Hyvää Joulua

Joulun jälkeen täytyy varmaan tehdä tilinpäätöstä tästä vuodesta, mutta nyt joulukiireet kutsuu ja työntäyteinen ilta aloitetaan laittamalla kalkkuna uuniin. Sen tietää mitä koirat tekee loppuillan: kuolaavat keittiön lattialla ja tuijottavat uunia transsitilassa. Huomenna vielä töihin muutamnaksi tunniksi ja sitten alkaa joulurauha. Kunpa pakkaset vähän hellittäisi, että saisi nauttia kauniista talvesta ulkoilemalla.

Tässä meidän poppoon joulutervehdys. Merry Christmas everybody!!!

Ei mene ei

Ja tarkoitan siis keinua. Ärrmurr... Eilisistä Lillin treeneistä siis raapustelua. Oltiinhan me Iitunkin kanssa treeneissä  tiistaina, mutta niistä ei hirveesti kerrottavaa ole. Positiivista oli se, että Iitu paikka paikoin irtos ja paineli namialustalle sen sijaan, että olisi räksyttänyt mulle. Ehkäpä se joskus alkaisi irtoamaan ja hakemaan esteitä räksyttämisen sijaan.

No, Lillin treeneissä oli sijaisohjaaja, joka oli hiukan myöhässä. Päätettiin omatoimisesti treenata keinua, kun ohjaajaa ei ruvennut kuulumaan. Sen kanssa tulee takapakkia ja rajusti. En sitten tiedä, teinkö väärin, kun pakotin Lillin keinulle, mutta hihnan kanssa mentiin se pari kertaa ja viimeinen oli aika lailla pakolla. En kyllä ymmärrä, mikä tuon keinun kanssa on taas tullut, koska Lilli meni sen välillä jo aika reippaastikin. Onneksi tuosta keinusta ei pysyvää traumaa muuhun suorittamiseen tullut. Lilli tarvitsi tosin pienet motivoinnit pallolla, ennen kuin into löytyi uudelleen. Muuten treenistä jäi käteen se, että takaaleikkaukset ei kunnolla suju. Lilli tekee ylimääräisen pyörähdyksen, eli omaan liikkumislinjaan pitäis kiinnittää huomiota. Lilli haki kepit hienosti, kun käskytys tuli ajoissa ja vedättämällä tuli taas nopeutta rutkasti. Lilli myös irtoaa hyvin ja osaa hakea esteitä näemmä aika kaukaakin, mikä mun pitäisi muistaa. Sitä ei tarvitse saatella esteelle asti, mikä antaa itselle pelivaraa, kunhan vain aina muistaisin sen, että Lilli kyllä osaa.

Mä en jaksa tuosta keinusta ottaa pulttia. Ilmoitan Lillin jatkossa agikisoihinkin. Täytyy toivoa, ettei keinu osu  kohdalle joka kisoissa tai jos se kisoissa vaikka meniskin. Who knows. Seuraan on tulossa korkeussäädettävä keinu, josta vois olla apua harjoitteluun Lillin kanssa, toivottavasti.

Tämä tällä kertaa. Ens viikolla Iitun kanssa on vielä yhdet rästitreenit, mutta Lillin kanssa alkoi jo joulutauko. Toivottavasti jossain välissä ehtisi käymään hallilla itsekseenkin, kun taas avainmaksun maksoin.

Nyt joulusiivot kutsuu, siis hommiiin...

Voihan keinu...

Mulla on näemmä ollut oletettua positiivisempi käsitys aiheesta Lilli ja keinu. Torstain treeneissä tömähdin oikein kunnolla maan pinnalle niin että kipiää otti. Meillä oli oikein mukava radanpätkä, joka meni muuten ihan ok:sti, lukuunottamatta sitä, että flunssan takia olin vielä normaaliakin hitaampi, ja parissa kohtaa olin sokkarin kanssa myöhässä. Radalla oli myös keinu ja sitä Lilli ei nyt suostunut menemään. Se ravasi ympäri hallia, eikä tullut lähellekään keinua, ei edes ihanan vinkupallon avulla. Kahdesti nostin sen väkisin keinulle ja sen jälkeen ruhtinaalliset palkat pallon kanssa. Keinupelko heijastui sitten lopputuntiinkin. Tehtiin lopussa pieni pätkä pöytätreeniä. Pari hyppyä-pöytä-pari hyppyä-pöytä-putki-pöytä. Lilli oli epävarma hypyissä eikä rentoutunut lainkaan, vaikka leikitin sitä pallollakin. Se selvästi katseli, että tuolla se kaamea keinu näkyy, pitääköhän mun mennä sille vielä uudelleen...

Mua ottaa niin päähän, ettette voi kuvitellakaan. Aina kun tuntuu menevän hyvin ja ollaan edistytty, tulee jossakin askel taakse päin. Mä en nyt oikein tiedä, että pitäisikö tuo keinu unohtaa taas hetkeksi aikaa kokonaan vai pitäisikö sitä treenata uiseammin. Jos ei treenata, ei Lilli siihen koskaan totu. Jos treenataan usein, yleistyykö Lillin keinua kohtaan tuntema vastenmielisyys  koko agilityyn. Sitä en haluaisi, koska Lilli muuten nauttii siitä. Kun vaan tuota keinua ei olisi... Ei sen tarttisi oppia keinusta pitämään, kun vain edes sietäisi sitä niin, että pystyisi suorittamaan.

Iitun kanssa käväistiin hallilla pikatreeneissä yhtenä aamuna. Flunssa hidasti menoa, etten tosiaankaan päässyt kuin yhtenä päivänä omatoimisesti treenaamaan Iitun kanssa, mikä oli ihan toista mitä olin suunnitellut :(
Treenattiin pakkovalssia, sylkkäriä ja irtoamista. Iitu on sairaan nopea Lilliin verrattuna. Mä en käsitä, miten se edes voi olla niin nopea, mitä se on. Se tarttisi ehdottomasti nopeamman kartturin, koska mun nopeus ei tästä hirveesti parane, vaikka kuinka kuntoa kohottais.  Pakkovalssit ja sylkkärit meni hyvin, mutta se irtoaminen... Iitu irtoaa putkeen tosi hyvin, jos lähetän paikoiltani. Mutta jos lisään tähän oman liikkeen eli on esim. hyppy-putki ja juoksen vierellä, se räksyttää mulle, eikä irtoa. Hmmm... eli jotain tarttis tehdä. Täytyy kotitreeneihin ottaa tää oma liikekin mukaan.

Ensi viikolla onkin viimeiset treenit ennen joulutaukoa ja tammikuussa alkaa uudet ryhmät. Koirien juoksut ei taida osua tauolle, vaan kumpikin juoksuilee todennäköisesti tammi-helmikuussa. Toivottavasti Lillin juoksut olisi ennen maaliskuuta, että päästäisiin omiin kisoihin kisaamaan...

Sitten olis vielä loppukevennyksen paikka: olen aina sanonut, että en kuvaa koiria tonttulakit päässä, kun mun mielestä ne ei vaan oo koirien juttu. Noh, viikolla huomasin tällääväni lakkeja niiden päähän. Homma ei vaan ollut ihan niin yksinkertaista kuin luulin (tai no en mä luullut...) Ensin yritettiin ulkokuvauksilla, joista ei tullut yhtään mitään. Lakit sai sellaista kyytiä, että luulin niiden olevan jo entisten. Illalla Iitu oli kypsytetty niin, että lakki pysyi päässä vaadittavat pari sekuntia ja kuva saatiin, mutta ilme olikin sitten sen näköinen, että koskaan en eukko anna tätä sulle anteeksi...:).

Tätä mieltä IItu oli ensin tonttulakistaan...

Illemmalla pieni tonttutyttö "uhrautui"...:) 

Lagun kisat

on nyt sitten takana. Lillin kanssa kisattiin eilen hyppyradalla. Ja voin sanoa, että HIEMAN jännitti, millä mielialalla Lilli on. Kesällä virallisten kisojen aloitus kun meni niin penkin alle, oli hiukan paineita. Mun päätavoite oli, että Lilli olisi normaali itsensä ja suorittaisi radan samalla innokkuudella kuin treeneissä. Jos saadaan tulos, se olisi vielä plussaa.

Hyppyrata oli vasta klo 10.45, mutta mentiin Lillin kanssa WallSport-areenalle hyvissä ajoin ottamaan paikkaan tuntumaa. Lilli oli innoissaan häntä tötteröllä ja vaikka se pelkäsi areenan pyöröovia, se kiskoi halliin sisälle päin. Hyppyytin sitä harjoitusesteillä ja se oli ihan into piukeena. Ei hallin melu, kuulutukset, musa yms. häirinneet yhtään. Se kävi niin kuumana, että pelkäsin jo, lähteekö koko koira lapasesta, kun radalle päästään. Ei onneksi lähtenyt.

 Itse kisarata ei ollut erityisen vaikea. Toki siinä oli omat kohtansa, eikä mikään läpihuutojuttu, mutta pelkäsin pahempaa. Vai huomaako tässä sen, että mä oon tainnu tässä vaativassa lajissa jopa kehittyä, kun tältä tuntuu.  Rataantutustumisessa suunnittelin, että lähden Lillin kanssa yhtäaikaa ja estän sillä mahdollisen ensimmäisen hypyn ohituksen. Sitten kun tuli meidän vuoro, muutin mieltäni ja päätin jättää sen lähtöön. Kivi putosi siinä vaiheessa sydämeltä, kun näin sen hyppäävän ekan esteen yli. Se aloitti niin hyvin, että itselleni ominaiseen tapaan jäin ihmettelemään, että wau mun koira etenee ja unohdin liikkua. Tässä samaisessa ihmetyksessä meinas tulla tokan putken jälkeen vähän kiire tehdä sokkari, mutta ehdin kuin ehdinkin. Pussista tullessa Lillille tapahtui jotain, mitä en ymmärrä: se muuttui poissaolevaksi, samanlaiseksi kuin se oli Lapuan kisoissa kesällä. Jos olisin aavistanut tämän etukäteen, olisin mennyt sitä vastaanottamaan pussilta, mutta olin edennyt jo seuraavan hypyn taakse. Tuolla hypyllä pasmat meni sitten vähän sekaisin, kun Lilli oli jo hyppäämässä sen väärin päin, mutta sain sen lopuksi menemään oikein. Tuon hyppytakun jälkeen ajauduin väärälle puolelle koiraa, eikä kepeille lähetys mennyt ihan putkeen ja Lilli aloitti kakksovälistä. Olis vaan pitänyt sen hypyn jälkeen rauhoittaa tilanne ja aloittaa kepit kunnolla. Kepit Lilli meni kävelyvauhtia, mutten viitsinyt yhtään vedättää, ettei ropise lisää vitosia. Loppu meni melko sulavasti ja oli virheetön. Tuloksena 10 virhepistettä hypyn kiellosta ja keppien väärästä aloituksesta ja lisäksi tuli vielä kuutisen sekuntia yliaikaa noiden takkujen takia. Mutta saatiin sentään tulos ja Lilli oli oma itsensä tuota pussista tuloa lukuunottamatta. En tiedä mitä siinä oikein tapahtui. Säikähtikö se pussista tullessaan paikkaa, meteliä, tuomaria.... En tiedä, mutta onneksi se palautui normaaliksi pian.

Eilsestä kisasta jäi tosi hyvä fiilis ja nyt harmittaa, kun tässä lähellä ei ole kisoja moneen kuukauteen. Nyt kun tekis mieli kisata :) Sen huomasi, että kaiken on mentävä sujuvasti, että saa tuloksen ilman aikasakkoa. Me kun ei olla Lillin kanssa mitään raketteja. Tai Lilli on, jos se sille päälle sattuu...
Latasin kisavideon Youtubeen ja se löytyy täältä.

Eiliset epikset

Lillin kanssa kisattiin eilen oman seuran epiksissä. Starttasin sen kanssa vain ykkösten kisassa, koska halusin säästellä kipeää kinttuani ja ajattelin, ettei virallisissakaan kisoissa saa kuin yhden startin, että olis mahdollisimman kisanomainen fiilis. Toiveena ja tavoitteena oli saada onnistunut suoritus ennen ens lauantain virallista kisaa.

Lilli kävi erittäin kuumana hallissa, enkä oikein tiennyt onko se hyvä vai huono merkki. Kesällä se oli kisoissa samanlainen ja kierteli epävarmana kaikki hypyt. Ykkösten rata oli mielestäni aika kiva. Oli siinä pari tarkkaa paikkaa: alussa kahden hypyn jälkeen käännös 180 astetta seuraavalle hypylle, vaikka A-este olisi ollut tarjolla suoraan edessä. Lopussa oli välistäveto, joka ei meidän bravuuri ole ollut koskaan.

Meillä oli pari viikkoa sitten treeneissä samanlainen alku kuin nyt oli. Treeneissä tehtiin jaakotus tuossa alun käännöksessä, mutta päätin jättää sen tällä kertaa tekemättä. Hiukka olin myöhässä ja Lilli melkein ehti karata A:lle, mutta onneksi vain melkein. Sain sen viime tipassa pois.

