Viikonloppuna päätin, että nyt on pakotettava itsensä jonkinnäköiselle agilitytauolle. Muuten tuo koipi ei parane ikinä. Pitäis kai tyhmemmänkin jo ymmärtää levätä, kun kipua kerran on. Iitun kanssa käydään tekemässä keppiharkkaa, mutta muuten agility saa nyt olla tauolla neljä viikkoa ainakin. Katotaan sitten, mitä jalka kestää. Tääkin vaiva on aikoinaan tullut Birkenstockin työjalkineista, joista en heti malttanut luopua. Mutta toivotaan, että juoksutauko, jumppa ja nilkkatuki auttaa, niin pääsee tositoimiin.
Sunnuntaina ajeltiin koirien kanssa mätsäriin Vaasaan. Tällä kertaa pääsi kehään molemmat koirat. Tuomari piti shelteistä ja sanoikin, että hänelle tulee lopussa vaikeuksia valita. Molemmat koirat sai punaisen nauhan ja niinpä olin vaikeuksissa, että mistä saisin esittäjän toiselle. Onneksi eräs tyttö (jolla myös oli sheltti) lupas handlata Lilliä. Lilli käteltiin aika pian ulos. Eihän se malttanut mennä tai seistä eteenpäin, kun me oltiin Iitun kanssa muutaman koiran päässä, vaan kiemurteli taakse päin koko ajan. Iitu sen sijaan pisti parastaan. Lilli hakkui parin metrin päässä kehän laidalla suoraa huutoa, mutta Iitu se vain seisoi kuin patsas eikä piitannut kaverin aiheuttamasta metelistä ollen lopuksi punaisten kolmas. Tuomari tuli vielä ihailemaan Iitua, kehui tälle että oot sä lutuunen ja nappas vielä syliinkin... :) Nyt voi sanoa, että melkein harmitti, kun ei voitettu japäästy BIS-kehään, koska siellä oli todella hyvät palkinnot. Lilli on ollut saman yhdistyksen järjestämässä mätsärissä BIS3 ja silloinkin palkinnot oli sitä luokkaa, että kannatti Vaasaan asti ajella. Iitu petraa kehäkäytöstään kisa kisalta. Karvakin näyttää jopa lisääntyvän, vaikka sitä koko ajan toisen pään kautta lähtee. Taidanpa siis ilmoittaa sen Seinäjoen näyttelyyn.
Loppuviikosta on Lillillä kovasti ohjelmaa. Torstaina se pääsee luultavasti lampaita paimentamaan. Katotaan nyt kuinka se käyttäytyy, päästetäänkö sitä lampaille. Ja jos pääsee, meneekö jahtaamiseksi paimentamisen sijasta. Lenkillä se ainakin paimentaa mua: kulkee siksakkia perässä ja sitten kiertää edestä ympäri, tekee tätä koko ajan kun on vapaana. Ja perjantaina on ohjelmassa vesijuoksua toinen kerta. Saas nähdä, mitä Lilli tuumii kun tunnistaa paikan :)
Iitu kyttää lintuja
Meillä on näin arvokas lenkkipaikka: kartanon puisto :)
Näitä loman hyviä puolia: ehtii omatoimitreenailemaan ja sitä me ollaan tällä viikolla tehty lähes joka päivä. Iitun kanssa on käyty kahdesti kaksistaan tekemässä keppisulkeisia verkkokepeillä. Teemana on ollut kepit osana rataa ja lähetys kepeille vähän kauempaa ja eri kulmista. Iitu on edelleen melkoinen tohottaja. Ensimmäiset kymmenen minuuttia menee siihen, että neiti saa päästellä enimmät höyryt pois. Sitten se malttaa jo hiukan kuunnellakin. Ollaan treenattu ihan muutaman esteen helppoa radanpätkää ja tarkoituksella jättäydyn jälkeen eli vähän irtoamisharkkaa samalla. Se kun on meidän ongelma numero uno. Huomasin, että parhaiten tehoaa mene-käsky. Kun sitä huutaa ERITTÄIN kuuluvalla äänellä, Iitu etenee paremmin kuin hyppy-käskyllä. Ja Iitullehan ei riitä mikään hento kuiskaus, vaan käskyt on todellakin huudettava, että se kuulee ne oman räksytyksensä yli. Huoh...
Toissa aamuna otin mukaan myös Lillin. Sen kanssa treenattiin keppejä ja hyppyjä matalilla rimoilla. Sen hyppytekniikka on nyt parempi, mutta sillä on erikoinen tapa varmistella ensimmäinen hyppy, jos se lähtee liikkeelle paikoiltaan. Muissa hypyissä tuota ongelmaa ei ollut. Iitun kanssa jatkettiin keppien hinkkaamista yksin ja radan osana. Samalla treenattiin edelleen takaaleikkauksia ja irtoamista, joka on mukana joka treenissä. Kyllä mä oon tiennyt, että Iitu tykkää putkista, mutta nyt ne suorastaan imi sitä. Alussa oli kaks hyppyä ja niiden jälkeen putki. Ekan hypyn jälkeen tein takaaleikkauksen, eikä Iitu päätään kääntänyt, että missäs ohjaaja tulee, paineli vaan putkeen. Näyttää siis toimivan palkkana paremmin kuin namialusta.
Eilen oltiin Lillin kanssa ohjatuissa treeneissä, jonka teemana oli puomin, A-esteen ja putken erottelu. Puomin ja A:n alle oli viritelty putkia houkutukseksi. Vuoroin mentiin alla oleviin putkiin ja vuoroin ei. Ensimmäinen houkutusputki oli A:n alla, ja ehdin jo ohjaajalle toteamaan, että putket ei vedä Lilliä niin kuin Iitua. Putki ei ollut edes kovin tyrkkykulmassa, mutta sinnepä se vain sujahti :D Ohjaaja saa katsoa peiliin. Luotin siihen, että se ei putkeen mene, enkä ottanut tarpeeksi haltuun. No tästä valaistuneena otin tarkasti kaikki seuraavat tyrkkykohdat eikä Lilli väärää estettä enää valinnutkaan.
Tänä aamunakin käytiin Iitun kanssa hallilla, ja keppien parissa jatkettiin. Tehtiin helppoa rataa, jossa ei sokkaria kummempaa ohjauskuviota ollut. Teen Iitun kanssa niin kauan helppoja pätkiä, että tulee paljon onnistumisia ja se tajuais idiksen edetä, eikä vain räksyttää mulle. Otin tämänaamuisista treeneistä videonpätkää. Jossain vaiheessa vois kokeilla poistaa keskimmäisiä verkkoja, mutta ei vielä kuitenkaan. Meikäläisen juoksu on tommosta töpsötystä. Mun akillesjänne on oikeesti niin huonossa kunnossa, että pelkään sen napsahtavan poikki koska tahansa. Olis kai aika vaihteeksi vierailla lekurilla sen takia... :(
Eilisaamulla Lilli pääsi elämänsä ensimmäistä kertaa vesijuoksumatolle Eläinten Kuntokeskukseen. Olin etukäteen vähän epäilevä, että mitenkähän mahtaa mennä, Lilli kun ei vedestä piittaa. No eihän sitä altaaseen vapaaehtoisesti saatu, vaan piti nostaa, eikä se ensin ymmärtänyt kävelläkään, kun hihna lähti liikkeelle. Mutta sitten kun se hiffas idean, miten keskittyneesti se kävelikään. Juoksuvauhti oli vielä vähän liikaa: etu- ja takajalat meni eri tahtiin, mutta tää kuulemma on tavallista ensikertalaisilla. Seuraavalla kerralla kokeillaan uudelleen juoksua. Nopea kävely sujui hyvin ja Lilli venytti askeltaan, kun vauhtia vähän lisättiin. Aattelin, että kun tää kerta meni näinkin hyvin, niin käytän Lilliä vesimatolla muutaman kerran kuuriluonteisesti ja jatketaan siinä sivussa metsälenkkejä ja ylämäkikävelyä. Pyöräilyhän olis tosi hyvä keino koiran lihasten parantamiseen, mutta Lillin paimennusvietti on niin voimakasta, että mun pitäis ensin ajella autolla pyörä perässä jonnekin metsätielle, jossa ei tule vastaan autoja tai pyöräilijöitä, ja siellä vasta lähteä pyöräilemään. Eli käy vähän liian työlääksi. Katsotaan nyt, mitä vesimatto saa aikaan. Kun ollaan muutama kerta käyty, vien Lillin fyssarille kontrolliin.
Vaihteeksi mätsärissä kului tämäkin sunnuntaipäivä, Kauhajoella tällä kertaa. Tänä kesänä Iitu on ollut kehässä ja Lilli on saanut vain kuluttaa aikaansa häkissä. Tänään mun alkuperäinen suunnitelma oli esittää molemmat koirat, että Lillikin pääsee vaihteeksi tositoimiin. Matkalla päätin sitten esittää vaan Lillin. Nuukuus tais iskeä, ja laiskuus :) Sen, että neiti Iitu oli jätetty yksikseen häkkiin, kuuli kyllä koko mätsärikansa. Hih... Mutta kyllä se pikku hiljaa hiljeni, kun huomas, ettei huutamalla pois pääse. Lillistä huomas , että sen kanssa ei olla oltu vuoteen näyttelykehässä. Meneehän se eteenpäin kuin juna, mutta ei muistanut seiso-käskyä, ja reagoi vahvasti tapahtumiin kehän ympärillä. Sininen nauha saatiin, enkä ollut yhtään hämmästynyt. Esiintyminen ei ollut kovin vakuuttava. Olin tyytyväinen nauhan väristä: päästäisiin ajoissa pois, ennen kuin luvattu ukkonen alkaa. Sinisten loppukehässä Lilli oli petrannut kehäkäytöstään ja meni jo vähän sinne päin. Silti olin hämmästynyt, kun sijoituttiin sinisten ykköseksi. Täh... No ehkä sen junan meno vakuutti tuomarin :) Olin jo kotiin lähdössä, kun hoksasin, että meidän pitää varmaan jäädä BIS-kehään. Kävin vielä tarkistamassa ja näinhän se oli. Taivas näytti yhä tummemmalta ja ehdin jo aatella, että tästä ei kuivin nahoin selvitä. Onneksi sade odotutti itseään sen verran, että se alkoi heti kun oltiin lähdetty kotimatkalle.
Ennen BIS-kehää kerkesin hieman treenaamaan Lillin kanssa. Mitään odotuksia ei kumminkaan ollut. Kunhan ei viimeisiä oltais, ei muuta. Yhtäkkiä huomasin, että muut oli sijoitettu ja tuomarit käski kahta parasta vielä kierrokselle. Siis kahta parasta... nyt vasta hoksasin, että muita ei ollut enää jäljellä kuin me ja snautseri. Siis ihan tottako...???!!! No Lilli oli loppujen lopuksi BIS2 ja meikä puulla päähän lyöty. Oltiin jo kotiinkin kerran lähdössä... Onneksi ei sitten lähdetty :) Lilli meni vuoroin häntä heiluen ja häntä tötteröllä. Taisi siitäkin olla kivaa päästä vaihteeksi kehään. Vaikka ei sitten meinannut suostua enää lopussa poseeraamaan. Kaikki huijaussanat "mennään lenkille"-sanoista alkaen piti käyttää.. Laitetaas loppuun kumminkin kuva BIS2-koirasta, jota en tässä kuvassa saanut seisomaan kunnolla, eikä oo edes trimmattu (kaameet nuo kinnerkarvat). Mutta näyttäis sillä tosiaan olevan hauskaa, ainakin ilmeestä päätellen :)
Nyt se sitten vihdoin koitti: odotettu näyttelyviikonloppu Iitun kanssa. Iitu on ollut virallisessa näyttelyssä viimeksi reilu vuosi sitten, viime vuoden huhtikuussa Vaasassa. Mätsäreitä ollaan kierretty ja ne on menneet esiintymisen kannalta ihan hyvin. Mua jännitti kovasti, miten menee ja mitä Iitusta sanotaan. Lilli pääsi äidille hoitoon ja me lähdettiin Iitun kanssa kahdestaan matkaan. Iitu on helppo matkakaveri, hyppää tyytyväisenä autoon häkkiinsä ja oli majapaikassa niin kuin ei mitään. Meillä oli Lahdessa kyläpaikka ja siitä oli sitten helppo sinkaista ensin lauantaina Kouvolaan ja sunnuntaina Heinolaan.
Lauantaiaamuna mua jännitti kovasti. Vaivoin sain aamupalaa syötyä. Jännitys helpotti, kun päästiin näyttelypaikalle. Kehät oli raviradan kaviouralla ja auto saatiin parkkiin reilun viidenkymmenen metrin päähän, hyvä tuuri sen suhteen. Tuomarina oli Dagmar Klein Romaniasta. hauska nähdä, miten nimen perusteella tekee ennakko-odotuksia, jotka ei sitten pitäneet paikkaansa. Ajattelin, että Dagmar olisi vanhempi, pyylevä itäsaksalaistyyppinen täti jakkupuvussa. Mut eipä ollut... Dagmar oli kolmekymppinen, pitkä hoikka nainen, jolla oli lävistys ylähuulessa :) Ennen shelttejä kehässä arvosteltiin vain villakoirat ja tuomari oli niin nopea, että oli tosiaan jo ensimmäisen rodun jälkeen (19? koiraa) puoli tuntia aikataulusta edellä. No taisi osaselitys olla sekin, ettei ollut mitattavia villakoiria. Kuitenkin, kehässä oli tauko ennen shelttejä ja päästiin kunnolla treenaamaan liikkumista yksin ja toisen koiran perässä. Ehkäpä siksi ne meni sitten tositoimissakin hyvin. Tuomari oli tosiaan nopea, katsoi ensin liikkkeet: edestakaisin ja ympyrä. Sitten koira pöydälle ja tuomari kävi heti kiinni. Ei tarvinnut asetella ja sen jälkeen maassa seisotus. Iitu meni liikkeissä ihan hyvin ja seisoi kerrassaan upeasti ja ryhdikkäästi kuin maahan valettuna, vähän päätä vain kallisteli, kun sihauttelin sille hampaiden välistä. Tuomari oli tiukka. Nartuista vain kaksi sai SA:n, mutta osallistujiakaan ei tosin ollut kuin 26. Ja iitulainen sai eh:n. Tyytyväinen olen arvostelun viimeiseen lauseeseen: well presented. Niin monta kenguruloikkaa Iitu on tehnyt treeneissä ja näyttelyissä, että oli tosi upeeta nähdä sen esiintyvän hyvin.
"Correct type, feminine head & expression. Correct ears. Correct neck & topline.Needs more deeper chest. In movement front & backlegs should be in parallel. Very nice temperament. Well presented."
Sunnuntaina oli sitten vuorossa Heinola. Lähiparkit oli täynnä ja auton sai jättää suurin piirtein toiselle puolelle Heinolaa. Oli siinä kamojen hinaamista kerrakseen. Näyttelypaikka oli ahtaampi ja levottomampi kuin Kouvolassa mikä näkyi Iitun kehäkäytöksessä. Se ei malttanut keskittyä niin hyvin kuin edellispäivänä ja nosti liikkeessä häntänsäkin tosi korkealle. Tulokseksi tuli eh täältäkin. Arvostelu oli pitkä, kuten vikalistakin. Kumpikaan tuomari ei katsonut suusta kuin purennan, joten siihen ei menestyminen tyssännyt. Heinolassa tuomarina oli Pirjo Aaltonen.
"Kevyehköluustoinen, selvän sukupuolileiman omaava siro narttu. Kauniit silmät, hyvin taittuneet korvat. Hieman syvä kallo-osa. Voisi olla voimakkaammin kulmautunut. Häntä nousee melko korkealle. Voisi liikkua pidemmällä askeleella. Hieman kapeasti liikkuva."
Olin vielä ennen kotiinlähtöä mukana esittämässä Peltsun kasvattajaryhmää, joka voittikin luokan. Sain esitettäväksi ihastuttavan Dumle-pojan, josta tuli ihan Lilli mieleen. Molemmissa oli nimittäin samaa ilmettä. Eikä ihme sillä Lillin isä Rambo oli tämän Dumlen isoisä.
Väsyneenä, mutta melko tyytyväisenä lähdettiin sitten kotimatkalle pienen navigaattorimutkan kanssa. Se kun meinas kierrättää mua kotiin Jyväskylän kautta. Oli kyllä mielenkiintoinen reittivalinta, lisäkilometrejä olisi tullut aika monta. Hiukan tuli turhia kilometrejä ja aikaa paloi, kun uskoin ensin navigaattoria ja sitten en saanut motarilla tehtyä heti u-käännöstä.
Tässä taisi olla tämän vuoden näyttelyt, ellen nyt innostu ilmoittamaan Iitua tänne Seinäjoen näyttelyyn, riippuu vähän neidin karvatilanteestakin. Mutta katsellaan, oli kivaa olla vaihteeksi kehänauhan sisäpuolellakin, eikä vain turistina :) Joka tapauksessa aloitetaan ykkösruusukkeen metsästys ensi keväänä uudelleen. Jos niitä erinomaisia tuloksiakin tipahtelisi...
käytiin tekemässä Iitun kanssa. Ihanaa päästä treenaamaan pitkän tauon jälkeen. Iitun saikku kyllä loppui jo pari viikkoa sitten, mutta en oo jaksanut / kerinnyt treenaamaan. Tänä aamuna sitten mentiin jo aikaisin hallille. Oven suussa oli kujakepit varustettu uusilla verkoilla ja siihen me sitten jämähdettiin. Ei ennätetty muuta tehdäkään.
Iitun kanssa kepit on ihan kesken. Se kyllä pujottelee vauhdilla, kun juoksen vierellä oikealla puolella. Ongelma on se, että se katsoo koko ajan minua eikä eteenpäin. Ja vasemmalta puolelta ohjatessa pujottelu on tosi tahmeaa. Vika on minussa, missäs muutenkaan. Teen vasemmalla puolella varmaan jotain toisin, minkä vuoksi pujottelu ei kunnolla suju.
Ensin Iitu ihmetteli, että mitkäs ihmejutut keppeihin on viritetty, mutta kun pari kertaa vein sen hihnassa kannustaen, niin johan valkeni. Treenattiin keppejä molemmilta puolen ohjaten, lähettämällä ja lopuksi niin, että jätin Iitun keppien alkuun istumaan ja menin loppuun vastaanottamaan. Iitu pujotteli vauhdilla, eikä sitä vaivanneet verkot ollenkaan. Huippu juttu. Jospa meidän kepit sais tästä harppauksen eteen päin.
Jep. Tää oli tämmönen pikapostaus tällä kertaa. Lillin kanssa saadaan aloittaa treenaaminen ja torstaina on ekat ryhmätreenit tällä kurssilla. Aloitellaan varovasti, kuten käsky kävi ja katotaan miten menee.
