Treenikausi alkoi taas...

Agilitytreenit on taas alkaneet joulutauon ja Iitun juoksuilun jälkeen. Lillin juoksua tässä tosin odotellaan alkavaksi. Toivotaan, ettei seuraaviin treeneihin tarttis enää mennä. Sitten päästäis maaliskisoihin. Pahoin pelkään, että näin onnellisesti ei käy, ja joudutaan jättämään nuo kisat väliin...

Harmittaa suuresti keinu: se on alkanut kummittelemaan Lillille pahan kerran. Toissa viikon treeneissä oli radalla keinu, eikä Lilli suostunut menemään sitä lähellekään. Se vain juoksi ympäri hallia etsien poispääsyä tilanteesta. Viime kerralla treenikaveri harjoitteli keinua vieressä ja Lilli näytti oikeasti pelkäävän sen pauketta. Voi huokaus. Koira muuten edistyy koko ajan ja kaikki olisi mallillaan. Jälleen kerran joudun toteamaan, että ehkä se ei ikinä tuota keinua tule menemään kisatilanteessa, ainakaan ensiyrittämällä. Syvä huokaus....

Iitu sen sijaan ei keinusta piittaa mitään. Me päästiin juoksutauon jälkeen viimeinkin treeneihin ja pelon sekaisin miettein hallille astelin. Olisiko Iitu unohtanut sen kaiken vähän, mitä on osannut. No onneksi ei ollut, vaan oli itse asiassa pätevämpi kuin ennen taukoa. Se räksytti vähemmän ja eteni enemmän :) Meillä oli varaohjaaja, joka näki ensimmäistä kertaa mun ja Iitun menoa ja hänen olikin helppo kyseenalaistaa: miksi teet näin ja miksi teet noin. Kun Iitu itsessään on täynnä sähinää, tulta ja tappuraa, mun pitäisi olla vähäeleinen, varoa liiallisia kädenliikkeitä ja oikaista selkäni :) Viimeksi mainittu on kovin vaikeaa. Kun pitkänä ihmisenä ohjaa pientä koiraa, tulee vaistomaisesti kumarruttua.

Radalla oli jopa pätkiä, että pysyin Iitun mukana hyvinkin. Puomin se meni kuin ohjus, ihan kaamee vauhti ja se meni putkeenkin heittämällä, kun yleensä se on pitänyt saatella melkein suulle asti. Iitu tuntui  todella seuraavan mun ohjaamista ja räksytti huomattavasti vähemmän kuin yleensä. Ja se, että sen pystyi heittämään jollekin esteelle, se oli uutta Iitua. Sydäntä lämmitti ohjaajan kehu: "sulla on helvetin hyvä koira." Kun vaan itse pääsisin sen tasolle. Se olis haaveena, että edes melkein...:) Jos ensi torstain treenit menee hyvin, voisin harkita starttaamista Iitun kanssa sunnuntain epiksissä. Möllikisaa vähän kiehtois kokeilla sen kanssa. Katotaan mikä on fiilis sunnuntaina.

Tänään mun hieno pieni täyttää kaksi vuotta. Muistan, miten toivoin saavani reippaan ja temperamentikkaan tytön, jolle taivas ei putoaisi niskaan ja joka temperamentistaan huolimatta tykkäisi olla myös sylissä helliteltävänä. Iitu on osoittautunut juuri sellaiseksi koiraksi kuin halusin. Se on agilityhallilla äänekäs, täynnä tulta ja tappuraa ja mitään pelkäämätön. Kotona se kuitenkin rauhoittuu ja kun katson sohvalla telkkaria se tulee yleensä syliin rapsutettavaksi tai vatsan päälle maata. Uskon sen tuoneen Lillinkin elämään paljon vauhtia ja iloa. Lilli ei yleensä muista koirista piittaa, mutta Iitun kanssa ne ovat kyllä kuin paita ja peppu, vaikka aikoinaan kauan kestikin ennen kuin Lilli Iitun hyväksyi.

Talavi-kuppi osa 2

Lillin kanssa kisattiin eilen oman seuran epävirallisissa kisoissa. Ilmoitin sen vain ykkösten kisaan. Suurin osa porukasta otti lisästartteja mölliluokassa, mutta minä säästelin koipeani ja kisattiin vain ykkösissä. Täytyy treenata oikeaa kisatilannetta. Eihän oikeissa kisoissakaan saa lisästarttia. Olin kuitenkin paikalla jo möllien ajan ja välillä kävin Lilliä lämmittelemässä. Se oli ihan ihmeissään, että mitä tää touhu on, kun ollaan agihallin pihalla, muttei mennä sisälle lainkaan vaan autoon ja ulos. Se kiskoi ja haukkui, että tositoimiin pitäis päästä. Ja oli se intona, kun baanalle pääsi.

Ykkösten rata oli kiva. Eikä ollut onneksi keinua. Huh... Ja hyvin Lilli pelitti. Mutta koskaan ei saisi nuolaista ennen kuin tipahtaa. Tehtiin nollarataa kahdelle viimeiselle esteelle asti. Tokavika este oli puomi ja sille tuli kielto. Lilli taisi luulla puomia keinuksi ja sen takia jarrutti. Puomia ei olla nimittäin menty treeneissä vähään aikaan ja taitaakin keinu olla se, mitä viimeksi on menty (lue yrtetty). Myös viimeiselle esteelle eli renkaalle tuli kielto. Mielestäni käskytin selvästi. Tiedä häntä, näkikö Lilli edessä häämöttävän aidan ja jarrutti sen takia. Ei tullut otettua videokameraakaan mukaan, mikä on harmi. Rata meni muuten sujuvasti eli sitä olis ollut kiva katsella jälki käteenkin.

Mikä meni hyvin.... Lillin vireystila oli tosi hyvä. Intoa oli enemmän kuin tarpeeksi. Keppeihin olen tosi tyytyväinen. Lilli hakee kepit hyvin pelkällä käskytyksellä (ei olis uskonut puoli vuotta sitten). Ei tartte kartturin menä todellakaan käsin sotkemaan väliin. Pujotteluvauhtikin oli normaalia nopeampi. Radalla oli myös pöytä, mikä Lillille yleensä tuottaa vaikeuksia, kun se luisuu yli laidan. Vaan ei nyt. Pöytäkin meni niin kuin pitikin. Aikasakkoa tuli vähän noiden kieltojen takia, kun ei me virheettöminäkään mitään ohjuksia olla (siis minä en oo...). Sijoitus oli siis neljäs tuloksella 16 ja risat.

Sen verran innostuin, että illalla maksoin kisalisenssin. Nyt vaan odottelemaan maaliskuuta ja omia kisoja. Pahoin pelkään, että Lillille osuu juoksu juuri samaan ajankohtaan. Aikataulu menee pahoin yksiin. Nyt vaan toivon ja peukutan, että Iitun juoksu aikaistuttaisi Lilliäkin. Mä haluan Lillin kanssa kisaamaan.... Ja oikeasti mun pitäis saada nopeutta ja ketteryyttä lisää eli sanottakoon julkisesti, että operaatio painonpudotus ja kunnonkohotus on oikeasti alkanut....

Vuosi 2010

Nyt kun uusi vuosi on korkattu, voi tutkiskella päättynyttä vuotta ja miettiä, menikö se koiraharrastusten suhteen  niinkuin etukäteen ajatteli.

Aloitetaan Lillistä. Tavoitteena oli, että vihdoin ja viimein aloitettaisiin kisaaminen virallisissa kisoissa ja keinupelko saataisiin selätettyä. Keinu välillä menikin ihan ok. Saksasta tilattu keinu omalle takapihalle helpotti kesällä pelkoa hieman, mutta loppuvuodesta tuli takapakkia ja keinupelko paheni uudelleen. Saapa siis nähdä, jääkö keinu ikuisiksi ajoiksi kummittelemaan Lillille.

Kisaaminen aloitettiin elokuussa Lapualla. Kisat meni aivan penkin alle, kuten seuraavana päivänä olleet epikset Vaasassa. Koira oli haluton hyppäämään ja oli aivan omassa maailmassaan. Käynti hierojalla osoitti, että takapää oli vasemmalta täysin jumissa, mikä varmaan osaltaan aiheutti haluttomuuden. Osaltaan varmaan vaikutti koiran herkkyys ja jännityskin. Treeneissä syksyn mittaan sujui hyvin ja sen innoittamana joulukuussa kokeiltiin kisaamista uudestaan omissa kisoissa Wallsport-areenalla. Areena oli Lillin mielestä aivan huippu paikka, ei ahistanut mikään. Tosin radalla pussin jälkeen Lilli oli tovin poissaoleva, ilmeisesti säikähti pussin vieressä kentän laidalla maannutta pikkupoikaa. Tulos saatiin kuitenkin ja olin tyytyväinen siihen, ettei Lilli Areenalla lamaantunut. Tästä on ihan hyvä jatkaa. Tosi asiahan on, ettei me mitään valiomateriaalia olla. Harrastetaan ja kisataan omaksi iloksemme ja katsotaan mihin se riittää. Kiva oli videolta katsoa Lilliä areenalla: haukkumista ja tötteröllä olevaa häntää. Näin sen pitäisi ollakin. Kyllä Lilli agilitya rakastaa, varsinkin kun ei olisi sitä keinua...

