Viikonloppukuulumisia

Aloitetaas vaikka perjantaisilla agilitytreeneillä. Lillille ei onneksi viimeviikkoisesta keinu-episodista ollut jäänyt pysyviä traumoja puomin suhteen, vaan se paineli puomin reippaasti kuten ennenkin. Muutenkin se oli intopiukkana häntä tötteröllä baanalla menossa. Emäntä vois vain ruveta miettimään muitakin ohjausvaihtoehtoja kuin tuttua ja turvallista sokkaria. Meitä oli sen verran vähän treeneissä, että ehti muitakin kuvioita kokeilemaan. Tosi hyvä mieli jäi treeneistä, kun Lillillä oli niin kivaa. Jos Lilliltä kysyttäis, niin se varmaan sanois, että agility on ihan best, kun vaan sitä hiivatin keinua ei olisi keksitty...:) Ensi viikolla saan toivon mukaan hallin avaimen ja ruvetaan treenaamaan Iitun kanssa. Mistä tuli mieleen, että se suunnitelma on vieläkin tekemättä. Ajattelin, että teen oikein paperille harjoittelusuunnitelman ja myös etenen sen mukaan, ettei sitten hallilla tarttis miettiä, että mitäs nyt tehtäisiinkään. Naksuttimen avulla ajattelin kuitenkin ruveta kontakteja opettamaan, nyt kun naksu alkaa olla meillä hallussa.

Eilen Lilli lähti päivähoitoon ja me suunnatiin Iitun kanssa Jämsään, jossa Kaisa oli järkännyt Happy Master's-koirille näyttelyharkkaa. Oli kyllä mukavat harkat. Iitukin esiintyi ihan kivasti, pomppi vain kerran (vai olisko yrittänyt toisenkin kerran). Mutta, anyway, esiintyminen menee eteenpäin koko ajan. Vielä kun saataisiin harkattua niin, että se katsoo eteenpäin eikä tuijota mua liikkeessä. Ja toinen tavoite on, että pääsen reilusti sen eteen seisomaan ja Iitu myös pysyy paikoillaan. Kotona tää sujuu hyvin. Häiriötilanteessa se tahtoo vaan vähän lähestyä. Naksuttimen kanssa olis tarkoitus tuota eteenpäin katsomista treenata. Kunhan nuo säät vähän paranis, että pääsisi ulos harjoittelemaan. Sisätilat ei oikein anna siihen myöden. Maaliskuun lopussa onkin sitten se Eerolan näyttelykurssi, jolta odotan paljon.

Näyttelyharkkojen jälkeen mentiin Kaisalle syömään ja kaffittelemaan. Lenkki piti harmittavasti sään takia jättää väliin. Mutta kivaa oli ja aika kului siivillä. Mukava huomata, että Iitu ei ihmisiä arastele. Se on niin hellyyden kipeä, ettei oo niin väliksi, vaikka olisi ventovieraan sylissä, kun vain saa siinä olla. Ei ihan rotumääritelmän mukainen siis, mutta minä tykkään että se on sellainen kuin on :) Suurta koiralaumaa Iitu vähän arasteli. Eipä se oo kovin monta kertaa ollut laumassa, jossa on yli 10 koiraa, joten ei ihme, että piti vähän tarkkailla touhua. Mutta eipä sille mikään paniikkikaan iskenyt. Varmaan se ajan myötä olisi ryskännyt muiden mukana.

Kotimatka meni hiukan koukeroiseksi. Olisi vain kannattanut ajaa tuttua tietä kotiin, mutta päätin kokeilla uutta reittiä. Navigaattori ohjas meikäläisen sitten tosipienille ja niin kiemuraisille teille, että meinasi käämit kärähtää täysin. Onneksi oli Fazerin sinistä kaverina. Se helpotti...:)

Lisäänpä vielä pari kuvaa eilisistä näyttelyharkoista. Molemmissa kuvissa kuvaajana Jari Aaltonen.