Positiivisia fiiliksiä

Ollaan taas osallistuttu koirien kanssa mätsäriin. Arvoin viime sunnuntaina pitkään, lähtisinkö Ähtäriin vai Vaasaan. Lähdettiin sitten Vaasaan, kun se oli lähempänä. Paikalla oli hirveästi koiria, eikä järjestelytkään sujuneet mitenkään huipusti. Itsellä päätä kiristi ennen kuin olin ehtinyt kummankaan koiran kanssa edes kehään, eikä huvittanut yhtään. Iitulla oli taas liian kivaa kehässä, loikki ja hyppi kuten aina. Pirteydestä saatiin punainen nauha, ei muuta tällä kertaa. Päivä tuntui venyvän ja meinasin jo lähteä kotiin ennen Lillin vuoroa, kun tympäisi niin. Onneksi ei lähdetty. Lilli oli sillä päällä, että sitä huvitti esiintyä ja se esiintyikin hienosti. Lilli sai punaisen nauhan, oli punaisten ykkönen ja lopuksi BIS3. Harmitus ja tympeys oli kuin pois pyyhitty. Kannatti vaan olla loppuun asti. Palkintojakin saatiin aika reilusti. Jännä juttu muuten: aina kun olen huonolla tuulella tai muuten ei huvita, menee tosi hyvin. Ja silloin kun itsellä on hyvä fiilis, menee huonosti.

Eilen oli taas agiharkkapäivä. Lilli oli täpinöissään ja itse asiassa kuumeni hallissa ihan hirveästi. Siis mä en ymmärrä tätä muutosta, mutta on kyllä ihanaa, että se on niin innoissaan. Mietin vaan, mikä vaikutus on hallin vieressä menevällä valtatiellä ja liikenteen melulla, kun ovet on auki. Kuumeneeko koira autoista niin, että innostuu siinä sivussa myös agista. Tiedä häntä. Ainakin se halliin mennessä raapii ovea, kun vanhassa hallissa se raapi ovea sisältä päin eli koira on muuttunut täysin. On tää vaan aika huippua :) Laitettiin parissa hypyssä riman toinen pää korkeammalle. Eiköhän Lillin tassut sitten kopsahtaneet toiseen. Entinen Lilli olisi lopettanut tekemisen siihen ja lähtenyt ovea kohti, mutta ei vaan tää uusi Lilli! Hiukka se katseli, että mitäs nyt, mutta sitten mentiin taas kovaa.

Harjoiteltiin takaaleikkauksia. Lilli irtosi hyvin ja jatkoi eteenpäin, vaikka takana emäntä puolta vaihtoikin, mutta sitten menoa alkoi haitata ongelma nimeltä hidas emäntä. Enhän mä Lillin takaa saa sitä millään kiinni, varsinkaan jos rata jatkuu eteenpäin. Eri asia, jos rata kääntyy sinne suuntaan mihin leikkaan, sitten on mahdollisuuksia. Nytkin se pyöri putken edessä, että mihin mihin, kun meikäläinen tulla puuskutti muutaman metrin päässä... Kaikesta huolimatta mun hyvä mieli jatkuu. Koiralla on motivaatiota, eikä seinät kaadu päälle. Ja ensimmäisen kerran kävi niin, että mun piti viedä se välillä autoon, kun ei sitä huutoa jaksanut kuunnella. Hih... Viikonloppuna on möllikurssi. Pahaksi onneksi lauantaille osui muuta menoa, mutta sunnuntaina on kiva mennä treenaamaan.

Mulla alkoi viikon loma ja olen suunnitellut, että lähden ens viikolla joku päivä koirien kanssa tutustumaan Raippaluodon luontopolkuihin ja vaellusreitteihin, kameran kanssa totta kai. Onneksi ainakin alkuviikoksi on luvattu kaunista säätä.