hauskan näköinen: hangessa rivi pyöreitä reikiä Lillin kuonon jäljiltä. On sitä hauska katsella, kun toinen nauttii lumesta niin sydämensä pohjasta.

Aamuinen töihinlähtö oli ohjelmanumero sinänsä, kun Lilli päätti tukkia mukaan. Yleensä se jää rauhassa makkariin nukkumaan tai syömään, mutta tänään se olisi välttämättä halunnut lähteä mukaani ulos. Haukkumaan se jäi, kun suljin oven, protestoiden sitä, ettei pääse lumihankeen kirmaamaan. Tätä perään itkemistä jatkuu varmaan muutaman päivän, kun lumessa on vielä uutuuden viehätystä, mutta lakkaa onneksi aika pian, toivottavasti.

Ja laitoin ne punaiset jouluvalonikin tänään päälle, vaikka työkaveri kiusoitteli niiden olevan "pornovalot". Joulunpunaiset ne on, ihan varmasti... Tänään on muuten tasan kuukausi jouluun ja melkein kaikki lahjat on ostamatta. Joka vuosi päätän, että ensi vuonna ostan ajoissa lahjat ja vältän kauppojen tungokset. Ja joka vuosi huomaan, että joulu on ovella ja lahjat ostamatta. Ei sitä ihminen opi, ei.

Talvikuvia

Pitihän sitä ottaa kamera mukaan lenkille, kun oli lunta maassa. Tässä hieman eilisen satoa.

Kas näin nousee tassu, ja tassu nousee näin...

Enköhän mä nyt varmasti pääse tuon oksan yli, kun kunnolla hyppään...

Lillin bestis / inhokki, kumpi vaan... Hani

Valeraskauttako...

Olen tässä pohtinut Lillin omituista käytöstä vinkuleluaan kohtaan. Lelu on vanha, eikä Lilli koskaan aiemmin ole itkenyt / ulvonut sille, eikä kyllä millekään muulle lelulle. Lelun läsnäolo myös selvästi stressasi sitä. Jos Lilli nukkui makkarissa ja kuuli, että esim. nousen sohvalta, se tuli kuin ohjus tarkistamaan leluaan. Juoksusta on sen verran aikaa, että käytös sopisi valeraskauteen. Lelun pieni vingahdus kuulostaa pennun vinkumiselta. Lisäksi Lilli nuoli sitä, mikä myös on outoa käytöstä. Olettaisin, että se luulee nuolevansa pennun takapuolta. Illalla rupesi koiran käytös olemaan niin levotonta, että piti laittaa lelu kaappiin. Hetken aikaa Lilli sitä etsi, mutta rauhoittui sitten. Mielenkiintoista, Lillillä ei ole koskaan ollut valeraskautta, joten en osannut sitä odottaa. Mutta mitään muuta en näin omituisen käytöksen syyksi osaa arvata.

Lillin "vauva" :D

Eipä mitään erikoista

Jippii, lunta on satanut. No, ei sitä kyllä kovin paljoa ole, mutta juuri sen verran kuitenkin, että maa on valkoinen. Lillin mielestä se on kuitenkin upea juttu. Lenkillä on hauska katsella sen touhuja, kun se kulkee nenä maassa ja työntelee lunta eteenpäin nenällään. Tulisi nyt vähän enemmän lunta maahan, niin sais näpsäistyä neidistä jonkinmoiset joulukorttikuvat.

Agilityrintamalla on hiljaista. Parin viikon harkat on peruttu ärhäkän kennelyskäepidemian vuoksi. Lilli on pysynyt toistaiseksi terveenä (koputtaa puuta...). Ei onneksi osallistuttu S:joen näyttelyyn, josta monet koirat on tartunnan saaneet. Ollaan kyllä vältelty muiden koirien seuraa tehokkaasti ja viime viikonkin harkoista jouduin olemaan työn vuoksi pois. Meidänkin harkkaryhmässä ilmeisesti on ollut sairastuneita. Tosi tylsä tällainen epidemia. Täytyy vaan toivoa, että se pian laantuis.

Lilli on aloittanut "laulamisen". Se on nimittäin ruvennut ulisemaan yhdelle vinkulelulleen. Kyllä nyt olis hyvä omistaa videokamera. Äskeinen ulvominen olis nimittäin ollut kuvaamisen arvoinen. Ja sitten kun lopetin lelun vinguttamisen, Lilli alkoi "piippailemaan", että vinguta nyt sitä lelua. Hassu juttu, Lilli ei yleensä ole piippaillut, mutta on ruvennut tässä syksyn aikana tekemään sitä yhdestä sun toisesta syystä.

Etupihan pensaassa odottaa punaiset valot sitä, että kehtais ne sytyttää. Yleensä olen sytyttänyt ne ensimmäisenä adventtina, mutta saas nähdä maltanko odottaa sinne asti. Pensaassa on pientä kuuraa, valot olisi nyt tosi kauniit...

Lillin viimejouluinen kuvakortti

Yökylässä ja keikalla

Lilli oli eilen yökylässä luottohoitajallaan, kun emännällä oli iltamenoa. En ehtinyt viemään Lilliä, joten sovittiin että se haetaan kotoa. Lilli oli ollut ensin onnessaan, kun oli nähnyt kuka tuli, mutta kohta se oli arvannut, mitä seuraavaksi on ohjelmassa ja sukeltanut häntä koipien välissä nojatuolin taakse. Lilli kun ei laisinkaan tykkää autoilusta, eikä siksi suostu menemään autoon vapaaehtoisesti juuri koskaan. Vauhtiraja on noin kuudessakympissä. Siihen asti Lilli istuu ja katselee rauhassa ulos, mutta vauhdikkaammassa menossa se sukeltaa heti "maihin".

Vietettiin työkavereiden kanssa mukavaa, leppoisaa iltaa nyyttärimeiningillä. Seuraavana päivänä oli mentävä aamuseitsemäksi töihin ja se muistutteli takaraivossa. Lähdin kuitenkin katsomaan Pave Maijasen akustista keikkaa paikalliseen ravintolaan. Pave olikin positiivinen yllätys. Onhan hänen kasarihittinsä tuttuja, mutta muuten miehen musiikkiura on itselle melko tuntematon. Hän lauloikin omia ja lainabiisejä, hitaita, bluesia ja rockia. Tunnelma oli rento ja välitön. Hyvä, kun tuli lähdettyä, vaikka ensin pohdinkin, että jaksaisko sitä.

Kisatunnelmaa :)

Katseltiin Lillin kanssa agilityn MM-kisoja telkusta. Kuvasin Lilliä vähän videolle. Pätkästä tosin puuttuu ääni, kun ei ole videokameraa, vaan täytyy käyttää digikameran videotoimintoa. Kisatunnelma välittyy silti; se on melkoisen kiihkeä... Ja välillä täytyy käydä eteisen puolella tsekkaamassa, että näkyiskö tuota telkkarin koiraa siellä. Se on yleensäkin Lillin tapa, jos telkussa on eläimiä. Aina pitää käydä eteisen puolella kurkkimassa, että mihin ne eläimet häviää...

Yksi askel eteenpäin, kaksi taakse

Eli meilä oli taas tänään agilityharkat... Jos aloittais ensin niistä positiivisista asioista. Mulla oli palkkana extraherkkua: rosvopaistia! Lilli näyttikin ensin nauttivan. Ei aikonut yhtään ovelle, ei yrittänyt karata lähdössä ja kuunteli käskytystä kivasti. Mitä nyt emännän käskyt olivat myöhässä tai epäselviä, mutta sehän ei koiran vika oo, jos emäntä ei ossaa...

Sitten se tylsä juttu: ollaan taas pudottu kukkulan huipulta murheen laaksoon, jos näin dramaattisesti asiaa kuvaisi. Lilli oli just lähdössä suorittamaan rataa ja aikoi hypätä ekaa estettä, kun vieressä koira haukahti möreästi. Eipä siinä sitten muuta tarvittukaan. Lilli päätti, että hypyt on tylsiä, ei huvita ja ylitti hyppyjä epäröiden. Lopuksi alkoi kieltäytymään koko hypyistä. Ja juuri, kun näytti hyvältä, että koira alkaa tästä jutusta nauttimaan. Tulipa taas huomattua, kuinka herkkä Lilli on. Ensi kerralla saa tehdä taas kaksin verroin hommia, että saa Lilliltä tuon hyppykammon pois. Pitkään aikaan sitä ei ole ilmennytkään. Meinasin jo nostaa rimat medikorkeuteen, kun oon hyppyyttänyt Lilliä minikorkeudesta tähän asti. Onneksi en kuitenkaan nostanut. Plääh, kyllä emäntä saa taas kaivaa sitä motivaatiota itsestään esiin ens kerralle.
Lukeekohan näitä juttuja kukaan, vai kirjoittelenkohan näitä jorinoita itselleni. Comments, anyone....?

Valokuvailua

Oli niin hieno, aurinkoinen sää, että lähdin heti töistä päästyäni Lillin kanssa lenkille läheisen tekojärven rannalle. Eilenkin oli hieno ilma ja todella kaunis auringonlasku punertavine pilvineen. Oikein harmitti, kun eilen ei tullut kameraa joukkoon. Täytyi tyytyä vain kännykkäkameran kuviin. Yritin lähettää kuvat kamerasta sähköpostiini, mutta en kertakaikkiaan ymmärtänyt nokialaisen ohjeesta, että miten sähköpostia käytetään. Jäi kuvat sitten lähettämättä... Tänään otin opikseni ja otin sitten kameran mukaani. Auringonlasku ei ollut läheskään niin kaunis kuin eilen, mutta koiraa tuli kuvattua senkin edestä, ja osui se auringonlaskukin lopuksi kuvaan.

Lilli poseeraa


Ja tässäkin poseerataan...

Ja tässä se auringonlasku:

Lillin lempparivuodenaika alkoi

Tänään nimittäin satoi ensilumi. Lilli rakastaa yli kaiken lumisadetta ja lumipeitettä maassa. Se juoksee ja yrittää pyydystää alas leijailevia lumihiutaleita. Välillä se työntelee lunta edellään puikulanenällään ja sitten työntää nokkansa silmiä myöden lumihankeen. Voi sitä riemua, kun se hoksasi lumen, kun mentiin päivälenkille. Sisään tuleminen olikin sitten selvästi tympeä juttu. Lilli ei muuten koskaan jää perään haukkumaan, kun se jää yksin kotiin. Mutta talvella kaikki on toisin. Kun olen lähdössä ulos, Lilli jää monesti protestoimaan sitä, että se ei pääse nauttimaan lumen iloista. Sen ilme kertoo, että et voi olla tosissas ja jättää häntä sisälle... Toivottavasti tämä lumi pysyisi edes hiukan kauemmin kuin päivän.

Eilen oli taas agilitytreenit ja ne menivät ihan kivasti. Ensimmäisellä radan pätkällä Lillistä tosin näki, että se aristeli ympäristöä: hallia ja toisten koirien meteliä. Välillä oli jaloissa ja välillä irtosi hyvin. Toisella kertaa se oli jo selvästi reippaampi, eteni hyvin ja uskalsi irrota.Kun se pääsee vauhtiin, se kyllä nauttii tekemisestä. Se on tosi hyvä juttu se, koska välillä jo ajattelin, että tykkääkö koira tästä touhusta ollenkaan. Tärkeintä kuitenkin pitäisi olla se, että koira nauttii. Onneksi sitä agi-iloa on ruvennut näkymään.

Lähdössä karkaaminen, varsinkin jos menen vähän kauemmas, on ollut jonkinasteinen ongelma. Nyt ollaan pari viikkoa treenattua kotioloissa tehostetusti paikalleen jäämistä. Kyllähän Lilli tietää, mitä paikallaolo tarkoittaa ja yleensä totteleekin. Mutta luulen, että Lillistä tuntuu tuolla hallissa pelottavalta jäädä yksin, kun emäntä menee kauemmas, ja sen takia helposti karkaa perään. Eilen harjoiteltiinkin paikalla oloa odotellessamme vuoroamme hallin metelissä. Lähdöt menikin eilen hyvin. Oikein positiivinen mieli jäi eilisistä harjoituksista.

Tämä talvikuva on Lillin ensimmäiseltä talvelta

Treeniä ja kuuhulluutta

Käväistiin taas hallilla heittelemässä palloa ja harjoiteltiinkin välissä. Lilli kyllä tykkäs joka solullaan, kun vuoroin heiteltiin palloa ja sitten mentiin vähän esteitä. Kertaakaan se ei edes katsellut ovelle päin. Pallo vaan kuumensi niin, että töitä tehdessä ei aina malttanut oikein kuunnella mitä emäntä käskee. Taitaa olla niin, että loppujen lopuksi Lilliä ei niinkän paljoa jurpi itse halli, vaan ne haukkuvat kaverit siellä. Joo, ja itse on maailman hiljaisin, joopa joo.

On tuo Lilli vaan hauska otus. Nyt kun illat on pimenneet, niin joka ilta se katselee ulkona taivaalle ja jos on kirkas tähtitaivas, se haukkuu tähdille. Ja varsinkin jos on täysikuu, niin sitten vasta haukutaankin. En ole vielä törmännyt koiraan, joka taivaan tähtiä haukkuisi. Lisäksi meidän talon yli menee lentokoneita vielä nousukiidossaan aika matalalla ja tuo yrittää sitten niitä kiinni. Onneksi ei sentään asuta missään Helsinki-Vantaan kentän lähistöllä. Meidän alkeiskurssin ohjaaja sanoi, että Lilli taitaa olla blondi. Niinpä tuo taitaa olla, alan uskoa...

Pallotreeniä

Käväistiin Lillin kanssa tänään agilityhallilla heittelemässä palloa. Tarkoituksena oli osoittaa Lillille, että halli on maailman kivin paikka. Nyt kun on siirrytty ulkokentältä halliin, Lillin epävarmuus hallia kohtaan on taas palannut. Lilli kyllä suorittaa harjoituksissa esteet innolla, mutta heti kun radan viimeinen este on ohi, neiti suuntaa ulko-ovelle, että nyt voitaiskin jo mennä. Selvästi näkee, että se tykkää mennä esteitä, mutta itse hallista se ei tykkää. Nyt meillä on sitten menossa projekti: halli on kiva juttu, halli on kiva juttu... Täytyy nyt yrittää käydä siellä ihan vaan palloa ja keppiä heittelemässä. Ne kun ovat Lillin ehdottomat lempparit. Annoin sen mennä muutaman kerran putkeenkin, kun se on taas siellä hallissa kivin asia. Toivottavasti nämä konstit alkavat tepsimään pikku hiljaa. Täytyy huomennakin piipahtaa hallilla palloa heittelemässä. Jos jollakin on hyviä ehdotuksia halliprojektiin, saa ehdottaa...

Tästä se alkaa...

..Nimittäin bloggaaminen meikäläisen osalta. Kotisivujen Uutiset-osioon on tullut kirjoiteltua jos jonkinlaista joutavaa jorinaa, joka ei oikein uutis-otsikon alle mahdu. Blogin perustaminen on ollut mielessä jo pidempään. Eli eikun bloggaamaan... Kummoinenkaan ainekirjoittaja en ole koskaan ollut, joten haastetta riittää.

Viime yönä tuli taas koettua koiranomistajan arkirealismia kerrakseen. Lilli rapsutteli kolmen aikaan sänkyä. Siitä tietää, että hätä on, sillä se ei yleensä turhia herättele. Katsoin ulos ikkunasta todetakseni, että ulkona oli syysmyrsky: tuuli ja satoi kaatamalla vettä vaakatasossa. Ei siis houkutellut ulosmeno. Kokeilin, josko koira suostuisi menemään takapihalle asioilleen ja avasin takaoven. Noh, se käväisi terassilla ja äkkiä takaisin sisälle. Ajattelin, että kyseessä taisikin olla väärä hälytys ja menin takaisin pehkuihin. Vartin päästä alkoi uusi rapsutus. Tuumasin koiralle, että etkös viittis tämän kerran sinne takapihalle päästää. Koira kävi taas terassilla kääntymässä ja äkkiä takaisin sisälle. Huoh, ajattelin että kerään viisi minuuttia voimia pukeakseni ja raahautuakseni ulos sateeseen. Hetken päästä epämiellyttävät tuoksut alkoivat leijua nenääni. Olohuoneessa odottikin melkoinen ripuliläjä keskellä mattoa. Ei muuta kuin matonpesuun ja koira suihkuun. Lopputulos oli toista tuntia valvomista. Jos olisin heti pukenut ja lähtenyt ulos, olisin selviytynyt vartilla tästäkin puuhasta. No, sainpa opetuksen: on toimittava silloin, kun hätä on suuri :)

Kakkajutuilla näemmä blogiura aloitettiin. Toivoa sopii, että juttujen taso tästä jatkossa nousee... :D