Meidän treenihalli on entinen kanala ja naapurihalli on edelleen kanalakäytössä. Juuri kun Lilli oli kaartamassa hallin perällä hypyltä kepeille, hallin katossa olevaa putkea pitkin meni naapurihalliin rehua. Lilli jäi kuuntelemaan katosta kuuluvaa rapinaa ja pari sekkaa tärvääntyi siinä ihmettelyssä. Kepit se aloitti kuitenkin hienosti ja jatkoi puhtaasti loppuun asti, ei ihan niin nopsasti kuin mitä se on treeneissä viime aikoina tehnyt, mutta ilman virheitä kummiskin. Hienoa!

Puolivälissä rataa oli meidän kohtalon este eli keinu. Olin etukäteen päättänyt, että me ei mitään ohitella, vaan keinu suoritetaan. Lilli hyppäsi ensimmäisellä kerralla keinulta pois ja olin ihan varma, ettei se sitä suostu menemään. Sain sen maaniteltua takaisin ja se meni kuin menikin keinun hienosti. Ja mikä parasta se jatkoi rataa innoissaan keinusta huolimatta. No pari estettä myöhemmin olleelle hypylle tuli kielto. Keinu rämähti takaisin maahan juuri kun Lillin olisi pitänyt valmistautua hyppyyn ja Lilli säikähti sitä. Loppuradan se jatkoi kuitenkin hyvin häntä tötteröllä loppuun asti. Saldona siis 10 vp kielloista ja vähän yli 10 sekkaa yliaikaa noiden kieltojen takia, mutta oltiin ainoat, jotka sai tuloksen ja voitettiin luokkamme. Kyllä oli kartturillakin hyvä fiilis. Ihanaa... Lilli kisasi hyvällä asenteella, kepit meni ok ja keinukin meni loppujen lopuksi. Nyt melkein harmittaa, että ilmoitin sen lauantaina vain hyppärille. Toisaalta, aloitetaan rauhallisesti, kun Lilli on herkkä paikan ja melun suhteen, tai itse asiassa kaiken suhteen. Ehtiihän tuota kisaamaan vielä monet kerrat. Ja mulla itselläkin on jalat aika huonossa kunnossa. En rehellisesti tiedä, kestäisikö ne kolmea starttia samana päivänä. Tuskinpa...

Lauantain suunnitelma on mennä WallSport-areenalle jo aamusta ja hengailla siellä niin, että Lilli tuntisi olonsa turvalliseksi sitten, kun on oma kisavuoro. Hienoa, kun saa kisata lämpöisessä hallissa näillä keleillä, se on kyllä luxusta. Sunnuntaina menenkin sitten töihin kolmosten minien kisoihin ratahenkilöksi. Kivaa sekin, saa seurata edistyneempien kisaamista aitiopaikalta :)

Ostin viime viikolla videokameran, joten nyt voi katsoa treenejä ja kisasuorituksia jälkeen päin. Tässä olisi sitten meidän eilisestä kisasta video. ei mitään rakettimaista huippumenoa, mutta kivaa menoa kuitenkin :)

Illalla Lilli pääsi vielä hierojalle. Hiukan jäykkyyttä oli, muttei mitään jumeja. Kaikki kunnossa siis siltä osin.
Ja ensi viikonloppuna pukkaakin sitten kisaraporttia. Saako ruveta jo jännittämään...

Tehotreeni kannatti

Ollaan nimittäin tehty koko viikko töitä Iitun ja namialustan kanssa. Ollaan treenattu joka päivä viime viikon treenien jälkeen niin, että laitan namialustan olohuoneen kauimmaiseen nurkkaan ja sitten kävellään Iitun kanssa eteiskäytävän toiseen päähän. Matkaa on ehkä seitsemän metriä. Luvan kanssa ja mene-käskyllä Iitu on saanut sitten palkkansa hakea. Kotitreenit on menneet erittäin hyvin ja niin paljon jännitti onko treeneistä hyötyä myös agihallilla, että lähdettiin tiistain treeneihin hieman ennemmin testaamaan opittua. Lähetin Iitun ensin yhdelle hypylle. Kun se onnistui, kokeiltiin vielä kahta ja kolmeakin hyppyä lähettämällä ja hienosti Iitu irtosi. Sitten piti vähän leikkiä jo upporikasta ja rutiköyhääkin. Laitoin neljä hyppyä peräkkäin ja lähetin Iitun ensimmäisen hypyn takaa. Mitä teki pimatsu: hyppäsi komeasti koko sarjan. Tehtiin sama vielä niin, että juoksin vierellä ja hienosti Iitu eteni: ei yhtään kääntynyt räkyttämään mulle. Varsinaisissa treeneissä se tosin kuumui ja mulle räksytys palasi takaisin. Harjoiteltiin välistävetoja, jotka ei oikein menneet putkeen. Nopea koira ja hidas, myöhässä oleva kartturi. Siinäpä se pulma... Mutta ihan lopuksi treenattiin vielä sylikäännöstä, mikä taas onnistui hienosti. Katotaan nyt, miten seuraava treenikerta meillä menee. Kehtaisko ton kuumakallen kanssa osallistua möllikisoihin, vai mennäänkö Lillin kanssa kahden... We'll see...

Lillin treenit oli eilen. Menin hallille jo hieman ennemmin ja treenattiin takaaleikkausta, joka tahtoo tuottaa tuskaa ajoittain. Kokeilin vaihdella omaa kulkusuuntaani ja seurata miten koira käyttäytyy. Itse asiassa sainkin muutaman hyvän suorituksen, jossa Lilli eteni oikeaan suuntaan eikä tehnyt ekstra-pyörähdystä kuten sillä tapana on. Varsinaisessa treenissä meillä oli kiva rata, jossa kepit mentiin kahdesti, jälkimmäinen kerta oli vielä tosi hankalasta kulmasta. Lilli haki hienosti kepit. Se on kyllä edistynyt huimasti. Se sietää aika kovaa vedätystäkin, muttei sitä, että jään jälkeen tai leikkaan sen takana. Mutta kaiken kaikkiaan olen keppien edistymiseen enemmän kuin tyytyväinen.

Tilasin itselleni joululahjaksi videokameran eli kohta tässä pääsee videoimaan treenejä ja kisoja. Hui kauhistus... Mutta jospa jotain oppiskin, kun näkee itsekin, missä menee pieleen...

Agitreenejä jälleen kerran

Taas on tytsyjen kanssa treenailta agilitya eli on päivityksen vuoro.

Iitu jatkaa kädessä roikkumista, kirjailmellisesti. Ranteessa on muistona patti ja mustelma sen hampaista. Jospa sitä muistais jatkossa, ettei laita käsiään liian alas. Treeneissä palkkana oli vanha urheilusukka, jonka sisään olin sullonut napuja ja makkaraa. Ajatuksena oli, että Iitu kiinnostuisi lelusta enemmän kuin kädestäni. Jonkin verran se Iitua kiinnostikin, mutta ei ihan vielä vakuuttavasti. Tehtiin odotellessä sellaista treeniä, että heitin namia maahan parin metrin päähän ja Iitu sai luvan saatuaan hakea. Iitu oli yllättävän rauhallinen ja keskittyi aika hyvin. Joku treenikavereista tuumasi, että sun koirastasihan on tullut flegmaattinen. No ei nyt sentään, ei Iitusta flegmaattista saa tekemälläkään :) Kotiläksyksi saatiin namialustan vahvistamista ja oon nyt pitkin viikkoa treenannut niin, että namialusta on muutaman metrin päässä ja Iitu saa Mene-käskyllä hakea namin. Irtoamistreeniä samalla. Niin, itse treeneissä harkattiin pakkovalssia ja puolivalssia. Ihan hyvin menee, kun vain ehdin olla edellä Iitusta. Se teettää hieman töitä, kuten arvata saattaa...

Lillin treeneissä oli vauhdikas rata: alussa ja lopussa pienet syheröt ja väli luukutettiin ihan täysillä: pitkät suorat juostiin neljästi.  No senhän arvas, että jalkoihin jäin. Vaikka täytyy sanoa, että kahdella kerralla ehdin hyvinkin mukaan. Lilli hakee esteet tosi hyvin, kun vaan käskytän ajoissa, vaikka olisin metritolkulla jäljessä. Paikoin yllättävänkin hyvin se haki. Syheröissäkin se pysyi tällä kertaa hanskassa, eikä lähtenyt väärille esteille. Tais kartturin kädet pysyä siis maltillisen alhaalla :) Oli kyllä hyvän mielen treenit ja näitä on Lillin kanssa tullut nyt peräkkäin aika monta. Kun vielä saatais molemmat ne kisahermot jostain, niin olisi ihan huippua....

Ai niin, otettiin muutaman kerran keppejä, kun oltiin hallilla ennen kuin treenit alkoi ja nyt Lilli on löytänyt vauhdin pujotteluun. Oli tosi hienon näköistä menoa koiralta, jonka kepitys on ollut tähän saakka pääasiassa hissuttelua. Hieno Lilli <3

Keinun kanssa edistystä

Eli treenipäivitystä tulossa jälleen kerran ja Lillin kanssa varsin mukavissa tunnelmissa vielä. Aloitetaas Iitun treeneistä kuitenkin. Iitu käy kerta kerralta kuumempana, komentaa mua ja yrittää näykkiä kädestä. Se touhottaa enemmän ja kuuntelee vähemmän. Suunta on selvä näiden kahden kurssin ajalta. Tarttis siis tehdä jotain... Onhan se hyvä, että pienellä on intoa, mutta kun sitä on ihan liikaa ja aivot jää narikkaan. Toinen, mitä oikeesti täytyy treenata on irtoaminen. Nytkin treeneissä ohjaaja kutsui Iitua namialustan kanssa hypyn takana, ja Iitu ei huomannut mitään muuta kuin mut. Hypyn jälkeen se kiersi mun luokse takaisin ja viis veisas makkaroista. Aika hämmentävää käytöstä koiralta, joka on hirvittävän ahne normaalisti. Omatoimitreeneissä pyrin käyttämään namialustaa jos se vain suinkin on mahdollista, siksi ihmettelen tätä mussa roikkumista. Mutta nää on nyt kaks asiaa, johon täytyy kiinnittää huomiota treeneissä. Kun vain ehtis viikonloppuisin treenaamaan itsekseenkin, mutta nyt ei ole käyty pitkään aikaan. Onneksi joulukuun eka viikko on lomaa ja sitten kyllä käydään treenailemassa.

Lilli repäisi torstain treeneissä ja meni upeasti keinun. Tosin, luulen että se luuli sitä puomiksi, koska toinen kerta oli jo pari astetta varovaisempi. Mutta se, mikä oli tosi huippujuttu, oli se että Lilli jatkoi tekemistä tarmolla keinusta huolimatta. Tähän asti se on yleensä muuttunut haluttomaksi tekemään yhtään mitään keinun jälkeen, ja lähtenyt ovea kohti. Keinu oli radalla toisena esteenä ja Lilli painoi innolla loppuun asti ja kesti vielä toistojakin lopun syheröissä. Ehkä se tästä. Onneksi kisoissa ei tartte mennä keinu kuin kerran. Noita syheröitä takuttiinkin sitten useamman kerran. On se jännä, että Iitun kanssa tulee noottia siitä, että käsi on liian lähellä ja Lillin kanssa käsi on liian ylhäällä. .. Ehkä sitä pienemmälle koiralle vaistomaisesti laskee kättään.  Kepit meni myös hienosti. Ekaksi Lilli haki ne tosi hyvin ja toiseksi pujotteli sangen vauhdikkaasti. Lillin pujotteluhan on tavannut olla kuin hidastetusta filmistä: vakaata, mutta hissuttelua. Nyt oli vauhtia ja se pujotteli loppuun asti, vaikka vedätin aika reippaasti. Musta tuntuu, että pujottelu on tainnut nousta yhdeksi Lillin lemppariesteistä :)

Hyvin menneestä treenistä innostuin sen verran, että päätin ilmoittaa Lillin omiin joulukuun kisoihin hyppyradalle. Luulin, että kaikki kolme kisaa ovat agilityratoja, mutta yks kisa onkin hyppäri. Ja sille päätin Lillin ilmoittaa. Voipi olla, että Lilli arastelee Wall Sport Areenaa, meteliä, kuulutuksia ym. ja alkaa hyppyjen kiertelyn, mutta pakko on ainakin yrittää. Eihän kisahälinään totu kuin kisaamalla,, ei muu auta.  On sitä kymmenen euroa paljon turhempaankin törsätty. Välillä naurattaa itseäkin tämä ajatusten vuoristorata. Viime viikolla suunnittelin kisaavani Lillin kanssa seuraavan kerran vasta kesällä, mutta tuo positiivisesti yllättänyt keinu muutti mieltä. No muutenkin, eipä sitä korkealta putoa ja onhan se niin, ettei koira kisahärdelliin koskaan totu, ellei sitä sinne vie...

Takaakiertoja

Menneen viikon agitreeneistä voisi raapustella muutaman ajatuksen. Itse asiassa, oli tosi kivat treenit kummankin kanssa ja molempien treeneissä tehtiin sattumalta paljon takaakiertoja. Aloitetaas Iitusta. Meillä oli lyhkäisiä radanpätkiä ja treenattiin ohjausta: oli mutkia ja niitä takaakiertoja. Iitu osaa takaakierron tosi hyvin ja tulee käteen, vähän liiankin hyvin. Irtoaminen on se juttu, mitä Iitun kanssa pitäisi treenata paljon. Esim. putkeen se pitää saatella melkein suulle asti. Ei mene Iitu-neiti lähettämällä. Jatkossa palkataan sitä treeneissä ainoastaan namialustalta. Nytkin se jokaikinen kerta kiersi katsomaan, saako kädestä mitään, vaikka ohjaaja odotti namin kassa esteen takana Iitua huhuillen. Iitu ei edes kuullut kutsua, se oli niin mun perään. Eli tätä siis harjoitellaan paljon. Intoa on edelleen 150% lasissa, sitä ei todellakaan tarvitse hakea. Iitu ei malttaisi tehdä edes lämppärilenkkiä: koko ajan pitäisi kääntyä takaisin hallille päin.

Lillikin oli hyvin kuulolla omissa treeneissään. Hallille ajaessani tosin tuumasin. että taidan laittaa Lillin kisatauolle talven ajaksi. Joulukuussahan olisi omat kisat Areenalla, mutta luulen että paikka on Lillille liikaa: meteliä, musiikkia, outo paikka. Se kun ei kestä ylimääräisiä ärsykkeitä radalla ollessaan, niin luulenpa että me keskitytään vaan pitämään treeneissä hauskaa. Kun niissä Lilli kerta nauttii. Mietitään sitten kesällä kisaamista, tai jos oikein putkeen menee, niin voihan sitä aikaisemminkin harkita. Mennään hetki kerrallaan.
Niin ne treenit. Rata oli hieman helpotettu pätkä kolmosten kisaradasta. Sai juosta, mutta oli paljon mutkia ja ohjattavaa, haltuunottoa ja paljon takaakiertoja. Ne ei ole olleet Lillin vahvaa osaamista, mutta nyt meni eka rata melkein nappiin. Kaikki takaakierrot onnistuivat hienosti ja Lilli oli mutkissa hyvin hallussa, eikä painellkut omiaan. Sanoinkin ohjaajalle, että kun eka yritys oli niin hyvä, niin toisella kämmätään ja varsinaista sotkemistahan se sitten olikin. Noissa tiukissa käännöksissä, missä koira on otettava haltuun, mun täytiysi muistaa pitää kädet alhaalla. Ne tahtoo nousta liikaa ja koira ajautuu väärälle esteelle. Mutta oikein olen tyytyväinen Lillin treeneihin. Me mentiin hienosti.

Eilen istuin Areenassa shelttikehän laidalla, kun täällä Seinäjoella oli KV-näyttely. Mukavaa katsella rauhassa, kun ei tarvinnut omien koirien kanssa hätäillä ja jännittää. Oli varsin opettavainen keikka shelteistä ja shelttien esittämisestä. Kun saisi tuon Iitun kehäesiintymisenkin kuosiinsa, niin sen kanssa olisi tosi kiva käydä kehässä. Noh, ehkä veteraanikehässä sitten viimeistään...:)

Alive and kicking...

...kasaribändi Simple Mindsiä lainatakseni... Täällä ollaan, vaikka hiljaista on ollutkin. Aina vaan näyttää menevän vaikeammaksi tämä päivittäminen. Mutta yritetään taas jotain rykäistä.  Koirilla alkoi uudet agikurssit. Iitun aloitus piti tosin jättää väliin. Olin viime viikonloppuna kipeänä, enkä tiistaina siis lainkaan juoksukunnossa. Kun Iitun kanssa treenaa, on oltava huippukunnossa, muuten iskee maitohapot jo starttiviivalla :) Lillin treeneihin mentiin sitten torstaina. Ehkä jokusen kommentin niistäkin treeneistä laittaisi. Lilli oli erittäin vauhdikkaalla päällä, mikä oli huippujuttu. Ei tosin siinä mielessä huippu, etten ollut vieläkään oikein kunnossa ja meni välillä pakka sekaisin, kun piti yrittää raahustaa koiransa perässä ja vielä ohjatakin...  Meinasi tulla noutaja radalle muutaman kerran. Mulla on muutenkin omassa ohjauksessa sellainen ongelma, että olen näille nopeille koirille liian hidas ja usein käskytyksessäni myöhässä. Sitten kun ehdin niiden mukaan, hätäilen, että nyt ehdin kerrankin tekemään jotain ajoissa.Tuloksena kaaos, yleensä. Kun vain maltan itse pysyä rauhassa, kaikki sujuu hyvin. Niin nytkin: eka kerta oli enemmän tai vähemmän sekoilua ja toisella kerralla hoin itselleni, että rauha, rauha... Heti meni paremmin. Oikein tyytyväinen olin keppeihin, jotka radalla mentiin kahteen kertaan kummaltakin puolelta. Lilli haki ne erittäin hyvin ja pujotteli ne loppuun asti. Olen yrittänyt nyt syksyllä treenata keppejä niin, että Lilli jatkaa, vaikka jään jälkeen tai leikkaan sen takana. Mut eipä se jatka, vaan keskeyttää heti, kun häivyn viereltä. Toisekseen mun ei saa sanoa mitään muuta kuin kepi-komentoa. Lilli keskeyttää pujottelun heti. Samoin käy, jos ohjaaja puhuu tai liikkuu, tai joku muu puhuu, tai ovi kolahtaa, tai... Eli tekemistä on edelleen ja paljon.

Jossain välissä käytiin shelttilenkillä tuolla Hoikkasaaren lenkillä, ei kovin kaukana Seinäjoelta. Meitä oli neljä ihmistä ja viisi shelttiä. Käveltiin 2,5 kilsaa laavulle ja makkaran paiston jälkeen takaisin. Matkalla taisi joku jo kommentoida, että pitkospuilla ja muuallakin polulla oli ilmeisesti karhunkakkaa. Mikä muukaan elukka tekisi isoja läjiä, joiden sisällä on puolukkaa. Ei mikään. Parin päivän päästä agikaveri oli ollut samassa paikassa lenkillä ja nähnyt myös läjiä ja myllätyt muurahaispesät. Voi yäääh, ollaan reilun viiden kilsan päässä Seinäjoen keskustasta ja karhunläjiä näkyvillä. Harmittaa, koska oli tosi kiva lenkkipaikka, mutta mua tuskin sinne enää saa. Olen petokammoinen...

Lilli, Iitu, Severi, Ada ja Ilmi Hoikkasaaren laavulla

Ensilumikin tuli ja ehti jo sulaakin. Talvi on Lillin ehdoton lempparivuodenaika ja sillä olikin hauskaa, kun sai pyydystää putoilevia lumihiutaleita. Iitukin innostuu niistä, mutta se ei voi ymmärtää Lillin intoa umpihankikahlailuun. Iitu on city-tyttö, joka ei tassuaan juuri laita auratun maantien tai tallatun polun ulkopuolelle, ellei ole ihan pakko. On ne vaan erilaisia tässäkin asiassa :)

Tänään oltiin sitten Jalasjärvellä match show:ssa. Kehään pääsi Iitu, joka sai kunnian olla myös junior handler-kehässä vaihtokoirana. Haastetta siis, sekä Iitulle että handlereille, jotka aika hyvin tehtävästään suoriutuivatkin. Varsinaisessa pikku koirien kisassa oltiin sitten sinisten neljäs. Koiria oli vähän, melkein kaikki pääsivät palkinnoille, joten ei tässä kauheasti kannata henkseleitä paukutella. Iitu ei juurikaan loiki, mutta ei osaa juosta nätisti rinnalla harjoituksesta huolimatta. Liikkeet on edellä menevän perässä kaasuttelua. Se seisoo kyllä erittäin nätisti. Voipi olla, että meitä ei siis virallisissa kehissä yhdessä nähdä, vaan täytyy hommata sille handleri. Tekisi mieli muutaman kerran viedä sitä näytille, kun ikää on tullut lisää. Kunhan tuo turkki tulisi joskus takaisin. Se alkoi kesällä kasvamaan takaisin, ja oli keskivartaloa lukuunottamatta jo aika hyvällä mallilla ja nyt se lähtee taas. Eli se siitä sitten. Toivottavasti keväällä päästäisiin johonkin näyttelyyn, jospa saisi metsästettyä sen ykkösruusukkeenkin.  Jep, tämä tällä kertaa. Koitan taas ryhdistäytyä, kun seuraavan kerran on jotain kerrottavaa...

Bloginpitäjä yrittää ryhdistäytyä

Päivitykset laahaa niin, ettei pysy enää muistissa, mitä on tapahtunut sitten viime kerran. Mä olen kyllä laiskistunut tämän blogin kanssa aivan täysin. Facebookissa tulee kerrottua lyhyesti tunnot ja tunnelmat. Stoorin tuottaminen alkaa  näemmä olla lujassa.

Noh, koirat on terveitä. Treeneihin olisivat molemmat jo päässeet. Lillin treenivuoro tosin siirtyi taukoviikolle, joten vain Iitu pääsi liihottelemaan. Ja kyllä se olikin virtaa täynnä: ihan mahdoton huuto ja pomppiminen hihnan päässä. Arvelinkin näin käyvän ja olin varustautunut treeneihin kevythäkillä. Iitu raapii verkkoa ja vetoketjua, ja huuti sielläkin tauotta. Olin ihan varma, että se saa hajalle lähes uuden häkin. Onneksi  häkki on sen verran lujaa tekoa, ettei se nyt yhdestä kerrasta vielä hajonnut. Mutta jos Iitu saa tehdä tätä usein, saa häkille sanoa adios. Ens kerralla siis metallihäkki mukaan.

Iitu antoi kaikkensa paitsi radan reunalla, myös radalla. Sillä oli niin paljon virtaa, että ei malttanut aina keskittyä kuuntelemaan komentoja, vaan jatkoi samaa huutoa ja hyppimistä myös radalla. Treenien teemana oli sylikäännökset. Oikealla kädellä tehtynä ne menikin varsin hyvin. Vasen puoli oli tahkeampi: koira kiepsahti väärin päin. Varmasti omakin koordinaatio on vasemmalla huonompi ja käden liike ei ehkä oo samanlainen kuin oikealla, luulisin. Vauhti ei tauon aikana ole Iitulta hävinnyt minnekään: sitä on riittävästi. Emännän vauhti ei valitettavasti ole yhtään lisääntynyt. Eli töitä on tiedossa :)

Kepit tuntuu Iitulle nyt kolahtaneen: se menee ne ilman käsiapuja, kunhan vieressä jolkottelen, siis kun olen oikealla puolella. Vasen puoli tahtoo tihkaista Iitullakin. Kunhan taas jaksaisi tehostaa harjoittelua kaarilla, sekin varmaan sujuisi paremmin.

Keskiviikkona tehtiin peltolenkki kolmen naisen ja neljän sheltin porukalla. Aurinko onneksi paistoi hienosti eli sää oli mitä mainioin, eikä maajussikaan ollut käynyt kyntämässä, joten koirat saivat antaumuksella päästellä menemään pitkin sänkipeltoja. Tosin Lilli ei tähän ilakointiin liittynyt. Se ei piittaa juoksennella vieraiden koirien kanssa, eikä kyllä edes tuttujen. Paitsi tietty Iitun. Se on ihan hassu. Sillä on nimittäin pakkomielteenä syksyinen maa ja sen hajut. Kun lenkkeillään asfaltilla, se itkee sitä että haluaa nurmikolle nuuhkimaan. Ja sinne on sitten mentävä, ei Lillin itkua jaksa kauaa kuunnella. Se kulkee nenä maassa ja nuuhkii välillä kaivaen. Turha siis yrittää saada sitä porukkakuviin muiden kanssa: se kulkee omia polkujaan nenä kirjaimellisesti savessa. Taas päädyn siihen loppulausumaan, että kaikki ovat omia persooniaan, mutta Lilli on kyllä varsinainen persoona isolla P:llä. Sillä on niin monta omituisuutta niistä tähtien katseluista alkaen, ettei toista oo vielä vastaan tullut eikä taida tullakaan...

Kolmen kopla selvästi juonii jotain :)

 Lillillä oli omat huvit hajujen maailmassa....

 Muut sen sijaan paineli jonossa...

 ... tai kasassa...

...mutta vauhdin hurmaa kerrakseen, ei voi muuta sanoa...

Kuvia

Koiraharrastusrintamalla on ollut hiljaista. Koirat sairasti tosiaan kennelyskän perä jälkeen. Ensin yski Iitu ja viime viikon puoli välissä sitten Lilli. Se yski yhden kokonaisen yön ihan tauotta, maksimissaan oli varmaan vartin yskimättä. Opin huomaaamaan, että koiran yskä ei ole mitenkään hiljaista. En nukkunut koko yönä silmän täyttä. Lilli oli surkean näköinen, kun missään ei ollut hyvä olla, piti vaan yskiä. Seuraavana päivänä menin sen kanssa eläinlääkärille. Keuhkoista kuului pientä ärsytysääntä ja sain sille antibioottikuurin varalle, mutta ei tarvinnut onneksi kuuria aloittaa. Yskäkin helpotti aika nopeasti parissa päivässä. Mutta on noiden koirien kanssa kurjaa, kun ne sairastaa. Kun ne osaisikin sanoa, kuinka kipeitä oikeasti ovat. Lillilläkin oli sen yskäyön koko ajan niin surkea katse silmissään, ja mitenkään ei voinut oloa sillä hetkellä auttaa. Onneksi tauti oli loppujen lopuksi molemmilla koirilla lievä, olisiko rokotus auttanut kuitenkin sen verran asiaa. Agilitystä ollaan nyt pidetty taukoa, ettei tartuteta tautia muihin. Ensi viikolla onneksi päästään taas treeneihin.

Energiaa niillä on ihan mahdottomasti, varmaankin johtuu vähäisemmästä liikunnasta. On tällä viikolla aloiteltu taas normilenkit. Iitu ainakin selvästi kaipaa energian purkamista, se menee kohta pitkin seiniä...

Kun ei ole mitään varsinaista uutta kerrottavaa, laitetaan lopuksi edes muutama uusi kuva:

Iitun 1,5-vuotisposeeraus

Lilli iltalenkillä

Dumbo-Iitu

Jouppiskan Esteettömällä liikuntareitillä

Mätsäriä, epiksiä, treenejä ja yskää

Otsikossa tiivistelmä puolentoista viikon tapahtumista :) Normaali arkielämä on alkanut eli loma on loppu ja työt on alkaneet eli päivityksetkin laahaa sitten aika lailla. Koitetaas nyt laittaa ajan tasalle  koirakuulumiset, kun vaan kaikki muistais....

Mennääs aikajärjestyksessä eli aloitetaan mätsäristä. Toissa keskiviikkona oli Seinäjoellakin mätsäri pitkästä aikaa ja kun Iitulla on ollut tosi pitkä aika mistään kehätouhuista, niin osallistuttiin sen kanssa. Noh, neidin kehäkäytös liikkeissä on rauhoittunut paljon, mutta nyt oli niin pitkä nurmikko, ettei pysty kyllä tuon yhden kerran perusteella sanomaan, miten se menisi oikeassa kehässä jossain hallissa. Pakolliset pomput sen on otettava liikkeiden aluksi ja aina kun vauhti hidastuu kuten esim. kolmion kärjissä, se pomppii pari kertaa mun jalkaa vasten. Eli sen kanssa pärjäis parhaiten, kun kaasuttelee tuhatta ja sataa eteenpäin eikä jarruttele, heh… Toisista koirista se ei kehässä tunnu ottavan niin kierroksia enää, mutta kehän laidalla kyllä sitäkin enemmän. Aaaah, agilitykentän laidalla olo on lisännyt tätä kuumumista.  Punainen nauha saatiin, mutta sitten loppukehässä piti seistä ihan hirveän kauan. Ja vaikka Iitu seisoikin kauniisti ja jaksoi tosi pitkään, niin sen kärsivällisyys lakkasi juuri tuomarin arvioivien silmien alla ja meidät käteltiin pihalle. Ihan mukava treeni tää oli kuitenkin ja koirat sai korkata uuden hienon kevythäkkinsä samalla reissulla. Jospa tuota Iituakin uskaltaisi jo laittaa kevythäkkiin ilman, että se hajottaa vetskarin kuten se vanhalle teki. Turkkki on hiljalleen kasvamassa. Jospa sen arvaisi ilmoittaa Seinäjoen näyttelyyn. Se on nyt mietinnässä...

Viime sunnuntaina osallistuttiin Lillin kanssa Lapualla epiksiin. Osallistuin sen kanssa vain 1-luokan kisaan, enkä ottanut mölleissä lisästarttia, kun pelkäsin ettei mun kantapää kestä kahta kisaa ja ei se olisi kyllä kestänytkään. Huomaa, että nyt kesällä on treenattu paljon enemmän, kun tuo jalka rasittuu. Ei tykkää…. Noh, ykkösten rata ei ollut mikään ylivoimaisen vaikea. Oli siinä oma ansansa, johon sitten osui ja uppos… Mut ekaksi startti. Lilli kiersi taas ekan hypyn, mutta kun toisella yrittämällä lähdin sen kanssa yhtä aikaa, se lähti matkaan. Kielto tuli viitoshypyltä, jonne koira hyppäsi takaa. En saatellut tarpeeksi ja kieltohan siitä tuli. Lopullinen niitti tuli siitä ansapaikasta. Lilli irtosi niin upeasti putkeen, että jäin jaloilleni ihailemaan sitä, enkä ollut ajoissa vastaanottamassa sitä kepeille. Niinpä se ehti loikata ansana olleelle A:lle. Loppurata meni sitten taas hienosti. Kaiken kaikkiaan kisasta jäi positiivinen fiilis, vaikka se tuon ekan hypyn kiersikin. Tätä rataa voi jo kutsua agilityksi. Se meni sujuvasti, Lilli oli vauhdikas, eikä arkaillut hyppyjä ja mäkin jopa pysyin lopun suorilla sen perässä, mikä on ihme… Lilli ylittää esteet valtavan korkealta. No, se on sikäli ymmärrettävää, koska Lilli ei halua, että tassut osuisi rimohin. Toisin kuin Iitu, jota ei haittaa vaikka vähän koliseekin… Latasin agilityohjelman demoversion koneelle ja kokeilin piirtää sen radan uudelleen. Mittasuhteet nyt on ihan mitä sattuu, kunhan esteet on oikeassa järjestyksessä ja kulmat sinne päin, mutta joltain tuommoiselta se näytti...

Maanantaina oli sitten Iitun harkkapäivä. Tämän kerran teema oli sokea leikkaus eli sokkari. Tehtiin hyppy-putki-hyppy-hyppy-A-pätkää. Putken jälkeen tehtiin sokkari ja putken jälkeisen hypyn jälkeen valssi. Olin ihan varma, että en ehdi tekemään a. sokkaria, koska Iitu ei irtoa putkeen, vaan mun täytyy se sinne viedä ja b. valssia. Mutta mä ehdin tekemään molemmat. Iitu irtosi tosi hienosti ja vaikka olin itse kovaa vauhtia jo ohittamassa putkea, se ei tullut mun jalkoihin vaan meni minne käskettiin. Iitulainen taitaa siis pikku hiljaa oppia… Keppejä otettiin myös ja niillä sillä on kaamee vauhti ja haukku, ja vähän sellainen häslä telaketju-meininki muutenkin. Se menee hienosti, kun olen oikealla puolella, mutta toinen puoli vähän tökkii, emännästä johtuen kaiketi. Taidanpa senkin kanssa harjoitella kujakepeillä tuon “väärän” puolen.

Sitten tiistaihin, jolloin oli Lillin treenit. Niistä sen verran, että Lilli on oppinut hakemaan kepit aina vaan paremmin ja paremmin. Meillä oli kepeille meno aika hankalasta kulmasta, 180 asteen käännöksestä. Lilli haki kepit hyvin, mutta sitten kartturi innoissaan meni kehumaan “hyvä” ja koira lopetti suorituksen kesken. Mun pitäisi oppia pitämään suuni kiinni, eikä möläyttää sitä hyvää, joka kerta vaikka hyvin meneekin. Oli näissä treeneissä murheenkryynikin ja se oli tietty se keinu. Tehtiin nimittäin lopuksi lyhyt radanpätkä, jossa oli keinu ja Lilli aavisti sen jo startissa. Meno ei ollut niin terävää. Keinu mentiin ok, mutta sen jälkeen alkoi haahuilu ja haluttomuus suorittaa yhtään mitään eli paljon on vielä tehtävää. Tuntuu, että joka toisella kerralla keinu menee hyvin ja joka toisella kerralla ei. Ja se nimittäjä tälle huonolle menolle on muut koirat. Kun ollaan kahdestaan hallilla, ei keinun kanssa ole oikeastaan ollut enää ongelmaa. Mutta Lilli ei tykkää, että paikalla on muita koiria kolistelemassa keinua, ja sitten takkuaa. Vaikka tää on tällaista aaltoliikettä, eteenpäin ollaan kuitenkin onneksi menty, kun aattelee missä oltiin vaikkapa vuosi sitten. Mä oon ilmoittanut Lillin kisoihin Vaasaaan ensi lauantaiksi. Siellä ei ole hyppyrataa, vain pelkkä agirata. Mutta mä mietun, pitäiskö tuo kisa jättää nyt suosiolla väliin, koska meillä on tautia...

Lagun treeniryhmissä on ollut kennelyskää liikkeellä ja keskiviikkoiltana alkoi Iitukin yskimään. Sen oireet on onneksi olleet tosi lievät. Se on saanut yskänpuuskia innostuessaan ja rasituksessa, mutta muuten ollut normaali, ahne, iloinen itsensä. En ole ottanut sitä lenkeille mukaan ja sillä on ihan hirveesti energiaa. Voi olla, että sen kanssa täytyy tehdä pieni hihnalenkki. Sekin on melkein vähemmän rasittava vaihtoehto kuin Lillin kiusaaminen. Eilisen iltapäivän jälkeen ei yskänpuuskia ole enää tullut, joten olisko tauti sitten parantumassa. Taisi rokotuksesta olla sen verran apua, että tauti oli näin tosi lievä. Lilli on vielä ollut terve, mutta senkin kanssa tulee nyt karanteenia harkoista, jos se vaikka on saanut tartunnan, muttei vielä oirehdi. Lillikin kyllä on saanut rokotteen ja sen rokote on tuoreempi kuin Iitun, joten voi olla että se säästyy taudilta täysin. Mutta sitä kisajuttua täytyy pohtia, jos se on saanut tartunnan, muttei vielä oirehdi...

Lilli is back :)!!!

Hah, hyvä kun saatiin tähänkin blogiin vaihteeksi toivoa epätoivon tilalle... Lilli on siis entisellään, mutta palataan siihen tarinan loppupuolella... Kesäloma etenee uhkaavasti kohti loppuaan. Viimeinen viikko menossa ja maanantaina työt kutsuu.  Loma on ollut tosi hyvä: hienot säät ja on ollut kunnolla aikaa harrastaa koirien kanssa vähän extraakin...:)

Alkuviikosta on taas ollut molemmilla koirilla ohjatut treenit. Maanantaina oli Iitun vuoro. Tunnin teemana oli takaakierrot. Ne ei tuottaneet Iitulle ongelmia. Tätä ollaan käyty treenaamassa kahdestaan hallilla. Kunhan vain itse olen ajoissa, niin hyvin menee. Tehtiin pieni radan pätkä, jossa mukana oli rengas. Iitu menee renkaan yksittäisesteenä, mutta jos se on osana rataa, niin ohi mennään. Tämä tuotti kaikille ryhmän koirille ongelmia. Renkaan sivuille laitettiin siivekkeitä, rimoja ym. ja aina vain Iitu löysi kohdan mistä pääsi pujahtamaan sivusta. Muutaman kerran piti yrittää, ennen kuin saatiin onnistunut suoritus. Omatoimiesteenä oli keinu. Sen verran helpotettiin, että laitettiin tyyny vaimentamaan alastuloa. Muuten keinu sai keinahtaa koiran painosta. Iitulla ei ole keinun kanssa mitään ongelmaa, eikä se noteerannut mitenkään keinun paluun aiheuttamaa paukahdustakaan. Hyvä Iitu!!!

Viikonloppuna me käytiin Iitun kanssa treenaamassa takaaleikkauksia, kun sitä oli porukka treenannut edellisviikolla meidän poissaollessa. Ne tuottikin takaakiertoa enemmän tuskaa. Iitu ei vielä osaa irrota vaan kääntyy esteiden jälkeen räksyttämään mulle. Aika monta kertaa sai tahkota hyppy-hyppy- putki-yhdistelmää ennen kuin saatiin yks onnistunut takaaleikkaus. Tässäkin varmaan auttaisi, kun olisi avustaja odottamassa namin kanssa putken päässä. Mutta sitäpä ei ollut, joten oli pärjättävä omillamme.

