Kisaraporttia pukkaa...

Sunnuntaina siis kisattiin Lillin kanssa kahdessa startissa: agility- ja hyppykisassa. Mitään en odottanut. Itse asiassa, aamulla tuumasin itsekseni, että meillä meni kesän kisat niin penkin alle kuin voi olla ja olin jo hiljaa mielessäni päättänyt, että nää on viimeiset kisat Lillin kanssa. Miksi kisata koiran kanssa, joka pelkää keinua ja on välillä niin haluton, etten tiedä pitääkö se edes koko lajista.

No eilinen todisti, että  ainakin se rrrrakastaa Wall Sport Areenaa, koska se oli ihan liekeissä, kun päästiin areenan pihaan. Ja joka kerta, kun tultiin lenkiltä, se kiskoi kuin hinaaja pyöröoville, joita se tuntui myös rakastavan. Hassu... :) Kummassakaan kisassa ei näkynyt välähdystäkään epävarmasta Lillistä. Hyppiksellä se oli suorastaan ylikierroksilla käyvä... Mutta mennääs siihen agirataan eka. Rata oli kiva, ei liian helppo mutta tehtävissä. Ainut mikä huoletti, oli suora putki, joka mentiin kahteen kertaan, koska en todellakaan ole nopea. Ja radalla oli KEINU. Sen kuulin jo pihamaalla tullessani. Kysyin nimittäin ekalta tutulta vastaantulijalta, et onko keinua, ja huokaisin syvään kuullessani, että oli.

Lähdössä aattelin, että jos yhtään lupaavalta näyttää, yritetään keinua, koska se oli vasta tokavika este. Alku meni melko sujuvasti ja puhtaasti yli puolen välin. A-esteen jälkeen oli hyppy, jolle käännyttiin  45 astetta. Jäin varmistelemaan kontaktia, ja jäin Lillistä vähän jälkeen. Tuolta hypyltä tuli kielto ja kun yritin nopeasti huitaista sen yli, tuli samalta esteeltä toinenkin kielto. Sen jälkeen rata eteni taas sujuvasti, Lilli oli niin innoissaan ja liekeissä, että kun keinulle tultiin, päätin että yritetään. Ja niin vain Lilli teki upean, vauhdikkaan keinun eikä mitään epävarmuutta eikä pelkoa keinun paukahduksesta. Viimeinen hyppy meni komeasti yli ja koira haukkui yhtä innoissaan kuin meikäläinen tuuletti hyvin sujunutta keinua. Luulen, että Lilli ei tainnut edes tajuta  menneensä keinua ennen kuin oli liian myöhäistä :)

Mitä siitä, vaikka tulos ei ollut kaksinen: 10 ja yliaikaa. Mä nautin Lillin ilosta ja siitä onnistuneen keinun tuottamasta tunteesta. Lillillä ei ollut koko radalla ainuttakaan epävarmuuden hetkeä, vaan se oli intoa täynnä. Aivan ihana Lilli <3

Hyppyrata oli aavistuksen haastavampi sen takia, että alussa oli pitkä neljän esteen suora ennen putkea. Ja kun en uskalla Lilliä jättää lähdössä kovin kauas, tällaiset suorat ovat meikäläiselle myrkkyä. Ja toki ne suorat putket oli tälläkin radalla. Huoh. Mutta mua ei jännittänyt pätkääkään. Olin itse asiassa niin väsynyt, että olin vain helpottunut siitä, että kohta saadaan lähteä kotiin :) Lähtöpaikan luona oli verkkojen takana pieni kuntosalinurkkaus ja Lilli hoksas verkkojen takana olevat punttien nostelijat. En saanut sitä istumaan startissa, vaan se kääntyi taaksepäin murisemaan moisille outouksille. Päätin sitten lähteä lentävällä lähdöllä, että saan sen mukaani. Ja siinä oli sitten sen suoran kohtalo sinetöity. Se meni enemmän ja vähemmän pyörimiseksi. ja putken takana oli jotain mitä Lillin piti käydä kommentoimassa :) Keppikulma oli vähän hankala ja ohjasin huolimattomasti. Ekalla kerralla Lilli sujahti kakkosväliin ja toisella lopetti kesken. Yliaikaa tuli tälläkin radalla ja 15 ratavirhettä. Päivästä jäi kuitenkin erittäin iloinen mieli.

Mikä onnistui:
- molemmista starteista saatiin tulos
- koira oli innokas, eikä epävarmuutta näkynyt missään
- keinu oli aivan ylihieno (vaikka voi olla, ettei se tajunnut tehneensä keinua...)
- koira irtosi putkiin (tää on takunnut harkoissa)
- hyppiksellä pari hankalaa kohtaa meni niin kuin olin ajatellutkin

Mikä ei onnistunut:
- kartturi on hidas kanttura, joka torpedoi koiran nollatulokset :C

Ihan oikeasti, tarttis aloittaa kunnonkohotusprojekti eikä vaan puhua siitä. Huoh... Meidän vauhti (tai siis mun) on niin etanamaista, että on saatava nollatulos, että voi haaveilla ihanneajan alituksista. Yksikin takku vie jo yliajalle. Toki tuo välillä oireileva kantapääkin vaikuttaa melkoisesti menoon. Mutta, ehkä mä saan tästä tsemppiä, kun Lilli oli niin ihqu.

Niin, se aamulla tehty päätös kisauran lopettamisesta peruttiin sitten saman tien. Ens vuonna siis nähdään kisaradoilla myös Lilliä. Jos sillä vaan tuo vire pysyisi, niin kiva sen kanssa olisi kisata :)

Täällä taas

Koirat on vielä hoidossa eilisen Hesan reissun jäljiltä, joten nyt voisi yrittää päivittää tätä retuperällä olevaa blogiakin. Nyt on niin kaikenlaista muutakin, että blogin kirjoittamiselle ei tahdo jäädä aikaa. Tiedä häntä, onko se loppujen lopuksi niin suuri menetys... :)

Mulla on huono omatunto siitä, että ehdin niin vähän omatoimisesti treenaamaan koirien kanssa. Nyt on onneksi pieni lomanpätkä ja täytyi heti käydä hallilla kummankin koiran kanssa. Meillä olisi keskiviikkona ollut Lillin kanssa ohjatut treenit, mutta mulla oli kurkku kipeä ja työpäivän päälle niin veto pois, että jätin iltatreenit väliin. Seuraavana aamuna olo oli onneksi ihan erilainen ja lähdettiin heti aamutuimaan Lillin kanssa käymään hallilla. Olen ilmoittanut Lillin viikon päästä oleviin omiin kisoihin ja ajatuksena oli treenata esteitä, joissa on viime aikoina ollut ongelmaa. Ekaksi rengas.... meillä oli tässä taannoin rengas treeneissä ja Lilli hyppäsi sivusta. Ohitus oli Lillille ihan uusi juttu, sillä sitä se ei ole koskaan tehnyt, ei edes alkeiskurssilla. Treeneissä meitä ennen  meni koira, joka osui renkaaseen ja rengas jäi jotenkin vinosti roikkumaan. No eihän tuo primadonna taida muuta tarvita ja päätti olla menemättä koko estettä. Laitoin Lillin menemään renkaan muutaman kerran, eikä ohitteluongelmaa onneksi ollut. Toiseksi putket... Lilli on aikaisemmin irronnut tosi hyvin putkeen, mutta viime aikoina se on pitänyt saatella putken suulle asti. No, otin avuksi pallon. Koira putkeen ja sen jälkeen pallo lentää. Johan tuli vauhtia ja Lilli ampaisi putkiin ihan eri lailla. Pallohullu on aina pallohullu. Se on Lillin ylivoimaisesti paras palkka.

Perjantaiaamuna oli Iitun vuoro. Iitun kanssa ei olla varmaan kuukauteen käyty treenaamassa. Pitäisi kai Iituun panostaa enemmän, kun kerran löytyy vauhtia ja intoa, ja se on näistä mun koirista potentiaalisempi. Paitsi, meidän vauhti ja liikkuvuus on ihan eri planeetoilta ja jälleen kerran mietin, yrittäisinkö löytää Iitulle ripeäkinttuisen lainaohjaajan...

Olin laiska, enkä jaksanut laittaa keppeihin verkkoja, vaan treenattiin ilman. Kyllä huomaa, että verkkotreeneistä on ollut hyötyä ja Iitu muisti, mitä oli oppinut. Oikealta puolelta ohjatessa se osasi hakea keppien aloituksen oikein eri kulmista ja pujotteli vauhdikkaasti loppuun asti. Vasemmalta puolelta ohjatessa se aloitti oikein, mutta hyppäsi kesken pois. Eli vasemmalta ohjatessa tarvitaan vielä verkot avuksi.

Puomia ei olla treenattu aikoihin, ja se olikin unohtunut ja vähän pelottikin Iitua. Otettiin puomia ensin runsaalla namipalkalla hihnassa ja muutaman toiston jälkeen Iitu meni puomin reippaasti. Ilman namialustaa en alastulokontaktia vielä ota, eli vaiheessa ollaan sen kanssa...

Huomenna on vielä lomapäivä ja suunnistetaan hallille heti aamusta Iitulaisen kanssa. Saas muuten nähdä kuinka tämän treenaamisen kanssa käy ensi vuoden puolella, kun muutetaan naapuripaikkakunnalle. Agilityhallille on tällä hetkellä matkaa 2 kilsaa ja muuton jälkeen 30 eli tällaiset pikkukäväisyt hallilla taitaa loppua :( Toisaalta saadaan isompi piha, johon mahtuu enemmän esteitä kuin nykyisessä ja saadaan ainakin kesäaikaan treenattua jotain kotonakin...

Loppuun vielä näyttelyhumua... Olimme eilen toisen sheltinomistajan, Tanjan, kanssa Helsingissä Voittaja-näyttelyssä. En ole koskaan ollut paikan päällä katsomassa kyseistä näyttelyvuoden päätapahtumaa, joten kun kaveri kysyi lähdenkö, niin ilman  muuta läksin, vaikka aika kova reissu ajella Hesaan omalla autolla olikin yhden päivän aikana. Ja tietty oli kiva olla paikan päällä todistamassa, kun Iitun kasvattajalle Kaisalle, myönnettiin Kennelliiton Vuolasvirta-palkinto ansiokkaasta kasvatustyöstä. Kaikin puolin mukava reissu oli. Näki tuttuja, sai ihailla kauniita koiria ja vähän shoppaillakin. Matkakin sujui kuin siivillä jutellessa, mistäpä muusta kuin koirista :) Eli ensi vuonna uudelleen...

Viikon päästä on varmaan luvassa jonkinnäköistä kisaraporttia. Toivottavasti edes mukavaa sellaista... Olen ilmoittanut omiin kisoihin Lillin agilityradalle ja hyppyradalle. Jos agilityradalla on keinu, ohitamme sen tyylikkäästi. Keinu ei mene treeneissäkään, tuskin siis kisoissakaan eli ei edes yritetä. Mutta saadaan ainakin harjoitella kisatilannetta in real life. Toivotaan, että olis niin hyvä säkä, että agiradalla ei sitä keinua ole (mun tuurilla sitä ei tietystikään ole sillä C-radalla, mihin emme ole ilmoittautuneet...) Mutta, pitäkäähän peukkuja... :)

Bikini-Iitu näytelmöi

Meinasin tähän alkuun kirjoittaa perusteellisen selonteon Lillin agilitytreeneistä keskiviikolta, mutta enhän mä oikein enää muista mitä tehtiin. Vauhdikas radanpätkä meillä kuitenkin oli ja lopussa oikein mielenkiintoinen kohta: kaksi suoraa putkea peräkkäin ja niiden jälkeen takaakiertohyppy. Lisäksi ohjaajan oli melkein pakko ohjata niin, että puomi jää putkien ja ohjaajan väliin, koska puomin kiertäminen olisi tiennyt lisämatkaa ja sitten ainakin olisi jäänyt koiran taakse. Olin ihan varma, että Lilli ei mene jälkimmäiseen putkeen, kun olen puomin takana, mutta niinpäs vain meni. Ja takaakiertohypyllä olin jo jäljessä, mutta komennolla kierrä kierrä, niin vain koira kiersi esteen taakse, vaikka olin kaukana enkä millään ehtinyt näyttämään koiralle kuinka päin hyppy mennään. Lilli yllätti tässäkin. Koira osaa näemmä enemmän kuin ohjaaja olettaa :) Keinu olisi ollut radan lopussa, mutta sitä Lilli ei suostunut menemään, enkä halunnut pakottaa. Mutta muuten jäi treeneistä oikein hyvä maku.

Eilen oli sitten vuorossa KV-näyttely täällä Seinäjoella. Iitu olikin oikein biksu-Iitu. Karvanlähtö alkoi heti kun sain näyttelymaksun maksettua. Kaikki pohjavilla on irronnut ja loput lähtikin sitten ennen kehäesiintymistä harjatessa. Aattelin kuitenkin osallistua, kun maksettu on. Ja täytyy tunnustaa että, kyllä se kotona näytti ruusunpunaisten lasien läpi kohtuukarvaiselta, kun vertailukappale Lilli on vielä paljon surkeamman näköinen. Areenassa karvaisempien kaverien rinnalla Iitu näytti surkealta, mutta kun kerran paikalla oltiin, niin niillä mentiin, mitä jäljellä oli.

Tuomarin kaverina oli kaksi harjoittelijaa ja pöydällä piti seistä tosi kauan. Ajattelin jo, että Iitu ei malta olla niin kauaa paikoillaan, mutta malttoihan se. Liikkeetkin meni ihan ok. Pelkäsin pöydän jälkeisiä yksilöliikkeitä, koska niissä Iitu tahtoo ottaa parit pomput. Nyt meni ees taas nätisti, ympyrässä vähän levottomasti. Kaiken kaikkiaan olen kuitenkin Iitun esiintymiseen tyytyväinen, niin paljon muutakin on nähty. Iitu sai H:n eli hyvän, arvostelussa maininta että turkki on jäänyt kotiin. No niinhän se olikin :) Mutta eipä tuomari tuntunut Iitussa tykkäävän yhtään mistään. Arvostelussa ei taida olla muuta positiivista kuin pää, kaunis turkin väri ja iloinen luonne. Hmmm, mihin on kadonnut se laadukas kokonaisuus, joka Iitu oli vielä junnuluokassa. No, odotellaan karvan kasvua ja katsotaan mitä Iitusta ollaan mieltä ensi keväänä. Kyllä me ainakin joissakin näyttelyissä aiotaan käydä ensi vuonna. Iitun arvostelu löytyy näyttelyarvostelut-välilehden alta, jos kiinnostaa.

Päästiinpä Iitunkin kanssa treenaamaan

Mulla on huono omatunto, kun en oo pitkään aikaan ehtinyt käydä Iitun kanssa hallilla treenaamassa. Aamulla päätin ryhdistäytyä ja piipahdettiin hallilla. Nyt kun Iitu ei oo ryhmässä, taidetaan vaan taantua. Mä en tee tarpeeksi haastavia ratoja. Toisaalta meidän ongelma nro 1 on edelleen se, että Iitu ei irtoa pätkääkään, räksyttää mun jaloissa. Siksi oon toistaiseksi noudattanut erään jääkiekkovalmentajan slogania "keep it simple"... :) Iitu irtoaa kyllä erinomaisen hyvin, jos lopussa on namikuppi odottamassa. Mutta jos sitä kuppia ei ole, niin irtoamisesta ja esteiden hakemisesta ei oo tietoakaan. Huoh... paitti putkeen ja kepeille. Hyvä, että irtoaa edes niille. Neidin äänenkäyttö on sitä luokkaa, että sain karjua komentoni, kirjaimellisesti. Kuului varmaan Jalasjärventielle asti, kun mä karjuin putkeen ja kepikepi... :)

Keppejä ollaan treenattu verkkojen kanssa ja niitä on otettu joka kerta, kun hallilla käydään. Verkkojen kanssa Iitu kepittää hienosti. Vaikka kärrynpyöriä tekisin, se pujottelee. Otin kokeeksi kaksi keskimmäistä verkkoa pois. Edelleen kepitti hienosti. Poistin vielä yhden lisää ja se oli jo liikaa. Iitu pomppas kepeiltä pois. Kepit kyllä sujuu ilman verkkoa, jos juoksen vierellä oikealla puolella. Kaikissa muissa variaatioissa ei sitten sujukaan. Jatkamme siis verkkojen kanssa toistaiseksi.

Yksittäisistä esteistä kokeiltiin rengasta, jonka Iitu näyttää unohtaneen. Jos menin vastaanottamaan, se hyppäsi läpi. Muuten yritti alta ja sivusta. Keinun kanssa ei ole ongelmia. Hidastuskäsky toimii, eikä Iitulla ole mitään pelkoa keinua kohtaan. Onneksi. Riittää, että Lillin kanssa ei keinu suju.

Ens lauantaina on sitten vuorossa Seinäjoen näyttely. Iitu ei vain valitettavasti ole parhaassa mahdollisessa turkissaan. Pohjavilla alkaa olla aika lailla irti. Onneksi Iitulla sentään on muhkea turkki, mistä on varaa vähän pudottaakin, mutta viikko on aika pitkä aika odottaa. Lillikin oli viikossa ihan naku, sitten kun karva rupes lähtemään. Katotaan nyt, kuinka bikini-lady kehässä loppujen lopuksi esiintyy...

Laiskiainen

Ei jaksa, ei huvita... kirjoittaa siis. Täytyy kyllä sanoa, ettei oo paljon kirjoitettavaakaan. Lillin kanssa oli yhdet penkin alle menneet treenit. Joku kuvittelee olevansa helikopteri ja jälki on sen mukaista, koira väärillä esteillä. Koskahan sitä oppis pitämään kädet alhaalla ja selän suorana. Ei kai koskaan. Taas kerran tulee siihen lopputulemaan, että kun jonkun harrastuksen aloittaa vanhana pieruna, niin ei sitä ikinä opi. Mutta revin ilon irti siitä, että Lillillä oli hauskaa. Se jopa innostui haukkumaan mulle radalla ja sitähän se ei ole oikeastaan koskaan tehnyt. Ja sen pystyi jättämään starttiin kahden hypyn päähän, eikä se kiertänyt aloitushyppyä. Taitaa Lillilläkin olla vapautunut olo, kun ei (toivon mukaan) kolota mistään hypätessä. Perjantaina sillä on toistaiseksi viimeinen treenikerta vesijuoksumatolla. Lilli varmaan huokaisee helpotuksesta, kun pääsee eroon siitä puuhasta. Vesiallasjuoksu ei taatusti ole Lillin lempipuuhaa.... :D

Ilmoitin Iitun Seinäjoen näyttelyyn, joka on 29.10. Kyllä siltä hiljalleen irtosi karvaa jo ennen ilmoittamista, mutta nyt tuntuu siltä, että joka kerta kun menen olkkariin, löytyy sen tummalta matolta valkoisia karvatuppoja. Reilu kolme viikkoa taitaa olla turhan kaukana ja kun tuo koira pitäis vielä pestäkin. Ääääh..... Mutta mä peukutan, ettei nuo karvat ihan hirveellä vauhdilla tippuisi, että päästäis sinne näyttelyyn asti ja olis edes vähän karvoja jäljellä. Sunnuntaina olis aikomus osallistua mätsäriin ihan treenimielessä...

Syksyn satoa

Tulipa ulkomuodon lisäksi vaihdettua myös blogin otsikkokuvaa. Tää sopiikin tähän hetkeen mitä parhaiten. Koirien kanssa ollaan oltu lenkillä sänkipelloilla, ja niitähän täällä lakeuksilla piisaa, kun malttaa ensin vähän matkaa huristella autolla. Lillin suurin huvi on haistella maata ja kaivella multaa. Sen huomaa tästä otsikkokuvastakin: nenänpää harmaana kuivuneesta mullasta. En tiedä, mikä tuossa maan hajussa kiehtoo Lilliä keväisin ja syksyisin. Iitulla ei ole lainkaan samanlaisia taipumuksia. Se lähinnä ihmettelee kaverin touhuja ja on näreissään, kun ei saa lenkillä juoksentelukaveria, kun kaveri kulkee koko ajan nenä maassa, kirjaimellisesti.

Perjantaina oltiin Lillin kanssa toistamiseen vesijuoksumatolla. Reipas kävelyvauhti on sille hyvä. Se kävelee askelta venyttäen tasapainoisesti. Hölkkävauhdissa askeleet meinaa välillä mennä epäpuhtaaksi. Tällä kertaa juoksutettiin kauemmin ja nyt joutui Lillikin jo pikkasen puhaltamaan eli hengästyi. Ei tuo vesimatto selvästikään Lillin lempipuuhaa ole niin kuin ei vesi yleensäkään, mutta ei se mitään traumoja näytä saavan. Herkut kelpaa ja hirveät hepulit sai, kun otettiin altaasta pois ja kuivattiin. Ensi perjantaina on seuraava aika. Suunnittelin, että viisi kertaa käydään ja sitten mennään fyssarille kontrolliin ja jatketaan lihaskunnon ylläpitämistä luonnollisin keinoin. Toivottavasti saadaan hyviä uutisia ja kaikki työ ei olisi mennyt hukkaan.

Loppuun vielä syksyistä kuvasatoa viime viikonlopulta.

 Iitu lempipuuhassaan kyttää lintuja

Ja perään mentiin eli Iitu böördijahdissa 

Wuhuu...

Ei ole epäselvyyttä siitä, mitä Lilli on puuhastellut :)

Vaihteeksi mätsärissä

Viikonloppuna päätin, että nyt on pakotettava itsensä jonkinnäköiselle agilitytauolle. Muuten tuo koipi ei parane ikinä. Pitäis kai tyhmemmänkin jo ymmärtää levätä, kun kipua kerran on. Iitun kanssa käydään tekemässä keppiharkkaa, mutta muuten agility saa nyt olla tauolla neljä viikkoa ainakin. Katotaan sitten, mitä jalka kestää. Tääkin vaiva on aikoinaan tullut Birkenstockin työjalkineista, joista en heti malttanut luopua. Mutta toivotaan, että juoksutauko, jumppa ja nilkkatuki auttaa, niin pääsee tositoimiin.

Sunnuntaina ajeltiin koirien kanssa mätsäriin Vaasaan. Tällä kertaa pääsi kehään molemmat koirat. Tuomari piti shelteistä ja sanoikin, että hänelle tulee lopussa vaikeuksia valita. Molemmat koirat sai punaisen nauhan  ja niinpä olin vaikeuksissa, että mistä saisin esittäjän toiselle. Onneksi eräs tyttö (jolla myös oli sheltti) lupas handlata Lilliä. Lilli käteltiin aika pian ulos. Eihän se malttanut mennä tai seistä eteenpäin, kun me oltiin Iitun kanssa muutaman koiran päässä, vaan kiemurteli taakse päin koko ajan. Iitu sen sijaan pisti parastaan. Lilli hakkui parin metrin päässä kehän laidalla suoraa huutoa, mutta Iitu se vain seisoi kuin patsas eikä piitannut kaverin aiheuttamasta metelistä ollen lopuksi punaisten kolmas. Tuomari tuli vielä ihailemaan Iitua, kehui tälle että oot sä lutuunen ja nappas vielä syliinkin... :) Nyt voi sanoa, että melkein harmitti, kun ei voitettu japäästy BIS-kehään, koska siellä oli todella hyvät palkinnot. Lilli on ollut saman yhdistyksen järjestämässä mätsärissä BIS3 ja silloinkin palkinnot oli sitä luokkaa, että kannatti Vaasaan asti ajella. Iitu petraa kehäkäytöstään kisa kisalta. Karvakin näyttää jopa lisääntyvän, vaikka sitä koko ajan toisen pään kautta lähtee. Taidanpa siis ilmoittaa sen Seinäjoen näyttelyyn.

Loppuviikosta on Lillillä kovasti ohjelmaa. Torstaina se pääsee luultavasti lampaita paimentamaan. Katotaan nyt kuinka se käyttäytyy, päästetäänkö sitä lampaille. Ja jos pääsee, meneekö jahtaamiseksi paimentamisen sijasta. Lenkillä se ainakin paimentaa mua: kulkee siksakkia perässä ja sitten kiertää edestä ympäri, tekee tätä koko ajan kun on vapaana. Ja perjantaina on ohjelmassa vesijuoksua toinen kerta. Saas nähdä, mitä Lilli tuumii kun tunnistaa paikan :)

 Iitu kyttää lintuja

Meillä on näin arvokas lenkkipaikka: kartanon puisto :)

Vakkarilenkkimaisemissa

Agilityviikko

Näitä loman hyviä puolia: ehtii omatoimitreenailemaan ja sitä me ollaan tällä viikolla tehty lähes joka päivä. Iitun kanssa on käyty kahdesti kaksistaan tekemässä keppisulkeisia verkkokepeillä. Teemana on ollut kepit osana rataa ja lähetys kepeille vähän kauempaa ja eri kulmista. Iitu on edelleen melkoinen tohottaja. Ensimmäiset kymmenen minuuttia menee siihen, että neiti saa päästellä enimmät höyryt pois. Sitten se malttaa jo hiukan kuunnellakin. Ollaan treenattu ihan muutaman esteen helppoa radanpätkää ja tarkoituksella jättäydyn jälkeen eli vähän irtoamisharkkaa samalla. Se kun on meidän ongelma numero uno. Huomasin, että parhaiten tehoaa mene-käsky. Kun sitä huutaa ERITTÄIN kuuluvalla äänellä, Iitu etenee paremmin kuin hyppy-käskyllä. Ja Iitullehan ei riitä mikään hento kuiskaus, vaan käskyt on todellakin huudettava, että se kuulee ne oman räksytyksensä yli. Huoh...

Toissa aamuna otin mukaan myös Lillin. Sen kanssa treenattiin keppejä ja hyppyjä matalilla rimoilla. Sen hyppytekniikka on nyt parempi, mutta sillä on erikoinen tapa varmistella ensimmäinen hyppy, jos se lähtee liikkeelle paikoiltaan. Muissa hypyissä tuota ongelmaa ei ollut. Iitun kanssa jatkettiin keppien hinkkaamista yksin ja radan osana. Samalla treenattiin edelleen takaaleikkauksia ja irtoamista, joka on mukana joka treenissä. Kyllä mä oon tiennyt, että Iitu tykkää putkista, mutta nyt ne suorastaan imi sitä. Alussa oli kaks hyppyä ja niiden jälkeen putki. Ekan hypyn jälkeen tein takaaleikkauksen, eikä Iitu päätään kääntänyt, että missäs ohjaaja tulee, paineli vaan putkeen. Näyttää siis toimivan palkkana paremmin kuin namialusta.

Eilen oltiin Lillin kanssa ohjatuissa treeneissä, jonka teemana oli puomin, A-esteen ja putken erottelu. Puomin ja A:n alle oli viritelty putkia houkutukseksi. Vuoroin mentiin alla oleviin putkiin ja vuoroin ei. Ensimmäinen houkutusputki oli A:n alla, ja ehdin jo ohjaajalle toteamaan, että putket ei vedä Lilliä niin kuin Iitua. Putki ei ollut edes kovin tyrkkykulmassa, mutta sinnepä se vain sujahti :D Ohjaaja saa katsoa peiliin. Luotin siihen, että se ei putkeen mene, enkä ottanut tarpeeksi haltuun. No tästä valaistuneena otin tarkasti kaikki seuraavat tyrkkykohdat eikä Lilli väärää estettä enää valinnutkaan.

Tänä aamunakin käytiin Iitun kanssa hallilla, ja keppien parissa jatkettiin. Tehtiin helppoa rataa, jossa ei sokkaria kummempaa ohjauskuviota ollut. Teen Iitun kanssa niin kauan helppoja pätkiä, että tulee paljon onnistumisia ja se tajuais idiksen edetä, eikä vain räksyttää mulle. Otin tämänaamuisista treeneistä videonpätkää. Jossain vaiheessa vois kokeilla poistaa keskimmäisiä verkkoja, mutta ei vielä kuitenkaan. Meikäläisen juoksu on tommosta töpsötystä. Mun akillesjänne on oikeesti niin huonossa kunnossa, että pelkään sen napsahtavan poikki koska tahansa. Olis kai aika vaihteeksi vierailla lekurilla sen takia... :(

Eilisaamulla Lilli pääsi elämänsä ensimmäistä kertaa vesijuoksumatolle Eläinten Kuntokeskukseen. Olin etukäteen vähän epäilevä, että mitenkähän mahtaa mennä, Lilli kun ei vedestä piittaa. No eihän sitä altaaseen vapaaehtoisesti saatu, vaan piti nostaa, eikä se ensin ymmärtänyt kävelläkään, kun hihna lähti liikkeelle. Mutta sitten kun se hiffas idean, miten keskittyneesti se kävelikään. Juoksuvauhti oli vielä vähän liikaa: etu- ja takajalat meni eri tahtiin, mutta tää kuulemma on tavallista ensikertalaisilla. Seuraavalla kerralla kokeillaan uudelleen juoksua. Nopea kävely sujui hyvin ja Lilli venytti askeltaan, kun vauhtia vähän lisättiin. Aattelin, että kun tää kerta meni näinkin hyvin, niin käytän Lilliä vesimatolla muutaman kerran kuuriluonteisesti ja jatketaan siinä sivussa metsälenkkejä ja ylämäkikävelyä. Pyöräilyhän olis tosi hyvä keino koiran lihasten parantamiseen, mutta Lillin paimennusvietti on niin voimakasta, että mun pitäis ensin ajella autolla pyörä perässä jonnekin metsätielle, jossa ei tule vastaan autoja tai pyöräilijöitä, ja siellä vasta lähteä pyöräilemään. Eli käy vähän liian työlääksi. Katsotaan nyt, mitä vesimatto saa aikaan. Kun ollaan muutama kerta käyty, vien Lillin fyssarille kontrolliin.

Mätsärimenestystä

Vaihteeksi mätsärissä kului tämäkin sunnuntaipäivä, Kauhajoella tällä kertaa. Tänä kesänä Iitu on ollut kehässä ja Lilli on saanut vain kuluttaa aikaansa häkissä. Tänään mun alkuperäinen suunnitelma oli esittää molemmat koirat, että Lillikin pääsee vaihteeksi tositoimiin. Matkalla päätin sitten esittää vaan Lillin. Nuukuus tais iskeä, ja laiskuus :) Sen, että neiti Iitu oli jätetty yksikseen häkkiin, kuuli kyllä koko mätsärikansa. Hih... Mutta kyllä se pikku hiljaa hiljeni, kun huomas, ettei huutamalla pois pääse. Lillistä huomas , että sen kanssa ei olla oltu vuoteen näyttelykehässä. Meneehän se eteenpäin kuin juna, mutta ei muistanut seiso-käskyä, ja reagoi vahvasti tapahtumiin kehän ympärillä. Sininen nauha saatiin, enkä ollut yhtään hämmästynyt. Esiintyminen ei ollut kovin vakuuttava. Olin tyytyväinen nauhan väristä: päästäisiin ajoissa pois, ennen kuin luvattu ukkonen alkaa. Sinisten loppukehässä Lilli oli petrannut kehäkäytöstään ja meni jo vähän sinne päin. Silti olin hämmästynyt, kun sijoituttiin sinisten ykköseksi. Täh... No ehkä sen junan meno vakuutti tuomarin :) Olin jo kotiin lähdössä, kun hoksasin, että meidän pitää varmaan jäädä BIS-kehään. Kävin vielä tarkistamassa ja näinhän se oli. Taivas näytti yhä tummemmalta ja ehdin jo aatella, että tästä ei kuivin nahoin selvitä. Onneksi sade odotutti itseään sen verran, että se alkoi heti kun oltiin lähdetty kotimatkalle.

Ennen BIS-kehää kerkesin hieman treenaamaan Lillin kanssa. Mitään odotuksia ei kumminkaan ollut. Kunhan ei viimeisiä oltais, ei muuta. Yhtäkkiä huomasin, että muut oli sijoitettu ja tuomarit käski kahta parasta vielä kierrokselle. Siis kahta parasta... nyt vasta hoksasin, että muita ei ollut enää jäljellä kuin me ja snautseri. Siis ihan tottako...???!!! No Lilli oli loppujen lopuksi BIS2 ja meikä puulla päähän lyöty. Oltiin jo kotiinkin kerran lähdössä... Onneksi ei sitten lähdetty :) Lilli meni vuoroin häntä heiluen ja häntä tötteröllä. Taisi siitäkin olla kivaa päästä vaihteeksi kehään. Vaikka ei sitten meinannut suostua enää lopussa poseeraamaan. Kaikki huijaussanat "mennään lenkille"-sanoista alkaen piti käyttää.. Laitetaas loppuun kumminkin kuva BIS2-koirasta, jota en tässä kuvassa saanut seisomaan kunnolla, eikä oo edes trimmattu (kaameet nuo kinnerkarvat). Mutta näyttäis sillä tosiaan olevan hauskaa, ainakin ilmeestä päätellen :)

Kuva: Heidi Mattila

Näytelmäkiertueella

Nyt se sitten vihdoin koitti: odotettu näyttelyviikonloppu Iitun kanssa. Iitu on ollut virallisessa näyttelyssä viimeksi reilu vuosi sitten, viime vuoden huhtikuussa Vaasassa. Mätsäreitä ollaan kierretty ja ne on menneet esiintymisen kannalta ihan hyvin. Mua jännitti kovasti, miten menee ja mitä Iitusta sanotaan. Lilli pääsi äidille hoitoon ja me lähdettiin Iitun kanssa kahdestaan matkaan. Iitu on helppo matkakaveri, hyppää tyytyväisenä autoon häkkiinsä ja oli majapaikassa niin kuin ei mitään. Meillä oli Lahdessa kyläpaikka ja siitä oli sitten helppo sinkaista ensin lauantaina Kouvolaan ja sunnuntaina Heinolaan.

Lauantaiaamuna mua jännitti kovasti. Vaivoin sain aamupalaa syötyä. Jännitys helpotti, kun päästiin näyttelypaikalle. Kehät oli raviradan kaviouralla ja auto saatiin parkkiin reilun viidenkymmenen metrin päähän, hyvä tuuri sen suhteen. Tuomarina oli Dagmar Klein Romaniasta. hauska nähdä, miten nimen perusteella tekee ennakko-odotuksia, jotka ei sitten pitäneet paikkaansa. Ajattelin, että Dagmar olisi vanhempi, pyylevä itäsaksalaistyyppinen täti jakkupuvussa. Mut eipä ollut... Dagmar oli kolmekymppinen, pitkä hoikka nainen, jolla oli lävistys ylähuulessa :) Ennen shelttejä kehässä arvosteltiin vain villakoirat ja tuomari oli niin nopea, että oli tosiaan jo ensimmäisen rodun jälkeen (19? koiraa) puoli tuntia aikataulusta edellä. No taisi osaselitys olla sekin, ettei ollut mitattavia villakoiria. Kuitenkin, kehässä oli tauko ennen shelttejä ja päästiin kunnolla treenaamaan liikkumista yksin ja toisen koiran perässä. Ehkäpä siksi ne meni sitten tositoimissakin hyvin. Tuomari oli tosiaan nopea, katsoi ensin liikkkeet: edestakaisin ja ympyrä. Sitten koira pöydälle ja tuomari kävi heti kiinni. Ei tarvinnut asetella ja sen jälkeen maassa seisotus. Iitu meni liikkeissä ihan hyvin ja seisoi kerrassaan upeasti ja ryhdikkäästi kuin maahan valettuna, vähän päätä vain kallisteli, kun sihauttelin sille hampaiden välistä. Tuomari oli tiukka. Nartuista vain kaksi sai SA:n, mutta osallistujiakaan ei tosin ollut kuin 26. Ja iitulainen sai eh:n. Tyytyväinen olen arvostelun viimeiseen lauseeseen: well presented. Niin monta kenguruloikkaa Iitu on tehnyt treeneissä ja näyttelyissä, että oli tosi upeeta nähdä sen esiintyvän hyvin.

"Correct type, feminine head & expression. Correct ears. Correct neck & topline.Needs more deeper chest. In movement front & backlegs should be in parallel. Very nice temperament. Well presented."


Sunnuntaina oli sitten vuorossa Heinola. Lähiparkit oli täynnä ja auton sai jättää suurin piirtein toiselle puolelle Heinolaa. Oli siinä kamojen hinaamista kerrakseen. Näyttelypaikka oli ahtaampi ja levottomampi kuin Kouvolassa mikä näkyi Iitun kehäkäytöksessä. Se ei malttanut keskittyä niin hyvin kuin edellispäivänä ja nosti liikkeessä häntänsäkin tosi korkealle. Tulokseksi tuli eh täältäkin. Arvostelu oli pitkä, kuten vikalistakin. Kumpikaan tuomari ei katsonut suusta kuin purennan, joten siihen ei menestyminen tyssännyt. Heinolassa tuomarina oli Pirjo Aaltonen.


"Kevyehköluustoinen, selvän sukupuolileiman omaava siro narttu. Kauniit silmät, hyvin taittuneet korvat. Hieman syvä kallo-osa. Voisi olla voimakkaammin kulmautunut. Häntä nousee melko korkealle. Voisi liikkua pidemmällä askeleella. Hieman kapeasti liikkuva."


Olin vielä ennen kotiinlähtöä mukana esittämässä Peltsun kasvattajaryhmää, joka voittikin luokan. Sain esitettäväksi ihastuttavan Dumle-pojan, josta tuli ihan Lilli mieleen. Molemmissa oli nimittäin samaa ilmettä. Eikä ihme sillä Lillin isä Rambo oli tämän Dumlen isoisä.


Väsyneenä, mutta melko tyytyväisenä lähdettiin sitten kotimatkalle pienen navigaattorimutkan kanssa. Se kun meinas kierrättää mua kotiin Jyväskylän kautta. Oli kyllä mielenkiintoinen reittivalinta, lisäkilometrejä olisi tullut aika monta. Hiukan tuli turhia kilometrejä ja aikaa paloi, kun uskoin ensin navigaattoria ja sitten en saanut motarilla tehtyä heti u-käännöstä.


Tässä taisi olla tämän vuoden näyttelyt, ellen nyt innostu ilmoittamaan Iitua tänne Seinäjoen näyttelyyn, riippuu vähän neidin karvatilanteestakin. Mutta katsellaan, oli kivaa olla vaihteeksi kehänauhan sisäpuolellakin, eikä vain turistina :) Joka tapauksessa aloitetaan ykkösruusukkeen metsästys ensi keväänä uudelleen. Jos niitä erinomaisia tuloksiakin tipahtelisi...

Keppitreeniä

käytiin tekemässä Iitun kanssa. Ihanaa päästä treenaamaan pitkän tauon jälkeen. Iitun saikku kyllä loppui jo pari viikkoa sitten, mutta en oo jaksanut / kerinnyt treenaamaan. Tänä aamuna sitten mentiin jo aikaisin hallille. Oven suussa oli kujakepit varustettu uusilla verkoilla ja siihen me sitten jämähdettiin. Ei ennätetty muuta tehdäkään.

Iitun kanssa kepit on ihan kesken. Se kyllä pujottelee vauhdilla, kun juoksen vierellä oikealla puolella. Ongelma on se, että se katsoo koko ajan minua eikä eteenpäin. Ja vasemmalta puolelta ohjatessa pujottelu on tosi tahmeaa. Vika on minussa, missäs muutenkaan. Teen vasemmalla puolella varmaan jotain toisin, minkä vuoksi pujottelu ei kunnolla suju.

Ensin Iitu ihmetteli, että mitkäs ihmejutut keppeihin on viritetty, mutta kun pari kertaa vein sen hihnassa kannustaen, niin johan valkeni. Treenattiin keppejä molemmilta puolen ohjaten, lähettämällä ja lopuksi niin, että jätin Iitun keppien alkuun istumaan ja menin loppuun vastaanottamaan. Iitu pujotteli vauhdilla, eikä sitä vaivanneet verkot ollenkaan. Huippu juttu. Jospa meidän kepit sais tästä harppauksen eteen päin.

Jep. Tää oli tämmönen pikapostaus tällä kertaa. Lillin kanssa saadaan aloittaa treenaaminen ja torstaina on ekat ryhmätreenit tällä kurssilla. Aloitellaan varovasti, kuten käsky kävi ja katotaan miten menee.

Iitun kanssa mätsärissä ja pääsykokeessa

Tiistaina suunnattiin koirien kanssa mätsäriin uuden Citymarketin parkkipaikalle. Ja siitä tulikin pitkä, ja kuuma, ilta. Lähdettiin joskus viiden jälkeen ja oltiin kymmeneltä kotona. Meikä oli kyllä ihan poikki, mutta reissu ei onneksi ollut turha. Koiria oli paikalla paljon: pikkukoiria taisi olla 65 ja pentuja vieläkin enemmän. Iitu esiintyi ihan tasaisen varmasti saaden punaisen nauhan. Vähän se meinasi "kolmion kärjissä" hypähtää mua vasten, mutta muuten tepasteli nätisti eteenpäin. Pöytäkäytöstä on vielä treenattava. Jos mulla on namia kädessä, se hilaa itseään niin että etutassut oli ihan pöydän reunalla. Toisaalta se seisoi ryhdikkäästi. Samapa se missä seisoo, kunhan vaan seisoo. Iitu tuijotti mun namikättä niin, että kun tuomari käänsi vähän päätä katsoakseen hampaat, se käänsi päätään pois päin. Ei suinkaan pelosta, vaan Iitu halus vaan katsoa sitä namia. Sillä oli sellainen ilme, että mees ny pois siitä, mulla on tärkeämpääkin tekemistä. Täytyy kokeilla ens kerralla pöydälläseisomista ilman herkkuja, ettei kukaan tuomari vain tulkitse päänkääntämistä arkuudeksi. Sitähän se ei ollut, vaan silkkaa ahneutta :) Punaisten loppukisassa pysyttiin mukana melkein loppuun asti ja meidät käteltiin ulos toiseksi viimeisenä ennen sijoittuneita. Olimme siis sijalla kuusi 65:stä koirasta. Ihan hyvin, kun miettii, millaista kehäkäytös oli vuosi sitten. Silloin saatiin mätsäreissä tuomareilta lähinnä kannustavia kommentteja tyyliin: onpa sulla rohkea sheltti, kyllä se siitä tasaantuu... :) Ens viikonloppuna on vielä yksi treenimätsäri ennen virallisia näyttelyjä. Ja näyttää tuo turkkikin pysyvän, mutta pestä en enää uskalla muuta kuin valkoiset osat ja mahanalustan.

Muapääsi puremaan jonkin sortin tokokärpänenkin, koska innostuin ilmoittamaan Iitun tokon kakkosluokan kurssille. Pentukurssi ja ykköskurssihan meillä on käytynä. No taisi olla aika lyhytaikainen innostus, koska kun kutsu pääsykokeeseen tuli, ei mua huvittanut enää lainkaan. Pääsykoeharjoittelu kutistui siis kahteen viiden minuutin treenisessioon. Ja otettiin me vielä pikasulkeiset treenikentän edessä ennen varsinaista testiä.

Päästiin me loppujen lopuksi testistä läpi - ihan armosta, voin rehellisesti tunnustaa. Ekan mokan tein nameissa. Vaihdoin tutut ja turvalliset nakit Hauhaun tonnikalatikkuihin, jotka ei harkkakentällä kiinnostaneet Iitua enää yhtään. Vieressä seisoneella naisella oli mukana nakkipaketti, josta taisi itsekin mutustella nakkeja. Ja siinä vaiheessa oli peli menetetty namien suhteen. Iitu ei nähnyt muuta kuin ne nakit... Tonnikalatikut haisikin vielä ihan karseelle, no voitte kuvitella mille, mutta kamalalle. Ei ihme, ettei kelvanneet Iitullekaan...

Kentällä oli 10 senttiä korkea ruohikko ja sen hajuja ja sinne tipahtaneita nameja oli kiva Iitun tutkiskella. Hetkeä aikaisemmin maantiellä onnistunut seuraaminen hienoine kontakteineen ja pysähtymisineen oli kuin muisto vaan, kun Iitu piti kontaktia lähinnä siihen ruohikkoon. Meikäläinen ei tonnikalatikkuineen kiinnostanut pätkän vertaa. Siinä sitten yritin selitellä, että kyllä se tämän osaa. Lupasin itselleni, että kun kurssi alkaa, parannan tapani ja harjoittelemme. Ehkä se kaivattu motivaatiokin nostaa päätään siihen mennessä... :)

P.S. Tulipa päivitettyä myös Picasan kuva-albumiin kuvia tältä kesältä. Suurin osa niistä on Itä-Suomen mökkilomalta. Lisäksi tein oman albumin agilitykuville.

Vaihteeksi tokoa

Tuli sitten ilmoitettua Iitu toko-kurssille. Sinne päästäkseen pitäisi selvittää pääsykoe. Koe ei oo mitenkään vaikea, mutta hyvä olis tietty hiukan edes treenata, ettei tartte lähteä paikalta säkki päässä. Kokeessa ei vaadita kuin istuminen, sivulletulo ja seuraaminen pysähdyksen ja nopeudenvaihdon kera. Kaikki Iitu osaa, paitsi sivulletulo on välillä vähäsen hakusessa. Se tekee tosi hyvin namin kanssa, mutta testissä ei saa käyttää namia. Iitu saattaa tehdä sen, että kun huomaa, ettei mulla oo kädessä namia, lopettaa suorittamisen kesken. Siis melkoinen opportunisti. Mitäs sitä turhaan pyörähtelemään, jos siitä ei oo hyötyä... :) Paremmin sujuu, jos sivulletulon yhdistää luoksetuloon. Silloin se pyörähtää vauhdilla sivulle, eikä jää ihmettelemään namin puuttumista. Kokeilimme sitten lenkin yhteydessä testin osioita. Kaikki sujui. Sivulletulon paikka nyt oli mitä oli, mutta tuli kuitenkin. Seuraaminen sujuu parhaiten pysähtymisineen ja nopeudenvaihdoksineen. Eiköhän me testistä selviä. Jos ei, niin hävettää...:) Mutta täytyy tunnustaa, että mä en oo mikään toko-fani. Aattelin, että tästä kurssista vois olla jotain hyötyä agilityssakin. Seuraava taso on sitten jo kilpailemista suunnitteleville, joten se me jätetään suosiolla motivoituneemmille koirakoille...

Suunnittelin tämän kesän vähän toisenlaiseksi kuin mitä siitä loppujen lopuksi tuli. Ajattelin, että kisataan Lillin kanssa ja kierretään lähiseudun agilitykisoissa. Kesä on mennyt sitten saikulla kummankin kanssa ja olo on hiukan haikea, kun kuuntelee kisaavien kaverien fiiliksiä. Iitun kanssa saisi jo treenata, kun vaan jaksais hinata luunsa hallille, ehkä ens viikonloppuna mennään. Lillin saikkua on vielä ens viikko jäljellä. Sitten sais aloittaa harjoittelun hissukseen matalilla rimoilla. Hiukan jännittää, miten alkaa sujumaan vai sujuuko lainkaan. Pitäis varata Lillille kontrolliaika fyssarille. Kuntoutus ei ole sujunut ihan niin kuin toivoisi. Vaikea kahluuttaa koiraa, joka ei halua mennä veteen. Ollaan sitten tyydytty etsimään lenkeillä kaikki ylämäet. Luulis emännänkin kunnon nousevan moisella mäkikävelyllä.

Huomenna olis tarkoitus treenata näyttelykäyttäytymistä mätsärissä. Näyttelyt kun häämöttää kolmen viikon päästä. Paitsi - harjasin Iitun eilen, ja siitä alkaa irrota karva. Ei oo totta. Vastahan se on saanut turkkinsa takaisin, eikä edes ihan täydessä karvassakaan oo vielä. Saas nähdä, miten käy, onko niitä karvoja vielä jäljellä, kun päästään näyttelyyn asti.. 

Tapausselostus Iitu kera kesäisten kuvien

Jospa sitä sitten päivittäisi lupaamani Iitun kuulumiset Turun reissulta. Myös Iitusta löytyi tosiaan vikaa ja osteopaatin mukaan se oli huonommassa kunnossa kuin Lilli. Iituhan teki keväällä sen ilmalennon A:n harjalta niskoilleen. Ja se lento oli aiheuttanut kaularankaan pahat muutokset. Ylin niskanikama oli vinksin vonksin, jos nyt oikein muistan niin se oli pois paikoiltaan (vai voiko niin olla). Kuitenkin, sen kanssa osteopaatti teki töitä, että sai paikoilleen ja kaksi seuraavaa niskanikamaa oli lukossa. Niskavamma aiheutti sen, että myös lantiossa oli jumi. Kaikki jumit saatiin kuitenkin auki ja Iitukin on saikulla agilitysta, tosin vain kaksi viikkoa, joka umpeutuu lauantaina. Iitukin sai ohjelmaansa ylämäkikävelyä ja uintia. Iitu ei onneksi ole yhtä vastentahtoinen veden suhteen kuin Lilli. Se ui rantaan, kun kantaa veteen ja kahlailee mielellään. Kaularangan taivutusharkat on myös ohjelmistossa. Osteopaatti totesi sen, mitä olen itsekseni huokaillut monta kertaa. Kyllä oli pikkukoiralla enkeli olkapäällä siinä ilmalennossa. Hengenlähtö ei ehkä ollut kaukana. Huh, mikä ajatus, ei kestä edes ajatella.... Osteopaatti tuumasi, että on tällä koiralla mahtanut olla pää kipeä. Hyvinkin mahdollista. Jos itsellä on niska jumissa, niin kyllä päätä särkee. Onneksi Iitun niska saatiin kuntoon :)

Olen nyt koittanut ahkerasti kuntouttaa koirien niin kuin neuvottiin. Onneksi tässä lähellä on ylämäkiä, vaikka muuten lakeudella asutaan, ja oon ottanut ne mäet meidän lenkkiohjelmaan. Järvellä ollaan käyty muutaman kerran. Iitun uittaminen ei tuota mitään ongelmaa, mutta Lilli.... Kun se ei tykkää vedestä, on kahluuttaminen aika työlästä. Se tykkää kyllä seisoa vedessä ja haukkua, mutta ei liikkua. No, loppuviikoksi kuvattiin helteitä, osaksi sen takia ja toiseksi tään kahlailun takia, ostin koirille lasten kahluualtaan, ihan kohtalaisen kokoisen (halkaisija 2 metriä). Siellä saavat vilvoitella helteellä ja Lilliä ajattelin kävelyttää siellä: hihnassa kiinni ja sitä rataa. Katotaan nyt, kuinka lähtee sujumaan...

Iitu on ilmoitettu kahteen näyttelyyn, iiiks...!!! Mennään Kouvolaan ja Heinolaan elokuun loppupuolella. Kouvolassa on tuomarina romanialainen Dagmar Klein ja Heinolassa Pirjo Aaltonen. Aaltosen kehässä olen ollut joskus Lillin kanssa; saatiin eh silloin ihan ok-arvostelulla. Loppuvuoden näyttelyistä ehkä Seinäjoki on ohjelmassa. Se on kuitenkin kirjaimellisesti kotinäyttely, kun areena sijaitsee parin kilsan päässä. Jyväskylän eka näyttely on myös pistetty kalenteriin ylös. Elokuun ekalla viikolla on täällä Seinäjoella onneksi yksi mätsäri, että päästään vielä kerran harjoittelemaan tositoimissa Iitun kanssa.

Tähän loppuun vielä kuvia meidän lomareissulta Lapinlahdella: kivoja mökkimuistoja...

Iitun misseilyt :)

Odottakoon Iitun osteopaattiselostus vielä vuoroaan. Nyt muistelen sunnuntain mätsäriä :) Joka on tätä blogia lukenut tai facebookissa seurannut päivityksiä tai jopa nähnyt livenä, on huomannut että mun ja Iitun näyttelyura ei ole lähtenyt käyntiin kovin ruusuisesti. ja tällä tarkoitan nimen omaan esiintymispuolta. Ne kerrat mitä ollaan oltu yhdessä kehässä näyttelytreeneissä, mätsäreissä tai näyttelyissä, on ollet ihan fiaskoja. Iitu on vetänyt omaa pomppu-, haukku-, loikkashowtaan meikäläisen seuratessa statistina - ja ylinolona....  Me ollaan käyty mätsäreissä harvakseltaan ja joka kerta Iitu on osoittanut rauhoittumisen merkkejä yhä enemmän. Keväällä se ei vielä osannut kävellä kovin kauniisti kun kehässä oli muita. Kavereiden perään kun oli päästävä. Iitu on kuitenkin ihan kokonaisuutenakin rauhoittunut. En tiedä onko se aikuistunut vai johtuuko tääkin muutos Bachin kukkatipoista, mutta yleisen rauhoittumisen perusteella uskalsin odottaa parempaa käytöstä myös kehässä. Ja sitä sain, sen huomasin jo treenatessa. Ja kun päästiin tositoimiin, Iitu ei ottanut kehässä ainuttakaan pomppua eikä haukkunut kertaakaan (no sitä se ei oo tehnyt enää aikoihin). Se ravasi vieressä nätisti hihna löysällä ja kun huomasin tämän ekan liikekierroksen aikana, uskalsin kokeilla jopa juosta itsekin. Pari laukkaa Iitu otti kun vauhtia nostettiin, mutta kun nyppäsin hihnasta, se siirtyi raviin. Siis tää koira on ihan jotain muuta kuin vuosi sitten. Iituhan osaa seistä paikoillaan ja malttaa kauankin. Liikkeet on olleet SE ongelma, muttei enää :) Tosin sitten kun meitä oli lauma kehässä, en oikein saanut selvää, kuinka rauhassa Iitu liikkuisi, Oli vaan niin toivotona, kun 20 erikokoista koiraa yrittää mennä peräkanaa pienessä kehässä.  Siitä ei tullut mitään. Sen huomasin, että häntä nousee liikkeessä selkälinjaan, muttei sentään kippuraan. Sen verran kakaraa Iitussa vielä on, että näyttelytouhu tuntuu olevan liian kivaa ja häntäkin on iloinen...

Tällä esiintymisellä saatiin punainen nauha ja sijoituttiin lopuksi neljänneksi. Tuomarin mielestä kumpikin pari esiintyi hyvin, mutta Iitun valitsi paremmaksi reippaan käytöksen takia. :)

Iitun käytös oli nyt sellaista kuin pitääkin ja sen kanssa oli oikein mielellään kehässä. Seuraavaksi ruvetaan sitten  treenaamaan esiintymisen hienouksia ja nyt kun sain itselleni todisteen siitä, että Iitu osaa käyttäytyä, ilmoitan sen muutamaan näyttelyyn. Shelttiyhdistyksen ykkösruusuketta yritetään tavoitella. Vähän kiire vain meinaa tulla, kun näyttelyvuosi on jo loppupuolella, enkä joka kinkereille pääse. Kalenteriin on ruksattuna elokuussa Heinola, Kouvola ja Tervakoski. Harkinnassa on lokakuussa Seinäjoki ja marraskuussa Jyväskylän eka näyttely. Nyt vaan peukutan, että Iitu kasvattais turkkinsa ennen elokuuta. Hyvällä alulla se on ja nyt kun se syö Bvitamiinia osteopaatin määräyksestä, vitamiini toivottavasti auttais myös turkin kasvuun. Syksyä siis odotellessa: näyttelykehät, täältä tullaan :)

Tapausselostus Lilli

Lauantaina ajeltiin koirien ja kamun kanssa Turkuun osteopaatille. Vastaanotto oli onneksi vasta kolmelta iltapäivällä, joten ei tarvinnut lähteä ajelemaan kukonlaulun aikaan. Aikaisin me lähdettiin kumminkin. Oli kiva ajella, kun ei ollut kiire minnekään. Sai pitää taukoja ja jaloitella koirien kanssa esim. Kankaanpäässä kivan näköisessä puistossa. Lähempänä Turkua oli jo aika rajua ukkostakin. Salamat löi kohtisuoraan maahan kummallakin puolen tietä Voin sanoa, että sillä hetkellä auto ei tuntunut kovin turvalliselta paikalta, vaikka kovasti yritin sitä itselleni vakuuttaa...

Olin kuullut tästä osteopaatista pelkkää hyvää, joten odotukset oli korkealla. Jospa vihdoin saisin vastauksen moniin mieltä askarruttaviin kysymyksiin Lillin käytöksessä. Ja tulihan niitä vastauksia. Itse asiassa tekstiä tuli niin paljon, että olisi pitänyt saada ne kirjallisena. Pelkään, etten muista enää puoliakaan kuulemanstani. Lillin ongelmat eivät todellakaan johdu korvien välistä, ainakaan pelkästään. Lillillähän on synnynnäinen nikamamuutos jossain alaselässä. Joko sieltä puuttuu yksi nikama tai sitten on yksi liikaa. Tämä muutos oli aiheuttanut sen,. että lantiossa oli selän oikeanpuoleiset nikamat ylempänä kuin vasemmalla ja sama juttu oli rangassa etujalan kohdalla. Lilli oli vino ja koko selkärangan seutu tosi kireä koko rangan mitalta. Lukkopaikkoja oli myös rintarangassa ja ne saatiin auki. Osteopaatti arveli, että Lillillä on ollut oikeaan takajalkaan säteilevää iskias-kipua. Se on yrittänyt etsiä hyppyasentoaan niin, ettei tulisi kipeää ja hypännyt pääasiassa vasemmalla puolella, johon ei satu. Siksi se on hakenut hyppyjä. Vasen puoli oli ihan jumissa tähän kuormittumiseen liittyen. Lukkopaikat saatiin auki ja koira oikeni.  Oli kiva nähdä miten Lilli rentoutui käsittelyssä silloin kun kipeimpiä paikkoja ei käsitelty. Se ihan selvästi nautti.... Osteopaatti kyseenalaisti Lillin arkuutta. Hänen mielestään Lilli on kivun takia ollut epävarma suorittaessaan esteitä, eikä suoranaisesti arka. Eihän Lilli periaatteessa arka koira  olekaan jokapäiväisessä elämässäkään. Ei se pelkää kuin keinun suorittamista ja autoilua. En voi sille mitään, että poden huonoa omaatuntoa, kun en ole aikaisemmin vienyt Lilliä perusteelliseen tarveystutkimukseen, kun suorittamisongelmaa on kuitenkin ollut enemmän tai vähemmän sen agilityharrastuksen aikana. Voi kun nuo koirat osasi puhua ja sanoa, että herää pahvi, mä oon kipeä. Onneksi nyt saatiin tuokin asia sitten selville ja tiedän toimia.

Osteopaatti ei suoraan teilannut Lillin agilityuran jatkoa. Hänen mukaansa agilityssa kisaa korkeallakin tasolla koiria, joilla on sama vika kuin Lillillä, mutta niiden lihaskunto on loistava. Ja sitä Lillillä ei tällä hetkellä ole. Kyllä hän tuumasi, että Lillin kanssa voisi muutakin harrastaa. Ja olen minä sitä asiaa kypystellyt mielessä jo jonkin aikaa, että josko jäähdyteltäis tän touhun kanssa. Kun koiran parasta ajattelee, se ei tunnu niin pahalta ajatukselta.

Nyt ensi alkuun Lilli sai neljän viikon agilitykiellon, hihnassakävelyä ja raviharjoitusta. Pallon ja kepin heitot on nyt ehdottomasti kiellettyjä, koska äkilliset kiihdytykset ovat Lillin selälle nyt pahinta ja vika voi palautua. Myös Iitun rynniminen Lilliä päin pitäisi estää ja siinä sitä onkin tekemistä' yrittää rajoittaa noiden leikkiä. Lillin lihasvoimaa on kasvatettava ylämäkikävelyllä ja vedessä kahluulla. Tää kahlaaminen onkin sitten melkoinen ohjelmanumero. Lilli kun ei pidä vedestä ollenkaan. Eilen sain sen kantamalla veteen ja suostuttelin ottamaan muutaman askeleen. Tänään meni jo vähän paremmin. Sain sen namin avulla kävelemään rantaviivaa edes takaisin. Rannalla ei onneksi ollut muita, että tää onnistui. Harmittaa, kun täällä on koiranuittopaikat vähissä ja ne mitä on, ovat yleensä täynnä koiria. Treenaa siinä nyt sitten näiden kanssa. Osteopaatti suositteli kokeilemaan myös vesimattojuoksua sitten kun luonnonvedet jäähtyy. Seinäjoeltahan sellainen löytyy, joten syksymmällä täytyy varmaaan mennä Lillin kanssa kokeilemaan sitäkin.

Kaiken kaikkiaan olo on helpottunut, kun syy Lillin käytökseen löytyi, eikä todellakaan ollut pelkkä korvienvälivika, vaan oikea syy. Toki hiukan harmittaa, jos agility joudutaan Lillin kanssa lopettamaan juuri kun kisaura alkoi. Mutta jos valita pitää, kyllä mä otan ennemmin kivuttoman koiran kuin agilityn. Ja voidaanhan me treenata vaikka kerran viikossa matalammilla rimoilla kuin muut soveltaen, että Lilli vähän edes pääsee harrastamaan.

Iitukin pääsi osteopaatille ja vikaa löytyi pikkukoirastakin. Iitu oli oikeastaan huonommassa kunnossa kuin Lilli. Ja siinä syynä oli se A-esteeltä tapahtunut putoaminen niskoilleen. Iitun stoorin taidan kirjoittaa valmiiksi paremmalla ajalla, jospa huomenna ehtisin. ja samalla täytyy kertoa meidän mätsärireissusta, joka meni kerrassaan hienosti. Eli jatkoa seuraa, nyt ei ehdi kun aika rientää.....

Ei oo Reettaa näkyny

...siis Räyhä-Reettaa vieläkään, ja onneksi on näin. Me oltiin Iitun kanssa eilen epiksissä , ihan vaan katselemassa ja hengailemassa, ja tarkoiutuksella provosoimassa palaako Reetta. Oli kyllä kaikin puolin positiivinen kokemus. Kyllä Iitua toki paljon kiinnosti. mitä radalla tapahtuu ja yritti se hieman välillä kommentoidakin, mutta lopetti käskystä jokaikinen kerta, ja enimmäkseen istua nakotti ja tuijotti mua. Niin, ja tehtiin me siinä radan vieressä seisomisharjoitteluakin. Vaikka koirat meni esteitä, Iitu seisoi kuin kivi ja tuijotti mua. Iitun radanreunakäytös on siis muuttunut ihan täysin. Ei uskoisi samaksi koiraksi kuin mitä se oli viimeisissä treeneissä. Sen kuumuminen oli ihan kamalaa katsottavaa, kun se ei malttanut ottaa mitään kontaktia omistajaan, vaan hillui vain hihnan päässä ihan tukehduksissa. No, tuli Iitulle juuri ennen pois lähtöä notkahdus ja Reetta vähän näyttäytyi, onneksi vähän vaan. Syynä oli tietty tuttu kaveri, Ilmi-sheltti joka oli vuorossa. Iitun piti vähän päästä sanomaan, että miksi sä saat mennä ja mä en...:)

Mulla on suunnitelmissa käydä itsekseni harjoittelemassa ainakin kerran viikossa. Seuraavasta ryhmästähän olen ottanut Iitun pois. Lokakuussa alkavassa ryhmässä voitaisiin sitten kokeilla, miten ryhmässäolo sujuu. Oltaisko päästy itseksemme eteenpäin ja koiralla olis malttia niin, että malttais kuunnella mitä ohjaaja sille sanoo...

Agilityn suhteen on ollut hiljaista. Oltiin koirien kanssa mökillä Itä-Suomessa viime viikko. Siitä voin laittaa kuvia ja stooria joskus myöhemmin, kun inspiraatio iskee. Mukavaa kumminkin oli sekä koirilla että ihmisillä.

Ai niin, ostin uudet pujottelukepit Hong Kongista ja vähän on koirien kanssa niitä testailtu. Mun piha on vaan niin auttamattoman pieni, että muuta sinne ei sitten enää mahdu, eikä voi oikein treenata lähettämisiä tai muutakaan. Lähinnä vasemmalta puolen ohjaaminen on nyt eniten työn alla ja se tällä pihalla onnistuu. Täytyis kokeilla, sopiiko mun kaaret keppeihin, vai täytyykö lähteä taloyhtiön varastoon kanaverkkovarkaisiin... eiku lainaamaan... :)

Bye bye "Räyhä-Reetta"

...ainakin toistaiseksi...  Ajelin sunnuntaina koirien kanssa Kauhajoelle, jossa oli epikset. Vähän arvoin, lähdenkö vai en. Edellisiltana olin ollut häissä, joissa tuli juhlittua kolmeen asti. Jalat oli kaikesta joraamisesta ihan liekeissä. No, epikset oli vasta illalla, joten onneksi oli koko päivä aikaa toipua ja päätin loppujen lopuksi sitten lähteä :) Matkalla tosin tuli vettä ihan kaatamalla ja meinasin jo kääntyä, kun ajattelin, että perillä varmaan on samanlainen sää. Onneksi en kääntynyt, koska Kauhajoella sää oli tosi hyvä. Ei liian kuuma eikä viileä.

Lillin kanssa osallistuin möllien lisästarttiin ja ykkösten kisaan. Sen kummemmin en ala radoista kertomaan. Totean vain, että ei mennyt. Mölliradalla meno oli kuin hidastetussa filmissä. Ykkösten radalla vauhtia oli jo enemmän, mutta radalla oli keinu, ja lopun varmaan arvaattekin. Näiden kahden startin jälkeen päätin, etten ilmoita Lilliä Kokkolaan eikä Vöyrille. Ollaan menossa 9.7 osteopaatille Turkuun ja mitä siellä sitten sanotaan, se määrää loppukesän kisaamiset ja tekemiset.

Iitulaisen kuulumiset ovat onneksi positiivisempia. Otin tarkoituksella sen mukaan haistelemaan kisatunnelmaa. Halusin nähdä, miten se käyttäytyy agiradan laidalla. Räyhääminenhän on ollut sen pääsääntöinen toiminto tähän asti. Kun radalla menee toinen koira, se on käynyt niin kuumana, ettei mitään rajaa. No, päästiin niin lähelle kenttää, että Iitu näki mitä siellä tapahtuu: räyh, räyh alkoi, tuttu juttu.  Nyppäsin hihnasta ja sanoin ei. Katos vaan, huuto loppui. Mentiin vähän lähemmäksi. Taas alkoi räyhääminen, joka loppui kiellolla. Mentiin lopuksi ihan radan reunaan. Taas Iitu yritti, mutta lopetti kiellolla, eikä oikeastaan sen jälkeen yrittänytkään enää räyhätä radalla meneville koirille. Näin kyllä, että mieli olis tehnyt, mutta mulkoili vaan mun päälle. Haluan uskoa, että muuttuneen käytöksen syynä on Bachin kukkatipat. Mä en oo koskaan uskonut mihinkään hömppätieteeseen, mutta kun kuulin positiivisia kokemuksia kukkatipoista, aattelin että enpä tässä mitään menetäkään. Iituhan pelästyi uutena vuotena pahasti suurta ilotulitusrakettia, joka räjähti aivan yläpuolellamme. Sen jälkeen paukkuarkuus on yleistynyt kaikkiin koviin äkillisiin ääniin. Iitulle tehtin kukkatippasekoitus, jonka pitäisi lievittää paukkuarkuutta ja adhd-käytöstä: keskittymättömyyttä ja ylikierroksilla käymistä. Kuuri on nyt lopuillaan ja näyttää siltä, että paukkuarkuuteen ei ole ollut vaikutusta, mutta tuohon kuumumiseen kyllä. Käytös agilitykentän laidalla oli niin erilaista kuin ennen. Myös pyöräilijiät ja rullaluistelijat ovat aikaisemmin saaneet Iitun kierrokset nousemaan, mutta eilenkin se näki rullaluistelijan eikä piitannut siitä yhtään mitään. Mielenkiintoista olis nähdä, vaikuttaako tipat kuumumiseen ryhmätreeneissä. Meillä ei nyt vaan ole sellaista tulossa, kun viimeiselle kerralle ei päästä ja ollaan pitämässä taukoa seuraavasta ryhmästä.

Nyt kun juoksut loppui, ollaan päästy Iitun kanssa treenaamaan ja irtoaminenhan meillä on ollut pääharjoituksena. Kyllä se malttaa kuunnella hiukan paremmin ja irtoaakin namirasialle, eikä ole vain mun jaloissa räksyttämässä. Olen ottanut aika tarkan linjan. Palkkaa ei tipu, jos yhtään kääntyy katselemaan mua. Sen saa vasta, kun menee suoraan namirasialle odottamaan.Ehkäpä siis parempaan suuntaan ollaan menossa tässäkin asiassa. En tiedä, onko kukkatipoilla vaikutusta tähänkin vai kissanruualla pakasterasiassa, ehkä molemmilla, mutta edistystä on tapahtunut joka tapauksessa. Ja se on hyvä juttu se.

Ei mennyt kuin elokuvissa

Kirjoitin pitkän sepustuksen kahdella eri versiolla eilisistä kisoista. Onneksi en niitä julkaissut, koska luettuani tekstin, se ja mun oma asenne tuntui niin synkältä ja masentavalta, että päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja ryhdistäytyä. Niin, ja deletoin sen soopan. Mut hyvä, että kirjoitin, se selvensi ajatuksia.

Ja otsikkoon viitaten, ei mennyt eiliset kisat niin kuin elokuvissa. Kaksi rataa kisattiin ja molemmista tuloksena hylly. Eka rata oli agirata ja tattadaa, sieltä löytyi keinu. Olin varovaisen positiivinen, koska kotikeinun Lilli menee reippaasti ja seuran keinunkin ihan ok:sti, ei ihastuen, mutta kuitenkin menee. Noh, kisatilanne on eri tilanne. Se ahdistaa Lilliä vielä jonkin verran. Vaikka muutamaa sekuntia ennen lähtöä on vielä innosta haukkuva koira, käytös muuttuu kun starttihyppy ylitetään. Ei ole samaa iloa ja vauhtia mitä treeneissä. Ihan kun mulla olis eri koira, kun ollaan hallilla kahdestaan ja kisoissa... Niin, sitten siihen rataan: keinu oli neljäs este ja siihen asti menikin hyvin. Monelle tuli hylly kolmantena olleelta putkelta, kun koira meni putken väärään päähän. Me selvitettiin se kohta hyvin, muttei sitä keinua. Tai Lilli meni keinun toisella yrittämällä ja jopa sitä seuranneen hypyn se ylitti ilman kieltoa, kun käskytin kovaäänisesti ja rynnistitn hypylle, että päästään kauemmaksi paukahtavasta keinusta. Lillin vauhti muuttui kuitenkin hitaammaksi keinun jälkeen ja kepeillä lopetti pujottelun ennen viimeistä väliä. Lopullinen niitti oli puomi. Lilli ilmeisesti meinasi, ettei saakeli, pitääkö tuo keinu mennä taas. Ja otti ritolat, ihan sananmukaisesti. Kierteli kentällä aikansa ja lopuksi meni nurtsille pissalle. Sain sen lopuksi pallon avulla houkuteltua takaisin kentälle. En pakottanut menemään puomia, mutta mentiin radan loppu, joka sujui ihan hyvin.

Hyppyrata oli sitten vuorossa toisena ja sen epäonnistumisessa saan syyttää täysin ja ainoastaan itseäni. Mua jännitti miten Lilli käyttäytyy. Ja jännitin sitä niin kovasti, että mulle tuli nanosekunnin kestävä oikosulku radalla. Luulin yhtäkkiä, että Lilli on menossa väärin, kun se oli menossa putkeen, vaikka ihan oikein se meni. Minä pöljä kiljaisin ja samassa tajusin, että ei hemmetti oikeinhan se koira menikin. Ei kun koira takaisin putkeen. Tuo kiljaisu kuitenkin säikäytti Lillin ja vei lopunkin vauhdin. Se rupes varomaan, lopetti kepit kesken ja ohitti yhden hypyn, jonka se takaisin tullessa ylitti väärin päin. Että sillä viisiin. Oikein hyvä Anne!!!!

Ollaan me varsinainen kisapari. Koiraa jännittää kisaaminen ja kartturia jännittää koiran jännittäminen niin, ettei koko touhusta tule mitään. Siis kun mä tiedän, että me osataan ja treeneissä on onnistuttu jossain sata kertaa vaikeammassakin kohdassa. Eiliset radat oli tosi kivoja ja oikeastaan meille sopivia, kun ei ollut pitkiä suoria.

Me tarvittais nyt oikeesti yksi onnistuminen, että palais usko ja luottamus omiin kykyihin ja koiraan. Sitten sais tulla taas vaikka tukullinen hyllyjä, mutta yks onnistumut suoritus, pliis... Enkä tarkoita edes välttämättä tuloksellista onnistumista, vaan sitä että voin kuulla Lillin urahtavan kun se into piukkana painaa putkeen. Kun  näkis kisakentällä sen ilon, mikä Lillillä on kun treenataan hallilla kahdestaan, se olis ihan huippujuttu. Vaikka olishan se tuloskin tietty kiva. No niitä onnistuneita suorituksia ja Lillille tottumista vieraisiin esteisiin ja ulkokenttään haetaan nyt epiksistä. Perjantaina on kisat Vöyrillä ja sunnuntaina Kauhajoella. Niihin siis suuntaamme, vaikka olis millainen sää. Me tarvitaan kipeästi kisatreeniä muualla kuin omassa hallissa.

Ja kisajuttuja pohdittuani tajusin, että eihän meillä ole vielä kymmentäkään kisastarttia takana Lillin kanssa. Kyllä niitä tuloksia varmaan tipahtelee, kun saa enemmän kisarutiinia ja oppii hallitsemaan jännityksensä, toivon ja luulen. Ei oo helppoa aloittaa loppujen lopuksi vaativa harrastus nelikymppisenä. Tää juttu olis pitänyt aloittaa jo teininä, niin olis eri mahkut. Viitaten radan reunalla käytyyn keskusteluun 40+sarjasta :)))

Huh hellettä

Toivoin mukavia lomasäitä, mutta nyt alkaa olla jo liikaa. Aamulla ennen kahdeksaa on jo luvut lähellä hellerajaa ja yhdentoista aikaan illalla sama juttu. Koirat on ihan poikki. Sisälämpötilakin pysyy nimittäin 30:ssä koko päivän, vaikka olisi kaihtimet kiinni ja lenkit on pakko tehdä iltamyöhään. Eikä ne tahdo jaksaa sittenkään, meikäläisestä nyt puhumattakaan...

On siis aivan ihanaa, että meillä on vilpoinen treenihalli, jossa pystyy harjoittelemaan myös näillä keleillä. Aamulla käytiin Lillin kanssa tekemässä keinu- ja keppitreeniä ennen huomista kisaa. Keinu oli taas vähän enemmän kummajainen kuin viimeksi, mutta kyllä Lilli pitkin hampain sen meni kaksi kertaa. Kepeillä treenattiin sitä, että olen vasemmalla puolella enkä ihan vieressä näyttämässä aloitusväliä. Hyvin Lilli kyllä haki. Helpoilla kulmilla kyllä treenattiinkin. Se on nyt vaan omaksunut tyylin, että kun olen vasemmalla puolella, se jättää viimeisen välin pujottelematta. Kun olen oikealla puolella, se pujottelee loppuun asti. Aina kun Lilli jätti kesken, sanoin pöh ja aloitettiin alusta. Kun malttoi pujotella loppuun asti, sai pallopalkan. Saatiin onnistuneitakin suorituksia ja välillä Lilli pujotteli ihan kiitettävällä vauhdillakin. Kovasti en vaan uskalla vedättää, ettei harppaa väliä.

Mutta kivat treenit oli. Lillillä oli huippuvire, eikä minkäänlaista epäröintiä tai varmistelua hypyillä vaan yli mentiin vauhdilla. Jos se siis huomenna ohittelee hyppyjä, vika on hermoissa ei fysiikassa. Kun vain  itse saisin oltua jännittämättä, tekeekö se sitä. Pelkään, että oon saanut tällä jännittämisellä kierteen aikaan. Kun jännitän ohittaako Lilli, se varmasti ohittaa. Täytyy siis yrittää kaivaa itselle rento fiilis (juu helpommin sanottu kuin tehty...)

Toivottavasti huomenna ei ole ihan yhtä kuuma kuin tänään. Muuten taitaa kartturi väsähtää radalle. Pilvipouta kakskyt astetta tilauksessa siis... Ja kisaraporttia seuraa, toivottavasti positiivissa merkeissä...:)

Kivat aamutreenit

Ihanaa olla aamuvirkku: ehtii jo aamusta tehdä kaikkea kivaa. En oo aina sitä ollut, mutta kai tuo ikäkin sitten tekee tehtävänsä, ettei unta riitä enää. Ja aurinko, ei pysty nukkumaan, kun makkariin paistava aurinko herättää kuuden jälkeen. Kun kerran hereillä oltiin, käytiin Lillin kanssa hallilla treenaamassa jo kahdeksan jälkeen.

Lilli ei ollut eilisestä muuttunut miksikään vaan sillä oli edelleen ihan mielettömästija se kävi suorastaan kuumana. Treenattiin aika simppeleistä perusjuttuja hypyillä ja putkella. Halusin nähdä, miten se hyppää. Ei ollut hyppäämisessä mitään vikaa tälläkään kertaa. Vauhtia riitti, ei yhtään epäröintiä tai tepsuttelua ennen estettä ja rimat ylitti matalalta hipoen. Ihan mahtava meininki oli Lillillä. Niin ja bonuksena, harkattiin vielä keinuakin, nimenomaan sitä kamalaa, paukkuvaa ällötysversiota, mitä Lilli inhoaa yli kaiken. Toki helpotin sen verran, etten päästänyt keinua pamahtamaan ihan normaaliäänellä. Mutta kuitenkin... kolme kertaa kokeiltiin ja joka ikisen kerran Lilli meni keinun vapaaehtoisesti, eikä edes hirveästi varoen. On tuosta kotikeinusta siis jotain hyötyä ollut, kun sitä on ihan oikeesti melkein joka päivä treenattu. Ei siis ollut mikään turha ostos Saksanmaalta... :)

Kunpa sais tämän saman virran ja innon siirrettyä kisatilanteeseenkin. Ehkä se joskus vielä kohdalle osuu toivon mä.

Paluu radalle

Lillin juoksut ja treenitauko loppui ja niinpä me paineltiin hallille jo aamuvarhaisella. Jonkin verran mua jänskätti, että miten Lilli hyppää, näkyykö aristelua, kiertääkö hypyt...? Voi sitä riemua, kun päästiin hallin pihaan, ei meinannut toinen nahoissaan pysyä. Näytti siis lupaavalta :)

Meidän viimeiseksi jääneellä treenikerralla harjoiteltiin tyrkkäämistä, mikä meni siloin limboksi. Lilliä ahdisti keinua treenaava kamu ja keinun pauke, eikä suorittamisesta tullut oikein mitään. Aattelin kokeilla tyrkkäystä nyt uudelleen, josko Lilli hokais idean paremmin. Laitoin rimat 25:n, eikä ollut kyllä mitään ongelmaa, ei hyppäämisen eikä vireen kanssa. Tyrkkäys näytti Lillille olevan ihan selvä nakki ja se haki esteitä itsenäisesti tosi hyvin, mitä se ei yleensä tee.

Toinen treeniteema oli leikkaus kepeillä. Lillihän lopettaa pujiottelemisen alkuunsa, jos huomaa, että jään sen taakse. Kokeiltiin niin, että Lilli aloitti kepit, kun olin vasemmalla puolella ja leikkasin sen takana sitten keppien oikealle puolelle. Koira ei ees huomannut, että vaihdoin puolta. Tosi hyvä.... Kokeiltiin sitten samaa niin, että leikkasin oikealta vasemmalle puolelle. Se oli sitten Lillille liikaa ja se lopetti pujottelun kesken. Jätettiin sitten sen hinkkaaminen ja otettiin pari onnistunutta leikkausta toisin päin. Kokeiltiin pujottelua vielä niin, että otin etäisyyttä Lilliin, enkä juossut ihan vieressä. Hyvin sujui sekin. Oli siis aika mainiot pikkutreenit ja emännällä hyvä mieli. Lillillä oli myös ihan mahdoton vauhti, lähes iitumaista menoa. Ei siis ollenkaan tyypillistä Lilliä... Tauko teki siis hyvää :) Ens sunnuntaina on Vaasassa kaksi starttia. Toivottavasti ei startata ihan ensimmäisten joukossa, että saisin skarpattua Lillin pallon avulla sellaiseen mielentilaan, ettei se huomaa radalla muuta kuin esteet... Hiukan meinaa jännittää. Kun sais onnistumisen niin, ettei se yritäkään kiertää ainuttakaan hyppyä. Muuten ei oo väliä, vaikka virheitä tuliskin, mutta kun vaan asenne olis kohdillaan - molemmilla, muuta en toivo.

Iitun kanssa oltiin mätsärissä helatorstaina. Mulla on tavoite esiintyä sen kanssa ihan virallisissa kehissä loppukesästä eli kehäkäytöstä on treenattava. Iitu on petrannut tosi paljon siitä, mitä sen esiintyminen alkuaikoina oli kehässä mun kanssa. Toki se liikkuessa on vielä hiukan liika vauhdikas, mutta tassut pysyy sentään maassa. Seisominen sujuu hyvin. Nytkin naapurikehässä oli pentujen loppukisa ja juoksivat siinä vieressä rinkiä, minkä kerkesivät. mitä teki Iitu: seisoi kuin patsas paikoillaan, eikä nähnytkään vieressä juoksevia koiria. Edistymistä on siis tapahtunut ja nyt vaan odotellaan seuraavia mätsäreitä, että päästään treenaamaan lisää. Ja tietty sitä, että turkki kasvaa. Iitu kun on tällä hetkellä ihan pikku pikku bikineissään :)

Kontrollikäynnillä

Lillin kanssa käytiin eilen fysioterapeutin kontrollissa. Lilli on tuntunut paremmalta: on antanut hieman venytellä takajalkojaan ja on alkanut itsekin venyttelemään esim. ylösnoustessaan myös takapäätään, mtä se ei silloin kipeänä tehnyt. Etupää oli ok, ei mitään ongelmaa. Takapäätä käsitellessä oli selvästi parempi, antoi venyttää takajalkoja eteen ja taakse, mutta jännitti kovasti käsittelyä. Lillistä ei aina oikein tiedä, onko se oikeasti kipeä vai eikö vaan tykkää käsittelystä. Se kun ei oikein tykkää minkäänlaisesta käsittelystä. No, saatiin kuitenkin fyssarilta lupa kokeilla hyppyjä ja seurata hyppytekniikkaa, ja alkaako kiertämään hyppyjä. Meillä on tämä viikko vielä juoksutaukoa, joten tänään ei joka tapauksessa päästä treeneihin. Ensi viikolla voisi käydä hallilla kokeilemassa matalilla rimoilla ensi alkuun.

Ilmoitin Lillin puolentoista viikon päästä oleviin Vaasan kisoihin. Kaksi starttia olis tarkoitus siellä kisata: agilityrata ja hyppyrata. Aika rauhassa muuten mennään agilityn suhteen. Loma haittaa ryhmätreenejä, eikä päästä omiin iltakisoihinkaan, joten tuo Vaasa on varmaan ainut kisa, mitä kesäkuussa kokeillaan. Heinäkuun alussa on aika osteopaatille ja jännityksellä pelkään, että sieltä tulee tuomio meidän harrastukselle. Mutta jos näin käy, ei auta kuin niellä pettymys. koiran terveys ja hyvinvointi on laitettava etusijalle. No, ei mennä asioiden edelle kuitenkaan. Sittenpä sen näkee, mitä sanotaan. siihen asti mennään siis suht hissukseen.

Huomenna meillä on Iitun kanssa ohjelmassa mätsäri Lapualla. Saas nähdä, miten meillä menee. Voin sanoa, että yhtään ei olla kyllä treenattu eli kehäkäytös on taattua luomua :)

Treenitauolla

Räyhä-Reetta aka Iitu oli taas ryhmätreeneissä omimmillaan: edennyt ei yhtään, ei kuunnellut vaan räksytti vain mulle ja vuoroa odotellessa kävi kuumana kuin mikä. Iitun keskittyminen menee kerta kerralta alas päin treeneissä samaa tahtia kun meikäläisen ketutus lisääntyy. Asiaa hetkosen tuumattuani päätin ottaa Iitun pois seuraavasta ryhmästä ja palataan back to basics ihan kahdestaan. Iitu on ihan eri koira, kun sen kanssa treenaa ilman ryhmää. Se on kuulolla ja tekee tarmolla, ei uskoisi samaksi Räyhä-Reetaksi kuin ryhmätreeneissä.

Ohjaajaltamme sain vinkin kissanruuasta rasiapalkkana ja sitä ollaan nyt sitten käytetty kotipihaharkoissa ja hallilla pariin kertaan. Viimeksi Iitu irtosi aika hienosti. Mentiin putken - neljän hypyn - putken - kolmen hypyn sarja. Ja Iitu ei kääntänytkään päätä mua kohti vaan eteni nätisti. Näitä pieniä etenemisharkkoja nyt tehdään ja haetaan onnistumisia. Tuon kuumumisen suhteen mulla on suunnitelmia, joista sitten myöhemmin, jos homma menee putkeen.

Tarkoitus oli, että nyt kun mulla alkaa loma ens viikolla, käydään hallilla usein tekemässä irtoamistreeniä. No ei tartte mennä, Iitu kun päätti aloittaa myös juoksun. Mulla on nyt sitten molemmat koirat juoksussa ja Lilli muutenkin treenikiellossa. Lilli tosin tuntuu paremmalta: se on alkanut venyttelemään jo itsekin takapäätään. Ensi viikolla meillä on kontrolli fysioterapeutille ja elättelen toivoa, että voitais hiljalleen aloittaa treenaaminen sen kanssa. Keinutreeniä me on tehty omalla pihalla ja se menee hyvin. Lilli tarjoaa itse keinua ja saattaa mennä sen monta kertaa peräkanaa ihan omasta halusta. 

Kun ei Iitunkaan kanssa nyt päästä hallille, tilasin Petnetstoresta pari tällaista hyppyestettä. Mun takapiha on niin pieni, ettei sinne sitten juuri muuta mahdukaan noiden hyppyjen ja keinun lisäksi, mutta eiköhän me jotain saada noillakin tehtyä.

Iitun juoksuväliksi on näyttänyt muodostuvan viisi kuukautta, joka on aivan liian lyhyt harrastusten kannsalta. Lillin kerran vuodessa on paljon sopivampi väli. Päätinkin, että elo-syyskuun vaihteessa, kun mulla on viikon loma, leikkautan Iitun, niin päästään siitäkin riesasta. Muuten voi sitä tunteen paloa, mikä täällä myrskyää kahden juoksuisen nartun kesken. Ei jaksais koko aikaa katella sitä touhua. Huoh... :)

Terveyskuulumiset

Pitäis taas yrittää päivittääkin viime kuulumisia. Tahtoo tää bloggaaminen käydä työlääksi.... Ollaan Lillin kanssa treenitauolla. Sillä alkoi loppujen lopuksi kauan odotettu juoksu, mutta ei se agilitykunnossa olisi muutenkaan.

Vappukisoissa se tosiaan kierteli hyppyjä ja selvästi näytti, ettei se halua hypätä. Seuraavana keskiviikkona oli treenit ja sama kiertely ja vaikean näköinen hyppääminen jatkui. Jossain vaiheessa Miira huomasi, että Lillillä roikkuu tiukasti iso havu tassukarvoissa. Havun poiston jälkeen hyppääminen sujui paremmin, mutta ei Lilli oma itsensä ollut vieläkään ja lisäksi sitä ahdisti valtavasti, kun toiset koirat meni keinua samaan aikaan. Eli kyllä sitä joku vielä vaivasi muutenkin. Ei se enää nykyään ihan noin herkkä ole keinun suhteen.

Seuraavana päivänä oli Iitun treenit. Neidillä oli tapansa mukaan sata lasissa, eipä se puolella teholla tee yhtään mitään. Katsoin rataantutustumisessa jo A-estettä, että sen alla oleva putki pakottaa ohjaajan ottamaan etäisyyttä. Aattelin kuitenkin, että A:lla ei tuu ongelmia, koska Iitu on mennyt sen monet monet kerrat aikaisemminkin. Iitulla oli A:lle tullessa kova vauhti ja se lähestyi estettä hieman vinosti. Kun jouduin itse ottamaan etäisyyttä esteeseen, Iitu seurasi liikettäni ja ajautui esteen reunalle samalla kun vauhdilla hyppäsi harjan yli. Siitä reunalta se sitten horjahti ja putosi päistikkaa maahan voltin kera ja suoraan niskalleen. Kaikki tapahtui niin nopeasti, etten edes käsittänyt mitä tapahtui. Luulin, että koira on ihan varmasti kuollut, ettei tuollaisesta ilmalennosta voi selvitä niskoja taittamatta. Ilmalento oli niin karmean näköinen. Tempaisin Iitun järkyttyneenä ensin syliin. Kun laitoin sen sitten maahan, se otti ensin pari horjuvaa askelta, sitten se ravisti päätään pari kertaa ja lähti kävelemään. Ihmeellistä kyllä Iitu näytti olevan täysin kunnossa. Laitettiin se menemään A-este vielä kerran, ettei sille jää traumoja. Juu, Iitulle ei jäänyt ilmalennosta mitään traumoja. Ne traumat oli emännällä, joka ei meinannut saada seuraavana yönä nukuttua. Iitulla oli kyllä suojelusenkeli matkassa...

Olin saanut Lillille ajan fysioterapeutille lauantaiksi ja otin sitten Iitunkin mukaan tarkastettavaksi. Fysioterapeutti kehui Iitun lihaskuntoa, että sillä on tosi mahtavat lihakset. Kaularangan liikkuvuus oli ihan normaali eikä Iitu aristanut mitään paikkaa. Iitu kun on niin energinen ja ottaa kaksi askelta siinä missä Lilli, niin en yhtään ihmettele sen lihaskuntoa. Onneksi ainakin vielä näyttää siltä, ettei ilmalennosta jäänyt suurempia seuraamuksia.

Lilli aristi selvästi vasenta reittään eikä antanut käsitellä tai venytellä sitä. Fysioterapeutin mielestä reisi- ja pakaralihaksessa oli revähtymä ja Lilli sai siihen laser-hoitoa. Neljään viikkoon ei saisi hypätä eikä juosta, vain hihnalenkit sallittuja ja koira olisi pidettävä ravissa. Kesäkuun alussa katsotaan tilanne uudelleen. Onneksi Lillillä on se juoksu, että hihnalenkille joutuis muutenkin. Mutta koitapa pitää sitä juoksematta, kun Iitu haastaa leikkiin. Siinäpä sitä tehtävää. Lillillä oli selässäkin selvä kohouma, mistä sitä tirtää vaikka siinä olisi joku nikamalukko tmv. Tilasin sitten osteopaatillekin ajan ja se menee heinäkuulle asti. Sitä käyntiä odotan kyllä suurella mielenkiinnolla... Lillillähän on selässä nikamamuutos eli kaksi nikamaa on yhteen luutunut. Eläinlääkärin mukaan sen ei pitäisi koiraa vaivataa mitenkään. Fysioterapeutin kanssa tuumattiin, että ehkä kotikoiralla näin onkin, mutta mitä se aiheuttaa urheilukoiralle, on sitten ehkä eri asia. En muuta toivo kuin että Lilli ei saisi ihan rauskan tuomiota, että voitais harrastusta jatkaa muodossa tai toisessa.

