Bye bye "Räyhä-Reetta"

...ainakin toistaiseksi...  Ajelin sunnuntaina koirien kanssa Kauhajoelle, jossa oli epikset. Vähän arvoin, lähdenkö vai en. Edellisiltana olin ollut häissä, joissa tuli juhlittua kolmeen asti. Jalat oli kaikesta joraamisesta ihan liekeissä. No, epikset oli vasta illalla, joten onneksi oli koko päivä aikaa toipua ja päätin loppujen lopuksi sitten lähteä :) Matkalla tosin tuli vettä ihan kaatamalla ja meinasin jo kääntyä, kun ajattelin, että perillä varmaan on samanlainen sää. Onneksi en kääntynyt, koska Kauhajoella sää oli tosi hyvä. Ei liian kuuma eikä viileä.

Lillin kanssa osallistuin möllien lisästarttiin ja ykkösten kisaan. Sen kummemmin en ala radoista kertomaan. Totean vain, että ei mennyt. Mölliradalla meno oli kuin hidastetussa filmissä. Ykkösten radalla vauhtia oli jo enemmän, mutta radalla oli keinu, ja lopun varmaan arvaattekin. Näiden kahden startin jälkeen päätin, etten ilmoita Lilliä Kokkolaan eikä Vöyrille. Ollaan menossa 9.7 osteopaatille Turkuun ja mitä siellä sitten sanotaan, se määrää loppukesän kisaamiset ja tekemiset.

Iitulaisen kuulumiset ovat onneksi positiivisempia. Otin tarkoituksella sen mukaan haistelemaan kisatunnelmaa. Halusin nähdä, miten se käyttäytyy agiradan laidalla. Räyhääminenhän on ollut sen pääsääntöinen toiminto tähän asti. Kun radalla menee toinen koira, se on käynyt niin kuumana, ettei mitään rajaa. No, päästiin niin lähelle kenttää, että Iitu näki mitä siellä tapahtuu: räyh, räyh alkoi, tuttu juttu.  Nyppäsin hihnasta ja sanoin ei. Katos vaan, huuto loppui. Mentiin vähän lähemmäksi. Taas alkoi räyhääminen, joka loppui kiellolla. Mentiin lopuksi ihan radan reunaan. Taas Iitu yritti, mutta lopetti kiellolla, eikä oikeastaan sen jälkeen yrittänytkään enää räyhätä radalla meneville koirille. Näin kyllä, että mieli olis tehnyt, mutta mulkoili vaan mun päälle. Haluan uskoa, että muuttuneen käytöksen syynä on Bachin kukkatipat. Mä en oo koskaan uskonut mihinkään hömppätieteeseen, mutta kun kuulin positiivisia kokemuksia kukkatipoista, aattelin että enpä tässä mitään menetäkään. Iituhan pelästyi uutena vuotena pahasti suurta ilotulitusrakettia, joka räjähti aivan yläpuolellamme. Sen jälkeen paukkuarkuus on yleistynyt kaikkiin koviin äkillisiin ääniin. Iitulle tehtin kukkatippasekoitus, jonka pitäisi lievittää paukkuarkuutta ja adhd-käytöstä: keskittymättömyyttä ja ylikierroksilla käymistä. Kuuri on nyt lopuillaan ja näyttää siltä, että paukkuarkuuteen ei ole ollut vaikutusta, mutta tuohon kuumumiseen kyllä. Käytös agilitykentän laidalla oli niin erilaista kuin ennen. Myös pyöräilijiät ja rullaluistelijat ovat aikaisemmin saaneet Iitun kierrokset nousemaan, mutta eilenkin se näki rullaluistelijan eikä piitannut siitä yhtään mitään. Mielenkiintoista olis nähdä, vaikuttaako tipat kuumumiseen ryhmätreeneissä. Meillä ei nyt vaan ole sellaista tulossa, kun viimeiselle kerralle ei päästä ja ollaan pitämässä taukoa seuraavasta ryhmästä.

Nyt kun juoksut loppui, ollaan päästy Iitun kanssa treenaamaan ja irtoaminenhan meillä on ollut pääharjoituksena. Kyllä se malttaa kuunnella hiukan paremmin ja irtoaakin namirasialle, eikä ole vain mun jaloissa räksyttämässä. Olen ottanut aika tarkan linjan. Palkkaa ei tipu, jos yhtään kääntyy katselemaan mua. Sen saa vasta, kun menee suoraan namirasialle odottamaan.Ehkäpä siis parempaan suuntaan ollaan menossa tässäkin asiassa. En tiedä, onko kukkatipoilla vaikutusta tähänkin vai kissanruualla pakasterasiassa, ehkä molemmilla, mutta edistystä on tapahtunut joka tapauksessa. Ja se on hyvä juttu se.