Kuvakokeilua

Eipä mulla kummempaa päivitettävää ole, kokeilen vaan Bloggerin kuvatoimintoa, joka ei vakioselaimella Chromella pelitä ollenkaan. Vanhalla kunnon Explorerilla onneksi näyttää pelaavan. Laitetaas tähän kokeeksi pari kuvaa. Ensimmäinen on Lillistä syyskuun mätsäristä, jossa se oli BIS3 ja näyttää kuvan perusteella ainakin nauttivan esiintymisestä satasella.

Kuva: Jessica Kivimäki

Toinen kuva on Iitusta Seinäjoen näyttelystä lokakuulta. Tuolloin oli tassut vielä enimmäkseen nätisti maassa, toisin kuin kuukautta myöhemmin.

Kuva: Taija Linna

Vaihteeksi agilityakin

Aloitetaas ensin kuitenkin Iitu-aiheisella stoorilla. Pari päivää olin tosi murheissani lauantaisesta näyttelystä. Olin jo päättänyt, etten koskaan astu Iitun kanssa kehään ja etsimme muita harrastuksia... Mistä tuli mieleen, että pitäis agilityesteitä ruveta jo opettamaan sille.... No, sunnuntai-iltana rupes valoa näkymään tunnelin päässä ja päätin, etten mä nyt yhdelle koiralle periksi anna. Maanantaista alkaen olen töistä tultuani lukenut rauhassa päivän lehden ennen kuin oon moikannut koiria. Iitu istuu vieressä ja haukkuu suoraa huutoa pari-kolme minuuttia. Taitaa neiti siis tarvita "pudotusta". Sama juttu on toistunut joka päivä tällä viikolla. Saas nähdä kauanko kestää ennen kuin se antaa periksi. Rapsuja ei enää tipu, kun se tulee kuonollaan pökkimään. Vasta kun se lähtee pois, kutsun takaisin rapsutettavaksi. Pomppimiseen en kiinnitä huomiota. Tosin en ole ennenkään huomioinut sitä pomppiessa. Katotaan nyt, miten nämä konstit puree.

Eilen hoksasin paikallisen koirakoulun nettisivuilta viikonloppunäyttelykurssin ensi maaliskuussa. Kurssin toinen vetäjä on tuomari Päivi Eerola, shelttien kasvattajatuomari ja juuri se sama, jonka edessä Iitu käyttäytyi luokattomasti viime lauantaina. Ilmoittauduin kurssille saman tien. Nyt on sellainen kurssi, jossa varmasti opetetaan, miten shelttiä esitetään edukseen. Pitäisi vain saada tuo pomppu pois, että voisi kurssilla keskittyä oleelliseen. No, eihän tässä mennyt kuin pari päivää ja taas on näyttelyt mielessä...:D

Tänään oli vaihteeksi agiharkat Lillin kanssa. Mentiin pieniä, muutaman esteen juttuja. Huoletta pystyy itse juoksemaan edellä ja ennakoimaan. Ei tarvitse enää saatella koiraa esteeltä toiselle, kun se ei ole epävarma. Kokeiltiin sitä keinuakin ja Lilli pääsi yllättämään. Se varmaan luuli keinua puomiksi, koska meni keinulle niin vauhdikkaasti, enkä ehtinyt huutamaan pysäytyssanaa ja koirahan hyppäs keinulta ja korkealta. Vaistomaisesti pääsi itseltä kauhistunut huudahdus ja vaikka yritin Lilliä kannustaa, ei se keinulle tietenkään toista kertaa vapaaehtoisesti mennyt. Pari kertaa nostin sen keinulle ja leikittiin pallolla sen jälkeen. Olen päättänyt käyttää palloa tästä lähtien vain keinuharkoissa, koska pallo on Lillin mielestä maailman mukavin asia. Jos sais sen mukavuuden siirrettyä pallosta keinuun.

Keppejä treenattiin kanssa ja Lillillä on edelleen pinttynyt tapa aloittaa ensimmäisen kepin vasemmalta puolelta vaikka kuinka ohjaa oikeaan väliin. Kokeiltiin niin, että ohjaaja on namin kanssa ensimmäisen välin kohdalla ja ohjaan kepeille vasemmalta puolelta. Lilli meni joka kerta ihan oikein. Kun vaihdoin paikkani keppien oikealle puolelle, se yritti taas vasemmalta puolelta. Jännä juttu... Vauhtia tuli lelulla hiukan lisää, joten palkkaan jatkossa kepeillä sillä. Kaikin puolin oli kivat treenit, keinua lukuunottamatta. Lilli tykkäs menosta taas kerran ja tuskinpa entiseen enää palataan, onneksi niin...

Jyväskylän näyttely ja mitä sen jälkeen tapahtui

No joo. Piti antaa pölyn laskeutua pari päivää ennen kuin jaksoin päivittää... Lauantai-aamuna pakkkasin auton ja lähdettiin Iitun kanssa Jyväskylään KV-näyttelyyn. Odotin mielenkiintoista päivää, koska tuomarina oli suomalainen kasvattajatuomari, ja oli jännää nähdä, mitä hän Iitusta sanoo. Melkein tekisi mieleni lopettaa kirjoittaminen tähän ja todeta, että se siitä sitten… Mutta kerronpa kuitenkin.

Junnu-narttuja oli ilmoitettu 22, ihan kaikkia ei tainnut olla paikalla, mutta paljon kuitenkin. Aluksi tuomari kiersi kehää tarkastellen koiria ja tehden muistiinpanoja. Tässä vaiheessa Iitu vielä seisoi mielestäni hienosti ja olin oikein tyytyväinen sen esiintymiseen. Pöydälläkin se seisoi hyvin, pääsi mitattavaksikin. Vielä Iitun pöytäkäyttäytyminenkin oli hienoa: se ei väistänyt tuomaria eikä piitannut mitastakaan tuon taivaallista. Asettelusta se ei oikein tykkää. Vaikka on treenattu, se ei pidä jalkojen koskettelusta. Mutta kun vie namin kuonon eteen, se oikeastaan asettelee itse itsensä hyvin, kun katsoo tarkkana namia.

Kun tuli liikkeiden esittämisen vuoro, pääsi piru irti. Iitu ei vielä kertaakaan, ei harjoituksissa eikä näyttelyissä, ole ollut niin mahdoton mitä se nyt oli. Tää oli kaikkien aikojen enkka!!! Ei ainuttakaan kunnon raviaskelta, vain loikkaa ja haukkua!!! Vaikka yritin nypätä hihnasta ja murahtaa, se vain lisäsi Iitun kierroksia. Sain tilaisuuden juoksuttaa toisenkin kerran: ei tullut mitään siitäkään. Jopa seisominen lopussa meni plörinäksi ja Iitun läähätys kertoi, että kierrokset oli pienellä koiralla kovat. Lopputuloksena oli sininen nauha eli H ja meikäläisen teki todella mieli laittaa pussi päähänsä ja vajota maan alle. Arvostelussa ei sinänsä ollut mitään kovin huonoa, paitsi se tietysti vaikutti, ettei tuomari saanut katsottua Iitun liikkeitä lainkaan.

Eilinen päivä menikin sitten itsetutkistelun parissa: missä olen tehnyt virheen, miksi Iitu käyttäytyy niin kuin se käyttäytyy. Pyrkiikö se käyttäytymisellään rauhoittamaan jännittävää emäntäänsä vai onko se ottanut tai on ottamassa pomon paikan, kun ei usko komentojani kehässä. Kun käveltiin hallissa Iitun kanssa, se meni hienosti eikä pomppinut. Hienosti se menee kotitreeneissäkin. Eikä se pomppinut kasvattaja-Kaisankaan kanssa. Käytös muuttui heti, kun astuttiin kehään, kuin taikaiskusta.

Mielestäni olen enimmäkseen toiminut Iitun kanssa niin kuin pitäisi toimia jokapäiväisessä elämässä. Mutta muutamaan asiaan aion puuttua ja katson, mitä tapahtuu ottamalla vielä selkeämmin johtajan roolin. Iitu tottelee lenkillä, tulee luokse ja pitää meikäläistä silmällä irti ollessaan. Se ei räyhää vastaantuleville koirille vaan selkeästi hakee minusta turvaa, jos vastaantuleva koira jännittää. Ruokaa ei tipu ennen kuin se istuu, eikä ulos pääse ennen kuin istuu. Se missä aion omaa rooliani vahvistaa, on se, että leikki ja rapsutus tapahtuu minun aloitteestani ja loppuu, kun minä haluan. Sänkyyn Iitu ei pääse enää lainkaan. Näissä jutuissa ote on hieman syksyn aikana lipsunut. Tänään töistä tultuani luin rauhassa päivän lehden ennen kuin moikkasin koiria. Voi taivas sitä haukkumisen määrää, mikä Iitusta lähti. Huomiseksi on kyllä hommattava korvatulpat, ettei lähde kuulo…

Mielenkiinnolla odotan, mitä nämä toimenpiteet saavat aikaan. Ja vinkkejäkin otetaan aina vastaan.

Ai niin, laitetaan tähän se Eerolan arvostelukin vielä, sikäli mikäli saan kehäsihteerin käsialasta selvää. Oli eksoottisen näköistä koukeroa:
"Ihannekokoa pienempi, vauhdikkaasti esiintyvä, vilkas narttu, kevyt kuono-osa, pyöreät silmät, voisi olla voimakkaammin kulmautunut ja pysyä paremmin ravissa, erittäin hyvä sukupuolileima, kokoon sopiva raajaluusto, lupaava karvanlaatu, tarvitsee lisää kehätreeniä"(tms. tuosta viimeisestä sanasta ei saa selvää…). No, eipä se pysynyt ravissa, eikä syy mun mielestä ollut kulmauksissa vaan liiassa innossa. Seinäjoen tuomari kehui liikkeitä. Siellä Iitu malttoi vielä ravatakin.

Mutta summa summarum: Iitu oli onneksi tosi reipas pikkuneiti. Kehässä näkyi arkajalkojakin, mitä Iitu ei todellakaan ole. Eikä nuo näytelmät maailman tärkein asia saisi olla eikä olekaan. Tärkeintä on edelleen ihana iitulainen… Lauantaina ja sunnuntaina vain harmitti julmetusti: menetetty raha, aika ja vaiva suhteessa omiin odotuksiin & vaatimuksiin oman itsensä suhteen. Mutta: elämä on, aina se ei mene putkeen. Seuraavasta onnistumisesta osaa nauttia kaksin verroin, kun kerran on mennyt kunnolla persiilleen. eikös se näin mene…

Edit. Piti vielä käydä lisäämässä, että Iitusta on nyt tullut fyysisesti aikuinen eli sillä alkoi noin viikko sitten juoksu. Alkupäivä on noin, koska sen "toosa" ei oo ollut yhtään turvoksissa ja sattumalta huomasin, kun se nuoli sitä antaumuksella, ihan kuten Lilli juoksujen aikaan. Otin sen syliin ja kurkkasin: vertahan siellä oli näkyvissä. Iitu pitää itsensä tosi puhtaana, ei veritippaa näkyvissä yhtään missään. Siks emäntäkin harhautui...:)

Itseohjautuva ohjus

Eli siis agitykki Lilli... Siitä tuntuu löytyvän kerta kerralta enemmän uusia piirteitä. Vauhtia on tullut jo huimasti lisää. Eilen löytyi itseohjautuvuus. Kun Lillin kans päästiin ensimmäisen kerran radalle, se ei piitannut pätkääkään meikäläisestä vaan paineli kuin höyryjuna eteenpäin. Se oli sen näköinen, että mitäs eukko siinä huutelet, mä teen mitä haluan. Pallo kuumensi lisää ja pitihän sen käydä ohjaajammekin ympärillä haukkumassa, että onkos sulla se pallo, häh!!! Ihan turha oli sen kanssa yrittää tehdä mitään järkevää; takaakierrot olis ollut pätkän teema. Lilli hyppäsi muutaman hypyn ja putken, että saatiin enimmät höyryt ulos ja se oli sit siinä.

Toisella pätkällä Lilli meni hyvin. Ensin otettiin ihan esteen parin pätkiä ja palkkasin namilla joka välissä, että se ymmärsi että mua pitäisi niinku seurata. Treenipätkässä oli kolme takaakiertoa, jotka meni hyvin. Ollaan onneksi edistytty niissä, että voi nyt ihan rehellisesti sanoa jossain jotain edistymistä tapahtuneen...:)

Keinuakin kokeiltiin erikseen samoin kuin viime kerralla ja sen kanssa ei ole tapahtunut edistymistä yhtään: paremminkin päin vastoin. Lilli on vietävä keinulle hihnassa. Vapaaehtoisesti se ei mene ja sitten se yrittää hypätä pois :( Meistä taitaa ikuisia hyppyratalaisia... Pikku hiljaa alkaa siltä tuntua. Mutta - sitten ollaan, toisaalta ei tuo kilpaileminen oo tärkeintä, ei mun hermot ehkä sitä kestäiskään. Pääasia on, että Lillillä on kivaa. Tahkotaan sitten vaikka noita möllikisoja vaan. Ja ehkä niitä ihmeitä voi tapahtua, ei sitä koskaan tiedä, hope so...

Agia ja tokon eka luokkaa

Kuluneeseen viikkoon on taas mahtunut agia ja tokoa. Torstaina oli jokaviikkoiset agiharkat Lillin kanssa. Tällä kertaa teemana oli sylikäännös, mikä oli hyvä juttu koska edellisellä kurssilla jouduttiin olemaan pois juuri kun niitä treenattiin eli ei olla oikein hyviä niissä. Tai, joskus mietin että ollaanko oikein missään, mutta who cares, hauskaa on nyt molemmilla... Lillillä on ollut hauska tapa kiepsahtaa ympäri juuri toisin päin kuin pitäisi. Liekö tokon perusasennosta jäänyt mieleen. Tällä kertaa sylkkärit meni aika hyvin, kun vauhtiin päästiin. Niin, ja Lillin vauhti nousi taas sellaisiin lukemiin, ettei ikinä. Sille on löytynyt ihan käsittämätön turbo-vaihde: se menee kuin ohjus esteeltä toiselle ilman pienintäkään epäröintiä! Ja mikä parasta esteet oli medi-korkeudessa!!! Mähän olen lukuunottamatta paria kokeilua, hyppyyttänyt Lilliä mini-korkeuksista, kun se on alkanut korkeammilla rimoilla epäröimään. Joo, ei todellakaan ollut minkäänlaista epäröintiä, Lilli meni eikä meinannut. Kyllä mua taas kerran harmittaa se saamarin keinu, ilman sitä me kisattais jo lujaa. No, kyllä kepeistä ropisis vitosia, mutta muuten....

Lilli on ruvennut tekemään myös omavaltaisia ratkaisuja eli haltuunottoon pitää kiinnittää vielä enemmän huomiota. Tässä ei ennen ollut suurempaa ongelmaa. Uusi Lilli onkin eri Lilli siinäkin asiassa. Aloitushypyn jälkeen piti kääntyä 90 astetta muurille ja sen jälkeen 90 astetta oikealle päin hypylle. Ekalla kerralla Lilli jatkoi aloitushypyn jälkeen suoraan tyrkyllä olevalle pituudelle ja toisella kerralla, kun olis pitänyt sen muurin jälkeen kääntyä oikealle päin hypylle - se kääntyi vasemmalla olevaan pussiin. Entisestä inhokista on tullut siis imuri, aika jännää... Mutta kuten oon aikaisemminkin sanonut, mun täytyy opetella uus ohjaustyyli tuolle mun uudistuneelle koiralleni. Mutta en edelleenkään valita...:)

Iitun kanssa aloitettiin tänään tokon eka luokka. Ei me keretty tänään paljon muuta kuin tehdä esittelykierros ja harjoitella vähän kontaktia. Iitu kyllä ottaa hyvin kontaktia. Ohjaaja kiersi ympäri muutaman kerran ja jutteli mun kanssa. Iitu tapitti mua taukoamatta, eikä huomannut mitään muuta. Se on niin ahne, että se kyllä tekee, kun tietää että namia on tulossa. Tuon saman kontaktin kun sais näyttelykehäänkin niin olis huippua. Jos tuo toko alkaa sujumaan, mikä tietää vaikka voitais kokeilla kisaamistakin sitten joskus. Mutta sen näkee sitten, miten rupeaa sujumaan. Alku ainakin näyttää ihan hyvältä...

Vesisotaa

Eli näytelmäharjoitusten loppunäytös, siis viimeinen kerta oli eilen. Kyllästyneenä riekkuvaan Iitulaiseen olin päättänyt laittaa kovat piippuun. Tässä sodassa oli aseena vesisuihku kuonoon ja toimiihan se. Heti kun alettiin kiertämään kehää muiden koirien kanssa, neiti aloitti tapansa mukaan haukkumisen takana tulijoille ja hyppi. Palkaksi tuli heti vesisuihkua. Vielä toisen kerran se yritti, sitten huomas ettei tää oo yhtään kivaa ja kierrokset aleni huomattavasti. Pääsin jopa palkkaamaan oikeasta käytöksestä. Ajoittain meno oli oikein mallikasta. Iitu ei oo varmaan mennyt noin nätisti kertaakaan koko kurssin aikana. Harmi vain kun kurssi loppui. Täytyy vielä itse järjestää häiriötreeniä, että saa muistuttaa koiraa, mitenkä pitäisi mennä. Täytyy ottaa varmaan Jyväskylän näyttelyyn mukaan vesipyssy ja vilauttaa sitä Iitulle ennen kehään menoa, notta muistaksää mikä kapine tää on.... Jos me nyt päästään koko Jyväskylään, sais jo ne aikataulut tulla, notta tietäis pitääkö ruveta jännittämään vai ei...

Pentukoulu loppui viime maanantaina ja ilmoitin Iitun saman tien jonoon ykkösluokalle. Jono ei sitten ollutkaan niin pitkä kuin luulin, kun sain sähköpostia, että ykköskurssi alkaakin jo ensi sunnuntaina. No, ei siinä mitään, jatketaan vaan kun on kerran vauhtiin päästy. Iitu oli pentukurssillakin niin kova tekemään töitä, että on ihan kiva alkaa opettelemaan tokon alkeita sen kanssa.

Näyttelykurssilla menee taas hommat väärään suuntaan. Harjoittelun tuloksena on kerta kerralta hullumpi koira. Villakoiran ydin on muista koirista johtuva kuumeneminen. Niin kauan menee hyvin, kun koirakaverit ei juokse, mutta heti kun liike alkaa, alkaa haukku ja riehuminen. Voihan huokaus... Ensi kerraksi otan suihkepullon mukaan ja kokeilen, onko sillä mitään vaikutusta. Kun Iitu riehuu, vesisuihku kuonoon. Se on suunnitelma; tosin ohjaajan mukaan Iitu voi vesisuihkusta myös innostua. No sittenpä sen näkee mitä tapahtuu, kun kokeillaan. Nykyinen käytös ei ainakaan voi jatkua eli jotain on tehtävä.

Lilli tiputtaa edelleen karvaansa. Mä en ymmärrä mitä se enää tiputtaa, kun ei sillä ole karvoja enää nimeksikään. Nahka vain loistaa jäljellä olevan karvapeitteen alta. Täytyy ruveta lisäämään ruokaan öljyä, kun sen turkki on niin elottoman näköinen verrattuna Iitun muhkeaan ja pehmeään turkkiin.

Meinasin lisätä kuvan Kalju-Lillistä, mutta Blogger ei edelleenkään anna lisätä kuvia, joten jääköön tällä kertaa, ellen sitten illemmalla selainta vaihtamalla saa kuvalisäystä onnistumaan...