Näyttelyissä käytiin Lillin kanssa kolme kertaa ilman sen kummempia tavoitteita. Tuloksena Tuurissa avoimen luokan voitto eh:lla, Porissa eri ilman sijoitusta ja Tampereen erkkarissa eh myös ilman sijoitusta. Häntä liehui korkealla, varsinkin Tampereella.

Iitun kanssa oli tavoitteena aloittaa agilityn treenaaminen, ensin itsekseen ja myöhemmin ryhmässä. Keväällä aloin opettaa sille esteitä ja heinäkuussa aloitettiin mölliryhmässä. Iitu on mielettömän nopea ja tällä hetkellä intoa on paljon enemmän kuin taitoa. Tosin eduksi on sanottava se, että Iitu ei kyllä pelkää yhtään mitään eikä ole kertaakaan pelännyt, ei edes keinua. Iitu on taipuvainen juoksemaan kilpaa mun kanssa, eikä irtoa juuri lainkaan. Alun perin suunnittelin, että kisattaisiin loppuvuodesta epävirallisissa kisoissa, mutta se olisi ollut liian aikaista, joten kisaaminen jätettiin suosiolla tähän vuoteen.

Näyttelyrintamalla tavoitteena oli shelttiyhdistyksen ykkösruusuke, mutta se jäi saamatta. Tammikuussa Alavuden ryhmänäyttelyssä Iitu tepasteli junnuluokan kolmoseksi erillä ja hienolla arvostelulla Kaisa-kasvattajan esittämänä. Huhtikuussa Vaasassa kyyti olikin kylmää: tuomari oli tiukka ja karvattomalle Iitulle napsahti H. Karvaton se on edelleen eli Vaasa oli sitten viimeinen viime vuoden näyttely.

Mitäs sitten tänä vuonna tavoitellaan... Lillin kanssa jatketaan kisaamista ja toivottavasti niitä nolliakin tipahtaisi ainakin hyppyradoilta. Josko kakkosluokan laittaisi varovaisesti tavoitteeksi... Keinussa riittää projektia edelleen. Kepit on toinen projekti ja nimenomaan se, että koira jatkaa pujottelua, vaikka leikkaan sen takana tai en juokse vierellä. Ja harjoitteluahan agilityssa riittää joka rintamalla, ei vain keinuissa ja kepeissä. Nyt, kun treenaa kahden koiran kanssa, täytyy muistaa että Lilli osaa jo paljon. Se osaa hakea esteitä, irtoaa eikä sitä tarvitse saatella niin kuin Iitua.

Näyttelyihin ei Lillin kanssa mennä kuin ehkä vasta veteraanikehässä kolmen vuoden päästä. Huh, mun aivan vasta haettu koiraseni on kolmen vuoden päästä veteraani, ikävä muistutus siitä, miten aika juoksee... Vois tietysti sen verran kokeilla, että vie Lillin Päivi Eerolan kehään keväällä: olis "kiva" nähdä kattava "vikalista"...

Olen suunnitellut Lillin leikkuuttamista seuraavan tai sitä seuraavan juoksun jälkeen. Sillä ei ole tarkoitus tehdä pentuja, joten juoksut on vaan turha, harrastusta haittava asia. Voi olla, että leikkuutan sen syksyllä, ettei keväällä alkava kisakausi mene pommiin. Ans kattoo, mihin ratkaisuun sitten päädyn. Iitu todennäköisesti saa saman kohtalon jossain vaiheessa.

Iitun kanssa vois myös asettaa agilitytavoitteeksi kisaamisen aloittamisen, ainakin epävirallisissa kisoissa. Iitun pitäisi vain ensin oppia irtoamaan ja hakemaan esteitä. Sillä on ehkä vielä hakusassa se, mikä on agilityn pääpointti, mutta eiköhän se kirkastu treenaamalla, treenaamalla ja treenaamalla.

Näyttely-ykkösruusuketta voisi yrittää sitten tänä vuonna. Tosin turkki ei ole tullut vieläkään. Nyt on menossa juoksu. Käyköhän niin, että ne vähät karvat, mitä sillä nyt on, tipahtaa taas juoksun loputtua. Jos Iitulla vain loppukeväästä on turkkia, aion viedä sen keväällä uudelleen Eerolan kehään. Mun pitäisi vain löytää Iitulle handleri. Mun esittämänä neidillä on liikaa intoa ja ehkä se käytöksellään rauhoittelee jännittävää emäntäänsä. Pahoin pelkään, että tuo käyttäytymismalli on jo niin opittu, ettei sitä harjoittelemallakaan muuksi saa.  Yrittää toki aion eli mätsäreissäkin meitä Iitun kanssa edelleen nähdään.

Uudenvuoden lupauksenkin tein. Aion keventää oloa ja kohottaa kuntoani kunnolla, Jospa tänä vuonna pääsisi siihen tavoitteseen. Hope so. Joka tapauksessa kaikkea kivaa koiramaista on tiedossa. Vaikkei tavoitteisiin päästäisikään, niin ainakin pidetään hauskaa ja tavataan koirakavereita ja ystäviä. Uusi treenikausi alkaakin agilityssa jo ensi viikolla eli sitä odotellessa...:)

Hyvää Joulua

Joulun jälkeen täytyy varmaan tehdä tilinpäätöstä tästä vuodesta, mutta nyt joulukiireet kutsuu ja työntäyteinen ilta aloitetaan laittamalla kalkkuna uuniin. Sen tietää mitä koirat tekee loppuillan: kuolaavat keittiön lattialla ja tuijottavat uunia transsitilassa. Huomenna vielä töihin muutamnaksi tunniksi ja sitten alkaa joulurauha. Kunpa pakkaset vähän hellittäisi, että saisi nauttia kauniista talvesta ulkoilemalla.

Tässä meidän poppoon joulutervehdys. Merry Christmas everybody!!!

Ei mene ei

Ja tarkoitan siis keinua. Ärrmurr... Eilisistä Lillin treeneistä siis raapustelua. Oltiinhan me Iitunkin kanssa treeneissä  tiistaina, mutta niistä ei hirveesti kerrottavaa ole. Positiivista oli se, että Iitu paikka paikoin irtos ja paineli namialustalle sen sijaan, että olisi räksyttänyt mulle. Ehkäpä se joskus alkaisi irtoamaan ja hakemaan esteitä räksyttämisen sijaan.

No, Lillin treeneissä oli sijaisohjaaja, joka oli hiukan myöhässä. Päätettiin omatoimisesti treenata keinua, kun ohjaajaa ei ruvennut kuulumaan. Sen kanssa tulee takapakkia ja rajusti. En sitten tiedä, teinkö väärin, kun pakotin Lillin keinulle, mutta hihnan kanssa mentiin se pari kertaa ja viimeinen oli aika lailla pakolla. En kyllä ymmärrä, mikä tuon keinun kanssa on taas tullut, koska Lilli meni sen välillä jo aika reippaastikin. Onneksi tuosta keinusta ei pysyvää traumaa muuhun suorittamiseen tullut. Lilli tarvitsi tosin pienet motivoinnit pallolla, ennen kuin into löytyi uudelleen. Muuten treenistä jäi käteen se, että takaaleikkaukset ei kunnolla suju. Lilli tekee ylimääräisen pyörähdyksen, eli omaan liikkumislinjaan pitäis kiinnittää huomiota. Lilli haki kepit hienosti, kun käskytys tuli ajoissa ja vedättämällä tuli taas nopeutta rutkasti. Lilli myös irtoaa hyvin ja osaa hakea esteitä näemmä aika kaukaakin, mikä mun pitäisi muistaa. Sitä ei tarvitse saatella esteelle asti, mikä antaa itselle pelivaraa, kunhan vain aina muistaisin sen, että Lilli kyllä osaa.

Mä en jaksa tuosta keinusta ottaa pulttia. Ilmoitan Lillin jatkossa agikisoihinkin. Täytyy toivoa, ettei keinu osu  kohdalle joka kisoissa tai jos se kisoissa vaikka meniskin. Who knows. Seuraan on tulossa korkeussäädettävä keinu, josta vois olla apua harjoitteluun Lillin kanssa, toivottavasti.

Tämä tällä kertaa. Ens viikolla Iitun kanssa on vielä yhdet rästitreenit, mutta Lillin kanssa alkoi jo joulutauko. Toivottavasti jossain välissä ehtisi käymään hallilla itsekseenkin, kun taas avainmaksun maksoin.

Nyt joulusiivot kutsuu, siis hommiiin...

Voihan keinu...

Mulla on näemmä ollut oletettua positiivisempi käsitys aiheesta Lilli ja keinu. Torstain treeneissä tömähdin oikein kunnolla maan pinnalle niin että kipiää otti. Meillä oli oikein mukava radanpätkä, joka meni muuten ihan ok:sti, lukuunottamatta sitä, että flunssan takia olin vielä normaaliakin hitaampi, ja parissa kohtaa olin sokkarin kanssa myöhässä. Radalla oli myös keinu ja sitä Lilli ei nyt suostunut menemään. Se ravasi ympäri hallia, eikä tullut lähellekään keinua, ei edes ihanan vinkupallon avulla. Kahdesti nostin sen väkisin keinulle ja sen jälkeen ruhtinaalliset palkat pallon kanssa. Keinupelko heijastui sitten lopputuntiinkin. Tehtiin lopussa pieni pätkä pöytätreeniä. Pari hyppyä-pöytä-pari hyppyä-pöytä-putki-pöytä. Lilli oli epävarma hypyissä eikä rentoutunut lainkaan, vaikka leikitin sitä pallollakin. Se selvästi katseli, että tuolla se kaamea keinu näkyy, pitääköhän mun mennä sille vielä uudelleen...

Mua ottaa niin päähän, ettette voi kuvitellakaan. Aina kun tuntuu menevän hyvin ja ollaan edistytty, tulee jossakin askel taakse päin. Mä en nyt oikein tiedä, että pitäisikö tuo keinu unohtaa taas hetkeksi aikaa kokonaan vai pitäisikö sitä treenata uiseammin. Jos ei treenata, ei Lilli siihen koskaan totu. Jos treenataan usein, yleistyykö Lillin keinua kohtaan tuntema vastenmielisyys  koko agilityyn. Sitä en haluaisi, koska Lilli muuten nauttii siitä. Kun vaan tuota keinua ei olisi... Ei sen tarttisi oppia keinusta pitämään, kun vain edes sietäisi sitä niin, että pystyisi suorittamaan.

Iitun kanssa käväistiin hallilla pikatreeneissä yhtenä aamuna. Flunssa hidasti menoa, etten tosiaankaan päässyt kuin yhtenä päivänä omatoimisesti treenaamaan Iitun kanssa, mikä oli ihan toista mitä olin suunnitellut :(
Treenattiin pakkovalssia, sylkkäriä ja irtoamista. Iitu on sairaan nopea Lilliin verrattuna. Mä en käsitä, miten se edes voi olla niin nopea, mitä se on. Se tarttisi ehdottomasti nopeamman kartturin, koska mun nopeus ei tästä hirveesti parane, vaikka kuinka kuntoa kohottais.  Pakkovalssit ja sylkkärit meni hyvin, mutta se irtoaminen... Iitu irtoaa putkeen tosi hyvin, jos lähetän paikoiltani. Mutta jos lisään tähän oman liikkeen eli on esim. hyppy-putki ja juoksen vierellä, se räksyttää mulle, eikä irtoa. Hmmm... eli jotain tarttis tehdä. Täytyy kotitreeneihin ottaa tää oma liikekin mukaan.

Ensi viikolla onkin viimeiset treenit ennen joulutaukoa ja tammikuussa alkaa uudet ryhmät. Koirien juoksut ei taida osua tauolle, vaan kumpikin juoksuilee todennäköisesti tammi-helmikuussa. Toivottavasti Lillin juoksut olisi ennen maaliskuuta, että päästäisiin omiin kisoihin kisaamaan...

Sitten olis vielä loppukevennyksen paikka: olen aina sanonut, että en kuvaa koiria tonttulakit päässä, kun mun mielestä ne ei vaan oo koirien juttu. Noh, viikolla huomasin tällääväni lakkeja niiden päähän. Homma ei vaan ollut ihan niin yksinkertaista kuin luulin (tai no en mä luullut...) Ensin yritettiin ulkokuvauksilla, joista ei tullut yhtään mitään. Lakit sai sellaista kyytiä, että luulin niiden olevan jo entisten. Illalla Iitu oli kypsytetty niin, että lakki pysyi päässä vaadittavat pari sekuntia ja kuva saatiin, mutta ilme olikin sitten sen näköinen, että koskaan en eukko anna tätä sulle anteeksi...:).