Tiistaina suunnattiin koirien kanssa mätsäriin uuden Citymarketin parkkipaikalle. Ja siitä tulikin pitkä, ja kuuma, ilta. Lähdettiin joskus viiden jälkeen ja oltiin kymmeneltä kotona. Meikä oli kyllä ihan poikki, mutta reissu ei onneksi ollut turha. Koiria oli paikalla paljon: pikkukoiria taisi olla 65 ja pentuja vieläkin enemmän. Iitu esiintyi ihan tasaisen varmasti saaden punaisen nauhan. Vähän se meinasi "kolmion kärjissä" hypähtää mua vasten, mutta muuten tepasteli nätisti eteenpäin. Pöytäkäytöstä on vielä treenattava. Jos mulla on namia kädessä, se hilaa itseään niin että etutassut oli ihan pöydän reunalla. Toisaalta se seisoi ryhdikkäästi. Samapa se missä seisoo, kunhan vaan seisoo. Iitu tuijotti mun namikättä niin, että kun tuomari käänsi vähän päätä katsoakseen hampaat, se käänsi päätään pois päin. Ei suinkaan pelosta, vaan Iitu halus vaan katsoa sitä namia. Sillä oli sellainen ilme, että mees ny pois siitä, mulla on tärkeämpääkin tekemistä. Täytyy kokeilla ens kerralla pöydälläseisomista ilman herkkuja, ettei kukaan tuomari vain tulkitse päänkääntämistä arkuudeksi. Sitähän se ei ollut, vaan silkkaa ahneutta :) Punaisten loppukisassa pysyttiin mukana melkein loppuun asti ja meidät käteltiin ulos toiseksi viimeisenä ennen sijoittuneita. Olimme siis sijalla kuusi 65:stä koirasta. Ihan hyvin, kun miettii, millaista kehäkäytös oli vuosi sitten. Silloin saatiin mätsäreissä tuomareilta lähinnä kannustavia kommentteja tyyliin: onpa sulla rohkea sheltti, kyllä se siitä tasaantuu... :) Ens viikonloppuna on vielä yksi treenimätsäri ennen virallisia näyttelyjä. Ja näyttää tuo turkkikin pysyvän, mutta pestä en enää uskalla muuta kuin valkoiset osat ja mahanalustan.
Muapääsi puremaan jonkin sortin tokokärpänenkin, koska innostuin ilmoittamaan Iitun tokon kakkosluokan kurssille. Pentukurssi ja ykköskurssihan meillä on käytynä. No taisi olla aika lyhytaikainen innostus, koska kun kutsu pääsykokeeseen tuli, ei mua huvittanut enää lainkaan. Pääsykoeharjoittelu kutistui siis kahteen viiden minuutin treenisessioon. Ja otettiin me vielä pikasulkeiset treenikentän edessä ennen varsinaista testiä.
Päästiin me loppujen lopuksi testistä läpi - ihan armosta, voin rehellisesti tunnustaa. Ekan mokan tein nameissa. Vaihdoin tutut ja turvalliset nakit Hauhaun tonnikalatikkuihin, jotka ei harkkakentällä kiinnostaneet Iitua enää yhtään. Vieressä seisoneella naisella oli mukana nakkipaketti, josta taisi itsekin mutustella nakkeja. Ja siinä vaiheessa oli peli menetetty namien suhteen. Iitu ei nähnyt muuta kuin ne nakit... Tonnikalatikut haisikin vielä ihan karseelle, no voitte kuvitella mille, mutta kamalalle. Ei ihme, ettei kelvanneet Iitullekaan...