Tähän loppuun vielä muutama kuva vappukisoista. Kaikki kuvat on ottanut Taija Linna:

Vappukisat ja syvä ketutus

Kovasti odotetut vappukisat siis takana ja täytyy sanoa, ettei todellakaan mennyt niin kuin elokuvissa, ei... :(

 Aloitetaan kuitenkin siitä, mikä oli hyvää ja toi hyvän mielen. Molemmilla agiradoilla oli keinu ja ekan radan keinu onnistui 100%. Se oli tosi hieno. Lilli meni keinun varmasti ilman mitään epäröintiä. C-radan keinulta Lilli hyppäs ensin pois, mutta toisella yrittämällä sekin meni. A-radalla oli pöytä, jonka yli Lilli on monesti treeneissä luisunut. Nyt sekin onnistui hyvin. Tuomarisedällä oli piippava sekuntilaskuri, jota Lilli pää kenollaan tuijotti. Taisipa laskuri edistää monen koiran pöydällä pysymistä :)

Sitten siihen murheenkryyniin: Lilli alkoi taas ohittelemaan hyppyjä. Ekalla radalla se ohitti kolme. B-radalla se ohitti lähtöhypyn ja muutamana muunkin. C-radalla sama juttu, lisäksi se teki kierroksen kentällä eli kaikin tavoin näytti, ettei haluaisi hypätä. Ne hypyt, mitkä se hyppäsi, se varmisteli eikä edennyt sujuvasti, ja hyppääminen oli ruman näköistä. C-radan jälkeen mua harmitti todella niin, että piti muutama kyynelkin tirauttaa. Harmitti penkin alle menneet odotetut kisat ja murhe, että onko koiralla jotain fyysistä vikaa, miksi se tekee näin. Silmien edessä valui hukkaan kaikki se kova työ, mitä Lillin kanssa ollaan tehty yhdessä ja se kaikki, mitä olen tenyt valaakseni uskoa itseeni ja koiraani. Jotenkin tuohon fyysiseen vaivaan, esim. kipuun, en usko, koska treeneissä ei ole ollut hyppyongelmaa eikä pääsiäisen epiksissä myöskään. Jotenkin tuntuu, että vika on korvien välissä. Ensiksikin ei olla treenattu ulkona eikä kisattu ulkokentillä vuoteen, Lilli tuntui häiriintyvän kaikesta kentän laidalla. Se keskeytti pujottelunkin, kun keppien kohdalla oli paljon yleisöä ja kepit oli ihan radan reunalla. Startattiin toisena, joten jouduin hakemaan sen häkistä ja heti suoraan sieltä radalle.. Lilli kun inhoaa häkissä olemista. Olisiko ihan näinä päivinä alkavalla juoksullakin osuutta... Lili on niin kovin herkkä koira, johon vaikuttaa kaikki ja ihan aikojen alussahan se teki sitä, että kiersi hyppyjä, kun oli epävarma.

Helpointahan se olisi, jos olisi taustalla esim. joku jumi, mutta luulen, että kyse ei ole siitä, ei ainakaan pelkästään. Vaikka kyllä sekin puoli nyt tutkitaan.  Toivottavasti juoksu odotuttais vielä muutaman päivän, että päästäisiin keskiviikon treeneihin. Voisi kuvauttaa videolle Lillin hyppäämistä ja pyytää ohjaajaakin tarkkailemaan Lillin hyppytekniikkaa. Jos se ensi viikon treeneissä hyppää ok, niin korvien välistä löytyy syy tuolle ohittelulle ja varmistelulle. Siihen kai auttaa vain kisaaminen erilaisissa ympäristöissä, mutta en enää tiedä kauanko jaksan lyödä päätä seinään, kun olen tehnyt sitä niin kauan. Pitäiskö vaan alkaa panostamaan Iituun. ja jäähdytellä Lillin kanssa. Siinäpä sitä miettimistä kerrakseen...  

Kelpo epikset :)

Lillin kanssa startattiin tänään oman seuran epiksissä. Mulle jäi osittain poskelleen menneistä Vöyrin kisoista mahdoton näyttämisen nälkä, ettei me (tai siis minä) olla niin nollia kuin miltä Vöyrin A-rata näytti. Taistelumielellä siis lähdettiin kisaamaan. Ja mielestäni onnistuin aika hyvin. Rata oli sopivan vaikea, ei mikään läpihuutojuttu. Keppien jälkeiset kaksi hyppyä oli pahassa kulmassa, mistä tuomari puhuttelussaan varoittikin. Tullessa muurilta kepeille jäin vähän jälkeen ja Lilli ei sitten keppejä hakenut itsenäisesti, kun olin myöhässä, vaan teki ylimääräisen pyörähdyksen tokasta välistä. Ja siitä tuli sitten viitonen. Keppien jälkeen huomasin olevani ihan eri paikassa kuin olin rataantutustumisessa ajatellut olevani ja peitin täysin Lillin linjan seuraavalle hypylle. Sain viime tipassa loikattua sivuun ja Lillikin auttoi kiertämällä meikäläisen menemällä hypylle, kun sinne kerran käskettiin :) A-esteen alastuloa vähän pelkäsin, koska se on meillä aina vähän tuuripeliä. A:n alta meni lisäksi kaksi putkea, joten en päässyt ihan viereen käskyttämään. Tällä kertaa kontaktit meni kuitenkin hyvin. Puomillahan ei mitään ongelmaa koskaan olekaan. Lillillä oli vauhti päällä ja se eteni keppejä lukuunottamatta hyvin. Se haki putketkin hienosti, ei tarvinnut suulle asti saatella. Oli kyllä tosi tosi kiva kisata Lillin kanssa tänään. Alitettiin ihanneaikakin muutamalla sekunnilla ja se ei ole meille ihan jokapäiväistä.

Lillistä tulee kerta kerralta mukavampi kisakaveri. Vöyrin maneesissakin se tuntui olevan kuin kotonaan. Kartturi taitais tarvita paremmat hermot, mutta eiköhän ne sieltä tule hiljalleen kokemuksen karttuessa. Tämän päivän kisat taisi olla ekat, etten jännittänyt juuri lainkaan. Päällimmäisenä oli vain tunne, että on tosi kiva mennä radalle Lillin kanssa. Tuskin maltan odottaa vappua ja kisoja kotikentällä. Mä niin niin toivon, ettei Lillin juoksu alkaisi ihan vielä ja päästäisiin kisaamaan. Se olis niin hienoa...  Mutta heti vapun jälkeen voiskin sitten juoksu tulla, koska kesäkuussakin olis monet kivat kisat tiedossa...

Miten monta kertaa olen meinannut lyödä hanskat tiskiin Lillin kanssa, kun se on pelännyt hallilla kaikkea mahdollista ja kerta toisensa jälkeen mennyt ulko-ovelle, että voitaisko jo mennä pois. Onneksi en silloin luovuttanut, sillä Lillin mielestä agility on ihan huippujuttu nykyään :)

Kaksijakoiset fiilikset

Eli kisaraporttia olis tulossa. Tänään kisattiin Lillin kanssa kaksi starttia Vöyrillä. Pieni toive oli, ettei radalla olisi keinua, edes toisella. Ja niin onnekkaasti kävi, ettei sitä ollut kummallakaan. Mutta osattiin me kämmätä siitä huolimatta (Tai oikeammin minä kämmäsin. Lilli teki minkä voi, ohjaajasta huolimatta). Olin tosi helpottunut, kun näin ettei A-radalla ollut keinua, eikä itse ratakaan vaikuttanut erityisen vaikealta. Taisin olla niin helpottunut, että unohdin ohjaamisen, ja sen että koiralle pitää näyttää ja kertoa, mihin se menee. Ja kyllä mua jännittikin niin, että olin ihan kokovartalokipsissä. Vaikutti siis sekin... Kolmannelle esteelle, puomille, tuli kielto. Sen jälkeen putki meni vielä hyvin. Mutta seuraavan hypyn Lilli kiersi ja samoin kaksi muutakin hyppyä radalla eli hylly tuli. Olin radalla ihan liian pehmeä. Lilli otti kierroksia kuulutuksesta, mutta ne ei olisi häirinnyt sen suoritusta, jos olisin kunnolla käskyttänyt sitä. A-radan jälkeen ajattelin, että tästä ei voi olla muuta suuntaa kuin ylöspäin. Mua ei toinen kisa enää edes jännittänyt, kun otti niin päähän ensimmäinen suoritus. Kävin syömässä starttien välissä aamulla väliinjääneen aamupalankin, mitä kisakaveritkin ihmetteli. Mut harmitus oli tosiaan niin suuri, että jännitys pyyhkiytyi tipo tiehen ja ruokakin maistui...

B-radalle päätin tsempata ja kaivaa asenteen esiin. Ennen kuin tuli meidän vuoro, kuiskasin Lillille, että perkele nyt mennään. Asenne olikin itsellä nyt ihan eri. Käskytin kunnolla esteille ja ohjasin loppuun saakka. Lilli irtosi putkiin tosi hyvin. Kepeille tultiin aika hankalasta kulmasta. Lilli suoriutui siitäkin loistavasti ja aloitti oikein. Pujotteluun se tarttis kyllä lisää vauhtia: meni taas sipsutteluksi. Sillä vois saada toista sekuntia ajasta poois. Me kun ei puhtaallakaan radalla olla mitään raketteja. Keppien jälkeisen hypyn Lilli sitten kiersi, mutta sain sen takaisin ja selvittiin siitä pelkällä kiellolla. Sain kentän laidalta palautetta kisan jälkeen. Mun olisi pitänyt ottaa Lilli paremmin haltuun niiden keppien jälkeen. Ennakoin liikaa tulevia hyppyä ja kaarretta. Ja vedin kädellä Lillin hypyn ohi. Hiukan siis kaivelee tuo vitonen, kun nolla oli niin lähellä. Ja virhe oli täysin omaa syytä. Mutta onneksi päällimmäiseksi jäi hyvä positiivinen mieli, kun noustiin notkosta ja tsempattiin.

Mulla on nyt uus slogani, jonka aion pitää mielessä: asenne ratkaisee. Pitää olla sata lasissa ja asialla, eikä tuudittautua siihen, että näyttää helpolta. Mutta kai tätä pettymyksen karvasta kalkkia on välillä juotava. Se opettaa olemaan tosissaan radalla ja tsemppaamaan. Vaikka joskus sitä kyllä ihmettelee, että miksi sitä ei opi vaan toistaa samoja virheitä yhä uudelleen ja uudelleen. Jospa tänään opitut pysyisi mielessä vähän pidempäänkin... hope so.

Viikon päästä olis ohjelmassa onneksi omat vappukisat ja kolme starttia. Mulla on kaikki peukut pystyssä, että Lillin juoksu odotuttaisi vielä viikon, että päästäisiin kisaamaan. Ne on nimittäin kirjaimellisesti kotikisat, kun asun 200 metrin päässä kisapaikasta :).

Lopuksi pieni loppukevennys. Lillihän ei ole juuri hevosia nähnyt ja sitten kun on hevosen kohdannut, on pelännyt ja räksyttänyt ihan mielettömästi. No, Vöyrin kisat oli maneesissa ja hevosia ympäristössä oli paljon. Meidän auton vieressä oli aitauksessaan hepo, joka kurotti turpaansa Lilliä kohti. Lilli yllätti mut ja meni nuuhkimaan hevosen turpaa. Siinä ne sitten nuuskuttelivat toisiaan hyvän tovin ihan rauhassa. Kiva heppakokemus siis Lillille :).

Käytiinpä mätsärissä

Oon katellut loppukesän näyttelyitä sillä silmällä, että josko Iitun johonkin ilmoittais. Kunhan se nyt ensin tiputtais kaiken karvansa ja alkais sitten kasvattamaan uutta. Mätsärikausi alkoi ja niitä onkin nyt melkein joka viikonloppu. kesän tavoitteena on saada Miss I:n kehäkäytös kuntoon.

Tänään oli mätsäri sekä Kurikassa että Nurmossa. Valitsin Nurmon, koska se oli paljon lähempänä. Ja ihan hyvä, että valitsin: paikalla oli aika vähän koiria ja haasteelliset olosuhteet. Paikkana oli nimittäin yläasteen piha ja kehät oli sellaisessa paikassa, että siellä pyöri tuuli ihan mielettömästi. Tuuli tarttui kehänauhoihin niin, että niistä kuului ihan järkyttävä lepatus. Itsekin säikähdin ensin, että mikä ihme ääni tää on, ennen kuin tajusin mikä sen aiheutti. Tuuli lennätti hiekkaa niin, että sitä oli silmät ja suu täynnä. Hampaat vain narskui :)

Iitu ei tykännyt kehänauhojen lepatuksesta lainkaan. Häntä pakkas välistä koipien väliin ja aattelin jo, että mitähän tästä tulee. Noh, pieni pelko tuntui olevan vain hyväksi. Ei ollut kengurumeininkiä laisinkaan, vaan tassut pysyi nätisti maassa. Liikkeitä esittäessä ravasi hienosti käännöksiä ja liikkeellelähtöä lukuunottamatta. Seisominen ja pöydälläolo on Iitulla mennyt aina hyvin ja niin nytkin. Parimme oli kumminkin sen verran hyvä, että sinistä nauhaa käteen tyrkättiin. Oltiin kuitenkin loppujen lopuksi kakkosia. Iitulla kesti pinna tosi hyvin pitkään seisomiseen. Ehkäpä se on aikuistunut. Who knows... Ensi viikonloppuna sitten nähdään, oliko tämänpäiväinen käytös vain kertaluonteista. Jos käytös jatkuu tällaisena, niin kyllä viralliset kehätkin vielä tänä kesänä meitä kutsuvat... Se on saletti. Pitäis se ykkösruusuke nimittäin metsästää...