Sitten Lilliin. Sunnuntaina oltiin Lillin kanssa hierojalla. Takapää oli jumissa, varsinkin vasen puoli, mutta se saatiin nyt auki ja parin viikon päästä mennään uudelleen hierontaan. Ei ole kumma, ettei se ole antanut mun venytellä takajalkojaan. Ja nyt kun näen sen venyttelevän itseään, niin tuli mieleen että eipä se ole itsekään juuri venytellyt. Eilisiin harkkoihin menin siis jännittynein mielin: mitä koira tuumaa hypyistä. Jatkuuko kiertely vai oliko hieronnasta apua ja koira on kuten ennenkin. Olin etukäteen suunnitellut, että jatketaan sen kanssa hyppyjä matalilla rimoilla. Halusin kuitenkin nähdä, miten hieronta on vaikuttanut ja hyppyytin Lilliä 30.n rimoilla.  Onneksi, hyppyjen kanssa ei ollut  minkäänlaista ongelmaa. Lilli hyppäsi reippaasti, vauhdikkaasti, ilman epäröintiä. Näyttää siis siltä, että takapään jumi oli syynä tuohon hyppäämättömyyteen. Jos näin on, saan katsoa itseäni peiliin ja hävetä, kun en ole riittävän hyvin kisakaverin lihashuollosta huolehtinut. Tästä eteenpäin huolehdin. Sain riittävän opetuksen siitä. Aika jännä kuitenkin, että jumi vaikutti vain riman ylityksiin. Lilli hyppäsi jumissa ollessaankin renkaan, muurin ja pituuden ihan normisti. Toisaalta, jos Lillillä on ollut hiukankin epävarma olo jostain mistä tahansa syystä, se on aina näkynyt epävarmuutena hypyissä. Lilli on niin omalaatuinen tapaus, että mun täytyy nähdä sen hyppäävän vierailla esteillä kisoissa normaalisti ennen kuin uskon, että ongelmien taustalla oli vain pelkkä jumi. Ensi sunnuntaina olisi epäviralliset kisat Lapualla. Lapuan kenttä on harmiksi vain ihan parkkipaikan vieressä, joten en tiedä uskallanko kisata tuon autopaimenen kanssa ilman vaaraa, että se juoksee auton alle. Täytyy mennä paikalle ja vähän tuumata, mitä tekisi. Jos me vaikka saataisiin liikenteenvalvoja suorituksemme ajaksi :)

Nyt on huomattavasti parempi mieli kuin viikko sitten ja katselin jo kisakalenteriakin. Pietarsaaressa olisi syyskuun alussa kisat, joissa olisi hyppyrata. Taidanpa ilmoittaa Lillin sinne siis. Viimeinen ilmopäivä tais olla ensi sunnuntai. Siinä mielessä nuo Lapuan episket olisi hyvä kisata. Jos ne menee ok, sitten mennään virallisiin...

Rakkautta ja rimakauhua

Harhauttava otsikko... Koira on kyllä rakas, mutta tällä kertaa pääosassa on se rimakauhu. Jos et siis halua lukea alavireistä ja masentavaa tekstiä, voit lopettaa lukemisen tähän. Mua on nimittäin tällä viikolla harmittanut niin, ettei sen määrää voi edes kuvata…. Ja kuinka mä odotinkaan näitä kahta viikonloppua ja ensimmäisiä virallisia kisojamme. Oli niin kiva aloittaa vihdoin ja viimein kisaaminen. Joo, Lapuan kisat meni miten meni ja Vaasan kisojen osallistumisen olen perunut. Lillin rimakauhu on palannut. En mä lähde Vaasaan sen kanssa hyppyjä kiertelemään.

Sunnuntaisten Lapuan kisojen jälkeen päätin osallistua Lillin kanssa maanantaina epiksiin Vaasassa. Ajattelin, että Lilli oudoksui Lapualla vieraita esteitä ja ulkonaoloa, ja sen takia kiersi hypyt. No, nuo epikset oli niin syvältä. Ei olisi kannattanut Vaasaan asti ajella. Ensiksikin päätin, että kisataan 1-luokan rata. Kunpa olisin tiennyt, miten kauhea se oli, niin olisin ilmoittanut meidät mölliradalle, joka oli ihan ok. Ykkösluokan rata oli vaikea, ei todellakaan mikään ykkösluokan rata. Ja Lilli, huokaus, kieltäytyi aloitushypystä. Meni sen toisella yrittämällä, mutta kaikki radan hypyt se joko ohitti tai hyppäsi erittäin vastentahtoisesti. Radalla ei onnistunut niin mikään, paitsi kontaktit.

Tiistaina meillä oli treenipäivä. Sama kiertely jatkui sielläkin. Joka toisen hypyn Lilli hyppäsi ihan normaalisti ja joka toisen se kiersi. Keskiviikkona oli sitten epikset omalla hallilla. Ilmoitin Lillin vain lisästarttilaisena mölliradalle. Kiertely jatkui edelleen. Aloitushyppy meni vasta kolmannella yrittämällä ja radalla Lilli kiersi kaksi hyppyä. Muuten se kyllä meni radan oikein mallikkaasti.

Ensin  pohdin sitä mahdollisuutta, että Lilliin sattuu hyppääminen ja se kiertää hypyt sen vuoksi. Toisaalta se kuitenkin hyppää renkaan, pituuden ja muurin ilman minkäänlaista epäröintiä, joten syynä ei ole kipu vaan rimat. Mä rupesin jo pohtimaan, että jos sillä on näössä vikaa eikä se hahmota rimoja kunnolla. Mutta ei sen käyttäytyminen muuten näytä yhtään siltä, että se ei kunnolla näkisi. Neiti bongaa olemattomat tikutkin maasta ja tuo niitä keppeinä heitettäväksi.

Lillillä on siis rimakauhu. Vaiva, joka sillä oli aivan agilityaikojen alussa, on palannut. Mä päätin, että aloitetaan hyppyjen treenaaminen sen kanssa ihan alusta. Aloitetaan yhdestä hypystä, sitten lisätään määrää, rimat matalalla ja ruhtinaallinen palkka. Toivottavasti saadaan tällä konstilla tuloksia. Porukkatreeneissä täytyy varmaan laskea rimat niin matalalle kuin saa, että ei tarvi siellä ruveta kiertelemään. Lillin kanssa olisi muuten niin kiva harrastaa, kun se selvästi muuten lajista tykkää ja innostuu. Ja olisi ollut niin kiva kisatakin. Iitu ei ole kisavalmis vielä aikoihin. Mietin sitäkin, että jos pitäisi yhden kurssin mittaisen tauon Lillin kanssa, jos se nälkä radalle kasvaisi sitä kautta. Katotaan ja tuumataan mitä tässä nyt tehdään. Sunnuntaina mennään sen kanssa hierojalle. Hyvä se on kumminkin tarkistaa sekin puoli. Edellisestä kerrasta on jo luvattoman kauan.

Jep, tämmöistä tällä kertaa. Toivottavasti seuraavassa päivityksessä olisi positiivisempaa kerrottavaa. Onneksi tuosta koirasta muuten mitattiin mini. Medi-esteitä en olisi saanut sitä koskaan menemään...

Meni päin honkia

Eli ekat viralliset kisat sitten korkattu... Tässä tulee kisasta lyhyt raportti. Etukäteen pohdin sitä, miten Lilli suhtautuu vieraisiin esteisiin ja ulkona kisaamiseen pitkän tauon jälkeen. Juu, koira oli ulapalla ja niin taisi olla ohjaajakin. Lilli oli heti lähdössä outo. Lähistöllä joku vingutti vinkulelua, joka vei kaiken Lillin huomion. Vielä hetkeä ennen oli leikitty lähtöpaikan lähellä ja kaikki oli ok. Startissa Lilli kiersi ekan hypyn. Tää on se, mitä se ennen teki, kun tunsi olonsa epävarmaksi. Reagoiko sitten tosiaan outoihin esteisiin, emännän jännitykseen, vai mihin. Who knows... Vaikka en mä mielestäni edes kovin paljoa jännittänyt. Tämän päiväisen esityksen jälkeen jännitän seuraavaa kertaa varmaan paljon enemmän. Esitys oli niin limbo kuin ikinä olla voi...

Itseäni saan ruoskia siitä, että luovutin itse heti tuon ekan hypyn ohituksen jälkeen. Loppu olisi kuitenkin ollut mahdollista mennä puhtaasti ja saada tulokseksi viitonen. Hylly tuli nimittäin aloitushyppyä seuranneesta putkesta, jonka Lilli meni väärästä päästä. En kunnolla ohjannut. Ei starttikaan mennyt ihan niin kuin suunnittelin. Lilli varasti aavistuksen ja meni pasmat siinäkin vähän sekaisin. Ja mun olis pitänyt huolehtia kunnolla, että se hyppää sen ekan hypyn eikä ohita.... Välillä Lilli meni ihan hienosti. Sitten se oli yhtäkkiä ajatuksissaan ihan muualla, katseli kentän laidoille aivan kuin olisi etsinyt jotain ja ohitteli hyppyjä. Se ei ollut yhtään kuulolla eikä mun kanssa samalla aaltopituudella. Mahtoiko häiritä Iitun haukkuminen häkistään. Se kuului ihan selvästi radalle. Voi olla... Mutta Lilli ei ollut tänään lainkaan oma itsensä. Itselleni olen tosi vihainen siitä, että alistuin koiran poissaolevaan käytökseen. Olin heti lyöty, kun olis pitänyt tsempata. Prrr....

Tästä huonommin ei uran aloitus olisi siis enää voinut mennä. Harmi, koska rata oli ihan kiva ja suoritettavissa oleva. Huomenna olisi Vaasassa epäviralliset kisat. Jätän Iitun huomisen harkkavuoron väliin ja lähden Lillin kanssa Vaasaan totuttelemaan uusiin esteisiin ja uuteen ympäristöön. Jospa ensi sunnuntain kisa menisi sitten siltä osin paremmin. Mut nokka pystyyn ja kohti uusia haasteita. Tästä on todellakin suunta vain ylöspäin...

Kep-kep-kep...

Eli seuraa treenipäivitystä tämän viikon harkoista. Pääteemana on ollut, tadaa, kepit.

Mutta aloitetaan ensin Iitulaisesta. Maanantaina oli tosiaan Iitun treenivuoro. Tällä kertaa suoritettiin peräti 12 esteen rata, ensin kahdessa pätkässä ja lopuksi kokonaan. Etukäteen aattelin, että ei tuu mitään ja vähän sössimiseksi se sitten loppujen lopuksi menikin. Ensiksikin Iitu nimittäin ottaa muista koirista ihan mahdottomat kierrokset. Se haukkuu kaikelle mikä radalla liikkuu. Oon yrittänyt tokoilla sen kanssa vuoroa odottaessa, mutta ei se tahdo malttaa, kun radalla tapahtuu niin kiinnostavaa. Nyt mulla oli häkki mukana ja jos se ei keskittynyt muhun ja alkoi räyhäämään, pistin sen sinne jäähylle. Lopputunnista se oli hieman rauhallisempi, ehkäpä osas yhdistää jäähyn ja käytöksensä välisen yhteyden.
Toisekseen Iitu kuumenee mun juoksemisesta. Se haukkuu kaiken aikaa ja vaikka oon ajoissa liikenteessä sekä käskytän ajoissa, se pyörii mun ympärillä ja haukkuu mulle. Itse asiassa mun täytyy melkein karjua sille komennot, että se kuulis ne haukkumiseltaan. Huoh, ehkäpä se siitä rauhoittuu, kun ikää tulee lisää ja se rupeaa enemmän tajuamaan, mikä agilityssä on pointti. Täytyy käydä joku päivä sen kanssa kahdestaan ja tehdä se sama rata uudelleen. Mutta intoa tosiaan piisaa ja mikään sitä ei ahdista, viis vaikka rimatkin kolisee, Iitun menoa ne ei haittaa.

Eilisaamuna käytiin Lillin kanssa treenaamassa keppejä. Meillä on ongelma nimeltä keppien “väärä” puoli. Olen jättänyt sen opettamisen vähemmälle, koska olen oman koordinaationi kanssa niin hukassa. Lilli eitosiaan tajua, että se voi pujotella, vaikka olen toisella puolella. Edelliset treenaajat oli käyttäneet kujakeppejä ja ne oli siinä keskellä hallia. Siitä sainkin idean kokeilla niillä. Laitoin kepit vain parin sentin verran siksakille, eikä montaa toistoa ei tarvittu, kun Lilli hoksas idean. Sitten kokeiltiin normikepeillä ja niilläkin onnistui useamman kerran. Lopetettiin onnistuneeseen suoritukseen ja hirveisiin pallobileiisiin se "väärän" puolen hinkkaaminen.

Erilaiset sisäänmenokulmat oli toinen juttu, mitä treenattiin. Siinäkin Lilli on kehittynyt, mutta edelleen se on ajoittain epävarma sisäänmenovälistä: eli aloittaa kepin väärältä puolelta. Ja mä en oikein tiedä, mitä sen kanssa tekisi, koska tuo virhe ei toistu johdonmukaisesti. Pahin on, kun lähestytään suoraan keppejä. Silloin lähes aina se yrittää väärältä puolelta ensin. Taitaa tarvita vaan treeniä, treeniä ja treeniä… Lilli on suht’ varma kuitenkin. Kun sen saa aloittamaan oikein, se yleensä menee ne loppuun asti, vaikka vauhti ei päätä huimaa. Kokeilin vedättämistäkin. Aika hyvin se sieti sen, vaikka juoksin pari rimanväliä edellä. Pysyi kepeillä ja vauhtia tuli ehkä hitusen lisää. No, ehkäpä se kunnon vauhtikin sieltä joskus tulee. Tällä hetkellä mennään kävelyvauhdilla…

Illalla meillä oli sitten ohjatut treenit. Olin toivonut 1-luokan kisarataa tuota omaa kisastarttia ajatellen. Rakennettiin toissaperjantain iltakisojen A-rata. Vähän jouduttiin soveltamaan, kun halli oli hiukan liian kapea, mutta aika hyvin se saatiin tehtyä. Ekalla pätkällä meidän kompastuskiveksi muodostui puomin jälkeinen hyppy-putki-hyppy-osio. Puomin jälkeen käännyttiin loivasti vasemmalle hypylle, siitä suoraan putkeen, josta takaisin päin toiselle hypylle. Vaikea selittää, pitäis saada piirtää. No, Lilli sinkosi sen hypyn jälkeen sille toiselle oikealle suuntautuvalle hypylle ja siitä putkeen. Vartalon käyttö, Anne. Juu-u, pitäis muistaa se yläkropan käyttö. Mulle on vaan jäänyt mieleen se vaihe, kun Lilli tahtoi kieltäytyä putkista ja aloin ohjaamaan sitä sinne molemmilla käsillä. Tässä tapauksessa molempien käsien käyttö käänsi mun vartaloa väärään suuntaan. Kun käytin yhtä kättä, käännyin itsekin oikeaan suuntaan eli tuokin kohta saatiin lopuksi menemään oikein.

Lopuksi tehtiin koko rata, joka meni muuten hyvin. Paitsi kepeiltä olisi tullut kymppi ja loppusuoran viimeiseltä esteeltä hylly, kun olin jo niin maitohapoilla, että käskytys ei ollut riittävä. Mutta kaiken kaikkiaan kyllä tää mulle kenraalista kelpaa. Ei muuta kuin odottelemaan sunnuntaita. Mulle tuli illalla mieleen, että Lilli ei ole koskaan mennyt muita kuin Lagun esteitä. Saas nähdä, mitä se tykkää vieraannäköisistä jutuista radalla. Eikä me olla treenattu tahi kisattu ulkona vuoteen eli sekin on aika jännittävää. Mutta ainakin vielä tässä vaiheessa jännittää kivalla tavalla. Sunnuntaiaamuna voi olla ilmassa jo paniikin tuntua. Mutta vihdoin: meidän eka virallinen startti, ja se on aika kivaa se…

Mökkielämää ja erkkarikuulumisia

Kesäloman toinen viikko pyörähti käyntiin. Ensimmäinen viikko tuli vietettyä Ikaalisissa vuokramökillä. Mukava reissu oli, varsinkin kun säät suosivat, mutta oli kyllä mukava tulla kotiinkin. Pääsi nukkumaan omaan sänkyyn ja sai juoda aamukahvin sanomalehteä lukien. On ne rutiinit vaan tärkeitä…:)

Mökki oli aika ihanteellisella paikalla. Naapurit olivat näköetäisyydellä, mutteivät kuitenkaan niin lähellä, että olisivat koiria liikaa houkuttaneet. Ainut mikä harmitti, oli mökiltä rantaan menevät rappuset, joissa askelmat olivat tosi harvassa. Koirat mennä viuhtoivat rappuja ylös alas ja mulla oli koko ajan pieni pelko siitä, että jomman kumman tassu luiskahtaa askelman väliin ja tulee kipeetä. Kumpikin koira sai kertaalleen liukastettua tassunsa, mutta ymmärsivät onneksi sen jälkeen varoa ja vaurioilta vältyttiin.

Iitu oli kova kahlaamaan järvessä. Uimaan sitä ei saanut, mutta aina kun joku oli järvessä tai edes lähelläkään sitä, se oli vatsaansa myöten vedessä. Syvemmälle se ei kuitenkaan mennyt. Lillin maksimisyvyys oli ranteita myöten. Siinä se seisoi ja haukkui. Kepin perässä erehtyi kahlaamaan hiukka syvemmällekin. Toki kannoin sen sitten muutaman kerran vieläkin syvemmälle vilvoittelemaan.

Mökki rannalta päin katsottuna

Etupihalta kuvattuna

Näköala terassilta järvelle

Taivas hetki ennen ukkosta

Tytöt poseeraa 

Koirien normiuimareissut: Iitu kahlaa veteen ja Lilli tyytyy huutamaan melkein rannassa :)

Kotimatka tehtiin Lillin kanssa Tampereen kautta, jossa oli shelttien erikoisnäyttely. Sää oli ihan passeli, ei liian kuuma, puolipilvinen ja tuulahteli mukavasti. Koiria oli ilmoitettu näyttelyyn tosi paljon, lähes 200. Avoimen luokan nartuissakin oli 25 osanottajaa. Ja muuten olisi Lillilläkin mennyt hyvin, mutta se häntä!!!! Se oli jo “verryttelyssä” ihan tötteröllä. Nypin sitä alas ja murahtelin. Viikko poissa ihmisten ja koirien ilmoilta taisi saada Lillin vireystilan aivan ennätysmäisiin mittoihin. Häntä oli nimittäin ihan hirveä, pystykorvakippurahäntä. Muuten arvostelu oli hyvä ja tuomarikin harmitteli. Sanoi mulle, että “Watch the tail”. No joo, kyllähän mä sen näin. Kun olis tajunnut hokea Lillille, että leikataan kynnet, olisi häntä ehkä hiukan laskenut. Olisi nimittäin riittänyt, että se häntä olisi pysynyt alhaalla yksilöliikkeissä. Tuomari ei lainkaan liikuttanut kaikkia koiria yhtä aikaa. Myös seisotus tapahtui kahteen otteeseen pöydällä, eikä lainkaan maassa. Tuomari jakoi reilulla kädellä pinkkiä. Lillille napsahti EH, ja tähän oli syynä häntä. Murrr…… Lilli oli sen häntänsä kanssa liikkeessä kamalan näköinen eli ihan oikeutettu arvosana. Olis melkein meikäläistäkin hävettänyt ottaa pinkkiä nauhaa vastaan.

Lillin arvostelu, tuomarina Geoff Duffield Iso-Britannia:
4 years old sable. Nicely presented in good coat & condition. Sweet eyes & expression. Stop breaks a little low. Very alert & sound in temperament. Rather straight in shoulder. Very good length in back & topline. Good bend of stifle. Unfortunately flies her tail on the move, which makes her look unbalanced.

Muutenhan tuo arvostelu on tosiaan hyvä. Sydäntä lämmittää tuo nicely presented, koska olen itsekin sitä mieltä, että sain Lillin seisomaan pöydällä tosi ryhdikkäästi. Mulla on siihen supi-supi-konsti :)

Mun ja Lillin kisastartti lähenee ja tää viikko taitaa mennä sitten agilitya treenatessa. Aamulla käväistiin hallilla. Otettiin keinua ja keppejä. Keinu oli bueno, ihanaa. Lilli meni sen viisi kertaa. Pikkasen himmasin kädellä keinun liikettä ja vaimensin paukahdusta mennen tullen. Lilli oli tosi reipas, ei mitään paniikkia eikä suunnistamista ovea kohti. Heitin pallon niin kauas keinusta, että paukahdus ei hänen armoaan enää häirinnyt. Hienoa, hienoa…. Keppien sisäänmeno menee välillä tosi hyvin, välillä ihan puihin. Jos ohjaan vasemmalta puolelta, Lilli on ihan hukassa. Se ei tajua, että mä voin olla sillä puolella. Treenaamisen puutetta, oma vika, tiedän… Koitin laittaa keppien alkuun kaaren. Hah, Lilli kieltäytyi menemästä koko keppejä. Mä arvasin sen. Se ei voi sietää minkäänlaisia pakotteita. Täytyy siis treenata ilman. Huomenaamulla lisää keppitreeniä siis tiedossa. Voi olla, ettei tuo “väärä” puoli tuu valmiiksi kisoihin mennessä. Täytyy vaan ohjata oikealta puolelta, oli rata mikä hyvänsä. Ihan luottavaisin mielin menen kisoihin. Silloin kun Lillillä on normaaliviretila, se on aika estevarma. Se ei yleensä ammu esim. putkeen. Kepit on se meidän suurin kompastuskivi, josta vitosia saattaa tipahdella reilustikin. mutta katotaan, kuinka sunnuntaina käy..

Kisakuumetta

Pitäisköhän päivittää viikon agilitykuulumiset. Päivät laukkaa niin äkkiä, ettei meinaa pysyä perässä... Mutta koitetaan muistella.

Maanantaina oli Iitun treenivuoro. Teemana oli irtoaminen ja omatoimiesteenä muuri. Iitu kuumuu ihan mielettömästi muiden koirien ollessa suoritusvuorossa. Esimakua siitä saatiin jo viime kerralla, mutta nyt se oli ihan omaa luokkaansa. Omatoimiestettä ei saatu treenattua ollenkaan, koska Iitu päätti, että hän haluaa juoksemaan sinne missä muutkin ja pötki suoritusvuorossa olevan kaverin perään. Lopuksi oli vietävä koira ulos jäähylle, ettei pilata muiden suoritusta. Arrgggh. Olis niin kiva treenata keppejä vuoroa odotellessaan, mutta tällä menolla se ei onnistu. Ellei rupea pikkuhiljaa menemään jakeluun, että joutuu aina jäähylle, ellei lopeta...

Sitten siihen irtoamiseen. Ensin oli hyppy + putki, sitten kaksi hyppyä + putki ja lopuksi kolme hyppyä + putki. Kyllähän Iitu irtos, kun tiesi että putken päässä odottaa herkku. Toinen pätkä oli hiukan vaativampi, mukana oli kepit. Iitu mennä tohottaa 110 lasissa. Sillä on niin hirvee into ja halu, että ei malta keskittyä tekemiseensä. Intoa on tällä hetkellä paljon enemmän kuin taitoa :) Kepit se menee hirveellä vauhdilla ja äänellä käsiavun kanssa, ja vauhti on muutenkin kaamea. Toistan itseäni, mutta tulen olemaan lirissä tuon koiran kanssa...

No sitten Lillin vuoro. Kas vain, senkin kanssa treenattiin irtoamista. Ei meinannut Lilli ensin muistaa, että mikäs tää juttu on, mutta muutaman toiston ja pallon mukaanoton jälkeen rupes sujumaan. Harjoiteltiin irtoamista myös sivuttaissuunnassa niin, että lopuksi koiran ja ohjaajan väliin jäi este. Onks se nyt sitten sitä leijeröintiä vai, kun ei tunne kaikkia termejä. No kuitenkin, se meni tosi hienosti. Etäisyys ei ollut ongelma, vaikka olin ihan varma, että Lillihän ei oikein hyppää. Mut hyppäs se vaan. Ja into oli entisellään. Se ei muistanut onneksi edelliskertaista keinuepisodia...

Me ollaan Lillin kanssa siinä vaiheessa, että kisakuume kohoaa. Hyppyratoja olis tarkoitus kisata ensin niin kauan kunnes keinun kanssa alkaa tulla varmuutta. Tuolla kisa-ajatuksella kävin sitten tänään mittauttamassa Lillin. Vaikka monet on mulle sanoneet, että Lilli on mini, olen itse ollut vakuuttunut siitä että se on medi. Turhaa olen sitäkin asiaa vatvonut. Olis pitänyt mittauttaa se jo ajat sitten, niin olisi päässyt siitäkin ongelmasta.  Lagun kisoissa Lilli mitattiin kahden tuomarin toimesta miniksi. Huh, ei tartte noita medi-rimoja murehtia ja opetella, vaan saadaan keskittyä muiden juttujen kehittämiseen... Kuten keppien... Niiden tehotreeni alkaa nyt, kun  jäin vihdoin viimein kesälomalle. ja tuon mittaustuloksen innoittamana sitten ilmoitin Lillin ekoihin virallisiin kisoihin, Vaasan kisojen hyppyradalle 15.8. Lapuallakin olis kisat viikkoa aikaisemmin, mutta mun pitäis saada korvienväli kuntoon ennen sitä :) Katotaan nyt, ilmoittautumisaikaa on jäljellä, mutta en lupaa mitään....

Ai niin, meinas unohtua tärkeä uutinen. Olen osallistunut shetlanninlammaskoirayhdistyksen kalenterikisaan. ja niinpä kävi, että tyttöjen kuva pääsi ensi vuoden seinäkalenteriin syksyisellä aiheella. Kiva kiva... Ei paljasteta kuvaa kuitenkaan vielä.

Ahneella on p''''inen loppu

Eikös sananlasku näin sano… Tässä tapauksessa ahneella tarkoitan itseäni ja keinuharjoittelua. Meillä oli nimittäin Lillin kanssa eilen agiharkat. Ohjaajat vaihtuivat ja ekan kerran kunniaksi meillä oli 18 esteen rata, jossa oli lähes kaikki esteet, jotta ohjaajat näkevät vähän taitotasoamme. Radalla oli myös keinu. Viimeksihän Lilli meni sen ilman hihnaa, vaikka se ei ajatuksesta hirveästi tykännytkään. Ajattelin, että kokeillaan nytkin. Kotikeinun se menee jo tuosta vaan. Tyyny laitettiin vaimentamaan keinun takaisintulopaukahdusta, eikä se yhtään paukahtanutkaan. Lilli meni keinun vapaaehtoisesti ilman maanitteluja pelkällä keinu-komennolla, mutta vaikka sen tosi reippaasti menikin, otti Lilli sitten hatkat kentältä ja suunnisti kohti ulko-ovea ja sain maanitella sitä aikani ennen kuin se tuli takaisin. Loppuradan se meni ihan hyvin ja kun rata uusittiin, nyt ilman keinua, se suoritti senkin ihan innokkaasti. Mutta keinu…. se ei oo ollenkaan varma, ei ollenkaan, ei sinne päinkään. Olis pitäny tajuta jo silloin kun edellinen koira oli radalla, ettei Lillin kannata keinua mennä. Se hätkähti nimittäin aika voimakkaasti, kun keinu paukahti ja sitä reaktiota mun olis pitänyt kunnioittaa. Mutta kun akka ei tajua, niin ei tajua, vaan ahnehtii….  No onneksi ihan kaiken muun Lilli suoritti innokkaasti, kunhan ensin tuli radalle takaisin. Radalla oli mm. kohta, jossa putki meni A:n alta ollen sopivasti tyrkyllä. Ensin mentiin putki ja takaisin tullessa A. Lilli meni tosi upeasti oikeat esteet. Muutenkin se oli tosi hyvin kuulolla ja oli ihana. On se nyt pakko munkin uskoa, että keinu jätetään hallissa rauhaan toistaiseksi. Koitetaan ensin häivyttää paukkupelkoa. Mulle tuli mieleen, kun on olemassa paukku-CD:tä koirille, että olisko pöhkö ajatus nauhoittaa sitä keinun paukahdusta ja soittaa sitä kotona Lillille. Vai meniskö vaan kylvämään sitä sydäntä keinun juurelle ja paukuttelemaan. Kun tietäis mitä tekis… Toivottavasti en saanut Lillin mieleen juurrutettua mitään pelkoa hallia kohtaan. Toivottavasti seuraavalla kerralla treeneissä ei oo keinua, ettei kukaan muukaan siellä sitä paukuttele.

Tällä viikolla alkoi sitten Iitulaisenkin agilityharkat. Se treenikerta oli oikein positiivinen kokemus. Saatiin kurssiohjelma paperilla ja joka kerralle on oma teemansa sekä omatoimieste treenattavaksi. Nyt ekalla kerralla oli vuorossa valssi. Tehtiin kahden hypyn, putken ja hypyn sarjaa kumpaankin suuntaan. Ensin oli valssi ennen putkea ja toisin päin putken jälkeen. Iitu on ihan törkeän nopea. Vaikka kutsuin sitä toisen hypyn kohdalta, hädin tuskin ehdin valssaamaan sen hypyn jälkeen. Sama juttu toisin päin. Iitu tulee mielettömän nopeasti putken läpi; pinkoa sain ihan täysillä. Mä tulen olemaan vaikeuksissa tuon koiran kanssa. Se on hirveän paljon nopeampi kuin Lilli ja ennakkoluuloton. Ja se on äänessä koko ajan: tää on mun rata eikä kenenkään muun, se sanoo...:) Omatoimiesteenä oli puomi, jonka Iitu menee vielä hihnassa. Puolivälissä iskee Iitulle aina pienoinen pupu pöksyyn, mutta alastulo tullaan sitten melkoisella vauhdilla. Iitu kyllä tietää, missä kohdassa herkkua saa….

Toisena omatoimiesteenä oli kepit, jotka Iitu menee nopealla vauhdilla kovan haukun säestämänä. Iitun kanssa kaaret olis varmaan kova sana. Lillin kanssa kaaria ei voi käyttää. Se kun ei voi sietää minkäänlaisia pakotteita. Iitu tuskin olis niistä moksiskaan. Iitun vauhti on kepeilläkin ihan eri planeetalta kuin Lillin, joka lönköttelee kepit melkein kävelyvauhdilla kaikessa rauhassa, ettei mikään osa siitä vain koske, hyi yök, keppeihin. Iitu taas on semmoinen roiskuu, kun rapataan-tyyppi...:) Oikein hyvä fiilis jäi neidin asenteesta ja suorittamisesta.  Tästä on kiva jatkaa. Kunpa mäkin olisin nopeampi, mutta minkäs teet, kun ei ole pikajuoksijan geenejä suotu ja tyyppinä on enemmänkin norsu kuin gaselli. Hah......

Jatketaan siitä, mihin jäätiin....

edellisessä päivityksessä eli päivitystä keskiviikkoisista agitreeneistä. Olikin mukavat treenit. Kiva päättää tämä harjoitusjakso positiivisissa tunnelmissa ja aloittaa seuraava ensi viikolla. Ja ensi viikolla harkataan siis Iitunkin kanssa. Taitaa emännänkin kunto nousta kohisten, kun saa kahtena iltana reippailla kunnolla.

Mutta siis eiliseen. Lillihän on ollut kahtena edellisenä kertana ihan outo. Se on tehnyt mitä lystää, eikä oo piitannut mun ohjauksesta tuon taivaallista. Tänään se oli oma entinen itsensä, huh. Taisi ne Iitun juoksut sekoittaa Lillin päätä ja nyt kun juoksut on ohi, on Lillinkin pää kirkastunut.

Niin, niistä harkoista… Tehtiin 3-luokan rataa kahdessa osassa. Lillillä ei ollut mikään supervaihde päällä vaan se lönkötteli meikäläiselle sopivaa vauhtia. Ja mun ohjauskin oli täsmällistä ja pysyin jopa koiran edellä, enkä sotkeutunut kuvioissani. Mun ongelma on se, että silloin kun Lillillä on 110% lasissa, se on liian nopea mulle. Ja kun teen kaikkeni pysyäkseni sen vauhdissa, mun energia ja kaikki keskittyminen menee siihen mukana pysymiseen, mikä taas hajottaa mun ohjauksen ihan tyystin eikä mikään onnistu. Nyt kun vauhti oli sopiva, olin tyytyväinen omaankin suoritukseeni. Toki parannettavaakin löytyi, kuten kepeille vienti, jossa olin myöhässä ja Lilli takkus. Mutta kun otin ohjaajamme neuvoista onkeeni, ja riittävän ajoissa aloin antamaan kepit-komentoa, toinen kerta meni oikein hyvin.

Radalla oli myös keinu ja ekalla kerralla päätin, että Lilli saa sen nyt mennä. Ja Lillihän menikin vapaaehtoisesti, ilman hihnaa. Hallissa se ei ole koskaan ilman hihnaa suostunut keinua menemään, paitsi vahingossa, kun luuli kerran keinua ilmeisesti puomiksi. Tänä muutos on täysin kotitreenien ansiota. No, Lilli meni keinun ja sitten mokasin mä. Mun olis pitänyt muistaa, ottaa keinua vastaan kädellä, ettei se paukahda kovalla äänellä takaisin, mutten tyhmä mä sitä tehnyt. Keinu paukahti ja Lilli paineli tiehensä ja oli sen jälkeen vähän sen näköinen, että vieläkö tuolle joutuu menemään. Toista kertaa ei sitten yritetty ja vinkupallon avulla loput radat mentiin taas innolla.

Lilli pelkäsin aikaisemmin sekä keinun liikettä että paukahdusta. Kotitreenien ansiosta liikettä se ei enää pelkää, mutta paukahdus kauhistuttaa edelleen. Meidän oma keinu kun ei pidä pehmeällä nurmella ääntä. No nyt mulla on sellainen suunnitelma, että keitän sydäntä ja mennään keinun luo hengailemaan. Mä kylvän maahan sydäntä ja paukuttelen keinua. Jos sitä ääntä sais Lillin mielestä vähemmän pelottavaksi. Toisaalta kisoissa ollaan jo kaukana keinusta, kun se paukahtaa takasin, eikä ulkona ääni tunnu niin voimakkaalta kuin sisällä hallissa. Pitäisikin päästä myös ulos keinua kokeilemaan.

Sitten, kun mun lona alkaa, aloitan Lillin kanssa hyppyharkat. Treenataan hyppyjä eri korkuisilla rimoilla ja koitetaan saada varmuutta medikorkeiden hyppyjen suorittamiseen. Niillä Lilli tahtoo varmistella edelleen. Ensin tosin ajattelin käydä mittauttamassa sen. Rajoilla sen kanssa kumminkin mennään. Toivois niin, että se on mini, mutta tuossa upeassa turkissa, mikä sillä nyt on, turkki tekee ainakin sentin lisää korkeutta. Kun olis tajunnut, olis käynyt mittauttamassa sen talvella, kun se oli naku… Mutta ku ei tajunnut :/

Hyvin menneiden harjoitusten jälkeen rupes se kisaintokin sieltä nostamaan päätään. Loppukesällä ja syksyllä olisi kisoja aika montakin tiedossa: Lapualla, Vaasassa ja toisaalta vois lähteä Hämeeseen kyläilemään ja kisata samalla. Katotaan, katotaan. En mä sitä lisenssiä vielä ostanut, mutta harkinnassa on…

Vihdoinkin...

Pari pientä agilityyn liittyvää juttua piti tulla kirjoittamaan. Ja pelkkää hyvää tällä kertaa...:) Lillin kanssa ollaan tosissaan tehty töitä koko kesä keinu-projektin kanssa omalla takapihalla. Lilli onkin reipastunut paljon. Keinu on jo menty ilman hihnaa ja vapaaehtoisesti. Toissa päivänä tapahtui läpimurto….!!! Mulla on keinu yleensä kumolleen käännettynä, ettei koirat (tai lähinnä Iitu) mene sille itsekseen ja loukkaa itseään. Toissa iltana nostin keinua ylös, kun aattelin koirien kanssa hieman treenata. Lilli ilmestyi yhtäkkiä viereen häntä tötteröllä innokkaana ja odotti vieressä, koska pääsisi keinulle. Siis se todella HALUSI mennä keinun ilman minkäänlaista pyyntöä minulta ja näytti jopa olevan innoissaan. Nyt alan ensimmäisen kerran itsekin uskoa siihen, että keinu vielä selätetään. Tosin, Lillin pitää vielä selättää seuran kovaa ääntä pitävä kiikku, mutta tämä oli siltikin iso iso harppaus eteenpäin. Jippiii!!! Enpä olisi tätä päivää todeksi uskonut… Kunpa nyt kova työ palkittaisiin... Seuraava urakka on medi-korkeat rimat. Sen asian kimppuun käydään toden teolla sitten kun mun loma alkaa.

Eilen oltiin Iitun kanssa hallittavuustestissä, koska mölliryhmässä olisi tarkoitus aloittaa agilitytreenit viikon päästä. Iitu on kuuliainen koira, joka pitää hyvin kontaktia. Ihan luottavaisin mielin siis testiin menin, varmuuden vuoksi jauhemaksapihvin voimalla. Ainut mitä hieman pelkäsin, on paikalla olo. Sitä ei olla kovin pitkällä matkalla koskaan treenattu. Ja se hieman tuottikin ongelmia. Kun käänsin Iitulle selän ja lähdin kävelemään pois päin, se pinkoi perääni. Lopuksi päätin poistua peruuttamalla ja kun katsekontakti pysyi, pysyi koirakin paikoillaan. Kokeen jälkeen rupesin miettimään, pitäisikö Iitun kanssa ruveta aikuisten oikeasti treenaamaan tokoa. Se nimittäin seurasi tosi hienosti L-kirjaimen muotoisen pätkän, johon sisältyi juoksupätkä ja pysähtyminen. Se pysyi oikealla kohdalla ja piti hienosti katsekontaktia, vaikkei me kevät-talvella olleen ykkös-kurssin jälkeen olla juurikaan edes treenattu seuraamista. Iitu on myös lenkillä ruvennut tarjoamaan seuraamista ihan oma-aloitteisesti. Hauska pieni, kun se yhtäkkiä ilmestyy jalan viereen kävelemään meikäläistä tapittaen… Itse asiassa se seuraa paremmin kuin Lilli ja Lillin kanssa on sentään tokoa jonkin verran harjoiteltukin. Iitua ei hallissa muutenkaan muut koirat kiinnostaneet. Se näki vain mut (tai mun jauhemaksapihvit, vaikka mä haluaisinkin uskoa, että vain mut, heh…).

Picasaan muuten päivittelin uusia kesäkuvia. Linkki tuolla sivussa...

Porin näyttelyterveisiä

Lillin kanssa teimme tänään visiitin Poriin ja KV-näyttelyyn. Herätys oli aikainen ja heräsinkin umpiunesta. Olin ihan pihalla, että a. miksi herätys on vapaapäivänä näin aikaisin ja b. missä on Iitu (oli hoidossa äidillä)… Meinasin jo kääntää kylkeä ja jatkaa unia, kun muistin, onneksi, että näyttelyynhän tässä piti lähteä. Ensin auton nokka kohti Jalasjärveä, josta haettiin kyytiin Tanja ja Ilmi-sheltti. Luvattiin lämmintä helteistä päivää. Sheltti-kehäpä olikin hallissa, joka onneksi oli viileä helteiseen ulkoilmaan verrattuna. Etukäteen vähän harmitti moinen järjestely, mutta loppujen lopuksi näin oli hyvä. Ei ollut liian kuuma itsellä, eikä koiralla.