Kentällä oli 10 senttiä korkea ruohikko ja sen hajuja ja sinne tipahtaneita nameja oli kiva Iitun tutkiskella. Hetkeä aikaisemmin maantiellä onnistunut seuraaminen hienoine kontakteineen ja pysähtymisineen oli kuin muisto vaan, kun Iitu piti kontaktia lähinnä siihen ruohikkoon. Meikäläinen ei tonnikalatikkuineen kiinnostanut pätkän vertaa. Siinä sitten yritin selitellä, että kyllä se tämän osaa. Lupasin itselleni, että kun kurssi alkaa, parannan tapani ja harjoittelemme. Ehkä se kaivattu motivaatiokin nostaa päätään siihen mennessä... :)
P.S. Tulipa päivitettyä myös Picasan kuva-albumiin kuvia tältä kesältä. Suurin osa niistä on Itä-Suomen mökkilomalta. Lisäksi tein oman albumin agilitykuville.
Tuli sitten ilmoitettua Iitu toko-kurssille. Sinne päästäkseen pitäisi selvittää pääsykoe. Koe ei oo mitenkään vaikea, mutta hyvä olis tietty hiukan edes treenata, ettei tartte lähteä paikalta säkki päässä. Kokeessa ei vaadita kuin istuminen, sivulletulo ja seuraaminen pysähdyksen ja nopeudenvaihdon kera. Kaikki Iitu osaa, paitsi sivulletulo on välillä vähäsen hakusessa. Se tekee tosi hyvin namin kanssa, mutta testissä ei saa käyttää namia. Iitu saattaa tehdä sen, että kun huomaa, ettei mulla oo kädessä namia, lopettaa suorittamisen kesken. Siis melkoinen opportunisti. Mitäs sitä turhaan pyörähtelemään, jos siitä ei oo hyötyä... :) Paremmin sujuu, jos sivulletulon yhdistää luoksetuloon. Silloin se pyörähtää vauhdilla sivulle, eikä jää ihmettelemään namin puuttumista. Kokeilimme sitten lenkin yhteydessä testin osioita. Kaikki sujui. Sivulletulon paikka nyt oli mitä oli, mutta tuli kuitenkin. Seuraaminen sujuu parhaiten pysähtymisineen ja nopeudenvaihdoksineen. Eiköhän me testistä selviä. Jos ei, niin hävettää...:) Mutta täytyy tunnustaa, että mä en oo mikään toko-fani. Aattelin, että tästä kurssista vois olla jotain hyötyä agilityssakin. Seuraava taso on sitten jo kilpailemista suunnitteleville, joten se me jätetään suosiolla motivoituneemmille koirakoille...
Suunnittelin tämän kesän vähän toisenlaiseksi kuin mitä siitä loppujen lopuksi tuli. Ajattelin, että kisataan Lillin kanssa ja kierretään lähiseudun agilitykisoissa. Kesä on mennyt sitten saikulla kummankin kanssa ja olo on hiukan haikea, kun kuuntelee kisaavien kaverien fiiliksiä. Iitun kanssa saisi jo treenata, kun vaan jaksais hinata luunsa hallille, ehkä ens viikonloppuna mennään. Lillin saikkua on vielä ens viikko jäljellä. Sitten sais aloittaa harjoittelun hissukseen matalilla rimoilla. Hiukan jännittää, miten alkaa sujumaan vai sujuuko lainkaan. Pitäis varata Lillille kontrolliaika fyssarille. Kuntoutus ei ole sujunut ihan niin kuin toivoisi. Vaikea kahluuttaa koiraa, joka ei halua mennä veteen. Ollaan sitten tyydytty etsimään lenkeillä kaikki ylämäet. Luulis emännänkin kunnon nousevan moisella mäkikävelyllä.
Huomenna olis tarkoitus treenata näyttelykäyttäytymistä mätsärissä. Näyttelyt kun häämöttää kolmen viikon päästä. Paitsi - harjasin Iitun eilen, ja siitä alkaa irrota karva. Ei oo totta. Vastahan se on saanut turkkinsa takaisin, eikä edes ihan täydessä karvassakaan oo vielä. Saas nähdä, miten käy, onko niitä karvoja vielä jäljellä, kun päästään näyttelyyn asti..
