Eli treenipäivitystä tulossa jälleen kerran ja Lillin kanssa varsin mukavissa tunnelmissa vielä. Aloitetaas Iitun treeneistä kuitenkin. Iitu käy kerta kerralta kuumempana, komentaa mua ja yrittää näykkiä kädestä. Se touhottaa enemmän ja kuuntelee vähemmän. Suunta on selvä näiden kahden kurssin ajalta. Tarttis siis tehdä jotain... Onhan se hyvä, että pienellä on intoa, mutta kun sitä on ihan liikaa ja aivot jää narikkaan. Toinen, mitä oikeesti täytyy treenata on irtoaminen. Nytkin treeneissä ohjaaja kutsui Iitua namialustan kanssa hypyn takana, ja Iitu ei huomannut mitään muuta kuin mut. Hypyn jälkeen se kiersi mun luokse takaisin ja viis veisas makkaroista. Aika hämmentävää käytöstä koiralta, joka on hirvittävän ahne normaalisti. Omatoimitreeneissä pyrin käyttämään namialustaa jos se vain suinkin on mahdollista, siksi ihmettelen tätä mussa roikkumista. Mutta nää on nyt kaks asiaa, johon täytyy kiinnittää huomiota treeneissä. Kun vain ehtis viikonloppuisin treenaamaan itsekseenkin, mutta nyt ei ole käyty pitkään aikaan. Onneksi joulukuun eka viikko on lomaa ja sitten kyllä käydään treenailemassa.
Lilli repäisi torstain treeneissä ja meni upeasti keinun. Tosin, luulen että se luuli sitä puomiksi, koska toinen kerta oli jo pari astetta varovaisempi. Mutta se, mikä oli tosi huippujuttu, oli se että Lilli jatkoi tekemistä tarmolla keinusta huolimatta. Tähän asti se on yleensä muuttunut haluttomaksi tekemään yhtään mitään keinun jälkeen, ja lähtenyt ovea kohti. Keinu oli radalla toisena esteenä ja Lilli painoi innolla loppuun asti ja kesti vielä toistojakin lopun syheröissä. Ehkä se tästä. Onneksi kisoissa ei tartte mennä keinu kuin kerran. Noita syheröitä takuttiinkin sitten useamman kerran. On se jännä, että Iitun kanssa tulee noottia siitä, että käsi on liian lähellä ja Lillin kanssa käsi on liian ylhäällä. .. Ehkä sitä pienemmälle koiralle vaistomaisesti laskee kättään. Kepit meni myös hienosti. Ekaksi Lilli haki ne tosi hyvin ja toiseksi pujotteli sangen vauhdikkaasti. Lillin pujotteluhan on tavannut olla kuin hidastetusta filmistä: vakaata, mutta hissuttelua. Nyt oli vauhtia ja se pujotteli loppuun asti, vaikka vedätin aika reippaasti. Musta tuntuu, että pujottelu on tainnut nousta yhdeksi Lillin lemppariesteistä :)
Hyvin menneestä treenistä innostuin sen verran, että päätin ilmoittaa Lillin omiin joulukuun kisoihin hyppyradalle. Luulin, että kaikki kolme kisaa ovat agilityratoja, mutta yks kisa onkin hyppäri. Ja sille päätin Lillin ilmoittaa. Voipi olla, että Lilli arastelee Wall Sport Areenaa, meteliä, kuulutuksia ym. ja alkaa hyppyjen kiertelyn, mutta pakko on ainakin yrittää. Eihän kisahälinään totu kuin kisaamalla,, ei muu auta. On sitä kymmenen euroa paljon turhempaankin törsätty. Välillä naurattaa itseäkin tämä ajatusten vuoristorata. Viime viikolla suunnittelin kisaavani Lillin kanssa seuraavan kerran vasta kesällä, mutta tuo positiivisesti yllättänyt keinu muutti mieltä. No muutenkin, eipä sitä korkealta putoa ja onhan se niin, ettei koira kisahärdelliin koskaan totu, ellei sitä sinne vie...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti