Vuoden viimeiset agiharkat

Onpas viimeisestä päivityksestä vierähtänyt aikaa. Sitä se loma teettää, kiirettä pitää jouluvalmistelujen parissa ja on sitä tullut kyläiltyäkin. Lomassa oli vaan se huono puoli, mikä yleensä: se tuppaa olemaan liian lyhyt.


Viime viikolla oli viimeiset agiharkat tälle vuodelle. Oli kivaa, saatiin pinkoa satasella ja mulla kyllä teettää vaikeuksia pysyä Lillin tahdissa. En ole vieläkään saanut aloitetuksi kunnonkohotusprojektia, vaikka olen pitkään jo suunnitellut sitä. Jospa uutena vuotena sitten pistäis tuumasta toimeen. Lilli oli kerrassaan ihana. Sillä on oma tyyli äännellä, kun se leikkii rakkaalla pallollaan: kurinan ja örinän sekoitusta. Nyt se ekan kerran äänteli samalla lailla agiradalla. Hyppy, örinää, hyppy, örinää, muuri, örinää jne. jne. En ensin huomannut koko asiaa, mutta sitten ohjaajamme sanoi, että hauskaa tuo Lillin ääntely. Juu, toisella oli todella kivaa. Hyvällä mielellä jään odottelemaan ensi vuotta. Harmi vaan, kun alkeiskurssista asti koossa ollut porukkamme nyt hajoaa…


Tämä vuosi on ollut hyvä agilityvuosi. Lilli on tykästynyt lajiin ja saanut huimasti itsevarmuutta, ja sitä kautta lisää vauhtia. Keinu on edelleen kompastuskivi ja kepitkin tarttis lisää suoritusvarmuutta. Lillin lisääntynyt into on saanut aikaan sen, että se tahtoo unohtaa ohjaajan kuuntelemisen ja tehdä omavaltaisia estevalintoja. Ensi vuodelle asetan tavoitteeksi kisaamisen aloittamisen. Ja toisena yritetään saada keinupelko vihdoin pois. 


Iitun kanssa on jatkettu hyisempää linjaa eli kaikki tapahtuu aina minun aloitteestani. Hauskoja piirteitä on Iitulaiseen ilmestynyt. Se on ruvennut tulemaan rapsutettavaksi mielistellen. Ja tottelee monissa asioissa nopeammin ja todella hiljaisella äänellä annettuja komentojakin. Tein testin: “unohdin” sukan lattialle. Iitu meni hetken päästä ottamaan sukan suuhunsa. Sanoin sille melkein kuiskaamalla “Pois” ja mitä teki koira. Tipautti sukan suustaan ja tuli rapsutettavaksi. No, kyllä se yleensä tavaran luovuttaa. Käsky on vain vaatinut hiukka kovempaa äänilajia. Haukkuminen sillä on edelleen tiukassa. Huomioimattomuus puree siihen vielä huonosti, varsinkin töistä kotiin tullessa ääntä piisaa. Kerran meikäläisen hermo meni ja ääntä korottamalla haukku kyllä hiljeni, mutta harmistuin itseeni, kun se ei kuitenkaan ole pitkäntähtäimen tavoitteena. Mulle jäi sen kesken jääneen ekaluokan jäljiltä into tokoon. Toivottavasti uusi kurssi alkaa pian, että saataisiin jatkaa siitä, mihin jäätiin, nyt kun  Iitun juoksukin on ohi. Mä oon huono harjoittelemaan ilman ryhmän painetta. Ryhmässä kun on pakko tehdä niitä kotiläksyjä…