Vuosi 2010

Nyt kun uusi vuosi on korkattu, voi tutkiskella päättynyttä vuotta ja miettiä, menikö se koiraharrastusten suhteen  niinkuin etukäteen ajatteli.

Aloitetaan Lillistä. Tavoitteena oli, että vihdoin ja viimein aloitettaisiin kisaaminen virallisissa kisoissa ja keinupelko saataisiin selätettyä. Keinu välillä menikin ihan ok. Saksasta tilattu keinu omalle takapihalle helpotti kesällä pelkoa hieman, mutta loppuvuodesta tuli takapakkia ja keinupelko paheni uudelleen. Saapa siis nähdä, jääkö keinu ikuisiksi ajoiksi kummittelemaan Lillille.

Kisaaminen aloitettiin elokuussa Lapualla. Kisat meni aivan penkin alle, kuten seuraavana päivänä olleet epikset Vaasassa. Koira oli haluton hyppäämään ja oli aivan omassa maailmassaan. Käynti hierojalla osoitti, että takapää oli vasemmalta täysin jumissa, mikä varmaan osaltaan aiheutti haluttomuuden. Osaltaan varmaan vaikutti koiran herkkyys ja jännityskin. Treeneissä syksyn mittaan sujui hyvin ja sen innoittamana joulukuussa kokeiltiin kisaamista uudestaan omissa kisoissa Wallsport-areenalla. Areena oli Lillin mielestä aivan huippu paikka, ei ahistanut mikään. Tosin radalla pussin jälkeen Lilli oli tovin poissaoleva, ilmeisesti säikähti pussin vieressä kentän laidalla maannutta pikkupoikaa. Tulos saatiin kuitenkin ja olin tyytyväinen siihen, ettei Lilli Areenalla lamaantunut. Tästä on ihan hyvä jatkaa. Tosi asiahan on, ettei me mitään valiomateriaalia olla. Harrastetaan ja kisataan omaksi iloksemme ja katsotaan mihin se riittää. Kiva oli videolta katsoa Lilliä areenalla: haukkumista ja tötteröllä olevaa häntää. Näin sen pitäisi ollakin. Kyllä Lilli agilitya rakastaa, varsinkin kun ei olisi sitä keinua...

Näyttelyissä käytiin Lillin kanssa kolme kertaa ilman sen kummempia tavoitteita. Tuloksena Tuurissa avoimen luokan voitto eh:lla, Porissa eri ilman sijoitusta ja Tampereen erkkarissa eh myös ilman sijoitusta. Häntä liehui korkealla, varsinkin Tampereella.

Iitun kanssa oli tavoitteena aloittaa agilityn treenaaminen, ensin itsekseen ja myöhemmin ryhmässä. Keväällä aloin opettaa sille esteitä ja heinäkuussa aloitettiin mölliryhmässä. Iitu on mielettömän nopea ja tällä hetkellä intoa on paljon enemmän kuin taitoa. Tosin eduksi on sanottava se, että Iitu ei kyllä pelkää yhtään mitään eikä ole kertaakaan pelännyt, ei edes keinua. Iitu on taipuvainen juoksemaan kilpaa mun kanssa, eikä irtoa juuri lainkaan. Alun perin suunnittelin, että kisattaisiin loppuvuodesta epävirallisissa kisoissa, mutta se olisi ollut liian aikaista, joten kisaaminen jätettiin suosiolla tähän vuoteen.

Näyttelyrintamalla tavoitteena oli shelttiyhdistyksen ykkösruusuke, mutta se jäi saamatta. Tammikuussa Alavuden ryhmänäyttelyssä Iitu tepasteli junnuluokan kolmoseksi erillä ja hienolla arvostelulla Kaisa-kasvattajan esittämänä. Huhtikuussa Vaasassa kyyti olikin kylmää: tuomari oli tiukka ja karvattomalle Iitulle napsahti H. Karvaton se on edelleen eli Vaasa oli sitten viimeinen viime vuoden näyttely.

Mitäs sitten tänä vuonna tavoitellaan... Lillin kanssa jatketaan kisaamista ja toivottavasti niitä nolliakin tipahtaisi ainakin hyppyradoilta. Josko kakkosluokan laittaisi varovaisesti tavoitteeksi... Keinussa riittää projektia edelleen. Kepit on toinen projekti ja nimenomaan se, että koira jatkaa pujottelua, vaikka leikkaan sen takana tai en juokse vierellä. Ja harjoitteluahan agilityssa riittää joka rintamalla, ei vain keinuissa ja kepeissä. Nyt, kun treenaa kahden koiran kanssa, täytyy muistaa että Lilli osaa jo paljon. Se osaa hakea esteitä, irtoaa eikä sitä tarvitse saatella niin kuin Iitua.

Näyttelyihin ei Lillin kanssa mennä kuin ehkä vasta veteraanikehässä kolmen vuoden päästä. Huh, mun aivan vasta haettu koiraseni on kolmen vuoden päästä veteraani, ikävä muistutus siitä, miten aika juoksee... Vois tietysti sen verran kokeilla, että vie Lillin Päivi Eerolan kehään keväällä: olis "kiva" nähdä kattava "vikalista"...

Olen suunnitellut Lillin leikkuuttamista seuraavan tai sitä seuraavan juoksun jälkeen. Sillä ei ole tarkoitus tehdä pentuja, joten juoksut on vaan turha, harrastusta haittava asia. Voi olla, että leikkuutan sen syksyllä, ettei keväällä alkava kisakausi mene pommiin. Ans kattoo, mihin ratkaisuun sitten päädyn. Iitu todennäköisesti saa saman kohtalon jossain vaiheessa.

Iitun kanssa vois myös asettaa agilitytavoitteeksi kisaamisen aloittamisen, ainakin epävirallisissa kisoissa. Iitun pitäisi vain ensin oppia irtoamaan ja hakemaan esteitä. Sillä on ehkä vielä hakusassa se, mikä on agilityn pääpointti, mutta eiköhän se kirkastu treenaamalla, treenaamalla ja treenaamalla.

Näyttely-ykkösruusuketta voisi yrittää sitten tänä vuonna. Tosin turkki ei ole tullut vieläkään. Nyt on menossa juoksu. Käyköhän niin, että ne vähät karvat, mitä sillä nyt on, tipahtaa taas juoksun loputtua. Jos Iitulla vain loppukeväästä on turkkia, aion viedä sen keväällä uudelleen Eerolan kehään. Mun pitäisi vain löytää Iitulle handleri. Mun esittämänä neidillä on liikaa intoa ja ehkä se käytöksellään rauhoittelee jännittävää emäntäänsä. Pahoin pelkään, että tuo käyttäytymismalli on jo niin opittu, ettei sitä harjoittelemallakaan muuksi saa.  Yrittää toki aion eli mätsäreissäkin meitä Iitun kanssa edelleen nähdään.

Uudenvuoden lupauksenkin tein. Aion keventää oloa ja kohottaa kuntoani kunnolla, Jospa tänä vuonna pääsisi siihen tavoitteseen. Hope so. Joka tapauksessa kaikkea kivaa koiramaista on tiedossa. Vaikkei tavoitteisiin päästäisikään, niin ainakin pidetään hauskaa ja tavataan koirakavereita ja ystäviä. Uusi treenikausi alkaakin agilityssa jo ensi viikolla eli sitä odotellessa...:)