Synttäritytön näytelmäreissu Alavudelle

Mun koiraharrastuspitoinen viikonloppu kutistui puoleen. Tänään oli tarkoitus osallistua Lapualla epiksiin, mutta sitten väsy vei voiton. ei neljän tunnin yöunien jälkeen jaksanut oikein radalla kirmaloida. Parin viikon päästä kisataan sitten oman seuran epiksissä, ellei Lillillä ala juoksut.

Eilen oltiin Alavudella ryhmänäyttelyssä Iitun kanssa. Näyttelypaikka oli jäähalli: aika vilpoista siis. Olihan se mainittu näyttelyn nettisivuilla, mutta en kiinnittänyt asiaan sen kummemmin huomiota, ja palelin. Jää hohkas kengänpohjien läpi niin, että varpaat oli ihan turtana. Onneksi en vilustunut, sitäkin jo pelkäsin. Mutta muuten oli oikein mukava reissu, oli kiva nähdä ettei Iitua vaivannut yhtään hallin epämääräisen näköinen, kupruileva paperialusta, joka oli muuten hirvittävän liukas. Ja Iitun tulokseen olen enemmän kuin tyytyväinen. Lillin kanssa ollaan joskus oltu samalla tuomarilla ja saatu kilometrin mittainen vikalista sinisen nauhan kera. Siksi oli kiva, kun Iitu sai vaaleanpunaista...:)

Iitun kasvattaja oli luvannut onneksi esittää Iitun, ettei tarvinnut sitä jännittää, vaikka jännitinhän mä silti hirveesti sitä, miten Iitu esiintyy. Mutta Iitu käyttäytyi tosi hienosti ja mäkin uskalsin rentoutua, kun näin miten se meni. Yrittihän se ensin loikkia, mutta pienen neuvottelutuokion jälkeen meni melkein kuin vanha tekijä... Paljon kiitoksia siis vieläkin Kaisalle esittämisestä, jos tätä luet. Nyt sen näki, että Iitu osaa ja emäntä on se joka mokaa.... Mutta eiköhän tää emäntäkin nyt ota opikseen...

Junnuluokassa oli neljä narttua, joista kolme sai ERI:n ja yksi EH:n. Iitu oli luokkansa kolmas saaden ERIn. Iitun arvostelu oli mielestäni hieno ja tykkäsin siitä kovasti. Negatiiviset asiat ovat sellaisia, jotka aika parantaa. Tuomari oli ystävällinen ja kohteli koiria kivasti, minkä muistinkin edellisestä kerrasta. Tässäpä sitten Iitulaisen arvostelu:

"Hyvin narttumainen, laadukas kokonaisuus. Kokoon sopiva raajaluusto ja täyteläinen runko. Niukka eturinta. Taittuneet varmat korvat. Hyvät silmät. Hyvä pään malli. Etu- ja taka-askeleissa vielä löysyyttä. Varsin hyvä häntä. Miellyttävä esiintyminen."

Seuraavista näytelmistä ei oo sitten tietoa. Vaasaa olen mielessäni suunnitellut, mutta saattaa olla, että Iitusta tulee siihen mennessä kalju . Merkkejä siitä on jo näkyvissä. Saas nähdä sitten, miten pitkä tauosta tulee. Ykkösruusuke on kuitenkin tämän vuoden tavoite eli kaksi eh/eriä pitäisi saada vielä plakkariin.

Jäähallista poistuessa ovelta parkkipaikalle oli jyrkkä rinne, jossa oli lumen liukastama matto. Mulla oli niin liukaspohjaiset nilkkurit jalassa, etten päässyt muuten alas kuin järkkärin avustamana. Siitä plussaa: ystävällinen järjestysmies saatteli käsikynkässä koko rinteen alas...:) Ai niin, ystävällinen tuomari mittasi Iitun, kun kehä oli ohi. Tuloksena 34 senttiä: just passeli  siis. Ensi kuussa ajattelin hakea agilityhalliin avaimen ja aloittaa hiljalleen esteiden opettamisen. Mennään nyt hiljaa kiiruhtamatta eteenpäin ja katotaan mitä seuraa...

Ja vielä lopuksi: Iitu täyttää tänään vuoden. Vuosi on mennyt ihan mielettömän nopeasti. Iitu on ihana pikku tehotyttö, joka on juuri sitä mitä siltä halusinkin. Kiitos siis Kaisalle tästä suloisesta pikku pörriäisestä, joka kaikesta energiastaan huolimatta taitaa rakastaa eniten sitä, että saa olla jonkun sylissä. Syntymäpäiväposeeraus jäi tänään ottamatta, kun sää oli niin kamala, mutta koitetaan saada viralliset synttärikuvat otettua lähipäivinä...


Ja ihan ihan lopuksi onnittelen vielä täälläkin Iitun kasvattajaa Kaisaa, jolla oli Alavudella hieno päivä: kaikki koirat saivat vaaleanpunaista, luokkasijoituksia, PN4, VSP ja sokerina pohjalla BIS-kasvattaja, hienoa!!!

Hyvää ja huonoa

Perjantaina taas agilitytreenit Lillin kanssa. Kovin kaksijakoiset tunnelmat oli treenien jälkeen. Tehtiin kaksi helpohkoa radan pätkää. Ensimmäisellä pätkällä päätin koittaa medi-korkeilla esteillä. Se ei ollut ollenkaan viisas päätös. Lilli ei ensiksikään ollut yhtään kuulolla, eikä oma itsensä ja lopuksi rupesi kiertämään korkealla olleita rimoja, eikä auttanut vaikka laskin toisen pään rimasta alemmaksi. Kiertäminen jatkui. Lillin säkäkorkeus on noin 36 senttiä ja voi olla piirun ylikin, joten pahaa pelkään että se mediksi mitataan. Nyt tuntuu vaan siltä, että se 10 senttiä rimojen korkeudessa on sille liikaa. Rimakauhu tuntuu mediesteillä toistuvan, kun minikorkeuksilla se menee niin hienosti. Voi plääh, jos kaikki on yhdestä vaivaisesta senttimetristä kiinni, niin ei oo reilua...:/  Tai toivon, että olisin mitannut väärin ja yläkanttiin. Se ei näytä kovimkaan paljon Iitua korkeammalta, ehkä pari senttiä ja Iitu on noin 33-33,5 senttiä. Tai sitten haluan vaan nähdä niin, onhan niillä kokoeroa...

Noh, mahtui treeneihin jotain hyvääkin. Odotellessamme vuoroamme kokeilin keppejä niin, että jätän käsiavun melkein kokonaan pois. Ja vau, koirahan meni ne virheettömästi ja vauhdikkaasti, kun se on tähän asti pujotellut sipsutellen. Ohjaajan huitominen on siis tainnut olla sille liikaa, siis käsien käyttö vähemmälle tästä eteenpäin.... Koira kyllä osaa.

Iitunkin kanssa oon ottanut keppitreeniä olohuoneessa. Mulla on muoviset koiranruokapussin mukana tulleet kepakot, joista neljä mahtuu olkkarin lattialle. Niitä me ollaan parina iltana kokeiltu ja voi sanoa, että innokkuutta ei tuolta Iitulaiselta ainakaan puutu, eikä se arastele millään lailla. Kepit on nääs hiukka huterat ja huojuvat, kaatuvat helposti. Lilli kaikkoaa heti makkariin, kun keppi kaatuu ja kolisee, vaan ei Iitu. Se painaa tuhatta ja sataa namin perässä keppejä nuollen, eikä sen maailmaa horjuta mikään. Ehkäpä agiliitäjäainesta siis... hope so.

Ensi viikonloppuna onkin sitten vipinää. Lauantaina on Alavudella ryhmänäyttely, johon olen ilmoittanut Iitun. Onneksi kasvattaja-Kaisa on luvannut sen esittää. En ole vielä valmis astumaan sen kanssa kehään, sillä Jyväskylän tapahtumat jyskyttää vielä takaraivossa. Katsotaan sitten parin mätsärin ja näyttelykurssin jälkeen josko uskaltaisi itsekin. Ollaan me kotona treenattu aina vähän väliä näytelmäjuttuja. Tänäänkin kokeiltiin ja se menee tosi hienosti. Harmi, kun kehässä kaikki on toisin... Sunnuntaina on Lapualla epikset ja sinne suunnataan Lillin kanssa ottamaan tuntumaa vieraisiin esteisiin. Jännää on sekin...

Vuosi alkoi agiliidolla

Voi apua, miten pitkä on edellisestä päivityksestä. Olen unohtanut koko blogin pidon eli nyt on siis pakko ryhdistäytyä... Ja uuden vuoden kunniaksi aloitetaan agilityjutuilla. Joulutauko nimittäin päättyi ja treenit alkoivat neljän viikon tauon jälkeen. Ekat treenit ei kylläkään olleet niin loistokkaat. Kartturi oli tauon jälkeen ruosteessa ja tunsin itseni lähinnä hitaaksi norsuksi posliinikaupassa. Kun on kanki niin minkäs teet...

Sunnuntaina oli sitten epikset seuramme hallissa ja tarkoitus oli osallistua Lillin kanssa möllikisaan. Kun näin radan, ajattelin että se on tosi helppo ja jos tuosta ei Lilli nollaa ota, saan katsoa itseäni peiliin ja hävetä... Lilliä hämäsi aluksi ihmisten ja koirien melu, enkä meinannut saada sitä rauhoittumaan istumaan. Mut tälläs se loppujen lopuksi peffansa maahan. Startissa olis paras vaihtoehto ollut mennä vastaanottamaan koira kahden hypyn takaa. En uskaltanut kuitenkaan tehdä niin, koska Lillillä on taipumusta varastaa ja joskus se on kiertänyt esteen, kun olen liian kaukana ja se on epävarma. Menin siis vain yhden hypyn taakse ja Lilli malttoi odottaa hienosti.  Radassa oli kaksi kohtaa, joissa oli joko valssattava tai tehtävä sokkari. Tein jälkimmäsen, koska se sujuu itsellä valssia paremmin. Lilli eteni vauhdikkaasti,  ja mikä parasta virheettömästi eli tuloksena pyöreä nolla ja toiseksi nopein aika. Kyllä oli hieno tunne maaliintullessa, koska emme ole kisanneet yhtään missään vuoteen, enkä ollut yhtään varma, miten Lilli suhtautuu hallin hälinään ja itseäkin jännitti ihan kamalasti. Rata oli kyllä Lillille niin helppo, että olisin ollut todella pettynyt, jos tulos olisi ollut muuta kuin nolla. Harmittaa kun olin suunnitellut muuta samalle päivälle, ettemme ehtineet ottamaan lisästarttia ykkösissä. Ykkösten rata näytti ihan kivalta eikä siinä ollut sitä pelottavaa keinuakaan.

Kisakausi on nyt sitten avattu hyvillä mielin. Kolmen viikon päästä on seuraavat epikset ja niissä olis tarkoitus ottaa myös se ykkösten lisästartti - ellei Lillillä sitten ala juoksut. Niitä kun odotellaan helmikuulle,

Tämän vuoden tavoitteisiin kuuluu virallisten kilpailujen aloittaminen. Olen suunnitellut, että ensimmäinen kisamme on omat vappukisat ja siellä hyppyrata, mutta täytyy nyt tuota kalenteria vielä katsoa sillä silmällä uudemman kerran.. Lillin kanssa voitaisiin osallistua myös pariin näyttelyyn kesällä. Tampereen erkkari on ehkä toinen. Nythän se on ihan kalju, mutta kasvattaa varmaan kesäksi komean turkin kuten viime kesänäkin.

Mitäs Iitun varalle sitten suunniteltaisiin. Ensin aioin aloittaa sille agilityesteiden opettamisen heti alkuvuodesta. Sitä suunnitelmaa siirrän ainakin kesään. Antaa neidin hieman aikuistua ensin. Ollaan alkeiskurssille jonossakin jossain 20. paikkeilla. Näyttelyrintamalla kiikarissa on shelttiyhdistyksen ykkösruusuke. Ja kun sais ensin tuon neidin esiintymään nätisti meikäläisen kanssa, siinäkin olisi tavoitetta kerrakseen. Tokoa aiomme jatkaa ainakin ykkös- ja kakkoskurssin verran, mutta kisaamaan tuskin alamme.

Seuraava koitos onkin Iitun kanssa Alavuden ryhmänäyttely 30.1. Numerolaput tuli tänään. Saa ruveta sitäkin pikku hiljaa jännittämään....:)

Hyvää Joulua!

Oikein Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta kaikille. Blogi jää nyt joulutauolle. Ensi vuonna jatketaan uusien koiramaisten kujeiden merkeissä...

Vuoden viimeiset agiharkat

Onpas viimeisestä päivityksestä vierähtänyt aikaa. Sitä se loma teettää, kiirettä pitää jouluvalmistelujen parissa ja on sitä tullut kyläiltyäkin. Lomassa oli vaan se huono puoli, mikä yleensä: se tuppaa olemaan liian lyhyt.


Viime viikolla oli viimeiset agiharkat tälle vuodelle. Oli kivaa, saatiin pinkoa satasella ja mulla kyllä teettää vaikeuksia pysyä Lillin tahdissa. En ole vieläkään saanut aloitetuksi kunnonkohotusprojektia, vaikka olen pitkään jo suunnitellut sitä. Jospa uutena vuotena sitten pistäis tuumasta toimeen. Lilli oli kerrassaan ihana. Sillä on oma tyyli äännellä, kun se leikkii rakkaalla pallollaan: kurinan ja örinän sekoitusta. Nyt se ekan kerran äänteli samalla lailla agiradalla. Hyppy, örinää, hyppy, örinää, muuri, örinää jne. jne. En ensin huomannut koko asiaa, mutta sitten ohjaajamme sanoi, että hauskaa tuo Lillin ääntely. Juu, toisella oli todella kivaa. Hyvällä mielellä jään odottelemaan ensi vuotta. Harmi vaan, kun alkeiskurssista asti koossa ollut porukkamme nyt hajoaa…


Tämä vuosi on ollut hyvä agilityvuosi. Lilli on tykästynyt lajiin ja saanut huimasti itsevarmuutta, ja sitä kautta lisää vauhtia. Keinu on edelleen kompastuskivi ja kepitkin tarttis lisää suoritusvarmuutta. Lillin lisääntynyt into on saanut aikaan sen, että se tahtoo unohtaa ohjaajan kuuntelemisen ja tehdä omavaltaisia estevalintoja. Ensi vuodelle asetan tavoitteeksi kisaamisen aloittamisen. Ja toisena yritetään saada keinupelko vihdoin pois. 


Iitun kanssa on jatkettu hyisempää linjaa eli kaikki tapahtuu aina minun aloitteestani. Hauskoja piirteitä on Iitulaiseen ilmestynyt. Se on ruvennut tulemaan rapsutettavaksi mielistellen. Ja tottelee monissa asioissa nopeammin ja todella hiljaisella äänellä annettuja komentojakin. Tein testin: “unohdin” sukan lattialle. Iitu meni hetken päästä ottamaan sukan suuhunsa. Sanoin sille melkein kuiskaamalla “Pois” ja mitä teki koira. Tipautti sukan suustaan ja tuli rapsutettavaksi. No, kyllä se yleensä tavaran luovuttaa. Käsky on vain vaatinut hiukka kovempaa äänilajia. Haukkuminen sillä on edelleen tiukassa. Huomioimattomuus puree siihen vielä huonosti, varsinkin töistä kotiin tullessa ääntä piisaa. Kerran meikäläisen hermo meni ja ääntä korottamalla haukku kyllä hiljeni, mutta harmistuin itseeni, kun se ei kuitenkaan ole pitkäntähtäimen tavoitteena. Mulle jäi sen kesken jääneen ekaluokan jäljiltä into tokoon. Toivottavasti uusi kurssi alkaa pian, että saataisiin jatkaa siitä, mihin jäätiin, nyt kun  Iitun juoksukin on ohi. Mä oon huono harjoittelemaan ilman ryhmän painetta. Ryhmässä kun on pakko tehdä niitä kotiläksyjä…

