Äsken oli tosi kova ukonilma. Telkkarissa tuli uutiset ja kameroiden salamavalot välkkyivät. Luulin, että salaman välähdys tuli telkusta, kun kuului aivan kaamea jyrähdys. Säikähdin ja vaistomaisesti kiljahdin. Iitu säikähti ja juoksi jalkojeni juureen ja Lilli puhisi. Ukkonen jyrähteli aika kovaakin vielä muutaman kerran, ihan talo tärisi. Oli siinä kova työ meikäläisellä, joka itsekin pelkää ukkosta, näytellä koirille rentoa ja yrittää esittää rauhoittavaa haukottelemalla ja niitä näitä puuhastelemalla. Iitu söi luutaan ja tyytyi onneksi vain vähän nostamaan päätään, kun seuraavat kerrat jyrähti. Lilli vähän puhisi, mutta sekään ei saa mitään paniikkia ukkosesta kuitenkaan. Emäntä taisi olla järkyttynein koko porukasta.
Päivällä tein omat lenkit kummankin koiran kanssa. Iitun kanssa suunnattiin tuohon tien varteen. Treffattiin mummo pyörätuolissa. Olisin ihmetellyt kovasti, jos Iitu olisi tuolia pelännyt, kun ei se sähköpyörätuoliakaan ole säikähtänyt. Eikä pelännytkään, vaan hyppi mummon jalkoja vasten ja yritti tämän syliin. On toi niin lunki tapaus, ettei se ole puhissut vielä millekään, paitsi yhdelle kannolle metsässä. Eilen nähtiin lenkillä rotikka, jolle Lilli kehitti hirveet kierrokset. Iitu olis mennyt häntä heiluen tutustumaan siihenkin, jos vaan olis päästetty...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti