Mutta siis eiliseen. Lillihän on ollut kahtena edellisenä kertana ihan outo. Se on tehnyt mitä lystää, eikä oo piitannut mun ohjauksesta tuon taivaallista. Tänään se oli oma entinen itsensä, huh. Taisi ne Iitun juoksut sekoittaa Lillin päätä ja nyt kun juoksut on ohi, on Lillinkin pää kirkastunut.
Niin, niistä harkoista… Tehtiin 3-luokan rataa kahdessa osassa. Lillillä ei ollut mikään supervaihde päällä vaan se lönkötteli meikäläiselle sopivaa vauhtia. Ja mun ohjauskin oli täsmällistä ja pysyin jopa koiran edellä, enkä sotkeutunut kuvioissani. Mun ongelma on se, että silloin kun Lillillä on 110% lasissa, se on liian nopea mulle. Ja kun teen kaikkeni pysyäkseni sen vauhdissa, mun energia ja kaikki keskittyminen menee siihen mukana pysymiseen, mikä taas hajottaa mun ohjauksen ihan tyystin eikä mikään onnistu. Nyt kun vauhti oli sopiva, olin tyytyväinen omaankin suoritukseeni. Toki parannettavaakin löytyi, kuten kepeille vienti, jossa olin myöhässä ja Lilli takkus. Mutta kun otin ohjaajamme neuvoista onkeeni, ja riittävän ajoissa aloin antamaan kepit-komentoa, toinen kerta meni oikein hyvin.
Radalla oli myös keinu ja ekalla kerralla päätin, että Lilli saa sen nyt mennä. Ja Lillihän menikin vapaaehtoisesti, ilman hihnaa. Hallissa se ei ole koskaan ilman hihnaa suostunut keinua menemään, paitsi vahingossa, kun luuli kerran keinua ilmeisesti puomiksi. Tänä muutos on täysin kotitreenien ansiota. No, Lilli meni keinun ja sitten mokasin mä. Mun olis pitänyt muistaa, ottaa keinua vastaan kädellä, ettei se paukahda kovalla äänellä takaisin, mutten tyhmä mä sitä tehnyt. Keinu paukahti ja Lilli paineli tiehensä ja oli sen jälkeen vähän sen näköinen, että vieläkö tuolle joutuu menemään. Toista kertaa ei sitten yritetty ja vinkupallon avulla loput radat mentiin taas innolla.
Lilli pelkäsin aikaisemmin sekä keinun liikettä että paukahdusta. Kotitreenien ansiosta liikettä se ei enää pelkää, mutta paukahdus kauhistuttaa edelleen. Meidän oma keinu kun ei pidä pehmeällä nurmella ääntä. No nyt mulla on sellainen suunnitelma, että keitän sydäntä ja mennään keinun luo hengailemaan. Mä kylvän maahan sydäntä ja paukuttelen keinua. Jos sitä ääntä sais Lillin mielestä vähemmän pelottavaksi. Toisaalta kisoissa ollaan jo kaukana keinusta, kun se paukahtaa takasin, eikä ulkona ääni tunnu niin voimakkaalta kuin sisällä hallissa. Pitäisikin päästä myös ulos keinua kokeilemaan.
Sitten, kun mun lona alkaa, aloitan Lillin kanssa hyppyharkat. Treenataan hyppyjä eri korkuisilla rimoilla ja koitetaan saada varmuutta medikorkeiden hyppyjen suorittamiseen. Niillä Lilli tahtoo varmistella edelleen. Ensin tosin ajattelin käydä mittauttamassa sen. Rajoilla sen kanssa kumminkin mennään. Toivois niin, että se on mini, mutta tuossa upeassa turkissa, mikä sillä nyt on, turkki tekee ainakin sentin lisää korkeutta. Kun olis tajunnut, olis käynyt mittauttamassa sen talvella, kun se oli naku… Mutta ku ei tajunnut :/
Hyvin menneiden harjoitusten jälkeen rupes se kisaintokin sieltä nostamaan päätään. Loppukesällä ja syksyllä olisi kisoja aika montakin tiedossa: Lapualla, Vaasassa ja toisaalta vois lähteä Hämeeseen kyläilemään ja kisata samalla. Katotaan, katotaan. En mä sitä lisenssiä vielä ostanut, mutta harkinnassa on…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti