Onneksi, siis onneksi, meidän tokoseura järjesti kolmen kerran paikallamakuukurssin, ohjaaja meidän tuttu alo/avo-kurssilta, tarkkasilmäinen ja ah niin suorasanainen... Meidän ongelmat ladottiin tiskiin, eikä siihen ollut mitään vastaanväittämistä, vaan asia on juuri niin kuin kerrottiin. Koirani on pehmeä, mutta pidän sitä vielä pehmeämpänä kuin se on ja käsittelen pumpulihansikkain. Olen varma, että ollessani piilossa, isot pahat koirat hyökkäävät ja syövät pikku puuhkani. Ja tämä kaikki näkyy koiralleni, jonka paikkikseen en luota, eikä sekään luota itseensä. Sitten se ei välttämättä edelleenkään täysin tiedä, mitä siltä odotetaan, koska en ole sitä riittävän selvästi kertonut. Ja lopuksi kysymys, paljonko olette viime aikoina edistyneet? Helppo vastaus: ei yhtään, zero, takapakkia ollaan menty ja lujaa. Mitenkä voikaan edistyä, kun ohjaaja pysyy mukavuusalueellaan ja treenaa sillee pienesti ja kivasti, eikä kerro mitä koiralta haluaa eikä palkkaa johdonmukaisesti... Mutta onneksi toivoa kuulemma on laadukkaalla harjoittelulla ja astumalla pois meidän mukavuusalueella.
Meillä on kaksi kurssikertaa takana. Ollaan harjoiteltu luopumista ja makuuta erilaisissa häiriöissä. Makuutettu koiria pienessä ympyrässä, kouluttajan häiritessä ja antaessa valekäskyjä, kouluttajan häiritessä omien koirien kanssa jne. Viimeksi oltiin paikallisen raviradan parkkipaikalla treenaamassa. Samalla alueella on myös agilitykenttä, jossa oli treenit menossa. Tuumasin, että IItuhan ei makaa, kun näkee toisen koiran menevän aksaa. Noh, ohjaajamme passitti meidät treenaamaan juuri sinne ja tuumasi, että te treenaatte lopun aikaa tässä. Ja kas kummaa, IItu pysyi maassa, vaikka 10 metrin päässä koira meni putkeen. Tehtiin muutamia toistoja, otin etäisyyttä, menin vähän auton taakse piiloonkin ja IItu pysyi maassa 90% toistoista. Musta tuntuu, että nyt IItu alkaa tietämään, mitä siltä odotan. Mulla on torumissana, jota käytän paikkamakuun epäonnistuessa, että myös Iitukin hiffaa, että ei nyt mennyt oikein. Ollaan treenattu kaupan parkkipaikalla ja eilen lenkin yhteydessä kirkon parkkipaikalla. Jätin IItun 20 metrin päähän ja treenasin Lillin kanssa rallyn vauhdikkaita liikkeitä, ja maassa pysyttiin. Paremmalta näyttää siis. Ihan hirvittää, kun huomenna on viimeinen kurssikerta, että miten saan jatkettua tällä samalla innostuksella ja oikein. En millään haluaisi luovuttaa tokouraa paikallamakuun ongelmaan...
Lillin kanssa osallistuttiin rally-tokoepiksiin lauantaina. Lilli on niin riemuissaan, kun pääsee hommiin. Se on varma ja vakaa, eikä rieku turhasta. Yhtään ei tarvitse stressata juosten tehtäviä liikkeitä, koska Lilli ei kuumene juoksemisesta lainkaan; se vain tulee vieressä. Pistesaldoksi saatiin 96 ja neljäs sija. Nyt voi hyvillä mielin osallistua viralliseen kisaan Kannuksessa ensi sunnuntaina. Lähdetään hakemaan Lillille sitä RTK1-koularia. Kovasti olen pohtinut, alkaisinko treenaamaan Lillin kanssa myös avoimen luokan liikkeitä. Toisaalta Lilli hallitsee takapään käytön paremmin kuin IItu, mutta se ei halua olla kovin lähellä ja avoimen luokan tiiviit liikkeet voi tuottaa sille ongelmia. Jos saan sen oppimaan 360 asteen tiukan käännöksen vasemmalle, niin sitten jatketaan, koska arvelen sen olevan varmaan vaikeinta Lillille.
Loppuun syksyisiä kuvia, joita tuli eilen näpsittyä lenkillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti