Tampereen näytelmissä

Iitun kanssa ajeltiin aamulla kaksistaan Manseen tarkoituksena osallistua ryhmänäyttelyyn. Lilli jäi kotiin, josta hoitotäti sen vähän myöhemmin haki. Aamulla ei onneksi ollut liikennettä, sai ajella itsekseen. Tulomatkalla riittikin seuraa sitäkin enemmän. Mä vihaan tuota Seinäjoki-Tampere-väliä. Onneksi noita ohituskaistoja on edes tehty ihan kiitettävästi, mutta kun niilläkin saa mennä niin lujaa kuin autolla pääsee. Ensin körötellään jonossa 80-90:ä ja kun ohituskaista alkaa, kaikki laittaa nastan lautaan. Kun kaista loppuu, taas körötellään. Kyllä muutaman kerran matkan aikana nousi savu korvista...

Niin siitä näytelmästä. Iitu tosiaan osallistui pentuluokkaan, jossa oli yhteensä seitsemän tyttöpentua. Kun oltiin ajoissa paikalla, ehdittiin ennen kehää hiukan treenata kehäkäyttäytymistä. Sirkku oli Hellän kanssa häiriönä ja antoi muutenkin hyviä vinkkejä. Mun täytyy ilmeisesti olla vieläkin enemmän bitch kehässä, koska Iitu loikkii, kaasuttelee ja komentaa haukkumalla. Muut pennut meni nätisti, vaan ei meidän Iitu. Tai meni se välillä :) No, treenit jatkuu, ei voi muuta sanoa... Tuomari kuitenkin tykkäsi Iitusta. Pienestä koosta kyllä mainitsi, mutta arviointi oli kokonaisuudessaan positiivinen:
"Söt liten tik, feminint huvud, vackra ögon, ngt lätta välansetta öron, bra underkäke, härlig bröstkorg, goda vinklar och rörelser, vacker päls och färg, välpresenterad."

Meikäläistä nauratti tuo "välpresenterad". Jos olisin esittänyt kengurua, se olis niin totta. Mutta totta puhuen, Iitu kyllä seisoo paikoillaan nätisti ja seisoi pöydälläkin ryhdikkäästi, eikä pakittanut eli ehkä se presentaatio sitten oli hyvä... Seinäjokeen mennessä täytyy tuo pomppiminen saada pois. Olkoonkin kakara, muiden kakarat kulki neljällä tassulla eli tehotreeniä vaan.

Maanantaina tulee puoli vuotta siitä, kun Iitu haettiin kotiin. On ollut kyllä melkoisen vauhdikas puolikas. Pari kertaa on tehnyt mieli tehdä turkikset tuosta tuholaisesta, mutta on se kyllä ihana pakkaus ja samaa varmaan sanoisi Lilli, jos osaisi. Monesti sanotaan, ettei koiraa saisi ottaa kaveriksi toiselle koiralle. Toki otin Iitun itsellenikin kaveriksi, mutta kyllä se on Lillin elämään tuonut iloa ja ennen kaikkea leikkikaverin. Lilli on luonteeltaan sellainen, ettei se piittaa vieraista koirista eikä yleensä leiki kuin sellaisten koirien kanssa, jotka on tavannut jo pentuna - ja nyt sillä on kaveri, jonka kanssa se tykkää leikkiä. Kun teen kotihommia tai notkun tietokoneella, koirat peuhaavat keskenään ja voivat tehdä sitä toista tuntiakin putkeen. Eli kyllä oli todellakin oikea päätös ottaa toinen koira, vaikka vastustavia kommenttejakin sain, mutta ne tulikin ei-koiraihmisiltä...