Ahneella on p''''inen loppu

Eikös sananlasku näin sano… Tässä tapauksessa ahneella tarkoitan itseäni ja keinuharjoittelua. Meillä oli nimittäin Lillin kanssa eilen agiharkat. Ohjaajat vaihtuivat ja ekan kerran kunniaksi meillä oli 18 esteen rata, jossa oli lähes kaikki esteet, jotta ohjaajat näkevät vähän taitotasoamme. Radalla oli myös keinu. Viimeksihän Lilli meni sen ilman hihnaa, vaikka se ei ajatuksesta hirveästi tykännytkään. Ajattelin, että kokeillaan nytkin. Kotikeinun se menee jo tuosta vaan. Tyyny laitettiin vaimentamaan keinun takaisintulopaukahdusta, eikä se yhtään paukahtanutkaan. Lilli meni keinun vapaaehtoisesti ilman maanitteluja pelkällä keinu-komennolla, mutta vaikka sen tosi reippaasti menikin, otti Lilli sitten hatkat kentältä ja suunnisti kohti ulko-ovea ja sain maanitella sitä aikani ennen kuin se tuli takaisin. Loppuradan se meni ihan hyvin ja kun rata uusittiin, nyt ilman keinua, se suoritti senkin ihan innokkaasti. Mutta keinu…. se ei oo ollenkaan varma, ei ollenkaan, ei sinne päinkään. Olis pitäny tajuta jo silloin kun edellinen koira oli radalla, ettei Lillin kannata keinua mennä. Se hätkähti nimittäin aika voimakkaasti, kun keinu paukahti ja sitä reaktiota mun olis pitänyt kunnioittaa. Mutta kun akka ei tajua, niin ei tajua, vaan ahnehtii….  No onneksi ihan kaiken muun Lilli suoritti innokkaasti, kunhan ensin tuli radalle takaisin. Radalla oli mm. kohta, jossa putki meni A:n alta ollen sopivasti tyrkyllä. Ensin mentiin putki ja takaisin tullessa A. Lilli meni tosi upeasti oikeat esteet. Muutenkin se oli tosi hyvin kuulolla ja oli ihana. On se nyt pakko munkin uskoa, että keinu jätetään hallissa rauhaan toistaiseksi. Koitetaan ensin häivyttää paukkupelkoa. Mulle tuli mieleen, kun on olemassa paukku-CD:tä koirille, että olisko pöhkö ajatus nauhoittaa sitä keinun paukahdusta ja soittaa sitä kotona Lillille. Vai meniskö vaan kylvämään sitä sydäntä keinun juurelle ja paukuttelemaan. Kun tietäis mitä tekis… Toivottavasti en saanut Lillin mieleen juurrutettua mitään pelkoa hallia kohtaan. Toivottavasti seuraavalla kerralla treeneissä ei oo keinua, ettei kukaan muukaan siellä sitä paukuttele.

Tällä viikolla alkoi sitten Iitulaisenkin agilityharkat. Se treenikerta oli oikein positiivinen kokemus. Saatiin kurssiohjelma paperilla ja joka kerralle on oma teemansa sekä omatoimieste treenattavaksi. Nyt ekalla kerralla oli vuorossa valssi. Tehtiin kahden hypyn, putken ja hypyn sarjaa kumpaankin suuntaan. Ensin oli valssi ennen putkea ja toisin päin putken jälkeen. Iitu on ihan törkeän nopea. Vaikka kutsuin sitä toisen hypyn kohdalta, hädin tuskin ehdin valssaamaan sen hypyn jälkeen. Sama juttu toisin päin. Iitu tulee mielettömän nopeasti putken läpi; pinkoa sain ihan täysillä. Mä tulen olemaan vaikeuksissa tuon koiran kanssa. Se on hirveän paljon nopeampi kuin Lilli ja ennakkoluuloton. Ja se on äänessä koko ajan: tää on mun rata eikä kenenkään muun, se sanoo...:) Omatoimiesteenä oli puomi, jonka Iitu menee vielä hihnassa. Puolivälissä iskee Iitulle aina pienoinen pupu pöksyyn, mutta alastulo tullaan sitten melkoisella vauhdilla. Iitu kyllä tietää, missä kohdassa herkkua saa….

Toisena omatoimiesteenä oli kepit, jotka Iitu menee nopealla vauhdilla kovan haukun säestämänä. Iitun kanssa kaaret olis varmaan kova sana. Lillin kanssa kaaria ei voi käyttää. Se kun ei voi sietää minkäänlaisia pakotteita. Iitu tuskin olis niistä moksiskaan. Iitun vauhti on kepeilläkin ihan eri planeetalta kuin Lillin, joka lönköttelee kepit melkein kävelyvauhdilla kaikessa rauhassa, ettei mikään osa siitä vain koske, hyi yök, keppeihin. Iitu taas on semmoinen roiskuu, kun rapataan-tyyppi...:) Oikein hyvä fiilis jäi neidin asenteesta ja suorittamisesta.  Tästä on kiva jatkaa. Kunpa mäkin olisin nopeampi, mutta minkäs teet, kun ei ole pikajuoksijan geenejä suotu ja tyyppinä on enemmänkin norsu kuin gaselli. Hah......