Loppuviikon kuulumiset

Lillin kanssa oltiin torstaina taas agitreeneissä. Lillistä näki, että viimeviikkoinen kohtaus keinun kanssa oli siihen vaikuttanut. Se aluksi hieman epäröi hypyillä, eikä mennyt yhtä suoraviivaisesti kuin ennen. Mutta kun se pääsi vauhtiin, hypytkin rupes menemään. Ja Lilli meni muutenkin aika hyvin, vaikka ohjaaja pyrki sitä parhaansa mukaan sekoittamaan. Radalla oli mm. yks takaakierto, ja Lilli pienen pohtimisen jälkeen meni takaa, kun kerran käskettiin, vaikka näytin jotain ihan muuta. Kepit meni astetta vauhdikkaammin, tällä kertaa Lilli myös aloitti ne oikein ja pujotteli  loppuun asti. Parit sokkarijutut meni tosi hyvin. Lilli kyllä handlaa ne hienosti. Sen kummemmin en rupea kuvioita selostamaan, kun en kerran osaa. Mutta sen osaan sanoa, että olen tyytyväinen treeneihin. Niistä jäi hyvä mieli :)

Tänään olin töissä oman seuran kisoissa. Ei ne ykkösen radat olleet mitään ihmeellisiä. Kisafiilis siis nostaa hiljalleen päätänsä. Päätimmekin yhden treenikaverin kanssa, että jospa maaliskuun kisoissa startattaisiin, ehkä, maybe, mahdollisesti. Mennään sitte vaikka hyppyradalle, ellei keinu pelitä.

Iitun kanssa on noudatettu hyisempää olotilaa. En suoranaista jääkautta ole pitänyt, mutta en huomioi sitä sen aloitteesta ja vaadin siltä muutenkin enemmän, kun se kerran osaa. Parin viikon harjoittelun jälkeen se lyö pyrstönsä maahan automaattisesti ulosmennessä ja odottaa lupaa ennen kuin menee ovesta ulos. Ja sitä lupaa saa odottaa puolesta minuutista minuuttiin. Ruokupin kanssa on sama meininki. Eilen liitin ruokailuun paikallamakuun, tai siis yritin, mutta Iitulla ei oikein mennyt jakeluun, että ruokakupin ääressä voi myös maata. Mikä osataan tokoharkoissa, ei näemmä suju ruokaillessa. Siis treenataan, aloitetaan ensin siitä, että Iitu ymmärtää makuun olevan mahdollista myös keittiössä...

Kuvakokeilua

Eipä mulla kummempaa päivitettävää ole, kokeilen vaan Bloggerin kuvatoimintoa, joka ei vakioselaimella Chromella pelitä ollenkaan. Vanhalla kunnon Explorerilla onneksi näyttää pelaavan. Laitetaas tähän kokeeksi pari kuvaa. Ensimmäinen on Lillistä syyskuun mätsäristä, jossa se oli BIS3 ja näyttää kuvan perusteella ainakin nauttivan esiintymisestä satasella.

Kuva: Jessica Kivimäki

Toinen kuva on Iitusta Seinäjoen näyttelystä lokakuulta. Tuolloin oli tassut vielä enimmäkseen nätisti maassa, toisin kuin kuukautta myöhemmin.

Kuva: Taija Linna