Agilityrintamalla siis. It's going great and not so great. Ensin vaikka ne kivat asiat. Lillin kanssa ollaan treenattu omalla keinulla lähes päivittäin ja selvää edistymistä tapahtuu koko ajan. Tällä hetkellä mennään siinä vaiheessa, ettei Lilliä tarvitse houkutella keinulle vaan se menee vapaaehtoisesti, eikä keinun liikettä tarvitse kädellä vaimentaa. Huono puoli tuossa keinussa on, että se on niin kevhytrakenteinen, että se tahtoo pompata ikävästi takaisin, vaikka koira menisi miten hitaasti kippikohdan yli. Nyt ottaa päähän tyhmä minä. Ostin uudet tyynyt toista kuukautta sitten ja pöhköyksissäni heitin vanhat menemään. Nyt niitä todella tarvittaisiin vaimentimina. Sitten kun oma keinu tuntuu varmalta ja koira menee sen iloiten, sitten kokeillaan seuran keinua. Ja se onkin jännityksen paikka, joka saa vielä odottaa kauan.
Keskiviikon treeneissä meillä oli kolme helppoa pätkää, joten päätin nostaa rimat medikorkeuksiin. Jos kerran meinataan kisata tänä kesänä, on niitäkin koitettava. Ensimmäisellä kerralla Lilli meni hiukan varmistellen. Toiselle kerralle otin pallon kehiin ja se menikin jo paremmin. Myös toinen radanpätkä oli iloista Lilliä, mutta sitten kolmas... En tiedä mitä tapahtui, mutta Lilli muuttui samanlaiseksi kuin se oli joskus ennen. Se oli ihan eri planeetalla kuin mä. Aloitusrenkaan jälkeen se kieltäytyi hypystä ja toisella yrittämällä juoksi hypyn ohi edes pahemmin katsomatta mun päälle. Vaikka rima laskettiin kolmeenkymppiin, se ei ollut yhtään oma itsensä. Sitä ei kiinnostanut pätkän vertaa. Ihme juttu. Mä oon ihan ????? En tiedä päättikö se, että nyt on nelikymppisillä rimoilla menty ihan tarpeeksi yhdelle illalle. Se saa luvan kyllä seuraavissa treeneissä edes yrittää nelikymppisistä, laitetaan rimoja vaikka eri korkeuksille että joukossa olis matalampiakin, mutta periksi en nyt anna. Ei se vaikuta siltäkään, että se olisi kipeä: lenkillä loikkii ja juoksee kuten ennenkin. Joku juttu noissa rimoissa nyt vaan on, mikä tekee sen epävarmaksi. Voi huokaus...
Eilen oltiin Lillin kanssa mätsärissä tuossa Areenan parkkiksella. Iitulla alkoi, yllätys yllätys, juoksu, joten se sai jäädä kotiin konginsa ja puruluidensa kanssa. Hyvin oli neiti viihtynyt. Sille kun tunkee kongin täyteen tavaraa, niin se viihtyy sen parissa kummasti. Lillin esiintyminen oli taas hiukan flegmaattista, häntää lukuunottamatta... Ennen mätsäriä ja illemmalla kotona, tehtiin häntätreeniä. Kun häntä nousi, murahdin ja nyppäsin hännästä. Kun häntä pysyi alhaalla, kehuin. Häntä pysyikin kohtuullisesti alhaalla, mutta Lillistä tuli niin epävarman oloinen ja se hidasteli, että luovuin koko touhusta. Pitäköön häntänsä niin kuin lystää. Se osaa kantaa sitä kauniistikin, kuten tänään lenkillä. Se oli tosi ylvään ja kauniin näköinen ravatessaan häntä alaspäin. Kyllä se häntä pirulainen tekeekin koirasta ruman näköisen ja vaikuttaa liikkeeseenkin rumentavasti. Harmi... Ai niin, Lillin suoritus mätsärissä riitti loppujen lopuksi sinisten kakkostilaan. Naurattaa tuo diiva. Kehässä oli pari kolme jo kuivahtanutta pissalätäkköä ja ne piti kiertää kaukaa. Ja tietysti meidän poseerauspaikkakin oli lähellä yhtä lätäkköä. Lillin ilmekin oli sen näköinen, että voi yökötys. On se melkoinen hienohelma :)
Tuurin näyttely on sitten ylihuomenna. Onneksi sääennusteet lupaavat jo hiukan kuivempaa keliä. Ja mulla on siellä ehkä telttakauppojakin suunnitteilla. Jos jatkossa sais sitten pysyä kuivana. Tuurista raporttia luvassa sitten sunnuntaina. Pidän peukkuja, että häntä ei ihan TV-antennina sojottaisi...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti