No joo. Piti antaa pölyn laskeutua pari päivää ennen kuin jaksoin päivittää... Lauantai-aamuna pakkkasin auton ja lähdettiin Iitun kanssa Jyväskylään KV-näyttelyyn. Odotin mielenkiintoista päivää, koska tuomarina oli suomalainen kasvattajatuomari, ja oli jännää nähdä, mitä hän Iitusta sanoo. Melkein tekisi mieleni lopettaa kirjoittaminen tähän ja todeta, että se siitä sitten… Mutta kerronpa kuitenkin.
Junnu-narttuja oli ilmoitettu 22, ihan kaikkia ei tainnut olla paikalla, mutta paljon kuitenkin. Aluksi tuomari kiersi kehää tarkastellen koiria ja tehden muistiinpanoja. Tässä vaiheessa Iitu vielä seisoi mielestäni hienosti ja olin oikein tyytyväinen sen esiintymiseen. Pöydälläkin se seisoi hyvin, pääsi mitattavaksikin. Vielä Iitun pöytäkäyttäytyminenkin oli hienoa: se ei väistänyt tuomaria eikä piitannut mitastakaan tuon taivaallista. Asettelusta se ei oikein tykkää. Vaikka on treenattu, se ei pidä jalkojen koskettelusta. Mutta kun vie namin kuonon eteen, se oikeastaan asettelee itse itsensä hyvin, kun katsoo tarkkana namia.
Kun tuli liikkeiden esittämisen vuoro, pääsi piru irti. Iitu ei vielä kertaakaan, ei harjoituksissa eikä näyttelyissä, ole ollut niin mahdoton mitä se nyt oli. Tää oli kaikkien aikojen enkka!!! Ei ainuttakaan kunnon raviaskelta, vain loikkaa ja haukkua!!! Vaikka yritin nypätä hihnasta ja murahtaa, se vain lisäsi Iitun kierroksia. Sain tilaisuuden juoksuttaa toisenkin kerran: ei tullut mitään siitäkään. Jopa seisominen lopussa meni plörinäksi ja Iitun läähätys kertoi, että kierrokset oli pienellä koiralla kovat. Lopputuloksena oli sininen nauha eli H ja meikäläisen teki todella mieli laittaa pussi päähänsä ja vajota maan alle. Arvostelussa ei sinänsä ollut mitään kovin huonoa, paitsi se tietysti vaikutti, ettei tuomari saanut katsottua Iitun liikkeitä lainkaan.
Eilinen päivä menikin sitten itsetutkistelun parissa: missä olen tehnyt virheen, miksi Iitu käyttäytyy niin kuin se käyttäytyy. Pyrkiikö se käyttäytymisellään rauhoittamaan jännittävää emäntäänsä vai onko se ottanut tai on ottamassa pomon paikan, kun ei usko komentojani kehässä. Kun käveltiin hallissa Iitun kanssa, se meni hienosti eikä pomppinut. Hienosti se menee kotitreeneissäkin. Eikä se pomppinut kasvattaja-Kaisankaan kanssa. Käytös muuttui heti, kun astuttiin kehään, kuin taikaiskusta.
Mielestäni olen enimmäkseen toiminut Iitun kanssa niin kuin pitäisi toimia jokapäiväisessä elämässä. Mutta muutamaan asiaan aion puuttua ja katson, mitä tapahtuu ottamalla vielä selkeämmin johtajan roolin. Iitu tottelee lenkillä, tulee luokse ja pitää meikäläistä silmällä irti ollessaan. Se ei räyhää vastaantuleville koirille vaan selkeästi hakee minusta turvaa, jos vastaantuleva koira jännittää. Ruokaa ei tipu ennen kuin se istuu, eikä ulos pääse ennen kuin istuu. Se missä aion omaa rooliani vahvistaa, on se, että leikki ja rapsutus tapahtuu minun aloitteestani ja loppuu, kun minä haluan. Sänkyyn Iitu ei pääse enää lainkaan. Näissä jutuissa ote on hieman syksyn aikana lipsunut. Tänään töistä tultuani luin rauhassa päivän lehden ennen kuin moikkasin koiria. Voi taivas sitä haukkumisen määrää, mikä Iitusta lähti. Huomiseksi on kyllä hommattava korvatulpat, ettei lähde kuulo…
Mielenkiinnolla odotan, mitä nämä toimenpiteet saavat aikaan. Ja vinkkejäkin otetaan aina vastaan.
Ai niin, laitetaan tähän se Eerolan arvostelukin vielä, sikäli mikäli saan kehäsihteerin käsialasta selvää. Oli eksoottisen näköistä koukeroa:
"Ihannekokoa pienempi, vauhdikkaasti esiintyvä, vilkas narttu, kevyt kuono-osa, pyöreät silmät, voisi olla voimakkaammin kulmautunut ja pysyä paremmin ravissa, erittäin hyvä sukupuolileima, kokoon sopiva raajaluusto, lupaava karvanlaatu, tarvitsee lisää kehätreeniä"(tms. tuosta viimeisestä sanasta ei saa selvää…). No, eipä se pysynyt ravissa, eikä syy mun mielestä ollut kulmauksissa vaan liiassa innossa. Seinäjoen tuomari kehui liikkeitä. Siellä Iitu malttoi vielä ravatakin.
Mutta summa summarum: Iitu oli onneksi tosi reipas pikkuneiti. Kehässä näkyi arkajalkojakin, mitä Iitu ei todellakaan ole. Eikä nuo näytelmät maailman tärkein asia saisi olla eikä olekaan. Tärkeintä on edelleen ihana iitulainen… Lauantaina ja sunnuntaina vain harmitti julmetusti: menetetty raha, aika ja vaiva suhteessa omiin odotuksiin & vaatimuksiin oman itsensä suhteen. Mutta: elämä on, aina se ei mene putkeen. Seuraavasta onnistumisesta osaa nauttia kaksin verroin, kun kerran on mennyt kunnolla persiilleen. eikös se näin mene…
Edit. Piti vielä käydä lisäämässä, että Iitusta on nyt tullut fyysisesti aikuinen eli sillä alkoi noin viikko sitten juoksu. Alkupäivä on noin, koska sen "toosa" ei oo ollut yhtään turvoksissa ja sattumalta huomasin, kun se nuoli sitä antaumuksella, ihan kuten Lilli juoksujen aikaan. Otin sen syliin ja kurkkasin: vertahan siellä oli näkyvissä. Iitu pitää itsensä tosi puhtaana, ei veritippaa näkyvissä yhtään missään. Siks emäntäkin harhautui...:)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti