Varsin vilkas viikko on taas ollut. Maanantaina aloitettiin Iitun kanssa Touhutassussa näyttelykurssin käytännön harkat. Tällä kertaa oltiin sisätiloissa ja harjoiteltiin lähinnä hampaiden katsomista, pöydällä oloa ja seisomista. Iitun kanssa seisomisessa pääpaino on kestävyydesä. Se kun ei millään malttaisi seisoa kauan. Ja siitä lisää myöhemmin... Mutta naksuttimen kanssa treenaamisesta on selvästi ollut hyötyä. Iitu tuntui ottavan homman enemmän tosissaan. Ensi kerralla siirrytään ulos harjoittelemaan liikkeitä. Toivottavasti maanantaiksi ei luvata sadetta.
Tiistaina oli sitten Iitun terveystutkimusten vuoro. Eli suunnattiin eläinklinikalle, jossa kuvattiin lonkat, kyynärät ja selkä. Polvet kopeloitiin ja todettiin 0/0:ksi. Lonkat ja kyynärät oli myös kuvanneen Rintasalon Jarmon mielestä niin hyvät kuin voi olla, ilman epäilystäkään hänen mielestään. Luotan Jarmoon, toivottavasti Kennelliitossa ovat samaa mieltä. Selkä oli myös normaali eli terve tyttö näyttäis Iitulainen olevan, hienoa :) Iitu ei meinannut malttaa millään nukahtaa ja oli kuvauspöydälläkin ollut levoton ja yrittänyt pompata pystyyn haukkumaan odotushuoneesta kuuluville äänille. Mitenkä iitumaista... Jarmo tuumas, että rauhoitus on niin kevyt, että koira herää ennen kuin päästään kotiin. Mitä vielä, se nukkui tunti tolkulla ihan tajuttomana. Lilli kävi haistelemassa sitä monta kertaa ja katseli mua huolestuneen näköisenä, että mikäs tuon kaverin on.
Torstaina pääsi Lillikin käymään eläinklinikalla, kun haettiin sille kennelyskärokote. Lilli oli niin rehevää häntä tötteröllä, kun lähdettiin sen kanssa kahdestaan ja Iitu jätettiin kotiin. Luuli raasu varmaan pääsevänsä agilityhallille. Lilli oli kyllä sen näköinen, että et voi olla tosissas, kun se hyppäs autosta ja huomasi, että ollaan klinikan pihalla. Eläinlääkäri kun ei tosiaankaan kuulu sen ykkössuosikkeihin. Odotushuoneessa oli vielä ihan kivaa, kun emännän makkarajakelu pelas. Lääkärin pöydällä ei sitten makkarat enää maistuneetkaan, vaan piti työntää pää meikäläisen kainaloon.
Eilen oltiin Iitun kanssa Ilmajoella mätsärissä. Järjestelyt ei olleet oikein priimaa. Oli vain kaksi kehää: pennut ja pienet koirat samassa kehässä, mikä tiesi kohtuullisen pitkää odotusta ja vilua. Sää kun ei ollut kovin keväinen, vaan tosi kylmä. Iitun esitykseen olen semi-tyytyväinen. Nyt se ei juurikaan kaasutellut vaan malttoi ravata, mitä nyt nurmen hajut kiinnosti. Parit loikat piti ottaa vielä aluksi ja lopuksi, mutta muuten pomput siis oli poissa. Pöydällä se oli hienosti, mutta se maassa seisominen. Huoh. Sinisten koirien loppukehässä piti seistä tosi kauan ja Iitu ei millään malttanut olla nätisti. Eli tuo kestävyys, sitä siis treenaamme edelleen. Mätsäreitä toukokuussakin piisaa joka viikonlopulle eli niitä siis kierrämme. Lillinkin kanssa pitäisi kertaalleen osallistua, että sekin saa kehätreeniä ennen Tuuria.
Aamulla koirat herätti jo viittä vaille kuusi ihan niin kuin työpäivinä. Tosi kiva, että niille on muodostunut tää työrytmi...:( No kun kerran hereillä oltiin, käväisin Iitun kanssa hallilla treenaamassa. Otettiin puomia ja keppejä. Kepit menee itse asiassa aika hyvin. Iitu ei tarvitse suurtakaan käsiapua. Tosin se rupesi tekemään niin, että lopetti pujottelemisen ennen viimeistä väliä ja siirtyi suoraan paikalle mistä tiesi saavansa namia. Huoh... Tehtiin vielä pari toistoa niin, että saatiin lopettaa onnistuneeseen suoritukseen. Sain mä hallilla ylimääräisiä sydämen tykytyksiäkin. Iituhan on mennyt puomin tähän asti vain hihnassa. Käänsin selkäni ja hetken päästä kuulin rapinaa, kuin kynsien rapinaa puomilla. Ja niinhän se olikin, Iitu oli karannut puomille namin toivossa ja puolessa välissä se rupesi pelkäämään. Ihan selvästi jo mietti, että hyppääkö alas. Onneksi ehdin väliin ja sain napattua sen syliin. Kivat sulle, kun se ahneena koirana alkaa tehdä tällaisia tempauksia ja sitten iskeekin pupu pöksyyn kesken kaiken.
Huomenna on näyttelykurssi ja ensi viikonloppuna on oman seuran kisat, joihin menen töihin. Ja joihin oli tarkoitus osallistua Lillin kanssa hyppyradalle, mutta juoksu sekoitti suunnitelmat.Mukavaa, kun saa kuitenkin kannustaa ja jännittää alkeiskurssikaveria, joka ensimmäisenä meidän alkeiskurssilta uskaltautuu viralliseen starttiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti