Ja kysehän on siis rally-tokosta. Pääsiäismaanantain aamuna ajattelin, että onkohan tässä mitään järkeä, ajella puolentoista minuutin takia Tampereelle ja takaisin. Ei varmaankaan, mutta minkäs teet... Jos haluaa rally-tokossa kisata, on oltava valmis ajelemaan toiselle puolelle suomea. Etelä-Pohjanmaalla kun lajissa ei kisoja järjestetä.
Meillä oli siis Iitun kanssa toinen alokasluokan startti. Eikä mua pahemmin edes jännittänyt, koska tiesin että koira osaa ja jos vain luen kyltit oikein, meillä ei ole hädän päivää hyväksytyn tuloksen kanssa. Ratapiirroksen nähtyäni huokaisin helpotuksesta, koska sillä ei ollut kahta Iitulle vaikeinta liikettä. Ehkäpä tästä selvitään...
Radalla Iitu ei pitänyt ihan niin hyvin kontaktia kuin ekassa kisassa Kannuksessa. Olin ihan varma, että siitä ropisee virhepisteitä, mutta arvostelulomakkeessa ei ollut kuitenkaan kontaktin puutteesta mainintaa. Kaksi liikettä jouduin uusimaan, koska Iitulla oli aika lailla vauhti päällä ja myöhästyin käskyissäni. Toisella kerralla se suoritti liikkeet oikein. Eli tuloksella 93/100 pistettä saatiin hyväksytty tulos. Sijoituksesta ei ole tietoa, palkintopallilla emme kuitenkaan olleet, koska kaksi parasta sai täydet pinnat ja kolmaskin melkein... Todella tyytyväinen olen Iitun tekemiseen ja me hullut startataankin ensi lauantaina kisaamaan Jyväskylään. Jos siellä saadaan hyväksytty tulos, Iitu saa tunnuksen RTK1 ja siirrytään avoimeen luokkaan. Sinne emme ole vielä ollenkaan valmiita. Liikkeitä on avoimessa enemmän, eikä olla uusia liikkeitä treenattu vielä lainkaan. Lisäksi avoimessa luokassa koira on vapaana, mikä sekin voi Iitun kanssa olla ainakin aluksi hiukan haasteellista. Lajihan on vielä epävirallinen ja kun se ehkä ensi vuonna virallistetaan, toiveissa olisi, että saavutetut tunnukset pysyisivät. Silloin Iitukin saisi kantaa nimensä edessä RTK-tunnusta. Niin, kunhan se yksi hyväksytty tulos nyt ensin saadaan plakkariin... :)
Iitu sai kisoista itselleen tuliaisen: ostin sille oikean kokoisen noutokapulan, jota se innokkaana jo piti suussaan. Onneksi kapula ei näytä olevan Iitulle samanlainen yök-juttu kuin Lillille. Treenattiin sitten illalla vielä kapulan suussa pitämistä ja käskystä luovuttamista. Noutamiseen on vielä pitkä matka ja kivinen tie, mutta eikö se siitä, treenaamalla...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti