Iitu yllätti positiivisesti

Iitun kanssa on treenattu tällä viikolla ryhmässä ja tänään oltiin vielä itseksemme hallilla. Ohjatut treenit meni paremmin kuin edellisviikolla. Iitu räksytti ja paimensi vähemmän ja eteni enemmän. Varmaan osuutensa oli sillä, että mun jalka ei ollut tällä kertaa kovinkaan kipeä. Tuo akillesjänteen rasitusvamma vaivaa välillä enemmän ja välillä vähemmän. Heti kun jalka ei ollut kipeä, pääsin liikkumaan nopeammin ja tekemään nopeampia suunnanmuutoksia, kun ei tarvinnut varoa koko ajan, että jalkaan sattuu. Tehtiin kaksi pätkää, joissa kummassakin oli leijeröintiä ja välistävetoja. Ajoittain Iitun meno oli oikeinkin mallikasta. Välillä tuli vaan hammasta niin, että sattui. Pakko on välillä kuitenkin kättä laskea, että saa koiran haltuun. Päätimme, että jos jatkossa Iitu vielä tarjoaa hammasta, se joutuu välittömästi takaisin häkkiinsä. Jospa sitä kautta menisi neidille jakeluun, etten ole purulelu.

Aamulla heräsin kukonlaulun aikaan ja kun kerran olin hereillä, lähdin Iitun kanssa hallille jo puoli kahdeksan aikaan. Jatkettiin samoilla teemoilla kuin ohjatuissa harkoissa: välistävedoilla ja leijeröinnillä. Otettiin muistin virkistämiseksi myös sylikäännöksiä. Iitu on omatoimitreeneissä paljon enemmän kuulolla kuin ryhmätreeneissä. Toki siitä ääntä lähti nytkin, mutta se kuitenkin seurasi ohjausta, eikä pelkästään keskittynyt räksyttämiseen. Näitä omia treenejämme siis jatkamme ainakin kerran viikossa. Tuntuu, että edistymistä tapahtuu nimenomaan niissä. Ryhmätreeneissä olo kun on monesti päinvastainen.

Kokeiltiin keppejäkin ilman minkäänlaista käsiapua ja hyvin Iitu ne veti. Se ei vain siedä yhtään mun jättäytymistä jälkeen ja vasermmalta puolen ohjausta pitäisi alkaa treenaamaan paljon enemmän, kun sekään ei suju. Treenata pitäisi myös keppien hakemista. Iitu ei kovin hyvin niitä vielä hae. Mutta vauhdilla se ne vetää, kun alkuun pääsee ja minä vain hölkötän vierellä. Ja yleensä se pujottelee loppuun asti, eikä keskeytä. Vähän haaveilen, josko sen saisi kesään mennessä kisavalmiiksi. Toisaalta ei ole kiire, koska Lillin kanssa voidaan kisata ainakin hyppäreillä. Katosotaan nyt rauhassa, miten kevään treenit etenee ja tehdään sitten päätöksiä..

Iitu ja Lilli on ihan erilaisia ohjattavana. Iitu on mielettömän nopea, se ei epäröi missään eikä sitä haittaa putoilevat rimat. Iitu on pienestä koostaan huolimatta "telaketju-tyyppi" :) Se roiskii menemään, eikä pienistä hetkahda.  Iitulla kaarrokset on pienet ja se liikkuu esteitä "nuollen", koska sillä on kiire mun luokse. Lilli  taas tekee helposti isoja kaarroksia. Lilli ei helposti tule käteen, vaan sinkoaa suoraan eteenpäin. Tämän hetkisen kurssin ohjaaja päätteli sinkoilun syyksi pallon heiton.  Olen kauan jo ihmetellyt, miksi se  ampuu esteeltä suoraan eteenpäin, vaikka pitäisi tulla mun luokse. Lilliä on pääasiassa palkattu heittämällä palloa eli tämä selitys kuulostaa erittäin loogiselta. 

Lopuksi hieman videonpätkää tämänaamuisista omatoimitreeneistä: http://www.youtube.com/watch?v=y4NZN6bS5Ec