Tulipa ulkomuodon lisäksi vaihdettua myös blogin otsikkokuvaa. Tää sopiikin tähän hetkeen mitä parhaiten. Koirien kanssa ollaan oltu lenkillä sänkipelloilla, ja niitähän täällä lakeuksilla piisaa, kun malttaa ensin vähän matkaa huristella autolla. Lillin suurin huvi on haistella maata ja kaivella multaa. Sen huomaa tästä otsikkokuvastakin: nenänpää harmaana kuivuneesta mullasta. En tiedä, mikä tuossa maan hajussa kiehtoo Lilliä keväisin ja syksyisin. Iitulla ei ole lainkaan samanlaisia taipumuksia. Se lähinnä ihmettelee kaverin touhuja ja on näreissään, kun ei saa lenkillä juoksentelukaveria, kun kaveri kulkee koko ajan nenä maassa, kirjaimellisesti.
Perjantaina oltiin Lillin kanssa toistamiseen vesijuoksumatolla. Reipas kävelyvauhti on sille hyvä. Se kävelee askelta venyttäen tasapainoisesti. Hölkkävauhdissa askeleet meinaa välillä mennä epäpuhtaaksi. Tällä kertaa juoksutettiin kauemmin ja nyt joutui Lillikin jo pikkasen puhaltamaan eli hengästyi. Ei tuo vesimatto selvästikään Lillin lempipuuhaa ole niin kuin ei vesi yleensäkään, mutta ei se mitään traumoja näytä saavan. Herkut kelpaa ja hirveät hepulit sai, kun otettiin altaasta pois ja kuivattiin. Ensi perjantaina on seuraava aika. Suunnittelin, että viisi kertaa käydään ja sitten mennään fyssarille kontrolliin ja jatketaan lihaskunnon ylläpitämistä luonnollisin keinoin. Toivottavasti saadaan hyviä uutisia ja kaikki työ ei olisi mennyt hukkaan.
Loppuun vielä syksyistä kuvasatoa viime viikonlopulta.
Iitu lempipuuhassaan kyttää lintuja
Ja perään mentiin eli Iitu böördijahdissa
Wuhuu...
Ei ole epäselvyyttä siitä, mitä Lilli on puuhastellut :)
Viikonloppuna päätin, että nyt on pakotettava itsensä jonkinnäköiselle agilitytauolle. Muuten tuo koipi ei parane ikinä. Pitäis kai tyhmemmänkin jo ymmärtää levätä, kun kipua kerran on. Iitun kanssa käydään tekemässä keppiharkkaa, mutta muuten agility saa nyt olla tauolla neljä viikkoa ainakin. Katotaan sitten, mitä jalka kestää. Tääkin vaiva on aikoinaan tullut Birkenstockin työjalkineista, joista en heti malttanut luopua. Mutta toivotaan, että juoksutauko, jumppa ja nilkkatuki auttaa, niin pääsee tositoimiin.
Sunnuntaina ajeltiin koirien kanssa mätsäriin Vaasaan. Tällä kertaa pääsi kehään molemmat koirat. Tuomari piti shelteistä ja sanoikin, että hänelle tulee lopussa vaikeuksia valita. Molemmat koirat sai punaisen nauhan ja niinpä olin vaikeuksissa, että mistä saisin esittäjän toiselle. Onneksi eräs tyttö (jolla myös oli sheltti) lupas handlata Lilliä. Lilli käteltiin aika pian ulos. Eihän se malttanut mennä tai seistä eteenpäin, kun me oltiin Iitun kanssa muutaman koiran päässä, vaan kiemurteli taakse päin koko ajan. Iitu sen sijaan pisti parastaan. Lilli hakkui parin metrin päässä kehän laidalla suoraa huutoa, mutta Iitu se vain seisoi kuin patsas eikä piitannut kaverin aiheuttamasta metelistä ollen lopuksi punaisten kolmas. Tuomari tuli vielä ihailemaan Iitua, kehui tälle että oot sä lutuunen ja nappas vielä syliinkin... :) Nyt voi sanoa, että melkein harmitti, kun ei voitettu japäästy BIS-kehään, koska siellä oli todella hyvät palkinnot. Lilli on ollut saman yhdistyksen järjestämässä mätsärissä BIS3 ja silloinkin palkinnot oli sitä luokkaa, että kannatti Vaasaan asti ajella. Iitu petraa kehäkäytöstään kisa kisalta. Karvakin näyttää jopa lisääntyvän, vaikka sitä koko ajan toisen pään kautta lähtee. Taidanpa siis ilmoittaa sen Seinäjoen näyttelyyn.