Tätä mieltä IItu oli ensin tonttulakistaan...

Illemmalla pieni tonttutyttö "uhrautui"...:) 

Lagun kisat

on nyt sitten takana. Lillin kanssa kisattiin eilen hyppyradalla. Ja voin sanoa, että HIEMAN jännitti, millä mielialalla Lilli on. Kesällä virallisten kisojen aloitus kun meni niin penkin alle, oli hiukan paineita. Mun päätavoite oli, että Lilli olisi normaali itsensä ja suorittaisi radan samalla innokkuudella kuin treeneissä. Jos saadaan tulos, se olisi vielä plussaa.

Hyppyrata oli vasta klo 10.45, mutta mentiin Lillin kanssa WallSport-areenalle hyvissä ajoin ottamaan paikkaan tuntumaa. Lilli oli innoissaan häntä tötteröllä ja vaikka se pelkäsi areenan pyöröovia, se kiskoi halliin sisälle päin. Hyppyytin sitä harjoitusesteillä ja se oli ihan into piukeena. Ei hallin melu, kuulutukset, musa yms. häirinneet yhtään. Se kävi niin kuumana, että pelkäsin jo, lähteekö koko koira lapasesta, kun radalle päästään. Ei onneksi lähtenyt.

 Itse kisarata ei ollut erityisen vaikea. Toki siinä oli omat kohtansa, eikä mikään läpihuutojuttu, mutta pelkäsin pahempaa. Vai huomaako tässä sen, että mä oon tainnu tässä vaativassa lajissa jopa kehittyä, kun tältä tuntuu.  Rataantutustumisessa suunnittelin, että lähden Lillin kanssa yhtäaikaa ja estän sillä mahdollisen ensimmäisen hypyn ohituksen. Sitten kun tuli meidän vuoro, muutin mieltäni ja päätin jättää sen lähtöön. Kivi putosi siinä vaiheessa sydämeltä, kun näin sen hyppäävän ekan esteen yli. Se aloitti niin hyvin, että itselleni ominaiseen tapaan jäin ihmettelemään, että wau mun koira etenee ja unohdin liikkua. Tässä samaisessa ihmetyksessä meinas tulla tokan putken jälkeen vähän kiire tehdä sokkari, mutta ehdin kuin ehdinkin. Pussista tullessa Lillille tapahtui jotain, mitä en ymmärrä: se muuttui poissaolevaksi, samanlaiseksi kuin se oli Lapuan kisoissa kesällä. Jos olisin aavistanut tämän etukäteen, olisin mennyt sitä vastaanottamaan pussilta, mutta olin edennyt jo seuraavan hypyn taakse. Tuolla hypyllä pasmat meni sitten vähän sekaisin, kun Lilli oli jo hyppäämässä sen väärin päin, mutta sain sen lopuksi menemään oikein. Tuon hyppytakun jälkeen ajauduin väärälle puolelle koiraa, eikä kepeille lähetys mennyt ihan putkeen ja Lilli aloitti kakksovälistä. Olis vaan pitänyt sen hypyn jälkeen rauhoittaa tilanne ja aloittaa kepit kunnolla. Kepit Lilli meni kävelyvauhtia, mutten viitsinyt yhtään vedättää, ettei ropise lisää vitosia. Loppu meni melko sulavasti ja oli virheetön. Tuloksena 10 virhepistettä hypyn kiellosta ja keppien väärästä aloituksesta ja lisäksi tuli vielä kuutisen sekuntia yliaikaa noiden takkujen takia. Mutta saatiin sentään tulos ja Lilli oli oma itsensä tuota pussista tuloa lukuunottamatta. En tiedä mitä siinä oikein tapahtui. Säikähtikö se pussista tullessaan paikkaa, meteliä, tuomaria.... En tiedä, mutta onneksi se palautui normaaliksi pian.

Eilsestä kisasta jäi tosi hyvä fiilis ja nyt harmittaa, kun tässä lähellä ei ole kisoja moneen kuukauteen. Nyt kun tekis mieli kisata :) Sen huomasi, että kaiken on mentävä sujuvasti, että saa tuloksen ilman aikasakkoa. Me kun ei olla Lillin kanssa mitään raketteja. Tai Lilli on, jos se sille päälle sattuu...
Latasin kisavideon Youtubeen ja se löytyy täältä.