Viikonloppukuulumisia

Aloitetaas vaikka perjantaisilla agilitytreeneillä. Lillille ei onneksi viimeviikkoisesta keinu-episodista ollut jäänyt pysyviä traumoja puomin suhteen, vaan se paineli puomin reippaasti kuten ennenkin. Muutenkin se oli intopiukkana häntä tötteröllä baanalla menossa. Emäntä vois vain ruveta miettimään muitakin ohjausvaihtoehtoja kuin tuttua ja turvallista sokkaria. Meitä oli sen verran vähän treeneissä, että ehti muitakin kuvioita kokeilemaan. Tosi hyvä mieli jäi treeneistä, kun Lillillä oli niin kivaa. Jos Lilliltä kysyttäis, niin se varmaan sanois, että agility on ihan best, kun vaan sitä hiivatin keinua ei olisi keksitty...:) Ensi viikolla saan toivon mukaan hallin avaimen ja ruvetaan treenaamaan Iitun kanssa. Mistä tuli mieleen, että se suunnitelma on vieläkin tekemättä. Ajattelin, että teen oikein paperille harjoittelusuunnitelman ja myös etenen sen mukaan, ettei sitten hallilla tarttis miettiä, että mitäs nyt tehtäisiinkään. Naksuttimen avulla ajattelin kuitenkin ruveta kontakteja opettamaan, nyt kun naksu alkaa olla meillä hallussa.

Eilen Lilli lähti päivähoitoon ja me suunnatiin Iitun kanssa Jämsään, jossa Kaisa oli järkännyt Happy Master's-koirille näyttelyharkkaa. Oli kyllä mukavat harkat. Iitukin esiintyi ihan kivasti, pomppi vain kerran (vai olisko yrittänyt toisenkin kerran). Mutta, anyway, esiintyminen menee eteenpäin koko ajan. Vielä kun saataisiin harkattua niin, että se katsoo eteenpäin eikä tuijota mua liikkeessä. Ja toinen tavoite on, että pääsen reilusti sen eteen seisomaan ja Iitu myös pysyy paikoillaan. Kotona tää sujuu hyvin. Häiriötilanteessa se tahtoo vaan vähän lähestyä. Naksuttimen kanssa olis tarkoitus tuota eteenpäin katsomista treenata. Kunhan nuo säät vähän paranis, että pääsisi ulos harjoittelemaan. Sisätilat ei oikein anna siihen myöden. Maaliskuun lopussa onkin sitten se Eerolan näyttelykurssi, jolta odotan paljon.

Näyttelyharkkojen jälkeen mentiin Kaisalle syömään ja kaffittelemaan. Lenkki piti harmittavasti sään takia jättää väliin. Mutta kivaa oli ja aika kului siivillä. Mukava huomata, että Iitu ei ihmisiä arastele. Se on niin hellyyden kipeä, ettei oo niin väliksi, vaikka olisi ventovieraan sylissä, kun vain saa siinä olla. Ei ihan rotumääritelmän mukainen siis, mutta minä tykkään että se on sellainen kuin on :) Suurta koiralaumaa Iitu vähän arasteli. Eipä se oo kovin monta kertaa ollut laumassa, jossa on yli 10 koiraa, joten ei ihme, että piti vähän tarkkailla touhua. Mutta eipä sille mikään paniikkikaan iskenyt. Varmaan se ajan myötä olisi ryskännyt muiden mukana.

Kotimatka meni hiukan koukeroiseksi. Olisi vain kannattanut ajaa tuttua tietä kotiin, mutta päätin kokeilla uutta reittiä. Navigaattori ohjas meikäläisen sitten tosipienille ja niin kiemuraisille teille, että meinasi käämit kärähtää täysin. Onneksi oli Fazerin sinistä kaverina. Se helpotti...:)

Lisäänpä vielä pari kuvaa eilisistä näyttelyharkoista. Molemmissa kuvissa kuvaajana Jari Aaltonen.

Agilitysuunnitelmia ja mätsärikuulumisia

Aloitetaan vaikka perjantaisista agilitytreeneistä. Radalla oli Lillin inhokki: keinu ja eihän Lilli suostunut astumaan sille ilman hihnaa. Toisella kerralla se ei suostunut kiipeämään koko keinulle hihnassakaan, vaan se oli nostettava puoliväliin. Tämä tehtiin vielä kahdesti ja vaikka pallo lensi joka kerta, ei Lilli pallonkaan voimalla keinulle suostunut kiipeämään. Toisella radanpätkällä oli sitten puomi, jonka alastulokontaktia toistettiin ja kolmannella kerralla Lilli veti keskellä puomia liinat kiinni, eikä suostunut etenemään enää pätkääkään kuin maanittelemalla. Keinu sai aikaan siis puomipelon palaamisen. Voihan kökkö :( Treenien lopuksi laitoin Lillin kuitenkin suorittamaan vielä puomin ja se sai mennä putkeenkin ja pallo lensi palkaksi. Lilli onneksi meni puomin ihan vapaaehtoisesti, joten eiköhän ens kerralla se taas mene ilman ongelmia.

Nämä treenit sai mun miettimään jatkoa Lillin kanssa. Me ollaan nyt kaksi vuotta harrastettu. Kaikki muut esteet menee hyvin. Jopa pussi, joka oli pelottava aika pitkään, on nykyään lempparieste. Keinupelko pysyy ja oikeastaan vaan pahenee kerta kerralta. Olen tullut nyt siihen tulokseen, että en Lillin kanssa enää tähtää virallisiin kisoihin. En halua tuottaa sille pelottavia hetkiä keinun kanssa. Me mennään radalle nauttimaan ja tavoite on ainoastaan se, että Lillillä on siellä kivaa. Ei mikään muu. Me voidaan kulkea treeneissä ja osallistua möllikisoihin, mutta en halua, että agilityhalliin mennessään koiralla on pienintäkään epäilystä siitä, ettei siellä olis kivaa. Saan ensi viikolla halliin avaimen ja alan opettamaan Iitulaista agilityn saloihin. Katotaan, josko saisin siitä kisakaverin joskus tulevaisuudessa. Iitu on erityyppinen kuin Lilli, ei niin pehmeä, joten luulen ja toivon, että keinu ei sille ole ylitsepääsemätön asia kuten Lillille. Mun pitäiskin muuten kirjoittaa oikein paperille harjoitussuunnitelma, jonka mukaan edetään.

Tänään oltiin Iitun kanssa mätsärissä. Tulostavoitetta ei ollut, vaan päätavoite oli harjoitella Iitun kanssa kehäkäyttäytymistä niin, että se suvaitsisi munkin kanssa mennä hienosti. Ja aika tyytyväinen tämänpäiväiseen esitykseen olenkin. Iitu ei nimittäin tainnut pomppia kertaakaan. Liikkeissä ainut ongelma oli hallin ihanat hajut ja edistäminen / kiirehtiminen, joka hihnaa nyppäämällä kyllä tasaantui. Ja Iitu käveli todella hienostikin välillä. Nyt tein sen huomion, että kun sitä kehuu koko ajan, se menee paremmin. Toki se katsoo mun päälle, mutta kunhan sen saa muuten kävelemään kauniisti, niin harjoitellaan sitten eteenpäin katsomista. Olen suunnitellut naksuttimen mukaanottamista näyttelytreeneihin, nyt kun se on tullut Iitulle tutuksi. Seisominen meni Iitulta ihan huippuhienosti. Se oli punaisen nauhan saaneiden kehässä suorastaan kuin suolapatsas. Hyvä Iitu! Tästä me tsempataan edelleen...

Tautiset kisat :)

Olen ollut koko viikonlopun flunssassa. Siitä huolimatta ajattelin osallistua Lillin kanssa tänään oman seuran epiksiin. Möllirata oli vauhdikas, mutta muuten helppo ja kiva: parissa paikkaa valssi tai sokkari. Juu, ja tänään opin sen ettei saa nuolaista ennen kuin tipahtaa. Jos edelliskerta meni hyvin, tänään ei välttämättä mene. Ja  kannattaisi tosiaan kilpailla vain terveenä...

Ennen starttia näytin Lillille, että katos tässä on pallo ja sit leikitään kun on kisattu. No siitähän Lilli sai virtaa ja paineli sata lasissa ja ylikin, kun radalle päästiin. Aluksi oli hyppy, puomi-suora, jonka jälkeen vasemmalle kaartuva putki ja siitä vasemmalle muuri. En tiedä, mikä Lillille tuli, ennakoinko itse vasemmalle kääntymistä, mielestäni en. Mutta niin vain se tyrkyllä olevan putken sijaan kääntyi vasemmalle muuria kohti. Sain sen takasin, mutta se teki putken väärin päin. No, jatkettiin rataa. Putkiepisodin takia jäin kättelyssä jälkeen apinanraivolla paahtavasta Lillistä. Seuraavaksi oli vauhdikas hyppy, pituus, hyppy-suora. Pituuden kohdalla taisin jäädä lopunkin. Huomas, että en ole kunnossa: henkeä ahdisti ja keuhkoputket oli ihan tukossa. En meinanut saada edes käskyjä huudetuksi, kun henki ei tahtonut kulkea. Jalatkin oli ihan hyytelönä. Loppusuoralla oli neljän hypyn suora, jossa en liioin pysynyt koiran perässä ja viimeisellä esteellä se kaartoikin eteeni kyselemään.

Että sellainen kisa. En ollut hyllystä kuitenkaan pahoillani, koska Lillin temperementti oli tänään kohdillaan. Kun se on tämänpäiväisessä mielentilassa, mulla on terveenäkin vaikeuksia pysyä sen perässä, saati sitten sairaana. Katotaan miten pysyn seuraavissa epiksissä sen perässä ja mikä on fiilis. Voi kun se olis aina tällainen, kun se oli tänään. Siitä näki, että se nauttii.

Loppujäähdyttelyn jälkeen vein Lillin kotiin ja hain Iitun. Iitun kanssa ei olla vähään aikaan hallissa käytykään. Se ei ollut metelistä moksiskaan. Treenattiin vähän paikallaistumistakin ja hyvin neiti osasi häiriöstä huolimatta. Eikä häirinnyt huuto, haukkuminen eikä äkilliset äänet. On se vaan reipas tyttö. Lupaavaa jatkoa ajatellen.

Lopuksi vielä pari kuvaa viikontakaisesta Alavuden ryhmänäyttelystä. Iitu poseeraa niin pätevänä...

Kuva: Anni Hautala

Kuva: Anni Hautala

Ekkuluokkalaisten fiiliksiä

Eilen aloitettiin Iitun kanssa juoksujen takia kesken jäänyt eka luokka. Ekaksi täytyy sanoa, että yliarvioin nuo Kuoma-kengät ja laitoin liian ohuet sukat. Varpaisiin oli vilu tunnin loppuessa. Ens kerralla  täytyy varustautua thermo-sukilla, kun kerran sellaiset omistaa. -12-asteen pakkanen meinasi olla liikaa Iitullekin, vaikka koko ajan yritin pitää sitä liikkeessä. Toivottavasti seuraavilla kerroilla olisi vähän lämpimämpää. Harkat kun kuitenkin on ulkona.

Ehdittiin harjoitella kontaktia, paikalla istumista ja luoksetuloa. Vaikka on ollut taukoa ja ympärillä oli vieraita koiria, ei Iitu piitannut muista, vaan otti tosi hienosti kontaktia. Ensin treenattiin kontaktia paikallaan, sitten vähän kontaktikävelyä ja lopuksi pujottelimme toisten koirakoiden vierestä niin, että kontakti säilyy. Ja Iitulla se kyllä säilyy, kun se tietää, että saa makkaraa. Porukassa oli vallaton dalmis, mutta ei Iitu noteerannut sitäkään, vaikka toinen pomppi muutaman kymmenen sentin päässä meistä, kun sitä ohitimme....:)

Seuraavaksi harjoiteltiin paikallaistumista, joka on yksi kurssin loppukokeen liikkeistä. Istu-käskyä ollaan treenattu uloslähtiessä ja kyllä Iitu sen käskyn hoksas toko-kentälläkin. Hienosti se osas, ja sain jättää sen muutaman metrin päähän ja siellä se nakotti istumassa. Yksi liike loppukokeesta siis jo hanskassa, hyvinhän tää alkoi...

Luoksetulo on Iitulla ollut aina vauhdikas. Siinä ei mitään varmuusliinoja tarvita. Iitulla on niin kiire mun luokse, että se on aina nenällään, kun ohjaaja päästää irti sen hihnasta. Mä saan päin vastoin ruveta miettimään, miten saan sitä hidastettua, ettei se törmää muhun.

Iitu teki koko tunnin töitä sellaisella tarmolla, että oksat pois. Kuunteli ja keskittyi, suoritti kaiken innolla. Se on kaiken lisäksi niin ahne, että makkaralla sitä on helppo opettaa. Meikäläinen jo melkein innostuu, josko opettaisi sille tokon alokasluokan liikkeet edes omaksi huviksi. Kisaaminen tuntuu sikäli hankalalta, kun on pitkä ohjaaja ja pieni koira: enhän mä näe, onko se edes perusasennossa ja missä kohtaa se seuraa. Paitsi jos opettaa sen niin varmaksi, että tietää sen olevan oikeassa kohtaa näkemättä. No, katotaan nyt mihin asti meidän innostus piisaa.

Mun oli tarkoitus aloittaa agi-esteiden opetus vasta loppuvuodesta tai odottaa alkeiskurssia, mutta nyt musta tuntuu, että haen halliin avaimen ja aloitan esteiden opetuksen jo maaliskuussa. Sen verran hauskaa Iitun kanssa on tehdä töitä :)