Hyvää Joulua!

Oikein Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta kaikille. Blogi jää nyt joulutauolle. Ensi vuonna jatketaan uusien koiramaisten kujeiden merkeissä...

Vuoden viimeiset agiharkat

Onpas viimeisestä päivityksestä vierähtänyt aikaa. Sitä se loma teettää, kiirettä pitää jouluvalmistelujen parissa ja on sitä tullut kyläiltyäkin. Lomassa oli vaan se huono puoli, mikä yleensä: se tuppaa olemaan liian lyhyt.


Viime viikolla oli viimeiset agiharkat tälle vuodelle. Oli kivaa, saatiin pinkoa satasella ja mulla kyllä teettää vaikeuksia pysyä Lillin tahdissa. En ole vieläkään saanut aloitetuksi kunnonkohotusprojektia, vaikka olen pitkään jo suunnitellut sitä. Jospa uutena vuotena sitten pistäis tuumasta toimeen. Lilli oli kerrassaan ihana. Sillä on oma tyyli äännellä, kun se leikkii rakkaalla pallollaan: kurinan ja örinän sekoitusta. Nyt se ekan kerran äänteli samalla lailla agiradalla. Hyppy, örinää, hyppy, örinää, muuri, örinää jne. jne. En ensin huomannut koko asiaa, mutta sitten ohjaajamme sanoi, että hauskaa tuo Lillin ääntely. Juu, toisella oli todella kivaa. Hyvällä mielellä jään odottelemaan ensi vuotta. Harmi vaan, kun alkeiskurssista asti koossa ollut porukkamme nyt hajoaa…


Tämä vuosi on ollut hyvä agilityvuosi. Lilli on tykästynyt lajiin ja saanut huimasti itsevarmuutta, ja sitä kautta lisää vauhtia. Keinu on edelleen kompastuskivi ja kepitkin tarttis lisää suoritusvarmuutta. Lillin lisääntynyt into on saanut aikaan sen, että se tahtoo unohtaa ohjaajan kuuntelemisen ja tehdä omavaltaisia estevalintoja. Ensi vuodelle asetan tavoitteeksi kisaamisen aloittamisen. Ja toisena yritetään saada keinupelko vihdoin pois. 


Iitun kanssa on jatkettu hyisempää linjaa eli kaikki tapahtuu aina minun aloitteestani. Hauskoja piirteitä on Iitulaiseen ilmestynyt. Se on ruvennut tulemaan rapsutettavaksi mielistellen. Ja tottelee monissa asioissa nopeammin ja todella hiljaisella äänellä annettuja komentojakin. Tein testin: “unohdin” sukan lattialle. Iitu meni hetken päästä ottamaan sukan suuhunsa. Sanoin sille melkein kuiskaamalla “Pois” ja mitä teki koira. Tipautti sukan suustaan ja tuli rapsutettavaksi. No, kyllä se yleensä tavaran luovuttaa. Käsky on vain vaatinut hiukka kovempaa äänilajia. Haukkuminen sillä on edelleen tiukassa. Huomioimattomuus puree siihen vielä huonosti, varsinkin töistä kotiin tullessa ääntä piisaa. Kerran meikäläisen hermo meni ja ääntä korottamalla haukku kyllä hiljeni, mutta harmistuin itseeni, kun se ei kuitenkaan ole pitkäntähtäimen tavoitteena. Mulle jäi sen kesken jääneen ekaluokan jäljiltä into tokoon. Toivottavasti uusi kurssi alkaa pian, että saataisiin jatkaa siitä, mihin jäätiin, nyt kun  Iitun juoksukin on ohi. Mä oon huono harjoittelemaan ilman ryhmän painetta. Ryhmässä kun on pakko tehdä niitä kotiläksyjä…

Loppuviikon kuulumiset

Lillin kanssa oltiin torstaina taas agitreeneissä. Lillistä näki, että viimeviikkoinen kohtaus keinun kanssa oli siihen vaikuttanut. Se aluksi hieman epäröi hypyillä, eikä mennyt yhtä suoraviivaisesti kuin ennen. Mutta kun se pääsi vauhtiin, hypytkin rupes menemään. Ja Lilli meni muutenkin aika hyvin, vaikka ohjaaja pyrki sitä parhaansa mukaan sekoittamaan. Radalla oli mm. yks takaakierto, ja Lilli pienen pohtimisen jälkeen meni takaa, kun kerran käskettiin, vaikka näytin jotain ihan muuta. Kepit meni astetta vauhdikkaammin, tällä kertaa Lilli myös aloitti ne oikein ja pujotteli  loppuun asti. Parit sokkarijutut meni tosi hyvin. Lilli kyllä handlaa ne hienosti. Sen kummemmin en rupea kuvioita selostamaan, kun en kerran osaa. Mutta sen osaan sanoa, että olen tyytyväinen treeneihin. Niistä jäi hyvä mieli :)

Tänään olin töissä oman seuran kisoissa. Ei ne ykkösen radat olleet mitään ihmeellisiä. Kisafiilis siis nostaa hiljalleen päätänsä. Päätimmekin yhden treenikaverin kanssa, että jospa maaliskuun kisoissa startattaisiin, ehkä, maybe, mahdollisesti. Mennään sitte vaikka hyppyradalle, ellei keinu pelitä.

Iitun kanssa on noudatettu hyisempää olotilaa. En suoranaista jääkautta ole pitänyt, mutta en huomioi sitä sen aloitteesta ja vaadin siltä muutenkin enemmän, kun se kerran osaa. Parin viikon harjoittelun jälkeen se lyö pyrstönsä maahan automaattisesti ulosmennessä ja odottaa lupaa ennen kuin menee ovesta ulos. Ja sitä lupaa saa odottaa puolesta minuutista minuuttiin. Ruokupin kanssa on sama meininki. Eilen liitin ruokailuun paikallamakuun, tai siis yritin, mutta Iitulla ei oikein mennyt jakeluun, että ruokakupin ääressä voi myös maata. Mikä osataan tokoharkoissa, ei näemmä suju ruokaillessa. Siis treenataan, aloitetaan ensin siitä, että Iitu ymmärtää makuun olevan mahdollista myös keittiössä...

Kuvakokeilua

Eipä mulla kummempaa päivitettävää ole, kokeilen vaan Bloggerin kuvatoimintoa, joka ei vakioselaimella Chromella pelitä ollenkaan. Vanhalla kunnon Explorerilla onneksi näyttää pelaavan. Laitetaas tähän kokeeksi pari kuvaa. Ensimmäinen on Lillistä syyskuun mätsäristä, jossa se oli BIS3 ja näyttää kuvan perusteella ainakin nauttivan esiintymisestä satasella.

Kuva: Jessica Kivimäki

Toinen kuva on Iitusta Seinäjoen näyttelystä lokakuulta. Tuolloin oli tassut vielä enimmäkseen nätisti maassa, toisin kuin kuukautta myöhemmin.

Kuva: Taija Linna

Vaihteeksi agilityakin

Aloitetaas ensin kuitenkin Iitu-aiheisella stoorilla. Pari päivää olin tosi murheissani lauantaisesta näyttelystä. Olin jo päättänyt, etten koskaan astu Iitun kanssa kehään ja etsimme muita harrastuksia... Mistä tuli mieleen, että pitäis agilityesteitä ruveta jo opettamaan sille.... No, sunnuntai-iltana rupes valoa näkymään tunnelin päässä ja päätin, etten mä nyt yhdelle koiralle periksi anna. Maanantaista alkaen olen töistä tultuani lukenut rauhassa päivän lehden ennen kuin oon moikannut koiria. Iitu istuu vieressä ja haukkuu suoraa huutoa pari-kolme minuuttia. Taitaa neiti siis tarvita "pudotusta". Sama juttu on toistunut joka päivä tällä viikolla. Saas nähdä kauanko kestää ennen kuin se antaa periksi. Rapsuja ei enää tipu, kun se tulee kuonollaan pökkimään. Vasta kun se lähtee pois, kutsun takaisin rapsutettavaksi. Pomppimiseen en kiinnitä huomiota. Tosin en ole ennenkään huomioinut sitä pomppiessa. Katotaan nyt, miten nämä konstit puree.

Eilen hoksasin paikallisen koirakoulun nettisivuilta viikonloppunäyttelykurssin ensi maaliskuussa. Kurssin toinen vetäjä on tuomari Päivi Eerola, shelttien kasvattajatuomari ja juuri se sama, jonka edessä Iitu käyttäytyi luokattomasti viime lauantaina. Ilmoittauduin kurssille saman tien. Nyt on sellainen kurssi, jossa varmasti opetetaan, miten shelttiä esitetään edukseen. Pitäisi vain saada tuo pomppu pois, että voisi kurssilla keskittyä oleelliseen. No, eihän tässä mennyt kuin pari päivää ja taas on näyttelyt mielessä...:D

Tänään oli vaihteeksi agiharkat Lillin kanssa. Mentiin pieniä, muutaman esteen juttuja. Huoletta pystyy itse juoksemaan edellä ja ennakoimaan. Ei tarvitse enää saatella koiraa esteeltä toiselle, kun se ei ole epävarma. Kokeiltiin sitä keinuakin ja Lilli pääsi yllättämään. Se varmaan luuli keinua puomiksi, koska meni keinulle niin vauhdikkaasti, enkä ehtinyt huutamaan pysäytyssanaa ja koirahan hyppäs keinulta ja korkealta. Vaistomaisesti pääsi itseltä kauhistunut huudahdus ja vaikka yritin Lilliä kannustaa, ei se keinulle tietenkään toista kertaa vapaaehtoisesti mennyt. Pari kertaa nostin sen keinulle ja leikittiin pallolla sen jälkeen. Olen päättänyt käyttää palloa tästä lähtien vain keinuharkoissa, koska pallo on Lillin mielestä maailman mukavin asia. Jos sais sen mukavuuden siirrettyä pallosta keinuun.

Keppejä treenattiin kanssa ja Lillillä on edelleen pinttynyt tapa aloittaa ensimmäisen kepin vasemmalta puolelta vaikka kuinka ohjaa oikeaan väliin. Kokeiltiin niin, että ohjaaja on namin kanssa ensimmäisen välin kohdalla ja ohjaan kepeille vasemmalta puolelta. Lilli meni joka kerta ihan oikein. Kun vaihdoin paikkani keppien oikealle puolelle, se yritti taas vasemmalta puolelta. Jännä juttu... Vauhtia tuli lelulla hiukan lisää, joten palkkaan jatkossa kepeillä sillä. Kaikin puolin oli kivat treenit, keinua lukuunottamatta. Lilli tykkäs menosta taas kerran ja tuskinpa entiseen enää palataan, onneksi niin...

Jyväskylän näyttely ja mitä sen jälkeen tapahtui

No joo. Piti antaa pölyn laskeutua pari päivää ennen kuin jaksoin päivittää... Lauantai-aamuna pakkkasin auton ja lähdettiin Iitun kanssa Jyväskylään KV-näyttelyyn. Odotin mielenkiintoista päivää, koska tuomarina oli suomalainen kasvattajatuomari, ja oli jännää nähdä, mitä hän Iitusta sanoo. Melkein tekisi mieleni lopettaa kirjoittaminen tähän ja todeta, että se siitä sitten… Mutta kerronpa kuitenkin.

Junnu-narttuja oli ilmoitettu 22, ihan kaikkia ei tainnut olla paikalla, mutta paljon kuitenkin. Aluksi tuomari kiersi kehää tarkastellen koiria ja tehden muistiinpanoja. Tässä vaiheessa Iitu vielä seisoi mielestäni hienosti ja olin oikein tyytyväinen sen esiintymiseen. Pöydälläkin se seisoi hyvin, pääsi mitattavaksikin. Vielä Iitun pöytäkäyttäytyminenkin oli hienoa: se ei väistänyt tuomaria eikä piitannut mitastakaan tuon taivaallista. Asettelusta se ei oikein tykkää. Vaikka on treenattu, se ei pidä jalkojen koskettelusta. Mutta kun vie namin kuonon eteen, se oikeastaan asettelee itse itsensä hyvin, kun katsoo tarkkana namia.

Kun tuli liikkeiden esittämisen vuoro, pääsi piru irti. Iitu ei vielä kertaakaan, ei harjoituksissa eikä näyttelyissä, ole ollut niin mahdoton mitä se nyt oli. Tää oli kaikkien aikojen enkka!!! Ei ainuttakaan kunnon raviaskelta, vain loikkaa ja haukkua!!! Vaikka yritin nypätä hihnasta ja murahtaa, se vain lisäsi Iitun kierroksia. Sain tilaisuuden juoksuttaa toisenkin kerran: ei tullut mitään siitäkään. Jopa seisominen lopussa meni plörinäksi ja Iitun läähätys kertoi, että kierrokset oli pienellä koiralla kovat. Lopputuloksena oli sininen nauha eli H ja meikäläisen teki todella mieli laittaa pussi päähänsä ja vajota maan alle. Arvostelussa ei sinänsä ollut mitään kovin huonoa, paitsi se tietysti vaikutti, ettei tuomari saanut katsottua Iitun liikkeitä lainkaan.

Eilinen päivä menikin sitten itsetutkistelun parissa: missä olen tehnyt virheen, miksi Iitu käyttäytyy niin kuin se käyttäytyy. Pyrkiikö se käyttäytymisellään rauhoittamaan jännittävää emäntäänsä vai onko se ottanut tai on ottamassa pomon paikan, kun ei usko komentojani kehässä. Kun käveltiin hallissa Iitun kanssa, se meni hienosti eikä pomppinut. Hienosti se menee kotitreeneissäkin. Eikä se pomppinut kasvattaja-Kaisankaan kanssa. Käytös muuttui heti, kun astuttiin kehään, kuin taikaiskusta.

Mielestäni olen enimmäkseen toiminut Iitun kanssa niin kuin pitäisi toimia jokapäiväisessä elämässä. Mutta muutamaan asiaan aion puuttua ja katson, mitä tapahtuu ottamalla vielä selkeämmin johtajan roolin. Iitu tottelee lenkillä, tulee luokse ja pitää meikäläistä silmällä irti ollessaan. Se ei räyhää vastaantuleville koirille vaan selkeästi hakee minusta turvaa, jos vastaantuleva koira jännittää. Ruokaa ei tipu ennen kuin se istuu, eikä ulos pääse ennen kuin istuu. Se missä aion omaa rooliani vahvistaa, on se, että leikki ja rapsutus tapahtuu minun aloitteestani ja loppuu, kun minä haluan. Sänkyyn Iitu ei pääse enää lainkaan. Näissä jutuissa ote on hieman syksyn aikana lipsunut. Tänään töistä tultuani luin rauhassa päivän lehden ennen kuin moikkasin koiria. Voi taivas sitä haukkumisen määrää, mikä Iitusta lähti. Huomiseksi on kyllä hommattava korvatulpat, ettei lähde kuulo…

Mielenkiinnolla odotan, mitä nämä toimenpiteet saavat aikaan. Ja vinkkejäkin otetaan aina vastaan.

Ai niin, laitetaan tähän se Eerolan arvostelukin vielä, sikäli mikäli saan kehäsihteerin käsialasta selvää. Oli eksoottisen näköistä koukeroa:
"Ihannekokoa pienempi, vauhdikkaasti esiintyvä, vilkas narttu, kevyt kuono-osa, pyöreät silmät, voisi olla voimakkaammin kulmautunut ja pysyä paremmin ravissa, erittäin hyvä sukupuolileima, kokoon sopiva raajaluusto, lupaava karvanlaatu, tarvitsee lisää kehätreeniä"(tms. tuosta viimeisestä sanasta ei saa selvää…). No, eipä se pysynyt ravissa, eikä syy mun mielestä ollut kulmauksissa vaan liiassa innossa. Seinäjoen tuomari kehui liikkeitä. Siellä Iitu malttoi vielä ravatakin.

Mutta summa summarum: Iitu oli onneksi tosi reipas pikkuneiti. Kehässä näkyi arkajalkojakin, mitä Iitu ei todellakaan ole. Eikä nuo näytelmät maailman tärkein asia saisi olla eikä olekaan. Tärkeintä on edelleen ihana iitulainen… Lauantaina ja sunnuntaina vain harmitti julmetusti: menetetty raha, aika ja vaiva suhteessa omiin odotuksiin & vaatimuksiin oman itsensä suhteen. Mutta: elämä on, aina se ei mene putkeen. Seuraavasta onnistumisesta osaa nauttia kaksin verroin, kun kerran on mennyt kunnolla persiilleen. eikös se näin mene…

Edit. Piti vielä käydä lisäämässä, että Iitusta on nyt tullut fyysisesti aikuinen eli sillä alkoi noin viikko sitten juoksu. Alkupäivä on noin, koska sen "toosa" ei oo ollut yhtään turvoksissa ja sattumalta huomasin, kun se nuoli sitä antaumuksella, ihan kuten Lilli juoksujen aikaan. Otin sen syliin ja kurkkasin: vertahan siellä oli näkyvissä. Iitu pitää itsensä tosi puhtaana, ei veritippaa näkyvissä yhtään missään. Siks emäntäkin harhautui...:)

Itseohjautuva ohjus

Eli siis agitykki Lilli... Siitä tuntuu löytyvän kerta kerralta enemmän uusia piirteitä. Vauhtia on tullut jo huimasti lisää. Eilen löytyi itseohjautuvuus. Kun Lillin kans päästiin ensimmäisen kerran radalle, se ei piitannut pätkääkään meikäläisestä vaan paineli kuin höyryjuna eteenpäin. Se oli sen näköinen, että mitäs eukko siinä huutelet, mä teen mitä haluan. Pallo kuumensi lisää ja pitihän sen käydä ohjaajammekin ympärillä haukkumassa, että onkos sulla se pallo, häh!!! Ihan turha oli sen kanssa yrittää tehdä mitään järkevää; takaakierrot olis ollut pätkän teema. Lilli hyppäsi muutaman hypyn ja putken, että saatiin enimmät höyryt ulos ja se oli sit siinä.

Toisella pätkällä Lilli meni hyvin. Ensin otettiin ihan esteen parin pätkiä ja palkkasin namilla joka välissä, että se ymmärsi että mua pitäisi niinku seurata. Treenipätkässä oli kolme takaakiertoa, jotka meni hyvin. Ollaan onneksi edistytty niissä, että voi nyt ihan rehellisesti sanoa jossain jotain edistymistä tapahtuneen...:)

Keinuakin kokeiltiin erikseen samoin kuin viime kerralla ja sen kanssa ei ole tapahtunut edistymistä yhtään: paremminkin päin vastoin. Lilli on vietävä keinulle hihnassa. Vapaaehtoisesti se ei mene ja sitten se yrittää hypätä pois :( Meistä taitaa ikuisia hyppyratalaisia... Pikku hiljaa alkaa siltä tuntua. Mutta - sitten ollaan, toisaalta ei tuo kilpaileminen oo tärkeintä, ei mun hermot ehkä sitä kestäiskään. Pääasia on, että Lillillä on kivaa. Tahkotaan sitten vaikka noita möllikisoja vaan. Ja ehkä niitä ihmeitä voi tapahtua, ei sitä koskaan tiedä, hope so...

Agia ja tokon eka luokkaa

Kuluneeseen viikkoon on taas mahtunut agia ja tokoa. Torstaina oli jokaviikkoiset agiharkat Lillin kanssa. Tällä kertaa teemana oli sylikäännös, mikä oli hyvä juttu koska edellisellä kurssilla jouduttiin olemaan pois juuri kun niitä treenattiin eli ei olla oikein hyviä niissä. Tai, joskus mietin että ollaanko oikein missään, mutta who cares, hauskaa on nyt molemmilla... Lillillä on ollut hauska tapa kiepsahtaa ympäri juuri toisin päin kuin pitäisi. Liekö tokon perusasennosta jäänyt mieleen. Tällä kertaa sylkkärit meni aika hyvin, kun vauhtiin päästiin. Niin, ja Lillin vauhti nousi taas sellaisiin lukemiin, ettei ikinä. Sille on löytynyt ihan käsittämätön turbo-vaihde: se menee kuin ohjus esteeltä toiselle ilman pienintäkään epäröintiä! Ja mikä parasta esteet oli medi-korkeudessa!!! Mähän olen lukuunottamatta paria kokeilua, hyppyyttänyt Lilliä mini-korkeuksista, kun se on alkanut korkeammilla rimoilla epäröimään. Joo, ei todellakaan ollut minkäänlaista epäröintiä, Lilli meni eikä meinannut. Kyllä mua taas kerran harmittaa se saamarin keinu, ilman sitä me kisattais jo lujaa. No, kyllä kepeistä ropisis vitosia, mutta muuten....

Lilli on ruvennut tekemään myös omavaltaisia ratkaisuja eli haltuunottoon pitää kiinnittää vielä enemmän huomiota. Tässä ei ennen ollut suurempaa ongelmaa. Uusi Lilli onkin eri Lilli siinäkin asiassa. Aloitushypyn jälkeen piti kääntyä 90 astetta muurille ja sen jälkeen 90 astetta oikealle päin hypylle. Ekalla kerralla Lilli jatkoi aloitushypyn jälkeen suoraan tyrkyllä olevalle pituudelle ja toisella kerralla, kun olis pitänyt sen muurin jälkeen kääntyä oikealle päin hypylle - se kääntyi vasemmalla olevaan pussiin. Entisestä inhokista on tullut siis imuri, aika jännää... Mutta kuten oon aikaisemminkin sanonut, mun täytyy opetella uus ohjaustyyli tuolle mun uudistuneelle koiralleni. Mutta en edelleenkään valita...:)

Iitun kanssa aloitettiin tänään tokon eka luokka. Ei me keretty tänään paljon muuta kuin tehdä esittelykierros ja harjoitella vähän kontaktia. Iitu kyllä ottaa hyvin kontaktia. Ohjaaja kiersi ympäri muutaman kerran ja jutteli mun kanssa. Iitu tapitti mua taukoamatta, eikä huomannut mitään muuta. Se on niin ahne, että se kyllä tekee, kun tietää että namia on tulossa. Tuon saman kontaktin kun sais näyttelykehäänkin niin olis huippua. Jos tuo toko alkaa sujumaan, mikä tietää vaikka voitais kokeilla kisaamistakin sitten joskus. Mutta sen näkee sitten, miten rupeaa sujumaan. Alku ainakin näyttää ihan hyvältä...

Vesisotaa

Eli näytelmäharjoitusten loppunäytös, siis viimeinen kerta oli eilen. Kyllästyneenä riekkuvaan Iitulaiseen olin päättänyt laittaa kovat piippuun. Tässä sodassa oli aseena vesisuihku kuonoon ja toimiihan se. Heti kun alettiin kiertämään kehää muiden koirien kanssa, neiti aloitti tapansa mukaan haukkumisen takana tulijoille ja hyppi. Palkaksi tuli heti vesisuihkua. Vielä toisen kerran se yritti, sitten huomas ettei tää oo yhtään kivaa ja kierrokset aleni huomattavasti. Pääsin jopa palkkaamaan oikeasta käytöksestä. Ajoittain meno oli oikein mallikasta. Iitu ei oo varmaan mennyt noin nätisti kertaakaan koko kurssin aikana. Harmi vain kun kurssi loppui. Täytyy vielä itse järjestää häiriötreeniä, että saa muistuttaa koiraa, mitenkä pitäisi mennä. Täytyy ottaa varmaan Jyväskylän näyttelyyn mukaan vesipyssy ja vilauttaa sitä Iitulle ennen kehään menoa, notta muistaksää mikä kapine tää on.... Jos me nyt päästään koko Jyväskylään, sais jo ne aikataulut tulla, notta tietäis pitääkö ruveta jännittämään vai ei...

Pentukoulu loppui viime maanantaina ja ilmoitin Iitun saman tien jonoon ykkösluokalle. Jono ei sitten ollutkaan niin pitkä kuin luulin, kun sain sähköpostia, että ykköskurssi alkaakin jo ensi sunnuntaina. No, ei siinä mitään, jatketaan vaan kun on kerran vauhtiin päästy. Iitu oli pentukurssillakin niin kova tekemään töitä, että on ihan kiva alkaa opettelemaan tokon alkeita sen kanssa.

Näyttelykurssilla menee taas hommat väärään suuntaan. Harjoittelun tuloksena on kerta kerralta hullumpi koira. Villakoiran ydin on muista koirista johtuva kuumeneminen. Niin kauan menee hyvin, kun koirakaverit ei juokse, mutta heti kun liike alkaa, alkaa haukku ja riehuminen. Voihan huokaus... Ensi kerraksi otan suihkepullon mukaan ja kokeilen, onko sillä mitään vaikutusta. Kun Iitu riehuu, vesisuihku kuonoon. Se on suunnitelma; tosin ohjaajan mukaan Iitu voi vesisuihkusta myös innostua. No sittenpä sen näkee mitä tapahtuu, kun kokeillaan. Nykyinen käytös ei ainakaan voi jatkua eli jotain on tehtävä.

Lilli tiputtaa edelleen karvaansa. Mä en ymmärrä mitä se enää tiputtaa, kun ei sillä ole karvoja enää nimeksikään. Nahka vain loistaa jäljellä olevan karvapeitteen alta. Täytyy ruveta lisäämään ruokaan öljyä, kun sen turkki on niin elottoman näköinen verrattuna Iitun muhkeaan ja pehmeään turkkiin.

Meinasin lisätä kuvan Kalju-Lillistä, mutta Blogger ei edelleenkään anna lisätä kuvia, joten jääköön tällä kertaa, ellen sitten illemmalla selainta vaihtamalla saa kuvalisäystä onnistumaan...

Turbo-Lilli

Oltiin Lillin kanssa taas torstaisissa agi-harkoissa ja tuon koiran vauhti kiihtyy kerta kerralta... Tällä kertaa tehtiin lyhyitä ja helppoja 3-5 esteen sarjoja hakien vauhtia. Viimeinen ja pisin pätkä meni tosi liukkaasti. Sain todella pinkoa, että pysyin askeleen Lillin edellä. Nyt kun tuo koira on reipastunut paljon, mun täytyy opetella ihan uusi ohjaustyylikin. Esimerkiksi putken jälkeen, mun ei tarvitse enää jäädä putken suulle odottamaan Lilliä että saattelen sen yhdessä hypylle. Se oli vanha Lilli, mutta nyt on eri meininki. Tänään oli putken jälkeen hyppy ja rengas, ja ehdin juosta renkaalle asti vastaanottamaan koiraa. Renkaan jälkeen oli pussi, johon Lilli meni ilman mitään epäröintiä. Hieno juttu! Kepit Lilli menee hitaasti, mikä on outoa, kun muuten esteet mennään vauhdilla. Jostakin tarttis saada siihen sen terävyyden. Hmmmm.... treeniä, treeniä ja treeniä. Kokeillaan ens kerralla lelupalkkaa, josko se vauhdittais.

Lillin kanssa on tällä hetkellä ilo harrastaa. Kun muistelee takkuista alkutaivalta ja Lillin ahdistuneisuutta vanhassa hallissa. Kun seinät kaatui sen päälle ja mua itseäkin ahdisti koko tilanne. Soimasin itseäni, että vien koiraa paikkaan, jossa se ei viihdy vain sen takia, että emäntä on päättänyt harrastaa agilitya. Miten monta kertaa olinkaan valmis laittamaan hanskat tiskiin. Melkein tippa tulee nytkin linssiin noita juttuja muistellessa. Joka on Lillin nähnyt viime talvena, ei uskoisi samaksi koiraksi, niin paljon se on muuttunut edukseen. Ja tuntuu nauttivan joka solullaan... Joskus on asioita, joissa ei näemmä kannata heti luovuttaa. Lilli ja agility oli yksi sellainen.

Seinäjoen näytelmäkuulumiset

Eilen osallistuttiin Iitun kanssa kotinäyttelyyn eli Seinäjoen KV:n. Meidän vuoro oli alustavan aikataulun mukaan noin yhden maissa. Menin Areenalle jo ennen yhtätoista tarkoituksena väsyttää Iitu niin, että se ei kehässä loikkisi. Ensin näyttikin aika hyvältä: treenattiin eteisessä eikä Iitu loikkinut yhtään vaan meni huippuhienosti. Kun meidän vuoro tuli, arvasin ettei mene yhtä putkeen... Naapurikehässä juoksi nimittäin belggareita ja toisessa naapurissa cockerspanielit. Kun Iitu näki naapurissa juoksevat koirat, se viritti itsensä semmoiselle taajuudelle, ettei siinä emännän "nätisti"-käskyt paljon auttaneet. Eli juoksu oli puolittain loikkaa ja puolittain nättiä ravia. Tuomari nauroi, kun tutki Iitua pöydällä, että onpa reipas ja eläväinen pentu. Joo, se pitää kyllä Iitun kohdalla 100%:sti paikkansa. Narttupentujen kehästä lykättiin käteen lila KP-ruusuke ja loppujen lopuksi pinkki ROP-penturuusuke. Iitu oli siis kaunein shelttipentu!!! Mulla ei tässä ole sitä arvostelua, kun en ole kotona, mutta lisään sen myöhemmin illalla. Joka tapauksessa tuomari tykkäsi Iitun tosi reippaasta luonteesta ja tehokkaista liikkeistä, jotka todella oli sitä. Pomput oli nimittäin Areenan komeimmat :)))

Ei ole kumma, että usein vieraat vastaantulijat kyselee Lillistä, että onko tuo vanha koira. Se tosiaan vaikuttaa kaikessa rauhallisuudessaan vanhukselta Iitun tarmon rinnalla. On se semmoinen raketti tuo meidän Iitulainen...

Lisätäänpäs tänne loppuun se lupaamani arvostelu:
8 kk, tosi reipas ja esiintyvä, kaunis narttumainen pentu, tyypillinen pää ja ilme,ryhdikäs, riittävät kulmaukset, kaunis turkki, liikkuu tehokkaasti ja vaivattomasti.

Olisin lisännyt kuvan Iitusta ensimmäisten rusettiensa ja pokaalinsa kanssa, mutta jostain syystä Blogger ei suostunut vastaanottamaan kuvia. Pannaas tänne sitten Facebookin kuvalinkki: http://www.facebook.com/photo.php?pid=3373498&l=ee4ce3dabd&id=737041573

Blogger ei suostunut tekemään tuosta suoraa linkkiä ja toimii muutenkin nyt hämärästi, mutta kopioimalla tuon osoitteen selaimen osoiteriville kuvan saa auki kyllä. Ja näyttää Blogger kummailevan muutenkin. Näyttelykalenteri on siirtynyt yläreunaan, eikä suostu muuttamaan sieltä mihinkään. No kunhan ei koko blogi häviä taivaan tuuliin niin no hätä.

Kivat agitreenit

Täytyypäs kirjuutella jo ennen sunnuntaita, kun meillä oli Lillin kanssa niin tosimukavat agitreenit torstaina. Lillin innostus lajiin lisääntyy kerta kerralta: raavitaan ovea, että pääsisi äkkiä sisälle. Kun käytiin välillä ulkona, neiti kiskoi radalle päin eikä suinkaan ovelle. Se haukkuisi kaiken aikaa, kun odottaa omaa vuoroaan. Ja eilen se ekaa kertaa haukkuu/ murisi kun oli putkessa, mitä se ei ole ikuna tehnyt. Ja se vauhti, Lilli kiiti niin, ettei ikinä. Eli nyt on viimeistään aloitettava kunnonkohotus, jos mielii katella muutakin kuin perävaloja ;)

Jenni oli tehnyt meille kaks kilparadan pätkää, ihan täysrata ei halliin mahtunut, mutta esteitä oli kyllä kiitettävä määrä... Ekassa pätkässä oli ensimmäisen hypyn jälkeen käännös oikealle pituudelle. Lilli jatkoi iloisesti suoraan edessä olevalle hypylle. Ei ollut emännältä riittävän tarkka haltuunotto siis. Radan keskivaiheilla oli hyppy-rengas-muuri-putki-yhdistelmä, joka kaartui oikealle. Tämän pätkän alkaessa olin jäänyt Lillistä jo jälkeen. Noh, mitä teki koira: se etsi itse esteet ja eteni hienosti perässä taapertavasta emännästä huolimatta. Ihan huippua...

Toisessa radanpätkässä ohjaajamme sanoi heti, missä Lilli menee omaa polkuaan -ja niinhän se sitten tekikin. Eli hypyn jälkeen piti kääntyä takavasemmalle toiselle hypylle. Ennen kuin ehdin saada koiraa haltuun ja valssiin, se jatkoi jo suoraan eteenpäin. Toisella kertaa sitten käänsin ekalle hypylle mennessä itseäni ja ohjasin vastakkaisella kädellä. Valssiin meno sujui hyvin ja koira seurasi perässä tosi hienosti. Ihmettelin itsekin ketteryyttäni, sillä sivuittain menot ja peruuttamiset ei tällaiselle kangelle todellakaan ole vahva puoli. Lillin into on antanut mulle itsellekin lisää virtaa: keskityn ja tsemppaan paremmin. Mutta nyt kun Lillin innostus on lisääntynyt huomattavasti, on ilmestynyt uusi ongelma: paikalleenjäänti lähdössä. Paikalle jäänti on aina ollut oma taiteenlajinsa, aikaisemmin Lillin jännittämisen ja arkuuden takia. Mutta nyt se on niin innoissaan, ettei malttaisi odottaa lähtölupaa. Uutta siis tämäkin ja lisää treenattavaa. Nyt täytyy varmaan hakea hallin avain ensi kuuksi. Pitäisi saada harjoittelua tehokkaammaksi, että päästäisiin joskus sinne kisoihinkin. Omat kisat tulee liian aikaisin, mutta ehkä sinne keväälle. Pitäisköhän raapustaa tavoite oikein paperille, että sen eteen tulisi tehtyä myös töitä.

Monenmoista treeniä...

Täytyypäs päivittää menneen viikon koiratapahtumia. Viime torstaina oltiin Lillin kanssa agitreeneissä pitkän tauon jälkeen, kun ei erilaisten yhteensattumien takia olla päästy neljään viikkoon treenaamaan. Hyvä merkki heti pihassa. Lillin kierrokset nousi, se hyppi ja pomppi ja kun päästiin ovelle, se raapii ovea, että pääsiskö jo äkkiä sisään. Kyllä mä olen mielissäni, kun tuo koira on vihdoin hoksannut, että agility on kiva asia. Lilli oli niin innoissaan koko tunnin, että pyysin vielä keinutreeniä lopuksi. Ekan kerran Lilli meni oikein reippaasti ja säikähti itsekin, että mihinkäs hän tulikaan, kun keinahdus alkoi. Ei tainnut tajutakaan ennen sitä, että se oli keinu mille nousi. Toisella kerralla se hyppäsikin sitten ylösmenolta pois, mutta ei annettu sille periksi vaan nostettiin se takaisin keinulle ja kauheet palkat, kun seisoi reippaasti. Tuo keinupelko on kurja homma. Periaatteessa voitaisiin alkaa kisaamaan muuten. Niin, jos meikäläisen hermot pysyis kasassa niin sitten...:)

Eilisiltana meillä oli Iitun kanssa pentukurssin kaupunkikierros. Käveltiin siis porukalla ympäri kaupunkia ja treenattiin välillä tokojuttuja. Mentiin ylös ja alas portaita. Sitten vastaan tuli rakennustyömaan suojakäytävä, vai miksikä sitä sanois: siinä oli vanerilattia ja katto. Oli oikein hyvä treeni, koska lauantaina Areenan lattiassa on takuuvarmasti vaneria. Seuraavaksi käppäiltiin verotoimiston pääovella, jossa oli isot ritilät. Niitä Iitu vähän arasteli ja sitä sai kauan houkutella, ennen kuin se suostui kävelemään yli. Torikeskuksen kulmalla otettiin vähän tokon perusasentoa. Hauska katsella ohikävelevien ihmisten reaktiota: aika monella jäi suu apposen auki :) Iitu keskittyi hyvin liikenteen melusta ja oudosta paikasta huolimatta. Perusasento on edistynyt niin, että se osaa lyödä persuksensa maahan ilman käsiapua. Eli sitä treenaamme kotonakin. Lopuksi treenattiin puistossa seuraamista ja Iitu seuras hienosti, jaksoi keskittyä hyvin, vaikka oltiin tunti palloiltu kaupungin hulinassa. Saas nähdä... pitäiskö meidän ruveta treenaamaan tokoa vähän enemmänkin. Mä vähän innostuin, kun tuo pieni on niin innokas tekemään töitä.

Tänään oli sitten viikon kolmannet treenit eli näyttelyharjoitukset Iitun kanssa. Viime kerralla meno oli sellaista, että päätin ottaa kovat konstit käyttöön. Iitu sai paastota koko päivän. Namina oli kissanruokaa ja kanaa. Emäntä oli mahdollisimman tyly ja jos se yhtään yritti riekkua omaa vuoroa odotellessa, vaadin siltä kontaktia. Käyttöön otettiin myös perinteinen "kannustus" eli prkele... Tulosta tuli. Kyllä Iitu innostui silloin, kun juostiin kaikki yhdessä kehässä, mutta sanoisin että riekkuminen väheni 50% ja se meni aika ajoin oikein mallikkaastikin. Kyllä mä nyt taidan kehdata Areenalla esiintyä ilman pussia päässä, jos se menee yhtään samalla lailla. Tarkoituksena on mennä Areenalle jo aamusta, kun meidän vuoro kehässä on noin yhden maissa. Jos sais kierroksia silläkin konstilla alaspäin, että kaikki on jo nähty. Hope so... Raporttia tulee sitten sunnuntaina...

Raivoava Kössi Kenguru

Jep, meillä oli siis eilen näytelmäharjoitukset osa 2. Koiralla oli hauskaa, emännällä ei. Savu nousi korvista, kun ajelin kotia päin. Lähinnä hermostuin itseeni, kun en tiedä mitä konstia seuraavaksi käyttäisin koiran käytöksen muuttamiseksi ja se, että en saa selkeitä neuvoja, vaan sanotaan vain, että harjoittele. Niinpä, helppoahan se on sanoa, että harjoittele. Argghhh.... Ja jos joku on lukenut eilisen vuodatukseni FB:ssä, tarkennetaan vielä, että hermo meni lähinnä omaan riittämättömyyteen ja turhaan harjoituskertaan, ja kyllä siihen koiraankin, mutta se ei sitä tiennyt. Voi kuinka sitä sais taottua päähänsä, ettei aina voi olla täydellinen...

Joo, Iitu kuumeni heti kun päästiin harjoituskentälle ja kun se näki muut koirat: alkoi mahdoton haukkuminen muille. Se tuntui jo tietävän, mitä on tulossa ja oli innoissaan. Yritin jäähdyttää sitä kävelemällä kentän laidoille ja otatin kontaktia. Rauhoittuihan se hetkeksi, mutta kun isommat koirat juoksivat ns. kehässä, huuto alkoi uudestaan. Voi tsiisus, se riekkui juoksevien koirien perään samalla lailla kuin agi-kentän laidalla. Kun tuli oma vuoro, soppa oli valmis. Iitu hyppii koko ajan, haukkui ja repi kohti edessä juoksevaa koiraa ja sitten haukuttiin välillä takana tulevalle koiralle. Olin ilmeetön, tylykin, murahdin ja pysähdyin puhuttelemaan. Pari kertaa sain kovemmalla komennolla sen rauhoittumaan, mutta sitten kierrokset nousivat taas. Ja ne nousivat mitä pidemmälle tunti eteni. Mielenkiinnolla odotan, minkälaiset kierrokset on ens kerralla....*Huokaus*... Olen ollut ilmeetön, käännän selän kun se komentaa, murahdan. Seuraavana harjoituspäivänä koira saa olla aamukuuden jälkeen syömättä ja otan superherkut kehiin. Jos se ei auta, en tiedä mitä keksin seuraavaksi. Lelu kuumentaa lisää, sitä ei voi käyttää. Kotipihaharjoittelusta ei ole hyötyä, koska omassa pihassa kaikki menee suuperhienosti. Kuten tänäänkin, ylihienosti meni. Eli Iitu tietää mitä pitää tehdä, mutta kilahtaa muiden koirien takia, eikä malta. Pitäis olla siis sitä häiriötreeniä. Ja onhan se pentu edelleen, mutta sais silti sen verran rauhoittua, että ottaa edes muutaman askeleen. Mielenkiinnolla odotan Seinäjoen näyttelyä, millainen katastrofi se on. Oltais edes oltu ainut pentu, mutta pentuja on ilmoitettu kuusi, joten todennäköisesti saadaan kehään seuraa. Jos joku keksii oikein hyvän konstin, kaikki neuvot ovat tervetulleita....

Koulun penkillä

Se on maanantai, eli pentukurssipäivä. Puolessa välissä mennään, kolme kertaa on nyt takana ja kaksi vielä edessä. Viime kerralla harjoiteltiin vauhtiluoksetuloa liinassa. Ja niin kävi kuin pentujen leikkikoulussakin, että Iitulla on porukan vauhdikkain luoksetulo. Se alkaa kauhean tempomisen ja huutamisen jo siinä vaiheessa, kun olen ottanut muutaman askeleen poispäin, saatikka kävelen kymmenen metrin päähän. Silloin huuto on melkoinen. Tänään treenattiin luoksetuloa vähän eri tyylillä. Koirat oli liinassa ja käveltiin yhdessä ohjaajan kanssa muina miehinä. Kun koira haisteli, sen touhu keskeytettiin ja kutsuttiin luokse. Iitu tuli tosi reippaasti nytkin. Aluksi oli jopa vaikeaa suorittaa koko harjoitusta, koska Iitu piti niin hyvin kontaktin, että se kulki perässäni koko ajan, eikä ruvennut touhaamaan muuta. Rupesi ne maan hajut kuitenkin kiinnostamaan, kun vaan jatkettiin kävelyä. Tommoinen koirahan Iitu on lenkilläkin, tulee nätisti. Paitsi jos kummatkin koirat on mukana, se edelleen katsoo, tuleeko Lillikin ja tulee sitten vasta. Noh, ettei menisi liikaa kehumiseksi, viime viikolla sattui niin, että oltiin metsässä ja kuntopolkua meni ohi koiria. Iitu ei totellutkaan vaan paineli ohikulkeneiden koirien perään. Houkutus juosta perään oli ihan liian suuri. Ei siinä emännän huutelut paljon auttaneet, kun nuo koirat oli nimittäin Iitun jumaloimat Särö & kumppanit :)

Tänään treenattiin myös sivulletulon alkeita. Iitu aatteli, että minähän en mitään kaarrosta tee ja yritti oikaista suoraan viereen. Aika pian se tajusi idean kuitenkin ja ymmärsi istahtaa lopuksi viereen. Luvattoman vähän me ollaan treenattu toko-juttuja, pitäisköhän vihdoinkin aloittaa nekin treenaukset. Ens kerralla meillä onkin kaupunkikierros, päästään porukalla ihmettelemään keskustan vilskettä. Ja huomenna on taas näyttelytreenien vuoro. Saas nähdä, palaako Kössi mukaan kuvioihin...

Näytelmäkurssilla

Oltiin Iitun kanssa eilisiltana näyttelykurssilla. Keritään juuri sopivasti osallistua kolme kertaa ennen Seinäjoen näyttelyä ja vielä kaksi kertaa ennen Jyväskylää. Treenit meni hyvin ja ei menneet. Heti kun oltiin kehässä ja mentiin yhdessä ympäri Iitu veti kierroksia, pomppi ja haukkui. Varsinkin takana tullut dogo argentino sai kuulla kunniansa. Kun oikein olin veemäinen enkä katsonut sen päällekään, se ensin yritti kahta kauheammin, mutta rauhoittui jopa ravaamaan hetkeksi aikaa ihan hienosti. Kun porukka jaettiin kahtia, treenasimme vuoroa odottaessamme kentän laidalla ja silloin Iitu meni huippuhienosti, ihan kuin kotipihassakin. Se ravaa niin nätisti, häntä alaspäin. Se siis osaa, kun haluaa. Mutta nuo toiset koirat *huokaus*, ne saa tuon kiljukaulan käymään niin kuumana, ettei oo tosikaan. Täytyy kai mennä näyttelypaikalle jo aamu-kuudelta, että tuo on niin poikki, ettei jaksa enää hillua. Tosi positiivista oli se, että Iitu antaa kopeloida itseään eikä väistä. Noh, ennemmin mä otan tuon kiljukaulan kuin arkajalan, että täytyy nyt vaan kestää...:) Mutta onneksi ehditään saamaan sitä häiriötreeniä ennen H-hetkeä, jospa se siitä pikkuhiljaa, toivon ma.

Naku-Lilli ja Remontti-Iitu

On tämä päivittäminen taas jäänyt vähiin. Täytyypä tsempata... Agilitysta ei ole paljon kertomista. Kahdet harkat on jäänyt väliin, mikä on harmi. Ensi viikko on tauko viikko ja sitten alkaa uudet ryhmät pyörimään. Meillä onneksi pysyi päivä torstaina. Se on oikein sopiva päivä. Lilli on vihdoin ja viimein pudottanut turkkinsa. Raukka joutui koko kuuman kesän kulkemaan paksussa turkissa ja nyt sitten saa talven palella. Viime talvena tosin ostin sille Hurtan manttelin, joten lämmikettä kyllä löytyy. Parina päivänä vetelin sen turkkia Furminatorilla ja enempää ei tarvittukaan. Irtonainen alusvilla lähti lähes kaikki. Ostin tuon Furminatorin jo ajat sitten, mutta ilmeisesti en osannut sitä käyttää oikein, enkä ensin tykännyt. Ainut huono puoli siinä on se, että se sähköistää karvan ihan mielettömästi, varsinkin kun turkkia ei saa kastella. Käsittely on siis tehtävä ulkona ja silti sähköistynyt irtokarva tarttuu vaatteisiin, ihoon, tunkee suuhun jne. Ei siis oikein miellyttävää, mutta tehokasta kuitenkin. Lilli on melkoisen surkean näköinen ja itse asiassa se on siinä rajalla, että onko jo liian laiha. Hoikkuuteen olen toki sen kanssa pyrkinytkin, mutta olen sen ruokamäärää jo lisännyt sen verran, että taitaa olla parasta siirtyä energiarikkaampaan ruokaan, ettei se joudu syömään itseään ihan ähkyyn. Ostin tietysti viime viikolla 15 kilon säkin Eaglen ruokaa...

Iitun kanssa oltiin pentukurssin ekalla tunnilla maanantaina. Sää oli aivan kamala: kylmä tuuli, sade ja raekuuro teki olosuhteet melko haastavaksi, lähinnä emännälle. Iitua keli ei haitannut. Tutustumiskierroksen jälkeen ei ehditty paljon treenaamaan muuta kuin kontaktia. Ensi kerralla ehditään onneksi enemmänkin. Tiistaina alkaa sitten näyttelykurssi. Ehditään onneksi pari kertaa käymään treeneissä ennen Seinäjoen näyttelyä.

Olen yrittänyt johdonmukaisesti opettaa koirille, tai lähinnä Iitulle, että ulos ovesta mennään luvan kanssa eli istu-paikka-saa mennä- tekniikalla. Oon mä tätä treeniä aika kauan jo harrastanut, vaan ei meinaa mennä pienen jakeluun. Tänäänkin sai toistaa kuusi seitsemän kertaa ennen kuin Iitu malttoi odottaa lupaa. Naapurit pihalla ihmetteli touhuamme, kun viimein päästiin ulos: ovi aukeaa, menee kiinni, aukeaa, menee kiinni, mutta ketään ei näy...=) No, ehkä se joskus Iitunkin jakeluun vihdoin menee...

Ensi viikolla on edessä koirien tilan rajoittaminen. Iitu on nimittäin löytänyt uuden herkun: mun sängyn rottinkipäädyn. Ihmettelin illalla nukkumaanmennessä, kun tyynyt alta löytyi rottinginpaloja. Syy selvisi, kun laitoin valot päälle: Iitu oli "hiukan" järsinyt. Suihkuttelin päätyyn aamulla pureskelunestoainetta. No, Iitu oli järsinyt paikasta, jossa ainetta ei ollut. Maanantaista alkaen makuuhuone on siis kiellettyä aluetta työpäivän ajan. Saapa nähdä, mitä remontti-Iitu sitten keksii...

Voi olla, että Iitun eka juoksukin on lähestymässä. Ei se merkkaile, mutta on ruvennut haistelemaan ihan mielettömästi lenkillä ja tänään se on yrittänyt astua Lilliä pariinkin otteeseen. Voihan se liittyä valtataisteluunkin, Lilli ainakin yrittää samaa, kun se haluaa näyttää olevansa niskan päällä. Luulen kuitenkin, että hormonit ne neidillä hyrrää...

Kuvasatoa jälleen

On ollut tosi hienot säät koko lomaviikon. Koirien kanssa on tullut kuljettua luonnossa ja etsittyä uusia kävelyreittejä. Retkillä on tullut otettua aika paljon kuvia ja vihdoin sain niitä siirrettyä Picasaankin ja löytyvät täältä.

Ensi viikolla onkin sitten koiraharrasteita kahtena päivänä viikossa, kun Iitun kanssa jatketaan pentukurssia Seinäjoen kennelkerhossa maanantaisin ja Lillin kanssa on agility torstaisin. Näyttelysuunnitelmissa on vielä kahdet näyttelyt tälle vuodelle: Iitun kanssa mennään kuukauden päästä kotinäyttelyyn tänne Seinäjoelle ja siitä kuukauden päästä Jyväskylään. Lilliä en ole ilmoittanut kumpaankaan. Se ei nauti noista meluisista sisänäyttelyistä, ja rupesi oikein kunnolla pudottamaan turkkiaankin. Kyllä furminatorilla lähti eilen mahtavat kasat karvaa. Iitun kanssa olis näyttelyharkatkin häiriöympäristössä kova sana, kun se kotona harjoitellessa menee niin nätisti, ettei samaksi koiraksi uskoisikaan kuin mitä näyttelyissä on.

Lisäys:

Ilmoittauduin Iitun kanssa 6.10 alkavalle Rottdamesin näyttelykurssille. Oli vähän suolainen hinta: 40 euroa/viisi kertaa, mutta saadaanpa häiriötreeniä ja sivustakatsojan ohjausta. (Mun tuurilla kurssilla ei ole kui yks koirakko meidän lisäksi, että siinä se häiriö...) No nyt tuli sitten tiistai-iltakin pyhitettyä koirajutuille.

Tampereen näytelmissä

Iitun kanssa ajeltiin aamulla kaksistaan Manseen tarkoituksena osallistua ryhmänäyttelyyn. Lilli jäi kotiin, josta hoitotäti sen vähän myöhemmin haki. Aamulla ei onneksi ollut liikennettä, sai ajella itsekseen. Tulomatkalla riittikin seuraa sitäkin enemmän. Mä vihaan tuota Seinäjoki-Tampere-väliä. Onneksi noita ohituskaistoja on edes tehty ihan kiitettävästi, mutta kun niilläkin saa mennä niin lujaa kuin autolla pääsee. Ensin körötellään jonossa 80-90:ä ja kun ohituskaista alkaa, kaikki laittaa nastan lautaan. Kun kaista loppuu, taas körötellään. Kyllä muutaman kerran matkan aikana nousi savu korvista...

Niin siitä näytelmästä. Iitu tosiaan osallistui pentuluokkaan, jossa oli yhteensä seitsemän tyttöpentua. Kun oltiin ajoissa paikalla, ehdittiin ennen kehää hiukan treenata kehäkäyttäytymistä. Sirkku oli Hellän kanssa häiriönä ja antoi muutenkin hyviä vinkkejä. Mun täytyy ilmeisesti olla vieläkin enemmän bitch kehässä, koska Iitu loikkii, kaasuttelee ja komentaa haukkumalla. Muut pennut meni nätisti, vaan ei meidän Iitu. Tai meni se välillä :) No, treenit jatkuu, ei voi muuta sanoa... Tuomari kuitenkin tykkäsi Iitusta. Pienestä koosta kyllä mainitsi, mutta arviointi oli kokonaisuudessaan positiivinen:
"Söt liten tik, feminint huvud, vackra ögon, ngt lätta välansetta öron, bra underkäke, härlig bröstkorg, goda vinklar och rörelser, vacker päls och färg, välpresenterad."

Meikäläistä nauratti tuo "välpresenterad". Jos olisin esittänyt kengurua, se olis niin totta. Mutta totta puhuen, Iitu kyllä seisoo paikoillaan nätisti ja seisoi pöydälläkin ryhdikkäästi, eikä pakittanut eli ehkä se presentaatio sitten oli hyvä... Seinäjokeen mennessä täytyy tuo pomppiminen saada pois. Olkoonkin kakara, muiden kakarat kulki neljällä tassulla eli tehotreeniä vaan.

Maanantaina tulee puoli vuotta siitä, kun Iitu haettiin kotiin. On ollut kyllä melkoisen vauhdikas puolikas. Pari kertaa on tehnyt mieli tehdä turkikset tuosta tuholaisesta, mutta on se kyllä ihana pakkaus ja samaa varmaan sanoisi Lilli, jos osaisi. Monesti sanotaan, ettei koiraa saisi ottaa kaveriksi toiselle koiralle. Toki otin Iitun itsellenikin kaveriksi, mutta kyllä se on Lillin elämään tuonut iloa ja ennen kaikkea leikkikaverin. Lilli on luonteeltaan sellainen, ettei se piittaa vieraista koirista eikä yleensä leiki kuin sellaisten koirien kanssa, jotka on tavannut jo pentuna - ja nyt sillä on kaveri, jonka kanssa se tykkää leikkiä. Kun teen kotihommia tai notkun tietokoneella, koirat peuhaavat keskenään ja voivat tehdä sitä toista tuntiakin putkeen. Eli kyllä oli todellakin oikea päätös ottaa toinen koira, vaikka vastustavia kommenttejakin sain, mutta ne tulikin ei-koiraihmisiltä...

Lomalla

Ihanat on lomasäät, ei voi moittia. Äsken tehtiin koirien kanssa puolentoista tunnin lenkki järvelle. Tavattiin sattumalta viiden kuukauden ikäinen merlepoitsu emäntineen. Kakarat viilletti menemään niin, että tanner tömisi. Lilli lähinnä yritti pitää kersoja kuris ja nuhtees. Sen mielestä muilla ei ilmeisesti saisi koskaan olla kivaa…

Eilen ajeltiin Vaasaan. Olin katsonut netistä Raippaluodon vaellusreittejä ja lähdettiin Sommarön linnakkeen ympärille tehdylle luontopolulle. Oli kyllä tosi kaunis sää eilenkin. Oli ihanaa syödä eväitä meren rannalla, eikä ollut kiire minnekään. Meikäläisen tuurilla samalle taukopaikalle osui lauma ala-asteikäisiä opettajineen, mutta eivät onneksi kauaa olleet. Kyllä Suomen luonto vaan on ihana. Siinä rannalla olisi istunut vaikka kuinka kauan... Tietysti mulla oli myös kamera mukana matkassa, kuinkas muuten. Lisää kuvia löytyy täältä.

Tässä yksi räpsäisy tämänpäiväiseltä lenkiltä. Iitu on juuri konhottanut ikätoverin kanssa, siitä moinen läähätys. Iitu on siitä hauska, kun sitä käskee tekemään jotakin, niin kuin tässä "Paikka", se aina antaa vielä varmuuden vuoksi tassua, että varmasti saa sen makupalan :)

Sunnuntaina osallistuttiin Lillin kanssa möllikurssille. Tehtiin kolme lyhyttä rataa, joissa oli mm. takaaleikkauksia, koiran jättämistä parin esteen taakse, jaakotusta. Lilli irtoaa hyvin, vaikka leikkaan sen takana. Itse pitää vain olla tarkkana, ettei ennakoi leikkausta omassa liikkeessä vaan muistaa pitää liikkeen radan suuntaisesti, kunnes koira on lukinnut esteen. Sen kun muistin ja käskytin sekä leikkasin ajoissa, niin pätkä meni tosi hienosti ja olin itseeni oikein tyytyväinen. Toisin kuin jaakotuksessa. Hmmppph… Hypyn jälkeen piti tehdä jaakotuksella U-käännös A-esteelle tyrkyllä olevan pussin edestä. Olin kyllä itsekin toistuvasti myöhässä, ja mun pitäis aina saada rauhassa miettiä tällaiset kuviot missä itse pyörähtelen, koska oman kehon hallinta ja suuntavaisto on huono silloin. Lilli oli pallosta ihan sfääreissä eikä kuunnellut mua ollenkaan. Ja lisäksi näytti siltä, että siitä on tullut pussi-hullu: siis se rakastaa estettä, jota se on tähän asti pelännyt. Mikä oli siis tulos: koira sujahti sinne saamarin pussiin joka ikunen kerta. Kun sen hallin avaimen joskus saan haettua, niin tää on ainakin yks asia mitä PITÄÄ treenata. Meinattiin me kokeilla keinuakin, mutta sen nähdessään Lilli kääntyi takavasemmalle, joten päätin jättää sen toiseen kertaan. Eli niin paljon sfääreissä se ei vielä ole, että keinukin olisi jees-juttu. Mutta kivaa meillä kurssilla oli, vaikka sai juosta niin lujaa kuin kintuista pääsi. Kun tuon keinu-pelon saisi pois, vois pikkuhiljaa ruveta miettimään kisoihin osallistumistakin.

Positiivisia fiiliksiä

Ollaan taas osallistuttu koirien kanssa mätsäriin. Arvoin viime sunnuntaina pitkään, lähtisinkö Ähtäriin vai Vaasaan. Lähdettiin sitten Vaasaan, kun se oli lähempänä. Paikalla oli hirveästi koiria, eikä järjestelytkään sujuneet mitenkään huipusti. Itsellä päätä kiristi ennen kuin olin ehtinyt kummankaan koiran kanssa edes kehään, eikä huvittanut yhtään. Iitulla oli taas liian kivaa kehässä, loikki ja hyppi kuten aina. Pirteydestä saatiin punainen nauha, ei muuta tällä kertaa. Päivä tuntui venyvän ja meinasin jo lähteä kotiin ennen Lillin vuoroa, kun tympäisi niin. Onneksi ei lähdetty. Lilli oli sillä päällä, että sitä huvitti esiintyä ja se esiintyikin hienosti. Lilli sai punaisen nauhan, oli punaisten ykkönen ja lopuksi BIS3. Harmitus ja tympeys oli kuin pois pyyhitty. Kannatti vaan olla loppuun asti. Palkintojakin saatiin aika reilusti. Jännä juttu muuten: aina kun olen huonolla tuulella tai muuten ei huvita, menee tosi hyvin. Ja silloin kun itsellä on hyvä fiilis, menee huonosti.

Eilen oli taas agiharkkapäivä. Lilli oli täpinöissään ja itse asiassa kuumeni hallissa ihan hirveästi. Siis mä en ymmärrä tätä muutosta, mutta on kyllä ihanaa, että se on niin innoissaan. Mietin vaan, mikä vaikutus on hallin vieressä menevällä valtatiellä ja liikenteen melulla, kun ovet on auki. Kuumeneeko koira autoista niin, että innostuu siinä sivussa myös agista. Tiedä häntä. Ainakin se halliin mennessä raapii ovea, kun vanhassa hallissa se raapi ovea sisältä päin eli koira on muuttunut täysin. On tää vaan aika huippua :) Laitettiin parissa hypyssä riman toinen pää korkeammalle. Eiköhän Lillin tassut sitten kopsahtaneet toiseen. Entinen Lilli olisi lopettanut tekemisen siihen ja lähtenyt ovea kohti, mutta ei vaan tää uusi Lilli! Hiukka se katseli, että mitäs nyt, mutta sitten mentiin taas kovaa.

Harjoiteltiin takaaleikkauksia. Lilli irtosi hyvin ja jatkoi eteenpäin, vaikka takana emäntä puolta vaihtoikin, mutta sitten menoa alkoi haitata ongelma nimeltä hidas emäntä. Enhän mä Lillin takaa saa sitä millään kiinni, varsinkaan jos rata jatkuu eteenpäin. Eri asia, jos rata kääntyy sinne suuntaan mihin leikkaan, sitten on mahdollisuuksia. Nytkin se pyöri putken edessä, että mihin mihin, kun meikäläinen tulla puuskutti muutaman metrin päässä... Kaikesta huolimatta mun hyvä mieli jatkuu. Koiralla on motivaatiota, eikä seinät kaadu päälle. Ja ensimmäisen kerran kävi niin, että mun piti viedä se välillä autoon, kun ei sitä huutoa jaksanut kuunnella. Hih... Viikonloppuna on möllikurssi. Pahaksi onneksi lauantaille osui muuta menoa, mutta sunnuntaina on kiva mennä treenaamaan.

Mulla alkoi viikon loma ja olen suunnitellut, että lähden ens viikolla joku päivä koirien kanssa tutustumaan Raippaluodon luontopolkuihin ja vaellusreitteihin, kameran kanssa totta kai. Onneksi ainakin alkuviikoksi on luvattu kaunista säätä.

Ekat treenit uudessa hallissa

Eilen oli ensimmäiset treenit uudessa hallissa. Mua jännitti hirveästi, mitä Lilli tuumaa hallista ja suunnittelin jo etukäteen, että jos kovin ahdistavalta näyttää, leikitään vaan eikä tehdä yhtään treeniä. Onneksi ei tarvittu turvautua tuohon suunnitelmaan. Lilli oli nimittäin ihan intona. Kertakaikkisesti se oli häntä tötteröllä ja valmiina koko ajan, sitä ei hetkauttanut edes toisen koiran haukkuminen, joka vanhassa hallissa saattoi saada aikaan lähdetäänks jo pois-reaktion. En tiedä mikä ihme tuohon koiraan on iskenyt, mutten kyllä yhtään valita. Oliskohan se tänä kesänä vasta lopullisesti oivaltanut, että agility on kivaa.

Niin niistä treeneistä: meillä oli vähän niinkuin "kuntopiiri"-tyyppisesti kolme eri pistettä. Toisessa päässä hallia treenattiin muutaman hyppyesteen ja putken kuviota ohjaajan kanssa. Toiset saivat treenata kontakteja ja keppejä sillä aikaa. Lilli kävi niin kuumana, että suoritteli radalla omia kuvioitaan, enkä meinannut saada sitä haltuun yhdessä kohtaa, missä piti koira kierrättää hypylle takaa. Onneksi ymmärsin vinkauttaa palloa oikeassa kohtaa, niin sain koiran huomion ja sen menemään hypyn niin kuin pitikin.

Puomin ja A:n Lilli meni ilman mitään epäröintiä innolla. Siinä vaiheessa päätin ottaa tietoisen riskin ja kokeilla pussia. Vanhassa hallissahan Lilli ei mennyt pussia kuin puolipakolla ja pussia nostamalla. Nyt sillä oli niin kova into päällä, että meni pussinkin tuosta vaan. Kolme kertaa se meni pussin ja sitten päätin lopettaa onnistuneeseen suoritukseen. Lähdettiin kesken treenejä kotiin silloin, kun into oli suurimmillaan, että koiralle jäisi positiivinen mieli paikasta. Ja meikäläisellekin jäi kyllä hyvä mieli.

Olin kyllä tosi helpottunut. Koko kesä on mennyt hyvin, eikä uusi hallikaan tuottanut pelättyä takapakkia. Nyt tuntuu siltä, että Lillin kanssa on tosi kiva tehdä hommia. Hieno juttu!!!

Koiramainen viikonloppu

Monenlaista koirajuttua on mahtunut taas tähänkin viikkoon. Tuntuu, että nää vapaatkin menee aikamoista haipakkaa. Koskahan sitä ehtis oikein levätä :)

Torstaina oli agitreenipäivä ja viimeistä kertaa oltiin treeneissä pihalla. Lilli on ollut alkukesän juoksujen jälkeen koko kesän tosi reipas ja innokas. Inhokeista pussin se on mennyt tosi loistavasti. Kammotus-keinua ei olla koko kesänä juurikaan otettu. Nyt kokeiltiin ja tuettiin keinu niin, ettei se päässyt laskeutumaan ja Lilli sai kiivetä ylös asti, minkä jälkeen nostin sen pois. Tosi reippaasti se aina keinulle nousi, eikä tarvinnut minkäänlaista houkutteluakaan siihen. Pitäisi varmaan askarrella kotiin jonkinnäköinen minikeinu, jotta saataisiin harjoitella sitä liikettä pienemmässä mittakaavassa ja kun liike ei enää aiheuta hämmennystä, niin sitten olis sen paukahduksen vuoro. Olen joskus kentällä paukutellut keinua ja syöttänyt Lillille namia. Kyllä se hiukan hätkähtää, mutta ei äänestä kauhistu. Luulen, että se liike on vielä ääntäkin pahempi asia Lillin mielestä. Taidan ottaa nyt syksyn tavoitteeksi sen, että Lillin saisi menemään keinun.

Mulla on turhautumisvaihe, siis turhaudun omaan itseeni. Lilli on tehnyt hienosti töitä koko kesän ja emäntä on nyt se, jonka pitäisi kehittyä. Mutta kun ei kehity: poljen paikallani ja se siis turhauttaa - ja kovasti. Varmasti osaan paljon enemmän kuin esim. puoli vuotta sitten, mutta kuitenkin... Täytyisi varmaan aloittaa kunnonkohotusprojektikin oikein toden teolla. Olen huomannut sen, että jos liikkuu kuntonsa äärirajoilla, ohjaus kärsii, koska kaikki tarmo menee siihen, että pysyy koiran mukana. Näin mä olen asiaa päässäni hahmottanut. Täytyy siis kuntopyörästä puhaltaa pölyt pois...

Eilen lähdettiin mätsäriin. Itsellä oli epämääräinen olo, että kannattaisko sittenkään. Matkalla ajattelin, että jos ennen ilmoittautumista alkaa satamaan, en mene. Ei satanut, joten ilmoitin sitten molemmat koirat. Ensin oli Iitun vuoro. Vettä tuli silloin taivaan täydeltä. Iitu loikki kengurua, enkä murahduksellakaan saanut sitä kuriin. Vesi nokkui nenänpäästä, kädet oli märät. Ei siis itsellä ollut mitään intoa tsempata, kunhan vain pääsi äkkiä pois. Sinisen nauhan saimme, eikä sijoitusta tullut loppukehässäkään. Vettä tuli välillä tosi rankasti. Alusvaatteet ja kengät olivat jälleen kerran märät. Voi miksei sitä ihminen opi pukeutumaan sään mukaan... Lilli oli omalla vuorollaan tavanomaisen varma ja sai punaisen nauhan. Loppukehässä Lilli tipautettiin pois viimeisenä ennen palkittavia. Tällä kertaa asia harmitti mua paljon, vaikka leikkiähän nää mätsärit on. Ainahan urheilijoitakin se neljäs sija harmittaa, ymmärrän nyt miksi. Lilli kuitenkin esiintyi kauniisti ja varmasti ja olisi siksi ansainnut sijoituksen. Lilliä kun ei aina välttämättä huvita esiintyä. Monesti kroppa on hyvin, mutta sielu on jossakin muualla. Nyt se oli läsnä ja iloinen, siksi harmitti sen puolesta. No, ensi viikonloppuna suuntaamme Ähtäriin mätsäriin, joka pidetäänkin maneesissa. Saadaan siis Iitulle sisähalliharjoitusta.

Tämä aamu meni ensin agilitykisoissa töissä. Mietin ykkösluokkalaisten hyppyrataa katsoessani, ettei se mulle ja Lillille olisi mikään ylivoimaisen vaikea ollut. Pitäisköhän sitä rohkaistua ja treenata joulukuun kisat mielessä. Rupeaa tuntumaan siltä, että kynnys kisata nousee pian niin suureksi, ettei kohta uskalla ottaa ensimmäistä starttia lainkaan. Oman työvuoron päätyttyä hain kotoa koirat ja nekin pääsivät katsomaan kisoja. Iitu kuumeni ihan mahdottomasti. Aina kun radalla meni koira, se haukkui ja hillui hihnansa päässä koko ajan. Mun oli pakko viedä koirat autoon jäähylle, kun tuntui, että se stressaa riekkumisellaan itseään ihan liikaa. Näyttää pienellä olevan kova into radalle, joten hyvä on treenit aloittaa sitten, kun ne aloitamme...

Alkavaa murkutusta

Meillä on ruvennut kyläilemään vieras nimeltä Murkku. Muuten niin tottelevainen Iitu on ruvennut antamaan piut paut tänne-käskylle lenkillä ja takapihalta sisäänkutsuttaessa. Olen kyllä pyrkinyt tiputtamaan sitä maan pinnalle. Eilen järven penkalla se ei ollut kuulevinaankaan tänne-käskyä, vaan lähti toiseen suuntaan lönköttelemään. Juu, minä annoin samalla mitalla takaisin; sanoin Lillille, että mennään ja pistin hölkäksi toiseen suuntaan. Kauaa ei tarvinnut odottaa, kun murkkukin saapui kovalla tohinalla meidän perään. Tää murkkuilu esiinty lähinnä silloin, kun ollaan kaikki kolme lenkillä, jännä juttu sinänsä. Jos ollaan Iitun kanssa kahdestaan, se kyllä seuraa perässäni kuin varjo. Äskenkin tein sen kanssa kahden pienen lenkin ja se totteli 100%:sti.

Eilisellä lenkillä poltin päreeni tolvanaan koiranomistajaan. Kohdattiin nimittäin nainen villakoiran kanssa. Nainen tuli hölkäten ja koira oli irti reilusti omistajansa edellä. Ajattelin, että naisella leikkaa sen verran, että laittaa koiransa kiinni, kun näkee meikäläisenkin laittavan koirat kiinni. No, eipä tuo hoksannut. Koira tuli räksyttäen ja muristen suoraan meidän luokse ja yritti Iitun iholle kiinni. Hyppäsin Iitun eteen ja ärähdin koiralle. Eipä tuo piitannut, nosti vain kierroksia ja ärisi kahta kauhemmin. Vähän jo aattelin, että tuleekohan nyt hammasta. Emäntänsä tuli 50 metrin päässä juosten eikä tehnyt elettäkään komentaakseen koiraansa pois meidän luota. Nainen oli lopuksi meidän kohdalla, eikä aikonutkaan sanoa mulle mitään, saatika sille koiralleen. Silloin meni hermo ja nainen sai kuulla kunniansa. Harvoin saan suutani auki, mutta silloin kun saan, sieltä kuuluu. Jälkeen päin jo itseäkin harmitti alkukantainen käytökseni. Toisaalta, sanoin kyllä ihan asiasta.

Iitu on päättänyt pistää emäntänsä omaisuuden risaiseksi. Tähän mennessä saldona on makuuhuoneen seinä, lukematon määrä sukkia, T-paita, kännykkä, nojatuolin käsinojat, ja eilen sai listaan lisätä uudet rintaliivit. Iitu oli siepannut sängyn päältä kerran päällä olleet liivit ja repi ne riekaleiksi. Kumma kun meikäläinen ei jo tajua, että kaikki kamat olisi parasta nostaa metrin korkeudelle maasta. No, ehkäpä eilinen on Iitun tapa sanoa, että eukko sä oot liikaa tietokoneella :)

Parit kuvat viime mätsäristä

Toissa lauantain match show:ssa oli järjestäjän puolesta valokuvaaja ja kuvia oli kummastakin koiruudesta ihan kiitettävästi. Laitetaas pari kipaletta näytille. Huomenna olisi Lakeus-puistossa taas mätsäriä tiedossa, katotaan nyt sitten jaksaako sinne työpäivän päätteeksi lähteä. Tosin harjoituskaan ei olisi pahitteeksi, varsinkaan Iitun kanssa.

Kaikki kuvat: Petri Hallberg

Mä istun tässä koneella ja koirat painii vieressä. Ne on kovia leikkimään keskenään: kitamiekkailevat ja painivat. Ihana juttu ja niitä on hauska katsella. Kyllä ne taitaa tehdä sitä mun työssä ollessakin. Tänäänkin kun tulin töistä Lillin "rintakarvat" oli kuivuneessa kuolassa eli leikitty oli. Ja kuka vielä väittää, ettei koirista olisi toisilleen seuraa...

Kalenterityttö

Koirarintamalla on melko hiljaista, joten ei tuu tänne blogiinkaan kovasti päiviteltyä. Agilityharkat oli taas eilen. Lilli oli ensin vaisun oloinen ja tuli rataa hitaasti ja varovaisen oloisesti. Mutta sitten, kun otin pallon käteen, niin tulihan siihen virtaa ja sähikäistä. Treeneistä sen verran, että taas tuli huomattua se tosiasia, että koira osaa, mutta emäntä ei. On se vaan vaikiaa, kun ei ole koskaan ketteryyttä eikä hirveitä liikunnallisuuden lahjoja suotu vaan koko ikänsä on ollut "kankea tankki". No, mun päätavoite on ollut alusta asti, että meillä olis vaan hauskaa ja mennään ilman sen kummempia tavoitteita eteen päin. Kaikki mitä muuta tulee, on pelkkää plussaa. Eilisen perusteella huomasin, että peruuttamisen voisi ottaa harjoitusohjelmaan, meikäläisen siis. Saavat taas kalastajat järvenpenkalla taivastella, että mitäs se akka nyt peruuttelee...:) Lilli kyllä seuras hienosti, vaikka meikäläiselle takaperin meno oli sangen vaikeeta.

Tälle viikolle on yks koiramainen kohokohta: Iitun kuva on päässyt shelttiyhdistyksen ensi vuoden seinäkalenteriin. Lähetin kisaan mukaan talvi- ja kesäaiheisen kuvan Iitusta. Kesäkuvalla sitten tärppäs, joten Iitusta tulee kalenterityttö ;) Lillin kuvan lähetin joulukalenterikisaan. Niitä kuvia ei ilmeisesti ole vielä valittu, joten odotellaan mitä kuuluu...

Mätsärimeininkiä

Täytyi paeta siivousta ja tulla kirjoittamaan muutama rivi. Oltiin koirien kanssa match show:ssa Ilmajoella tänään. Iitu tarttee kovasti kehätreeniä, mitä noista mätsäreistä saa. Ilmoitin vaihteeksi Lillinkin narttujen luokkaan. Iitu esiintyi semi-kivasti. Kenguru näkyi välillä, mutta se seisoi nätisti ja antoi tuomarin katsoa hampaat kiltisti, eikä pakittanut. Oli muuten miestuomari, joten Iitu sai hampaita roplaavasta miehestäkin kokemusta. Punainen nauha napsahti. Seuraavaksi oli Lillin vuoro. Lilli esiintyi tapansa mukaan rauhallisesti. Se on kyllä siitä hyvä koira, että kun sen pöydälle asettelee, se seisoo siinä vaikka maailman tappiin asti, eikä pakita hampaita katsottaessa vaan on tyynesti paikoillaan. Tasaväkisestä parista saimme Lillin kanssa sinisen nauhan.

Loppukehien kanssa kävi juuri niin kuin etukäteen pelkäsin. Pentujen punaisten ja narttujen sinisten kehä oli päällekkäin. Pennut saivat sitten odotella jonkin aikaa meidän takiamme. Lillistä näkyi selvästi, että oli liian kuuma. Sitä ei huvittanut kauheasti enää poseerata. Jupisin sille kyllä koko ajan, että kohta mennään lenkille, niin se vähäksi aikaa aina ryhdistäytyi. Olimme sijoittuneista viimeinen eli viides. Kipin kapin koiran vaihto ja Iitun kanssa sitten kehään. Tuomari tiputti meidät viimeisenä pois ennen sijoittuneita. Iitu hokas maassa jotakin kivaa ja siihen se sitten karahti, handlerin herpaantumiseen. Mutta kuudensia oltiin kuitenkin ja taas Iitun kanssa lisää arvokasta harjoitusta. Ensi viikonloppuna on mätsäri Ylistarossa eli sinne taas treenaamaan. Olen nimittäin ilmoittanut Iitun Tampereen ryhmänäyttelyyn, joka on syyskuun puolivälissä.

Iitu sai kevythäkin hajalle, jee... Se on saanut sivuseinään verkon ja kankaan liitoskohtaan reiän ja vetoketjunkin se on raapinut rikki. Nyt täytyy sitten ruveta rehaamaan metallihäkkiä mukanaan. Uutta kevythäkkiä en malta aivan vielä ostaa, ennen kuin Iitu terminaattori on hiukan rauhoittunut.

Muuten nuo mätsärit on siitä kivoja, kun niissä näkee aina koiratuttuja ja joistakin mätsäreissä tavatuista on tullut ihan ystäviäkin. Tänäänkin oli monta tuttua paikalla.

No joo, taidanpa mennä nyt mopin varteen, enää ei voi vetkutella...:)

Arkisia juttuja

Kyllä nämä viikot menee hirveän nopsaan. Arki pyörii melko lailla samalla kaavalla: töihin, lenkit, kotiaskareet, agilitya. Viikonloput on buukattu täyteen yhtä sun toista. Kuten tämä viikonloppu: mätsäriä, talkoita, vieraita. Huh sentään. Seuraavalle viikonlopulle ei tainnut onneksi olla mitään ohjelmaa, vielä…

On turhan pitkä aika siitä, kun oon kerinnyt Iitun kanssa lenkille kahdestaan, ja sen kyllä huomaa. Käytöstavat ovat neidillä hiukan hakusessa. Lähinnä se on sitä, että Iitu haluaisi moikata ihan kaikkia vastaantulijoita, olipa ne sitten ihmisiä tai muita koiria. Ei se vastaantuleville koirille rähise, mutta pitäisi vaan päästä moikkaamaan… Lillillä ja Iitulla on keskenään lenkillä hupaisa leikki. Iitu ottaa suuhunsa pienen kepin tai kävyn ja alkaa härnäämään Lilliä sillä. Se yrittää kiertää Lillin eteen näyttämään keppiään aivan kuin sanoen, että yritäs nyt ottaa tää multa. Lilli yrittää, muttei koskaan oikein tosissaan. Monesti Lilli rupeaa jo siinä ennemmin katselemaan Iitun päälle, että missäs se keppi on, härnääs ny - mä haluan nyt leikkiä.

Autot ei paimennusmielessä kiinnosta Iitua lainkaan, mutta ne polkupyörät *huokaus*… Iitu on yhtäkkiä ruvennut diggaamaan niitä ihan mielettömästi; hirveä hinku lähteä jokaisen pyörän perään. Jippii, nyt mulla on koira, joka jahtaa autoja ja pian toinen, joka jahtaa polkupyöriä. Tuohon juttuun täytyy kyllä tarttua heti, että saa sen pois, ennen kuin siitä tulee Iitulle tapa.

Eilen oli agitreenitkin pitkästä aikaa. Mulla on jäänyt pari kertaa väliin muiden kiireiden takia. Tällä kertaa otin mukaani vain Lillin. Se olikin ollakseen, kun ipana jäi kotiin ja hän sai emännän jakamattoman huomion. Treeneissä meillä oli kaksi lyhyttä pätkää, joissa harjoittelimme sokkaria ja jaakotusta. No joo, kyllä tuo jaakotuskin rupeaa varmaan sujumaan, kun treenaa ja saa sen selkäytimeen. Lillikin oli tällä kertaa innolla mukana. Puomin ylösmenolta hyppäsi tosin ekalla kertaa pois, mutta toisella kerralla meni reippaasti ja seuraavilla kerroilla no problem. Radalla oli myös pussi ja se ei tuottanut mitään ongelmaa, vaan Lilli meni sen innostuneesti läpi. Voi kun saisi tuon Lillin innon säilymään. Niin monta kertaa se on ollut intona ja seuraavalla kerralla evvk… Jännityksellä odotan, mitä se tuumaa uudesta hallista. Sen pitäisi ainakin olla suurempi kuin vanha, joten toivotaan ettei “seinät kaatuisi” sen päälle samalla lailla. Pitäisi kyllä ehtiä harjoittelemaan itsekseenkin, mutta kun illat menee kummasti kaikkeen muuhun.

Äsken oltiin koirien kanssa lenkillä. Päästin ne irti. Ne puuhas omiaan ja mä piirtelin hiekkaan kuvitteellisia esteitä ja kuivaharjoittelin jaakotusta. Jos joku mut siellä metsässä näki, niin aatteli varmaan että hullu akka tuolla huitoo… Oon mä joskus aikojen alussa harjoitellut valssaamista tuolla järven penkalla. Siinä sitä onkin kalamiehillä ollut ihmettelemistä :) Pitäisi tuon Iitunkin kanssa ruveta treenaamaan hiljalleen jotain pientä. Putkea me ollaan kotipihassa otettu, mutta se onkin toistaiseksi ainut asia, mitä on harjoiteltu. Toisaalta ehtiihän sitä…

Huomenna mennään koirien kanssa Ilmajoelle mätsäriin. Treenataan Iitun kanssa taas kehäkäyttäytymistä ja Lillikin vois esiintyä, kun se osaa olla niin kauniisti. Siitä sitten myöhemmin lisää.

Näytelmäjuttuja jälleen

Tänään oltiin taas koirien kanssa näyttelyssä. Tällä kertaa saatiin hikoilla Kauhajoella ryhmänäyttelyssä. Helleraja paukkui ja kuuma oli: aivan erilainen säätila kuin viikko sitten Porissa. Kummityttö Annikakin lupasi lähteä mukaan avuksi Iitun vahdiksi, joten Iitu pääsi turistiksi mukaan. Shelttejä oli ilmoitettu 17. Ihan mukavaa, ettei tarvinnut koko päivää helteessä paahtua. Lillin luokassa oli kolme narttua. Arvelin etukäteen, että sininen nauha taitaa tupsahtaa. Tuomari viljeli kehän aikaisemmilla roduilla ihan keltaistakin nauhaa. Lilli sai kuitenkin EH:n ja sijoitus kolmas kahden ERI:n saaneen jälkeen. Oli vaihteeksi mukavaa, kun oli suomalainen tuomari ja pitkä arviointi selvällä suomen kielellä.

Tässäpä sitten on tuomarin arvio, joka on ihan hyvä:
“Oikeankokoinen, mittasuhteiltaan tyypillinen narttu. Kuonon ja kallon ylälinjat saisivat olla yhdensuuntaisemmat. Alaleuka saisi olla merkitympi. Kauniisti taittuneet korvat. Hyvä runko. Oikeanlaatuinen karvapeite. Ylälinja köyristyy liikkuessa ja häntä nousee. Liikkuu hyvällä askelpituudella, kerien edestä.”

Tuota arviota ylälinjan köyristymisestä ihmettelin, mutta taisi syykin siihen löytyä hetken päästä. Kun tuomari juoksutti ERI:n saaneita kehän ympäri, Lilli vetäisi tortut kehän laitaan :) Ei oo ihme, että juoksi selkä köyryssä. Eipä sitä mukavaa olisi itselläkään esiintyä, jos olis kauhea paskahätä, nih. Oma moka, kun en kunnolla kävelyttänyt sitä ennen kehää…

Lilli on tämän kesän näyttelyissä saanut ihan hyvät arviot, eikä sitä ole enää moitittu kevytrakenteiseksi rimpulaksi. On siis tyttö tainnut kypsyä lopulliseen kuosiinsa vihdoinkin. Omaankin silmään se on vasta tänä kesänä näyttänyt mittasuhteiltaan paremmalta. Lilli on ihan pikkunätti koira, harmi vaan kun tuo häntä nousee ja vaikuttaa arvosteluun. Lillin näyttelyt tältä vuodelta oli sitten tässä. Se rupeaa näemmä hiljalleen pudottamaan turkkiaankin. Tampereen ryhmikseen aiotaan osallistua seuraavaksi Iitun kanssa, jos se vaan vähän vielä kasvattaisi turkkiaan. Vielä taitaa olla parisen viikkoa ilmoittautumisaikaa jäljellä.

Kaunis kesäilta kutsuu. Parasta mennä laittamaan grilli kuumaksi. Vieraitakin taitaa olla tulossa…

Tässä Taija Linnan ottama kuva Lillistä. Kiitos Taija! Mikähän mahtaa Lilliä naurattaa...

Kuvakimaraa Porista

Kunnes jaksan siirtää kuvia Picasaan, pistän tänne muutaman kuvan Porin reissulta. Monella näytti olevan kunnon järkkärikamera kehän laidalla ja Iituakin kovasti kuvattiin. Joten toivon, että näitä kuvia tulisi näytille johonkin ja mahdollista saada omaan käyttöönkin. Mutta tässä tosiaan muutama kaverin ottama räpsy.

Lilli lauantain koitoksessa: avo eri 4, katselee että missäs se Iitu oikein luuraa...

Tytöt vauhdissa ja häntä kohti taivaita :)

Kamojen kuivattelua, olivat lauantaisen kaatosateen jäljiltä läpimärkiä...

Iitu odottelee rennosti vuoroaan...

Iitun ensiesiintyminen näyttelykehässä :)

Nyt on Porin kuvat siirretty Picasaan. Mukana on myös Sirpa Saaren kuvia Iitusta. kiitos Sirpa kauniista kuvista. Picasan kuvat löytyvät täältä.

Porin näyttelyviikonloppu

Tässä tulee pikaraportti viikonlopusta. Puhki, poikki, umpiväsynyt on olotila tällä hetkellä, mutta silti hyvä mieli, kun viikonloppu meni ennakko-odotuksiin nähden hyvin. Mitään en oikeastaan odottanut, kunhan lähdettiin ensimäistä kertaa osallistumaan erikoisnäyttelyyn ja edellisenä päivänä olleeseen KV-näyttelyyn.

Perjantaina pian töiden jälkeen lähdettiin koirien ja ystäväni kanssa kohti Merikarviaa ja Mericampingia, josta olin vuokrannut meille mökin. Alue oli kiva ja mökki tosi siisti ja hieno. Eilisaamuna ei onneksi tarvinnut nousta kukonlaulun aikaan, kun shelttien arvostelu alkoi vasta puolilta päivin. Kun oltiin saatu kamat pystyyn kehän laidalle, lähdin ostamaan näyttelypantaan uutta hihnaa. En päässyt myyntikojuille asti, kun näin ihmisten juoksevan kentän toisella laidalla ja kuulin kovan kohinan. Arvasin, että nyt sataa lujaa ja käännyin takaisin kehää kohti. Vettä tuli kuin saavista kaatamalla ja ennen kuin oltiin saatu koirat häkkiin ja itselle jonkinlaisen suojan päälle, oltiin jo kastuttu läpimäriksi. Vettä tuli niin viistossa, että varjosta huolimatta housut ja kengät oli läpimärät. Vaatteet kastuivat alushousuja myöten. Ei ollut kovin hehkeä olo siis. Onneksi lauantain aikana ei satanut uudelleen. Huumori ei ehkä olisi sitä kestänyt.

Lauantaina tuomarina oli portugalilainen Manuel Borges. Lilli oli luokassaan avoimissa nartuissa neljäs arvosanalla erinomainen. Arvostelu on seuraavanlainen (enkuksi, en jaksa kääntää):
"Nice type, very feminine, nice head's expression, good neck's topline,, nice coat, enough bone, good front, good angulations, nice mover, carries tail too high."

Tänä aamuna olikin herätys kukonlaulun aikaan. Mökki piti siivota ja arvostelu alkoi klo 9.30. Näyttelypaikalla venähtikin koko päivä, sillä aikataulu petti pahoin ja oli pari tuntia myöhässä, kun narttujen arvostelu alkoi. Tuomarin oli Sheila Powell Englannista. Iitun vuoro oli ensin. Pikkupentuja oli narttujen luokassa yhdeksän. Iitu oli kaikista vauvaisimman näköinen ja käytös myös. Treenistä huolimatta kenguru näyttäytyi ajoittain kehässä. Tuomari seisotti hirveän kauan ja Iitu ei jaksanut niin pitkää aikaa seistä kauniisti. Tuomari oli minun mielestäni myös aika kovakourainen hampaita tutkiessaan. Iitukin pakitti, vaikka yleensä ei sitä tee. Iitun arvostelu tulee sitten tässä:
"Another puppy needing training, rather fine all through, lovely gold in colour, once settled stood well (hih hih... oma lisäys...), foursquare, time will help her mature and grow up."

Aamulla aurinko paistoi vielä kuumasti, mutta sadekuuro yllätti pari kertaa. Nyt oltiin paremmin varauduttu, eikä kastuttu niin pahoin kuin eilen. Ennen Lillin luokkaa mulla oli valtava väsy ja sanoin jo puoli leikilläni, että en jaksa odottaa sinne asti, mutta onneksi jatkettiin. Lillin luokassa vain kaksi narttua sai ERI:n ja me oltiin sitten kolmansia EH:lla. En meinannut ensin tajuta, että tuomari vinkkaa meitä palkintopallille, luulin sen kiittelevän meitä ulos. Olin aika ällistynyt, kun tajusin, että hei mehän oltiin kolmosia. Lilli seisoi pöydällä tosi kauniisti ja ryhdikkäästi, kun katseli mitä Iitu puuhaa kehän laidalla. Saatiin pikkusiskosta siis vetoapua.
Tässä on sitten Lillin arvostelu:
" Working like bitch, nice for size, covers ground well, good bone and substance, used ears well." Tuomari kehui Lillin silmiä kauniiksi. Häntäkin oli onneksi tänään aika maltillisesti pystyssä. Ensi viikonloppuna onkin vuorossa Kauhajoen näyttely. Se on toistaiseksi Lillin viimeinen näyttely, ainakin ennen ensi kesää... :)

Pikaiset kuulumiset

Kiirettä pukkaa. Huomenna lähdetään koirien kanssa heti töitten jälkeen kohti Merikarviaa ja viikonloppuna on sitten koiranäyttelyt Porissa kumpanakin päivänä. Harmi, kun luvattiin kovin epävakaista säätä. Meikäläinen kun ei omista mitään telttasysteemejä, täytyy vain turvautua sateenvarjoon ja kertakäyttösadetakkiin. Kunhan ei koko aikaa satais; kuurot ei haittaa.

Poskelleen menneen mätsäriesiintymisen jälkeen muutin vähän harjoitustaktiikkaa ja tulosta on tullut. Jätin turhat kannustukset pois ja otin totisemman ilmeen ja kas, koira kävelee loikkimisen sijaan... Eilen oli Kauhajoella mätsäri ja ahdistuin osallistumaan sinne. Oli pakko saada testata Iitun taidot koirapaljouden keskellä. Parimme oli tanskandoggi, mikä herätti hilpeyttä yleisön joukossa. Itselläkin suupieltä nyki, myönnetään. Iitu meinas ensin kaasutella, mutta pienen murahduksen jälkeen se rauhoittui ja käveli nätisti. Pöydällä olo: no problems, ei pakitusta, ei mitään, hampaat antoi katsoa kiltisti. Ja taas käveltiin, eikä ainuttakaan loikkaa. Voitimme parimme ja saimme punaisen nauhan, mutta loppukehässä ei menestystä tullut, vaikka Iitu käveli kauniisti ja seisoi hienosti paikoillaan. Sijoituksesta viis, pääasia että kenraaliharjoitus meni hyvin. Nyt voi lähteä hyvillä mielin Poriin. Kyllähän pentu saa olla pentu ja vähän hyppiäkin, kunhan se enimmäkseen kuitenkin ravaisi...

Katso kenguru loikkaa...

eli seuraa kertomus Iitun ensimmäisestä kehäesiintymisestä. Ajeltiin koirien kanssa Kauhajoelle Samojedistien järjestämään mätsäriin. Liekö epävakainen sää säikytellyt, kun osanottajia ei ollut kovin mahdottomasti, eikä tarvinnut siellä koko päivää kuluttaa. Ilmoitin vain Iitun pentuihin. Lilli oli toki mukana, mutta ihmetteli maailmanmenoa häkistä käsin.

Aloitetaan positiivisista asioista. Iitu oli jälleen kerran tosi reipas. Tosin ensimmäiset puoli tuntia se haukkui takasin kaikille, jotka haukkuivat, mutta kun oli saanut haukkunsa haukuttua, rauhoittui. Kun piti seisoa, Iitu seisoi tosi nätisti, Se seisoo ryhdikkäästi korvat oikeassa asennossa ja kauniisti, sanoi joku kehän laidalta. Mun ihana pikku sopuli... Mutta kävely, sitä ei voi edes kutsua kävelyksi. Heti kun mennään kehään, Iitun kävely muuttuu loikkimiseksi. Nytkin se loikki ja pomppi, eikä ottanut ainuttakaan normaalia askelta. Jos oltais oltu oikeassa näyttelyssä, tuomari ei olisi kyllä saanut katsottua liikkeitä. Mutta yleisöllä oli hauskaa koko rahan edestä... Musta tuntuu nyt siltä, että se härnää mua. Pitänee näyttää sille kaapin paikka. Otinkin heti pikatreenin, kun tultiin kotiin. Koiralla hirveä nälkä, eikä ruokaa saanut ennen kuin käveli nätisti. Kävelihän se, kun oli pakko... Tästä siis uuteen nousuun. Huomenna on uus mätsäri Närpiössä. Täytyy kai hinautua sinnekin treenin toivossa. Vinkkejä otetaan vastaan...

Ja vaikka kehässä ei saatu menestystä, niin silti kannatti lähteä. Voitin nimittäin kaikkien osallistuneiden kesken arvotun rokotuslahjakortin klinikalle. Koskaan en oo voittanut mitään ja kerrankin onni potkaisi. Pitäisköhän lotota tänään...

Muoks. Olihan meillä torstaina agiharkatkin. Iitu oli mukana hengailemassa ja lipsahti mun kädestäni irti, kun kaverit oli radalla. Iitu syöksyi kuin ohjus radalla painavan jackrusseli Uunon perässä kentän toisessa päässä olevalle hypylle ja loikkasi epäröimättä riman yli. Perässä tuleva hihna veti riman alas, mutta Iitu ei ollut asiasta moksiskaan, vaan jatkoi matkaa. Muutenkin se oli häkissään kuin pieni peto: haukkui koko ajan radalla meneville koirille. Saas nähdä, kohta vois jotain pientä ruveta harjoittelemaankin sen kanssa. Mutta ens harkkakerralla jätän sen omien hermojen säästämiseksi vaihteeksi kotiin. Mutta on se vaan ihanaa, kun pieni on niin intona...:)

Ramppikuumetta

Nyt mä aloitin jo panikoimisen parin viikon päässä häämöttäviin näyttelyihin. Mun tyyliin kuuluu stressata kaikenmaailman asioilla jo viikkoja ennen kuin ne ovat ajankohtaisia. Siitä on vuosi, kun viimeksi osallistuttiin Lillin kanssa juuri samaiseen Porin näyttelyyn. Eikä olla edes mätsäreihin osallistuttu tässä välissä. Ihan varmaan tulen tekemään jotakin hölmöä. Juu, ramppikuume ehtii kasvaa aivan kolossaalisiin mittoihin kahdessa viikossa. Trimmasin Lillin korvatkin, eikä niistä tullut ihan sellaiset kuin ajattelin. Täytyy vaan pöyhöttää harjalla muhkeaksi, niin ei näy emännän näperrykset. Hmmmnh... Toisaalta voipi olla, että katson liian tarkasti...

Aiheeseen liittyen kerron tositarinan siitä, mitä tapahtuu liikaa jännittävälle handlerille. Viime kesänä Ylivieskan näyttelyssä oli latvialainen tuomari, joka puhui englantia. Englanti on aina kuulunut meikäläisen lempiaineisiin ja puhun sitä mielestäni sujuvasti: kykenin mm. keskustelemaan hienosti umpiamerikkalaisten sukulaisten kanssa. Mutta jännittäessä asiat on toisin. Ennen kehään mennessä toistelin itsekseni koiran ikää, mitä tuomari yleensä aina kysyy: two years old, two years old... Lillin ollessa pöydällä tuomari sitten kysyi koiran ikää. Minä vastasin kauniisti hymyillen: "Two old" Näin heti tuomarin ilmeestä, että vastauksessa oli jotakin vikaa. Samassa hoksasin itsekin mokani ja korjasin heti, että two YEARS old. Ei oo mikään ihme, että tuomari kummasti katseli, kun omistaja väitti koiransa olevan liian vanha! No, täytyy ottaa huumorin kannalta ja kotimatkalla juttu kyllä nauratti, vaikka siinä kohdassa harmittikin. Mutta tekevälle sattuu, näinhän sitä sanotaan.

Jaa-a, pitäisköhän vihdoinkin lähteä koirien kanssa ulos. Säätila ei näytä oikein houkuttelevalta, mutta pakko kai se on.

Postaus nro 101

En huomannutkaan, että edellinen postaus olikin jo 100.:s. Onpa näitä tarinoita tullut kirjoiteltua. Kerkesin jo edellisessä postauksessa kehua, kuinka Iitu on nätisti työpäivän ajan. Jep, jep, kun tulin perjantaina töistä, neiti remontti-reiska oli suurentanut seinässä ollutta reikää ja aloittanut uuden reiän teon. Tapettisilppua oli pitkin makuuhuoneen lattiaa. Laitoin nyt kokeeksi pentuaitauksen palan seinän eteen suojaamaan. Saas nähdä, löytääkö neiti sitten uuden kohteen vanhan tilalle. Kyllä se talo pitäis löytää pikimmiten, että sais laittaa tämän myyntiin ennen kuin neiti on “rempannut” niin paljon, että saa ruveta myyntihintaa laskemaan.

Ollaan treenattu Iitun kanssa näyttelyjuttuja. Muuten menee hyvin, mutta jokin harjoittelussa lienee mennyt pieleen, kun Iitu luulee, että näyttelyhihna tarkoittaa samaa kuin “jee, nyt loikitaan”. Ensi viikonloppuna olis tarkoitus mennä mätsäriin treenaamaan. Ja kahden viikon päästä onkin sitten Porin näyttelyviikonloppu. Olen vuokrannut Merikarvian leirintäalueelta mökin, joka näyttää ainakin netissä oikein hienolta. Ajomatkaa Poriin tulee kyllä 50 kilometriä/suunta, mutta mun makuun Yyterin leirintäalueen mökkialue oli tukkoisen tuntuinen ja nuo koirat tuntien ne kommentois koko ajan ulkoa kuuluville äänille. Merikarvian mökki on omassa rauhassaan. Ja ei nuo ajelutkaan haittaa, kun Iitukaan ei enää voi pahoin automatkan aikana, vaan yleensä nukkuu. Mukava viikonloppu siis tiedossa, kun ilmat vain suosisivat.

Loppuun tuoreet poseeraukset perjantailta. Tässä poseeraa Iitu 5 kuukautta:

Ja tässä sitten Lilli (mua vaivaa, kun en muista mitä nuo mahtavat kasvit tuossa vieressä on nimeltään...)

Leikkikoulua ja agia

Hyvin on arki alkanut koirilla. Iitu on saanut puruluun järsittäväksi töihin lähtiessäni ja se on mennyt luunsa kanssa häkkiin, eikä se ole edes katsonut päälleni, kun olen ovesta lähtenyt. Lilli taas on aamu-uninen ja se yleensä menee takaisin nukkumaan aamuruuan ja aamulenkin jälkeen jo ennen töihin lähtöäni. Töistä tullessani on valtakunnassa ollut kaikki hyvin. Yhdet pissat on yleensä lehdellä. Iitu ei vielä jaksa kahdeksaa tuntia pidättää.

Pikkupentujen leikkikoulu loppui maanantaina. Viimeisen kerran kunniaksi koirat pääsivät vapaana leikkimään toistensa kanssa. Ja oli niillä pikkuisilla mukavaa. Neljä pentua paineli niin, että tanner tömisi. Iitu on sosiaalinen tyyppi, eikä katsonut karsaasti mitään koiria kurssillamme. Viimeisellä kerralla treenattiin myös luoksetuloa ja piiloutumista. Lenkillä harvoin tarvitsee piiloutua, kun Iitu pysyy mukana muutenkin. Menin sitten melko helppoon piiloon. Iitu itki perääni heti, kun lähdin paikalta ja tuli sitten kuin ohjus luokseni. Sama asia luoksetulossa. Vaikka se toisinaan lenkille lällätteleekin, luulen ettei luoksetulon kanssa varmaan tule olemaan koskaan ongelmia tämän kakaravaiheen jälkeen; samaa tuumasi kurssimme ohjaaja. Josko nyt kuitenkin koputtaisi puuta…

Toissa iltana päätin tehdä koirien kanssa pitkän lenkin järvenpenkalle ja treenata samalla luoksetuloa. Eipä tarvinnut treenata. Tuntuu, että koko Seinäjoki oli päättänyt lähteä kävelylle tai pyöräilemään järvelle. Meno penkalla oli välillä kuin neljän ruuhka keskustassa. Mua on alkanut risomaan koko paikka. Jostakin pitäisi keksiä uusi lenkkimaasto, vaikka se olisi sitten automatkan päässä. Naapuri oli nähnyt kyynpoikasen penkalla, ja viikottain joku sanoo nähneensä siellä käärmeen, joten senkään takia paikka ei enää huvita. Aika paljon onkin pyöritty Törnävän kartanon puistossa. Se on muutenkin kesäkuumalla kiva paikka, kun puut varjostavat sopivasti.

Tänään päästiin Lillin kanssa agiharkkoihin melkein kahden kuukauden tauon jälkeen. Vähän jännitti, että mitä se tuumaa ja onko yök-esteitä. Ihan hyvin kuitenkin meni. A-esteeltä se kylläkin ensin kieltäytyi, mutta uudella yrityksellä meni namin avulla yli. Itsellä kantapään rasitusvamma vain oirehtii, että juoksu oli välillä tuskaa ja jouduin varomaan äkillisiä sivuttaisliikkeitä. Siksi ohjauskin oli aika tönkköä. Tältä harkkakerralta itselle jäi päällimmäisenä mieleen se, että edelleenkin pitäisi liikkua itse enemmän ja saatella koira ihan putken suulta seuraavalle esteelle, enkä ennakoisi liikaa. Iitukin oli mukana harkoissa ja haukkui kevythäkissään niin, että kenttä raikui. Kova halu olisi pienellä ollut juoksemaan toisten perään :)

Arki alkaa

Kääk, loma loppuu huomenna ja työt kutsuvat. Aina tuo neljä viikkoa vierähtää niin nopeasti. Onneksi on vielä kesälle jäljellä kivoja juttuja mitä odottaa, vaikka loma loppuukin.

Iitun kanssa mennään huomenna viimeistä kertaa pikkupentujen leikkikouluun. Olis kyllä kiva jatkaa sen kanssa jollakin kurssilla, kun tällä seuralla on sitten vasta arkitottelevaisuuskurssi seuraavaksi ja sinne ei ikä riitä vielä aikoihin. Ollaan me kyllä jonossa toisen seuran pentukurssille, mutta sinne taisi olla jotakin 30 koiraa jonossa ja me siellä hännän huippuna. Nuo tottelevaisuuskurssit olisi kuitenkin ihan tärkeitä käydä, että saa koiraa sosiaalistettua muihin koiriin ja se oppii toimimaan häiriön alla. Kun osallistuu kurssille, tulee opetettua koiralle taitoja, jotka voisi muuten ehkä jäädäkin opettamatta tai opettaa sinne päin. Kurssilla on aina se pieni pakko harjoitella :)

Iitun kanssa on otettu pieniä pätkiä näyttelyharkkaa aina välillä. Nyt se jopa välillä ravaa nätisti kenguruloikkien sijaan. Harjoitus on tuottanut siis tulosta. Vielä pitäis opettaa se ravaamaan katse eteenpäin eikä mun päälle katsoen... Tällä hetkellä sen katse on namien toivossa kiinnittyneenä meikäläiseen. Viikkoa ennen Porin näyttelyä näyttää olevan parikin mätsäriä ihan siedettävän etäisyyden päässä. Täytyy kai sinne lähteä treenaamaan tositilannetta.

Lillin kanssa päästään ensi viikolla taas agilityharkkoihin. Saas nähdä, mitä mieltä neiti on tauon jälkeen esteistä. Mikähän este tällä kertaa on yäk. Toivon, että tällä kertaa ei olis mikään. Mutta sen näkee sitten torstaina.

Iitu on oppinut hyppimään sängylle, sohvalle ja tuoleille. Mitään arvokasta ei saa siis jättää niille korkeuksille. Äsken mulla oli lenkin jälkeen unohtunut upouudet urheilusukat sohvalle. Iitu hääräs olkkarissa vartin yksin ja oli sillä aikaa rei'ittänyt mun sukkani käyttökelvottomaksi. Mökillähän se herkun perässä hyppäsi pirtinpenkin kautta pöydälle, kun silmä vältti. Sitten kun katsoi, mitä Iitu teki, niin tää istui pöydällä puputtaen herkkua. Lilli kun ei koskaan oikeastaan hyppää mihinkään kuin käskystä, niin Iituska onkin näemmä eri maata. Iitu kyllä tottelee ihan kiitettävästi pois-käskyä. Mun sänky on vain sikäli vaarallinen paikka, että sitä kautta pääsee kahdelle aika korkealle lipastolle ja tuo täystuho pian loukkaa itsensä hypätessään alas. Täytynee sulkea makkarin ovi työpäivän ajaksi vammojen välttämiseksi.