Ei mennyt kuin elokuvissa

Kirjoitin pitkän sepustuksen kahdella eri versiolla eilisistä kisoista. Onneksi en niitä julkaissut, koska luettuani tekstin, se ja mun oma asenne tuntui niin synkältä ja masentavalta, että päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja ryhdistäytyä. Niin, ja deletoin sen soopan. Mut hyvä, että kirjoitin, se selvensi ajatuksia.

Ja otsikkoon viitaten, ei mennyt eiliset kisat niin kuin elokuvissa. Kaksi rataa kisattiin ja molemmista tuloksena hylly. Eka rata oli agirata ja tattadaa, sieltä löytyi keinu. Olin varovaisen positiivinen, koska kotikeinun Lilli menee reippaasti ja seuran keinunkin ihan ok:sti, ei ihastuen, mutta kuitenkin menee. Noh, kisatilanne on eri tilanne. Se ahdistaa Lilliä vielä jonkin verran. Vaikka muutamaa sekuntia ennen lähtöä on vielä innosta haukkuva koira, käytös muuttuu kun starttihyppy ylitetään. Ei ole samaa iloa ja vauhtia mitä treeneissä. Ihan kun mulla olis eri koira, kun ollaan hallilla kahdestaan ja kisoissa... Niin, sitten siihen rataan: keinu oli neljäs este ja siihen asti menikin hyvin. Monelle tuli hylly kolmantena olleelta putkelta, kun koira meni putken väärään päähän. Me selvitettiin se kohta hyvin, muttei sitä keinua. Tai Lilli meni keinun toisella yrittämällä ja jopa sitä seuranneen hypyn se ylitti ilman kieltoa, kun käskytin kovaäänisesti ja rynnistitn hypylle, että päästään kauemmaksi paukahtavasta keinusta. Lillin vauhti muuttui kuitenkin hitaammaksi keinun jälkeen ja kepeillä lopetti pujottelun ennen viimeistä väliä. Lopullinen niitti oli puomi. Lilli ilmeisesti meinasi, ettei saakeli, pitääkö tuo keinu mennä taas. Ja otti ritolat, ihan sananmukaisesti. Kierteli kentällä aikansa ja lopuksi meni nurtsille pissalle. Sain sen lopuksi pallon avulla houkuteltua takaisin kentälle. En pakottanut menemään puomia, mutta mentiin radan loppu, joka sujui ihan hyvin.

Hyppyrata oli sitten vuorossa toisena ja sen epäonnistumisessa saan syyttää täysin ja ainoastaan itseäni. Mua jännitti miten Lilli käyttäytyy. Ja jännitin sitä niin kovasti, että mulle tuli nanosekunnin kestävä oikosulku radalla. Luulin yhtäkkiä, että Lilli on menossa väärin, kun se oli menossa putkeen, vaikka ihan oikein se meni. Minä pöljä kiljaisin ja samassa tajusin, että ei hemmetti oikeinhan se koira menikin. Ei kun koira takaisin putkeen. Tuo kiljaisu kuitenkin säikäytti Lillin ja vei lopunkin vauhdin. Se rupes varomaan, lopetti kepit kesken ja ohitti yhden hypyn, jonka se takaisin tullessa ylitti väärin päin. Että sillä viisiin. Oikein hyvä Anne!!!!

Ollaan me varsinainen kisapari. Koiraa jännittää kisaaminen ja kartturia jännittää koiran jännittäminen niin, ettei koko touhusta tule mitään. Siis kun mä tiedän, että me osataan ja treeneissä on onnistuttu jossain sata kertaa vaikeammassakin kohdassa. Eiliset radat oli tosi kivoja ja oikeastaan meille sopivia, kun ei ollut pitkiä suoria.

Me tarvittais nyt oikeesti yksi onnistuminen, että palais usko ja luottamus omiin kykyihin ja koiraan. Sitten sais tulla taas vaikka tukullinen hyllyjä, mutta yks onnistumut suoritus, pliis... Enkä tarkoita edes välttämättä tuloksellista onnistumista, vaan sitä että voin kuulla Lillin urahtavan kun se into piukkana painaa putkeen. Kun  näkis kisakentällä sen ilon, mikä Lillillä on kun treenataan hallilla kahdestaan, se olis ihan huippujuttu. Vaikka olishan se tuloskin tietty kiva. No niitä onnistuneita suorituksia ja Lillille tottumista vieraisiin esteisiin ja ulkokenttään haetaan nyt epiksistä. Perjantaina on kisat Vöyrillä ja sunnuntaina Kauhajoella. Niihin siis suuntaamme, vaikka olis millainen sää. Me tarvitaan kipeästi kisatreeniä muualla kuin omassa hallissa.

Ja kisajuttuja pohdittuani tajusin, että eihän meillä ole vielä kymmentäkään kisastarttia takana Lillin kanssa. Kyllä niitä tuloksia varmaan tipahtelee, kun saa enemmän kisarutiinia ja oppii hallitsemaan jännityksensä, toivon ja luulen. Ei oo helppoa aloittaa loppujen lopuksi vaativa harrastus nelikymppisenä. Tää juttu olis pitänyt aloittaa jo teininä, niin olis eri mahkut. Viitaten radan reunalla käytyyn keskusteluun 40+sarjasta :)))