Shelttejä oli ilmoitettu 89. Avoimen luokan narttujakin oli 14. Lillin käytöksestä huomasi, että hallinäyttelyssä ei olla oltu kahteen vuoteen. Käytös oli vähän levotonta ja naapurikehän aploditkin kirvoitti siltä haukut, juuri kun oltiin kehässä juoksemassa. Häntä ei kovasti noussut tänään ja pöydällä olokin sujui hienosti. Tosin päätä väänneltiin ja hampaiden katsomisen jälkeen väänneltiin uudelleen. Siinä vaiheessa Lilli osoitti hermostumisen merkkejä, mutta ei onneksi väistellyt. Lilli on siitä jännä, että vaikka se joskus vieraita ihmisiä arastelee, se ei ole ikinä näyttelyssä väistänyt tuomaria, vaan seisoo tyynenä paikoillaan. Kerran Kokkolassa oli espanjalainen miestuomari: tummatukkainen, partainen ja vielä kaiken kukkuraksi isot aurinkolasit päässä. Olin ihan varma, että nyt käy kalpaten. Mutta mitä vielä, Lilli taisi tuomaria pöydällä jopa nuolaista.  Lilli taitaa tykätä etelä-eurooppalaisista miehistä...:)

Niin, tämänpäiväinen tuomari sanoi tykkäävänsä Lillin päästä ja ilmeestä. Erinomaiseksi arvioitiin, mutta se ei riittänyt isossa luokassa sijoitukseen, vaan meidät käteltiin aika pian pois.
Arvostelu on tässä, tuomarina Tamas Jakkel Unkarista:
Lovely feminine head, good underjaw, nice expression, correct neck and shoulders, lovely balance and substance, nice coat, moved well.

Lilli on petrannut näyttelysijoituksiaan ja arvosanojaan avoimessa luokassa. Harmittaakin, kun tuli kiikutettua sitä täysin keskeneräisenä rimpulana näyttelyihin ja Koiranetissä on siitä komea H-rivi muistona…

Seuraava koitos on Tampereen erkkari, jonne olen ilmoittanut molemmat koirat, mutta näyttää uhkaavasti siltä, että Iitulla ei ole siihen mennessä turkkia. No, saa pikkuneiti lähteä mukaan sitten turistiksi.

Maanantaina meillä on Iitun kanssa hallittavuuskoe. Päästiin nimittäin agilityn mölliryhmään (jee!!!), mutta hallittavuuskoe pitäisi ensin selvittää. Paikallaolo on ainut, mitä vähän jännitän, koska matka on pitempi mitä ollaan koskaan treenattu. No, olemme sitten treenanneet takapihalla niin pitkää matkaa kuin piha antaa myöten. Lilli on toiminut hyvänä häiriökoirana, koska on pari kertaa lähtenyt rivistä matkoihinsa. Iitu on kuitenkin jäänyt istumaan, kunnes tänne-kutsu on kuulunut. Hyvä niin. Testistä kuulumisia sitten ensi viikolla….

Hormonihöyryjä...

Mulla on täällä kaksi hormonihirviötä. Ensiksikin Iitulla on juoksu. Lenkkeily on yhtä tuskaa, kun poikien viestejä on pakko lukea ihan joka mättäästä ja Lilliä on yritettävä astua joka välissä. Mulle se teki sen kerran. Sai niin huutia, että toista kertaa ei ole yrittänyt... Toisekseen, en tiedä vaikuttaako Iitun juoksu Lilliinkin häiritsevästi vai onko Lillillä valeraskaus, mutta se oli taas aivan outo eilisissä agiharkoissa kuten oli jo edellisissäkin. Kuten ohjaajamme sanoi: se oli sen näköinen kuin taivas olisi tippumassa sen niskaan, hermostunut eikä sietänyt lainkaan toistoja. Lisäksi se vähät välitti, mitä minä näytin, vaan meni ihan minne itse halusi - jos halusi. Se ei katsonut välillä edes mun päälle, vaan meni omia polkujaan. Ei yhtään Lillin tyyppistä käytöstä. Välillä se jopa haukkui mulle, mikä ei todellakaan ole sille tyypillistä. Katotaan nyt, muuttuuko käytös parempaan kun IItun juoksu loppuu. Ei Lillillä kyllä mitään pesänrakennustouhuja ole esiintynyt, mutta on sillä toisaalta valeraskauskin kerran ollut. Jospa se ilmentyy tällä kertaa näin. Tiedä häntä, mutta toooosi rasittavaa, varsinkin kun olis ollut ihan kivat radat treenattavana. Tänään olis ollut Lapualla epikset, joihin mun piti Lillin kanssa mennä.Mutta nyt jätän kisat suosiolla väliin. Todennäköisesti meno olis samanlaista kuin eilen, mihinkä se siitä olisi muuttunut. Huh huh...

Tässä vielä muutama kuva Tuurin näyttelyssä. Olin siellä katsovinani, ettei Lillin häntä mahdottomasti noussut, mutta kyllä se vaan oli välillä aika ylhäällä. Kuvat paljastavat kaiken... Täytyy edelleen treenata siis sitäkin. 

Kaikissa kuvissa kuvaajana Taija Linna. Kiitos Taijalle kuvista...:)

Liikkeissä hihna on niin tiukalla, että soi. Lilliä piti kiskoa ja tsempata vauhtiin, että tuus jo, ja kuvissa se kyllä näkyy...

Tuuli puhaltaa Lillin korvat pystyyn. Tässä on tuomarit katsomassa sen ilmettä, siksi katse niin ylöspäin...

Porin näyttelyn aikataulut tulivat: kokonaista 89 shelttiä. Siellä menee siis koko päivä. Shelttikehä on sisällä Karhuhallissa, joten sadetta ei tarvitse pelätä. Tosin kauniilla säällä olisi mieluusti ollut kyllä ulkonakin.

Tuurissa tuuria

Olimme tänään siis Lillin kanssa Tuurin näytelmissä. Menomatkalla oli aivan kaamea sää. Onneksi suurimman osan ajasta oli satamatta. Vaikkakin pahempaankin säähän olin varustautunut.

Ennen kehää tein Liilin kanssa häntätreeniä: nyppäsin ja murahdin, kun häntä nousi. Ehkä sillä oli merkitystä. Tänään häntä toki nousi, muttei kovin paljon selkälinjan yläpuolelle. Paitsi yksilöliikkeissä kolmiota tehdessä kun tultiin tuomaria kohti, oli häntä oikein pystykorvahäntä, mutta ehkä sitä ei huomattu...:)  Arvostelussa hännästä toki mainittiin. Muuten kokemus oli, sanoisinko, mielenkiintoinen: kotimainen tuomari ja harjoitusarvostelija. Tekstiä tuli paljon, ja suullista kritiikkiä vielä enemmän. Pinkki nauha oli tänään lujassa.  Avoimessa luokassa oli neljä narttua. Ensimmäinen oli bikineissään ollut korkeajalkainen koira, joka sai EH:n. Siinä vaiheessa totesin vieruskaverilleni, että jos Lilli saa huonomman kuin tuo, lähden kotiin ( anteeksi vaan "honkkelin" omistaja, jos satut lukemaan...).  Lilli syynättiin pöydällä tosi tarkasti ja teksti oli karua kuultavaa. Olin ihan varma, että Lilli saa keltaisen nauhan ja koira on ihan paska. Varsinkin, kun edeltävä koira sai H:n, jota en olleskaan käsitä... No, Lilli sai EH:n ja voitti luokkansa eli tuloksena tänään avo eh1, mikä on Lillille hyvä tulos. Se on pikkunätti koira, mutta realisti täytyy olla. Shelteissä on kova taso; se ei ole ihan valioluokkaa. Mutta turkki oli kaunis tänään, sitä on ihan mahdottomasti tällä hetkellä ja kostea sää vielä tuuhensi sitä sopivasti. Lilli oli mun silmään hienon näköinen tänään.
Arvostelu oli seuraavanlainen:
"Kooltaan ja mittasuhteiltaan erinomainen. Hyvä päänkiila, mutta kuono saisi olla paremmin täyttynyt. Hyvä purenta, kauniit silmät, kevyet korvat. Lyhyt pysty kaula. Rintakehän tulisi olla syvempi ja pidempi. Niukat etukulmaukset, riittävät takakulmaukset, painuneet ranteet. Hyvä luusto ja käpälät. Saisi liikkua pidemmin askelin ja saisi kantaa häntäänsä kauniimmin"


Tuosta kaulasta oon eri mieltä. Lillillähän on pitkä kaula ja vielä pöydällä kohensin sen ryhtiä, että kaula nayttäisi vieläkin pidemmältä. No mielipiteitä on monia ja tämä oli yksi. Seuraavan kerran mielipiteitä kuullaan sitten heinäkuun alussa Porissa.

Kuvia lisään myöhemmin, jos niitä saan...

Edistymistä ja takapakkia...

Agilityrintamalla siis. It's going great and not so great. Ensin vaikka ne kivat asiat. Lillin kanssa ollaan treenattu omalla keinulla lähes päivittäin ja selvää edistymistä tapahtuu koko ajan. Tällä hetkellä mennään siinä vaiheessa, ettei Lilliä tarvitse houkutella keinulle vaan se menee vapaaehtoisesti, eikä keinun liikettä tarvitse kädellä vaimentaa. Huono puoli tuossa keinussa on, että se on niin kevhytrakenteinen, että se tahtoo pompata ikävästi takaisin, vaikka koira menisi miten hitaasti kippikohdan yli. Nyt ottaa päähän tyhmä minä. Ostin uudet tyynyt toista kuukautta sitten ja pöhköyksissäni heitin vanhat menemään. Nyt niitä todella tarvittaisiin vaimentimina. Sitten kun oma keinu tuntuu varmalta ja koira menee sen iloiten, sitten kokeillaan seuran keinua. Ja se onkin jännityksen paikka, joka saa vielä odottaa kauan.

Keskiviikon treeneissä meillä oli kolme helppoa pätkää, joten päätin nostaa rimat medikorkeuksiin. Jos kerran meinataan kisata tänä kesänä, on niitäkin koitettava. Ensimmäisellä kerralla Lilli meni hiukan varmistellen. Toiselle kerralle otin pallon kehiin ja se menikin jo paremmin. Myös toinen radanpätkä oli iloista Lilliä, mutta sitten kolmas... En tiedä mitä tapahtui, mutta Lilli muuttui samanlaiseksi kuin se oli joskus ennen. Se oli ihan eri planeetalla kuin mä. Aloitusrenkaan jälkeen se kieltäytyi hypystä ja toisella yrittämällä juoksi hypyn ohi edes pahemmin katsomatta mun päälle. Vaikka rima laskettiin kolmeenkymppiin, se ei ollut yhtään oma itsensä. Sitä ei kiinnostanut pätkän vertaa. Ihme juttu. Mä oon ihan ????? En tiedä päättikö se, että nyt on nelikymppisillä rimoilla menty ihan tarpeeksi yhdelle illalle. Se saa luvan kyllä seuraavissa treeneissä edes yrittää nelikymppisistä, laitetaan rimoja vaikka eri korkeuksille että joukossa olis matalampiakin, mutta periksi en nyt anna. Ei se vaikuta siltäkään, että se olisi kipeä: lenkillä loikkii ja juoksee kuten ennenkin. Joku juttu noissa rimoissa nyt vaan on, mikä tekee sen epävarmaksi. Voi huokaus...

Eilen oltiin Lillin kanssa mätsärissä tuossa Areenan parkkiksella. Iitulla alkoi, yllätys yllätys, juoksu, joten se sai jäädä kotiin konginsa ja puruluidensa kanssa. Hyvin oli neiti viihtynyt. Sille kun tunkee kongin täyteen tavaraa, niin se viihtyy sen parissa kummasti. Lillin esiintyminen oli taas hiukan flegmaattista, häntää lukuunottamatta... Ennen mätsäriä ja illemmalla kotona, tehtiin häntätreeniä. Kun häntä nousi, murahdin ja nyppäsin hännästä. Kun häntä pysyi alhaalla, kehuin. Häntä pysyikin kohtuullisesti alhaalla, mutta Lillistä tuli niin epävarman oloinen ja se hidasteli, että luovuin koko touhusta. Pitäköön häntänsä niin kuin lystää. Se osaa kantaa sitä kauniistikin, kuten tänään lenkillä. Se oli tosi ylvään ja kauniin näköinen ravatessaan häntä alaspäin. Kyllä se häntä pirulainen tekeekin koirasta ruman näköisen ja vaikuttaa liikkeeseenkin rumentavasti. Harmi... Ai niin, Lillin suoritus mätsärissä riitti loppujen lopuksi sinisten kakkostilaan. Naurattaa tuo diiva. Kehässä oli pari kolme jo kuivahtanutta pissalätäkköä ja ne piti kiertää kaukaa. Ja tietysti meidän poseerauspaikkakin oli lähellä yhtä lätäkköä. Lillin ilmekin oli sen näköinen, että voi yökötys. On se melkoinen hienohelma :)

Tuurin näyttely on sitten ylihuomenna. Onneksi sääennusteet lupaavat jo hiukan kuivempaa keliä. Ja mulla on siellä ehkä telttakauppojakin suunnitteilla. Jos jatkossa sais sitten pysyä kuivana. Tuurista raporttia luvassa sitten sunnuntaina. Pidän peukkuja, että häntä ei ihan TV-antennina sojottaisi...