Loppuviikosta on Lillillä kovasti ohjelmaa. Torstaina se pääsee luultavasti lampaita paimentamaan. Katotaan nyt kuinka se käyttäytyy, päästetäänkö sitä lampaille. Ja jos pääsee, meneekö jahtaamiseksi paimentamisen sijasta. Lenkillä se ainakin paimentaa mua: kulkee siksakkia perässä ja sitten kiertää edestä ympäri, tekee tätä koko ajan kun on vapaana. Ja perjantaina on ohjelmassa vesijuoksua toinen kerta. Saas nähdä, mitä Lilli tuumii kun tunnistaa paikan :)
Iitu kyttää lintuja
Meillä on näin arvokas lenkkipaikka: kartanon puisto :)
Näitä loman hyviä puolia: ehtii omatoimitreenailemaan ja sitä me ollaan tällä viikolla tehty lähes joka päivä. Iitun kanssa on käyty kahdesti kaksistaan tekemässä keppisulkeisia verkkokepeillä. Teemana on ollut kepit osana rataa ja lähetys kepeille vähän kauempaa ja eri kulmista. Iitu on edelleen melkoinen tohottaja. Ensimmäiset kymmenen minuuttia menee siihen, että neiti saa päästellä enimmät höyryt pois. Sitten se malttaa jo hiukan kuunnellakin. Ollaan treenattu ihan muutaman esteen helppoa radanpätkää ja tarkoituksella jättäydyn jälkeen eli vähän irtoamisharkkaa samalla. Se kun on meidän ongelma numero uno. Huomasin, että parhaiten tehoaa mene-käsky. Kun sitä huutaa ERITTÄIN kuuluvalla äänellä, Iitu etenee paremmin kuin hyppy-käskyllä. Ja Iitullehan ei riitä mikään hento kuiskaus, vaan käskyt on todellakin huudettava, että se kuulee ne oman räksytyksensä yli. Huoh...
Toissa aamuna otin mukaan myös Lillin. Sen kanssa treenattiin keppejä ja hyppyjä matalilla rimoilla. Sen hyppytekniikka on nyt parempi, mutta sillä on erikoinen tapa varmistella ensimmäinen hyppy, jos se lähtee liikkeelle paikoiltaan. Muissa hypyissä tuota ongelmaa ei ollut. Iitun kanssa jatkettiin keppien hinkkaamista yksin ja radan osana. Samalla treenattiin edelleen takaaleikkauksia ja irtoamista, joka on mukana joka treenissä. Kyllä mä oon tiennyt, että Iitu tykkää putkista, mutta nyt ne suorastaan imi sitä. Alussa oli kaks hyppyä ja niiden jälkeen putki. Ekan hypyn jälkeen tein takaaleikkauksen, eikä Iitu päätään kääntänyt, että missäs ohjaaja tulee, paineli vaan putkeen. Näyttää siis toimivan palkkana paremmin kuin namialusta.
Eilen oltiin Lillin kanssa ohjatuissa treeneissä, jonka teemana oli puomin, A-esteen ja putken erottelu. Puomin ja A:n alle oli viritelty putkia houkutukseksi. Vuoroin mentiin alla oleviin putkiin ja vuoroin ei. Ensimmäinen houkutusputki oli A:n alla, ja ehdin jo ohjaajalle toteamaan, että putket ei vedä Lilliä niin kuin Iitua. Putki ei ollut edes kovin tyrkkykulmassa, mutta sinnepä se vain sujahti :D Ohjaaja saa katsoa peiliin. Luotin siihen, että se ei putkeen mene, enkä ottanut tarpeeksi haltuun. No tästä valaistuneena otin tarkasti kaikki seuraavat tyrkkykohdat eikä Lilli väärää estettä enää valinnutkaan.
Tänä aamunakin käytiin Iitun kanssa hallilla, ja keppien parissa jatkettiin. Tehtiin helppoa rataa, jossa ei sokkaria kummempaa ohjauskuviota ollut. Teen Iitun kanssa niin kauan helppoja pätkiä, että tulee paljon onnistumisia ja se tajuais idiksen edetä, eikä vain räksyttää mulle. Otin tämänaamuisista treeneistä videonpätkää. Jossain vaiheessa vois kokeilla poistaa keskimmäisiä verkkoja, mutta ei vielä kuitenkaan. Meikäläisen juoksu on tommosta töpsötystä. Mun akillesjänne on oikeesti niin huonossa kunnossa, että pelkään sen napsahtavan poikki koska tahansa. Olis kai aika vaihteeksi vierailla lekurilla sen takia... :(
Eilisaamulla Lilli pääsi elämänsä ensimmäistä kertaa vesijuoksumatolle Eläinten Kuntokeskukseen. Olin etukäteen vähän epäilevä, että mitenkähän mahtaa mennä, Lilli kun ei vedestä piittaa. No eihän sitä altaaseen vapaaehtoisesti saatu, vaan piti nostaa, eikä se ensin ymmärtänyt kävelläkään, kun hihna lähti liikkeelle. Mutta sitten kun se hiffas idean, miten keskittyneesti se kävelikään. Juoksuvauhti oli vielä vähän liikaa: etu- ja takajalat meni eri tahtiin, mutta tää kuulemma on tavallista ensikertalaisilla. Seuraavalla kerralla kokeillaan uudelleen juoksua. Nopea kävely sujui hyvin ja Lilli venytti askeltaan, kun vauhtia vähän lisättiin. Aattelin, että kun tää kerta meni näinkin hyvin, niin käytän Lilliä vesimatolla muutaman kerran kuuriluonteisesti ja jatketaan siinä sivussa metsälenkkejä ja ylämäkikävelyä. Pyöräilyhän olis tosi hyvä keino koiran lihasten parantamiseen, mutta Lillin paimennusvietti on niin voimakasta, että mun pitäis ensin ajella autolla pyörä perässä jonnekin metsätielle, jossa ei tule vastaan autoja tai pyöräilijöitä, ja siellä vasta lähteä pyöräilemään. Eli käy vähän liian työlääksi. Katsotaan nyt, mitä vesimatto saa aikaan. Kun ollaan muutama kerta käyty, vien Lillin fyssarille kontrolliin.
