On taas vierähtänyt aikaa edellisestä päivityksestä, etten oikeen edes muista, mitä tässä välissä on tapahtunut.
Viime sunnuntaina oltiin koirien kanssa mätsärissä, joka järjestettiin maneesissa. Ja kyllä oli kylymä. Ulkona paistoi aurinko lämpimästi ja välillä piti mennä sinne lämmittelemään, että tarkeni. Iitun kanssa otettiin näyttelytreeniä ja Lilli hengaili vain mukana. Iitun kehäkäytös on kyllä parantunut. Se ei hyppinyt liikkeessä kertaakaan. Pari kertaa se yritti aloittaa loikalla, mutta lopetti, kun kielsin. Pöydällä se päätti hypätä tuomaria vasten ja antaa tälle kunnon naamapesun. Tuomari nauroikin, että on tosi kiva nähdä näin avoin ja reipas sheltti. Saatiin sininen nauha, mitä salaa toivoinkin, että pääsisi nopeammin kotiin lämpimään. Sinisten loppukehä meni muuten hyvin, mutta Iitu oli seisoessa hirveän levoton. Se reagoi toisten koirien haukkumiseen ja meteliin. Pää pyörii, kun piti koko ajan katsoa, että mistä meteli kuuluu. Oltiin me kolmansia kuitenkin ja saatiin vähän rahalle vastinettakin. Pääsiäisenä olis ohjelmassa seuraava mätsäri eli kehätreeniä lisää Vaasaa ajatellen. Tosin en ole päättänyt mennäänkö me sinne Vaasaan. Täytyy katsoa, mikä on turkin tilanne silloin.
Aamulla käytiin Iitun kanssa agilityhallilla viikon tauon jälkeen. Kerrattiin vähän jo opittua ja uutena mukaan tuli muuri ja pussi. Voi apua, mä en voi kuin ihmetellä tuon koiran reippautta. Mä raahasin pussin oikeaan paikkaan ja rupesin oikomaan kangasta samalla miettin miten alkaisin sitä itsekseni opettamaan, kun ei ole avustajaa. Juu, sitä ei tarvinnut kauaa miettiä. Iitu ratkaisi ongelman menemällä koko höskän läpi tuosta vaan mun vasta miettiessä. Ei siinä ehtinyt neidille kangastakaan nostelemaan, kun se oli jo jalkojen juuressa makkaraa vailla. Otettiin pussia vielä muutaman kerran tarkistaakseni, ettei tämä yllättävä läpimeno ollut vaan jokin onnenkantamoinen. Komensin Iitun pussin eteen ja menin odottamaan sitä esteen taakse makkara namialustalla. Jep, sieltähän se tulla pönki kankaan alta ilman epäilyksen häivää kohti makkaraa. Siis, taas saa ihmetellä, miten nuo koirat voi olla noin erilaisia. Lillihän saattoi vielä vuodenkin treenaamisen jälkeen kieltäytyä menemästä pussiin kokonaan. Onneksi Lillikin on alkuvaikeuksien jälkeen lajille syttynyt. Eilisissä treeneissäkin se toisen koiran ollessa vuorossa katseli kaihoisasti radalle ja piippas. Tätä se on tehnyt jo jonkin aikaa ja kerrankin voi sanoa, että piippaaminen on musiikkia emännän korville :) Mä oon ruvennut jopa miettimään, että josko me sittenkin osallistuttaisiin hyppyradalle omissa vappukisoissa. Mun pitäis vain loman aikana tehdä sen kanssa keppitehotreenejä ja ruveta hyppyyttämään sitä medikorkeuksissa. Taidankin seuraavissa harkoissa nostattaa rimat oikeisiin korkeuksiin ja katsoa mitä seuraa. Mietitään sitten sen jälkeen, mitä kisojen kans tehdään...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti