...niin kauan kun sitä on. Viikonloppuna se meteorologin mukaan jo sulaa pois. Että se siitä ilosta. Lilli ainakin on nauttinut lumesta täysin rinnoin. Eilisen lumimyräkän aikaan mentiin iltapissalle. Ja ei Lilli malttanut pysähtyä tarpeilleen, kun piti pyydystää suuhunsa tuulen lennättämiä lumihiutaleita. Päivälenkillä se teki hangessa valtavia kenguruloikkia ja sitten kun se ei loikkinut, niin se työnsi kuononsa silmiä myöten lumeen yhä uudelleen ja uudelleen. Meidän piha on hauskan näköinen: hangessa rivi pyöreitä reikiä Lillin kuonon jäljiltä. On sitä hauska katsella, kun toinen nauttii lumesta niin sydämensä pohjasta.
Aamuinen töihinlähtö oli ohjelmanumero sinänsä, kun Lilli päätti tukkia mukaan. Yleensä se jää rauhassa makkariin nukkumaan tai syömään, mutta tänään se olisi välttämättä halunnut lähteä mukaani ulos. Haukkumaan se jäi, kun suljin oven, protestoiden sitä, ettei pääse lumihankeen kirmaamaan. Tätä perään itkemistä jatkuu varmaan muutaman päivän, kun lumessa on vielä uutuuden viehätystä, mutta lakkaa onneksi aika pian, toivottavasti.
Ja laitoin ne punaiset jouluvalonikin tänään päälle, vaikka työkaveri kiusoitteli niiden olevan "pornovalot". Joulunpunaiset ne on, ihan varmasti... Tänään on muuten tasan kuukausi jouluun ja melkein kaikki lahjat on ostamatta. Joka vuosi päätän, että ensi vuonna ostan ajoissa lahjat ja vältän kauppojen tungokset. Ja joka vuosi huomaan, että joulu on ovella ja lahjat ostamatta. Ei sitä ihminen opi, ei.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti