Ohjaa älä oleta

Lillin treeneissä tehtiin kisaratoja, jotka suoritettiin kisanomaiseti. Ekasta ohjaajamme sanoi, että se on ykkösen tasoa. Vähän rataantutustumisessa tuumasimme, että vaikealta tuntuu ykkösen radaksi. Kepeille vientikin oli hankalasta kulmasta. Onnistuin aika alkuvaiheessa sössimään meille hyllyn. Kepit meni hyvin vaikeasta kulmasta huolimatta. Vähän töksähtäen Lilli aloitti, mutta suoritti ne oikein. Loppusuoralla sen piti tehdä joku ihme mutka ja käydä haukkumassa ohjaajalle. Lilli tais muistaa, että tää ihminen on joskus heittänyt hälle palloa ja kävi varmuuden vuoksi komentamassa, että heitäs nyt. Ja rata oli oikeasti kakkosten rata, että ei me ihan iteksemme sitä ykköstä vaikeammaksi aateltu :)

Toinen rata oli sitten ykkösten rata, jossa ei ollut mitään vaikeeta. ja siinä astui sitten esiin mun helmasynti: en ohjaa. Aattelin olla nopea ja näppärä, mutta sitähän en sitten ollut. Ensin putkelle kielto, kun kiirehdin jo seuraava estettä kohti, enkä ohjannut Lilliä putkeen kunnolla. Kepit meni ihan sösseliksi. Kun edellisen radan kepit oli vaikeat, tässä olis vaan saanut pitää ja päästää, mutta luotin siihen, että Lilli menee ne pelkälllä käskytyksellä ilman näyttämistä. No eihän se mennyt. Ja tokalla yrittämällä se meni kakkosväliin. Ei siis koskaan sais aatella, että tää on helppoa ja me vaan mennään. Aina pitää keskittyä ja ohjata kunnolla koiraa, vaikka olis miten helppo rata. Joo, sain opetuksen jälleen kerran.

Kolmannen radan jätin väliin, koska siinä oli mieletön suora enkä halunnut kinttuani rasittaa enempää. Tehtiin Lillin kanssa vain lyhyt hyppy-kepit-hyppy-pätkä, niin että ohjasin kepit vasemmalta puolelta. Ne meni hyvin ja siihen oli sitten hyvä lopettaa.

Iitun treeneihin oli tehty vierailevan kouluttajan viikonloppukurssilta rata. Iitun kanssa menee aina pätkittäin hyvin. Välillä se on hyvinkin kuulolla ja välillä räksyttää kuumana, eikä mikään mene perille. Silloin kun se etenee, se menee kuin unelma. Tänä aamuna käytiin Iitun kanssa omatoimi-treenaamassa torstain treeniradalta muutamaa kohtaa. Halusin kokeilla Iitun kanssa whiskey-leikkausta (olikohan se nyt näin...) ja vitsit se meni parin kokeilun jälkeen hienosti.

Päätin, että nyt aloitetaan keppien tehotreenaus niin, että ohjaan vasemmalta puolelta. Iitulla ei ole mitään hajua mitä pitää tehdä, kun olen toisella puolella. Ei kujakeppien kanssakaan se tajunnut, mitä pitää tehdä. Ei, vaikka se oikealta puolelta ohjattuna menee kepit melko varmasti. Täytyy siis aloittaa ihan alusta keppitreeni ja seuraavaksi otan kaaret mukaan treeneihin.

Lillin juoksu ei ole vieläkään alkanut. Kauheasti se merkkailee, mutta ei muuta. Kisat olis ens viikonloppuna ja mä en ole Lilliä ilmoittanut, koska olin 100% varma, että sillä on juoksu juuri kisojen aikaan. Vaan ei nyt siltä näytä..Lillin juoksuväli on venähtänyt 11 kuukauteen, mikä ei kyllä yhtään haittaa. Mitä harvemmin, sen parempi. Vaikka suunnittelin, että syksyllä sen leikkautan joka tapauksessa.

Iitu yllätti positiivisesti

Iitun kanssa on treenattu tällä viikolla ryhmässä ja tänään oltiin vielä itseksemme hallilla. Ohjatut treenit meni paremmin kuin edellisviikolla. Iitu räksytti ja paimensi vähemmän ja eteni enemmän. Varmaan osuutensa oli sillä, että mun jalka ei ollut tällä kertaa kovinkaan kipeä. Tuo akillesjänteen rasitusvamma vaivaa välillä enemmän ja välillä vähemmän. Heti kun jalka ei ollut kipeä, pääsin liikkumaan nopeammin ja tekemään nopeampia suunnanmuutoksia, kun ei tarvinnut varoa koko ajan, että jalkaan sattuu. Tehtiin kaksi pätkää, joissa kummassakin oli leijeröintiä ja välistävetoja. Ajoittain Iitun meno oli oikeinkin mallikasta. Välillä tuli vaan hammasta niin, että sattui. Pakko on välillä kuitenkin kättä laskea, että saa koiran haltuun. Päätimme, että jos jatkossa Iitu vielä tarjoaa hammasta, se joutuu välittömästi takaisin häkkiinsä. Jospa sitä kautta menisi neidille jakeluun, etten ole purulelu.

Aamulla heräsin kukonlaulun aikaan ja kun kerran olin hereillä, lähdin Iitun kanssa hallille jo puoli kahdeksan aikaan. Jatkettiin samoilla teemoilla kuin ohjatuissa harkoissa: välistävedoilla ja leijeröinnillä. Otettiin muistin virkistämiseksi myös sylikäännöksiä. Iitu on omatoimitreeneissä paljon enemmän kuulolla kuin ryhmätreeneissä. Toki siitä ääntä lähti nytkin, mutta se kuitenkin seurasi ohjausta, eikä pelkästään keskittynyt räksyttämiseen. Näitä omia treenejämme siis jatkamme ainakin kerran viikossa. Tuntuu, että edistymistä tapahtuu nimenomaan niissä. Ryhmätreeneissä olo kun on monesti päinvastainen.

Kokeiltiin keppejäkin ilman minkäänlaista käsiapua ja hyvin Iitu ne veti. Se ei vain siedä yhtään mun jättäytymistä jälkeen ja vasermmalta puolen ohjausta pitäisi alkaa treenaamaan paljon enemmän, kun sekään ei suju. Treenata pitäisi myös keppien hakemista. Iitu ei kovin hyvin niitä vielä hae. Mutta vauhdilla se ne vetää, kun alkuun pääsee ja minä vain hölkötän vierellä. Ja yleensä se pujottelee loppuun asti, eikä keskeytä. Vähän haaveilen, josko sen saisi kesään mennessä kisavalmiiksi. Toisaalta ei ole kiire, koska Lillin kanssa voidaan kisata ainakin hyppäreillä. Katosotaan nyt rauhassa, miten kevään treenit etenee ja tehdään sitten päätöksiä..

Iitu ja Lilli on ihan erilaisia ohjattavana. Iitu on mielettömän nopea, se ei epäröi missään eikä sitä haittaa putoilevat rimat. Iitu on pienestä koostaan huolimatta "telaketju-tyyppi" :) Se roiskii menemään, eikä pienistä hetkahda.  Iitulla kaarrokset on pienet ja se liikkuu esteitä "nuollen", koska sillä on kiire mun luokse. Lilli  taas tekee helposti isoja kaarroksia. Lilli ei helposti tule käteen, vaan sinkoaa suoraan eteenpäin. Tämän hetkisen kurssin ohjaaja päätteli sinkoilun syyksi pallon heiton.  Olen kauan jo ihmetellyt, miksi se  ampuu esteeltä suoraan eteenpäin, vaikka pitäisi tulla mun luokse. Lilliä on pääasiassa palkattu heittämällä palloa eli tämä selitys kuulostaa erittäin loogiselta. 

Lopuksi hieman videonpätkää tämänaamuisista omatoimitreeneistä: http://www.youtube.com/watch?v=y4NZN6bS5Ec

Iitun kisaura korkattu

Iitun kanssa kisattiin tänään oman seuran epiksissä mölliradalla ja taisi mennä meidän startti lähinnä yleisön hauskuttamiseksi. Jotain tämänsuuntaista vähän osasin etukäteen odottaa ja pelätäkin :) Mutta ei tämä niin vakavaa ole. Koiralla ainakin oli hauskaa...

Iitun mielestä agilityssa kivointa on paimentaa emäntää ja juosta kilpaa. Ei siinä sivussa nyt jotain esteitä viitsis ylitellä. Osa tästä paimennuksesta voi johtua siitäkin, että kartturi on hidas ja koira ylinopea, mutta suurin osa taitaa johtua siitä, että Iitusta on niin mahdottoman kiva paimentaa mua. Treeneissä palkataan namialustalla, että se oppisi hakemaan esteitä, mutta se ei ole Iitun mielestä vielä paimennuksen voittanutta. Toivottavasti treeni tuottaa jossain vaiheessa tulosta, koska Iitu on muuten ihan mahdottoman kiva harjoituskaveri.

Möllirata oli kiva rata: ei ollut mitään tapposuoria, vaan oli kontaktiesteitä, pöytä ja pussi vauhtia hidastamassa. Meidän radasta vois sanoa, että kolme ekaa estettä: hyppy-hyppy-A meni hyvin, samoin kolme viimeistä: hyppy-puomi-okseri. Loput menikin sitten enemmän tai vähemmän persiilleen. Kieltoja kieltojen perään, kun Iitu räksytti eikä kuunnellut mun komentoja. Huoh... Tuloksena 25 virhepistettä kielloista ja sekunti yliaikaa.

Noh, tietääpä mitä treenataan: irtoamista, irtoamista ja irtoamista. Jos jollain on hyviä vinkkejä tuon paimentamisen lopettamiseen, vinkit otetaan kiitollisuudella vastaan. Sen päätin, että nyt on ihan pakko keritä hallille treenaamaan omatoimisesti vähintään kerran viikossa, että saatais tuo ipana joskus kisavalmiiksi.

Mulla on kisoista videotallennettakin, khröm.... Mutta se on niin kaameaa katsottavaa, etten ilkeä esittää sitä julkisesti. Sen sijaan laitan tähän perjantain omatoimitreeneistä pätkän, jossa Iitu etenee kuuden esteen radan mallikkaasti eli kyllä se etenemisen osaa, jos vain haluaa :)

http://www.youtube.com/watch?v=fdSltFoD1xY

Seuraavat epikset on maaliskuussa. Toivottavasti olis kehitystä tapahtunut siihen mennessä, sekä koiralla että emännällä =)

Treenikausi alkoi taas...

Agilitytreenit on taas alkaneet joulutauon ja Iitun juoksuilun jälkeen. Lillin juoksua tässä tosin odotellaan alkavaksi. Toivotaan, ettei seuraaviin treeneihin tarttis enää mennä. Sitten päästäis maaliskisoihin. Pahoin pelkään, että näin onnellisesti ei käy, ja joudutaan jättämään nuo kisat väliin...

Harmittaa suuresti keinu: se on alkanut kummittelemaan Lillille pahan kerran. Toissa viikon treeneissä oli radalla keinu, eikä Lilli suostunut menemään sitä lähellekään. Se vain juoksi ympäri hallia etsien poispääsyä tilanteesta. Viime kerralla treenikaveri harjoitteli keinua vieressä ja Lilli näytti oikeasti pelkäävän sen pauketta. Voi huokaus. Koira muuten edistyy koko ajan ja kaikki olisi mallillaan. Jälleen kerran joudun toteamaan, että ehkä se ei ikinä tuota keinua tule menemään kisatilanteessa, ainakaan ensiyrittämällä. Syvä huokaus....

Iitu sen sijaan ei keinusta piittaa mitään. Me päästiin juoksutauon jälkeen viimeinkin treeneihin ja pelon sekaisin miettein hallille astelin. Olisiko Iitu unohtanut sen kaiken vähän, mitä on osannut. No onneksi ei ollut, vaan oli itse asiassa pätevämpi kuin ennen taukoa. Se räksytti vähemmän ja eteni enemmän :) Meillä oli varaohjaaja, joka näki ensimmäistä kertaa mun ja Iitun menoa ja hänen olikin helppo kyseenalaistaa: miksi teet näin ja miksi teet noin. Kun Iitu itsessään on täynnä sähinää, tulta ja tappuraa, mun pitäisi olla vähäeleinen, varoa liiallisia kädenliikkeitä ja oikaista selkäni :) Viimeksi mainittu on kovin vaikeaa. Kun pitkänä ihmisenä ohjaa pientä koiraa, tulee vaistomaisesti kumarruttua.

Radalla oli jopa pätkiä, että pysyin Iitun mukana hyvinkin. Puomin se meni kuin ohjus, ihan kaamee vauhti ja se meni putkeenkin heittämällä, kun yleensä se on pitänyt saatella melkein suulle asti. Iitu tuntui  todella seuraavan mun ohjaamista ja räksytti huomattavasti vähemmän kuin yleensä. Ja se, että sen pystyi heittämään jollekin esteelle, se oli uutta Iitua. Sydäntä lämmitti ohjaajan kehu: "sulla on helvetin hyvä koira." Kun vaan itse pääsisin sen tasolle. Se olis haaveena, että edes melkein...:) Jos ensi torstain treenit menee hyvin, voisin harkita starttaamista Iitun kanssa sunnuntain epiksissä. Möllikisaa vähän kiehtois kokeilla sen kanssa. Katotaan mikä on fiilis sunnuntaina.

Tänään mun hieno pieni täyttää kaksi vuotta. Muistan, miten toivoin saavani reippaan ja temperamentikkaan tytön, jolle taivas ei putoaisi niskaan ja joka temperamentistaan huolimatta tykkäisi olla myös sylissä helliteltävänä. Iitu on osoittautunut juuri sellaiseksi koiraksi kuin halusin. Se on agilityhallilla äänekäs, täynnä tulta ja tappuraa ja mitään pelkäämätön. Kotona se kuitenkin rauhoittuu ja kun katson sohvalla telkkaria se tulee yleensä syliin rapsutettavaksi tai vatsan päälle maata. Uskon sen tuoneen Lillinkin elämään paljon vauhtia ja iloa. Lilli ei yleensä muista koirista piittaa, mutta Iitun kanssa ne ovat kyllä kuin paita ja peppu, vaikka aikoinaan kauan kestikin ennen kuin Lilli Iitun hyväksyi.

Talavi-kuppi osa 2

Lillin kanssa kisattiin eilen oman seuran epävirallisissa kisoissa. Ilmoitin sen vain ykkösten kisaan. Suurin osa porukasta otti lisästartteja mölliluokassa, mutta minä säästelin koipeani ja kisattiin vain ykkösissä. Täytyy treenata oikeaa kisatilannetta. Eihän oikeissa kisoissakaan saa lisästarttia. Olin kuitenkin paikalla jo möllien ajan ja välillä kävin Lilliä lämmittelemässä. Se oli ihan ihmeissään, että mitä tää touhu on, kun ollaan agihallin pihalla, muttei mennä sisälle lainkaan vaan autoon ja ulos. Se kiskoi ja haukkui, että tositoimiin pitäis päästä. Ja oli se intona, kun baanalle pääsi.

Ykkösten rata oli kiva. Eikä ollut onneksi keinua. Huh... Ja hyvin Lilli pelitti. Mutta koskaan ei saisi nuolaista ennen kuin tipahtaa. Tehtiin nollarataa kahdelle viimeiselle esteelle asti. Tokavika este oli puomi ja sille tuli kielto. Lilli taisi luulla puomia keinuksi ja sen takia jarrutti. Puomia ei olla nimittäin menty treeneissä vähään aikaan ja taitaakin keinu olla se, mitä viimeksi on menty (lue yrtetty). Myös viimeiselle esteelle eli renkaalle tuli kielto. Mielestäni käskytin selvästi. Tiedä häntä, näkikö Lilli edessä häämöttävän aidan ja jarrutti sen takia. Ei tullut otettua videokameraakaan mukaan, mikä on harmi. Rata meni muuten sujuvasti eli sitä olis ollut kiva katsella jälki käteenkin.

Mikä meni hyvin.... Lillin vireystila oli tosi hyvä. Intoa oli enemmän kuin tarpeeksi. Keppeihin olen tosi tyytyväinen. Lilli hakee kepit hyvin pelkällä käskytyksellä (ei olis uskonut puoli vuotta sitten). Ei tartte kartturin menä todellakaan käsin sotkemaan väliin. Pujotteluvauhtikin oli normaalia nopeampi. Radalla oli myös pöytä, mikä Lillille yleensä tuottaa vaikeuksia, kun se luisuu yli laidan. Vaan ei nyt. Pöytäkin meni niin kuin pitikin. Aikasakkoa tuli vähän noiden kieltojen takia, kun ei me virheettöminäkään mitään ohjuksia olla (siis minä en oo...). Sijoitus oli siis neljäs tuloksella 16 ja risat.

Sen verran innostuin, että illalla maksoin kisalisenssin. Nyt vaan odottelemaan maaliskuuta ja omia kisoja. Pahoin pelkään, että Lillille osuu juoksu juuri samaan ajankohtaan. Aikataulu menee pahoin yksiin. Nyt vaan toivon ja peukutan, että Iitun juoksu aikaistuttaisi Lilliäkin. Mä haluan Lillin kanssa kisaamaan.... Ja oikeasti mun pitäis saada nopeutta ja ketteryyttä lisää eli sanottakoon julkisesti, että operaatio painonpudotus ja kunnonkohotus on oikeasti alkanut....

Vuosi 2010

Nyt kun uusi vuosi on korkattu, voi tutkiskella päättynyttä vuotta ja miettiä, menikö se koiraharrastusten suhteen  niinkuin etukäteen ajatteli.

Aloitetaan Lillistä. Tavoitteena oli, että vihdoin ja viimein aloitettaisiin kisaaminen virallisissa kisoissa ja keinupelko saataisiin selätettyä. Keinu välillä menikin ihan ok. Saksasta tilattu keinu omalle takapihalle helpotti kesällä pelkoa hieman, mutta loppuvuodesta tuli takapakkia ja keinupelko paheni uudelleen. Saapa siis nähdä, jääkö keinu ikuisiksi ajoiksi kummittelemaan Lillille.

Kisaaminen aloitettiin elokuussa Lapualla. Kisat meni aivan penkin alle, kuten seuraavana päivänä olleet epikset Vaasassa. Koira oli haluton hyppäämään ja oli aivan omassa maailmassaan. Käynti hierojalla osoitti, että takapää oli vasemmalta täysin jumissa, mikä varmaan osaltaan aiheutti haluttomuuden. Osaltaan varmaan vaikutti koiran herkkyys ja jännityskin. Treeneissä syksyn mittaan sujui hyvin ja sen innoittamana joulukuussa kokeiltiin kisaamista uudestaan omissa kisoissa Wallsport-areenalla. Areena oli Lillin mielestä aivan huippu paikka, ei ahistanut mikään. Tosin radalla pussin jälkeen Lilli oli tovin poissaoleva, ilmeisesti säikähti pussin vieressä kentän laidalla maannutta pikkupoikaa. Tulos saatiin kuitenkin ja olin tyytyväinen siihen, ettei Lilli Areenalla lamaantunut. Tästä on ihan hyvä jatkaa. Tosi asiahan on, ettei me mitään valiomateriaalia olla. Harrastetaan ja kisataan omaksi iloksemme ja katsotaan mihin se riittää. Kiva oli videolta katsoa Lilliä areenalla: haukkumista ja tötteröllä olevaa häntää. Näin sen pitäisi ollakin. Kyllä Lilli agilitya rakastaa, varsinkin kun ei olisi sitä keinua...

Näyttelyissä käytiin Lillin kanssa kolme kertaa ilman sen kummempia tavoitteita. Tuloksena Tuurissa avoimen luokan voitto eh:lla, Porissa eri ilman sijoitusta ja Tampereen erkkarissa eh myös ilman sijoitusta. Häntä liehui korkealla, varsinkin Tampereella.

Iitun kanssa oli tavoitteena aloittaa agilityn treenaaminen, ensin itsekseen ja myöhemmin ryhmässä. Keväällä aloin opettaa sille esteitä ja heinäkuussa aloitettiin mölliryhmässä. Iitu on mielettömän nopea ja tällä hetkellä intoa on paljon enemmän kuin taitoa. Tosin eduksi on sanottava se, että Iitu ei kyllä pelkää yhtään mitään eikä ole kertaakaan pelännyt, ei edes keinua. Iitu on taipuvainen juoksemaan kilpaa mun kanssa, eikä irtoa juuri lainkaan. Alun perin suunnittelin, että kisattaisiin loppuvuodesta epävirallisissa kisoissa, mutta se olisi ollut liian aikaista, joten kisaaminen jätettiin suosiolla tähän vuoteen.

Näyttelyrintamalla tavoitteena oli shelttiyhdistyksen ykkösruusuke, mutta se jäi saamatta. Tammikuussa Alavuden ryhmänäyttelyssä Iitu tepasteli junnuluokan kolmoseksi erillä ja hienolla arvostelulla Kaisa-kasvattajan esittämänä. Huhtikuussa Vaasassa kyyti olikin kylmää: tuomari oli tiukka ja karvattomalle Iitulle napsahti H. Karvaton se on edelleen eli Vaasa oli sitten viimeinen viime vuoden näyttely.

Mitäs sitten tänä vuonna tavoitellaan... Lillin kanssa jatketaan kisaamista ja toivottavasti niitä nolliakin tipahtaisi ainakin hyppyradoilta. Josko kakkosluokan laittaisi varovaisesti tavoitteeksi... Keinussa riittää projektia edelleen. Kepit on toinen projekti ja nimenomaan se, että koira jatkaa pujottelua, vaikka leikkaan sen takana tai en juokse vierellä. Ja harjoitteluahan agilityssa riittää joka rintamalla, ei vain keinuissa ja kepeissä. Nyt, kun treenaa kahden koiran kanssa, täytyy muistaa että Lilli osaa jo paljon. Se osaa hakea esteitä, irtoaa eikä sitä tarvitse saatella niin kuin Iitua.

Näyttelyihin ei Lillin kanssa mennä kuin ehkä vasta veteraanikehässä kolmen vuoden päästä. Huh, mun aivan vasta haettu koiraseni on kolmen vuoden päästä veteraani, ikävä muistutus siitä, miten aika juoksee... Vois tietysti sen verran kokeilla, että vie Lillin Päivi Eerolan kehään keväällä: olis "kiva" nähdä kattava "vikalista"...

Olen suunnitellut Lillin leikkuuttamista seuraavan tai sitä seuraavan juoksun jälkeen. Sillä ei ole tarkoitus tehdä pentuja, joten juoksut on vaan turha, harrastusta haittava asia. Voi olla, että leikkuutan sen syksyllä, ettei keväällä alkava kisakausi mene pommiin. Ans kattoo, mihin ratkaisuun sitten päädyn. Iitu todennäköisesti saa saman kohtalon jossain vaiheessa.

Iitun kanssa vois myös asettaa agilitytavoitteeksi kisaamisen aloittamisen, ainakin epävirallisissa kisoissa. Iitun pitäisi vain ensin oppia irtoamaan ja hakemaan esteitä. Sillä on ehkä vielä hakusassa se, mikä on agilityn pääpointti, mutta eiköhän se kirkastu treenaamalla, treenaamalla ja treenaamalla.

Näyttely-ykkösruusuketta voisi yrittää sitten tänä vuonna. Tosin turkki ei ole tullut vieläkään. Nyt on menossa juoksu. Käyköhän niin, että ne vähät karvat, mitä sillä nyt on, tipahtaa taas juoksun loputtua. Jos Iitulla vain loppukeväästä on turkkia, aion viedä sen keväällä uudelleen Eerolan kehään. Mun pitäisi vain löytää Iitulle handleri. Mun esittämänä neidillä on liikaa intoa ja ehkä se käytöksellään rauhoittelee jännittävää emäntäänsä. Pahoin pelkään, että tuo käyttäytymismalli on jo niin opittu, ettei sitä harjoittelemallakaan muuksi saa.  Yrittää toki aion eli mätsäreissäkin meitä Iitun kanssa edelleen nähdään.

Uudenvuoden lupauksenkin tein. Aion keventää oloa ja kohottaa kuntoani kunnolla, Jospa tänä vuonna pääsisi siihen tavoitteseen. Hope so. Joka tapauksessa kaikkea kivaa koiramaista on tiedossa. Vaikkei tavoitteisiin päästäisikään, niin ainakin pidetään hauskaa ja tavataan koirakavereita ja ystäviä. Uusi treenikausi alkaakin agilityssa jo ensi viikolla eli sitä odotellessa...:)

Hyvää Joulua

Joulun jälkeen täytyy varmaan tehdä tilinpäätöstä tästä vuodesta, mutta nyt joulukiireet kutsuu ja työntäyteinen ilta aloitetaan laittamalla kalkkuna uuniin. Sen tietää mitä koirat tekee loppuillan: kuolaavat keittiön lattialla ja tuijottavat uunia transsitilassa. Huomenna vielä töihin muutamnaksi tunniksi ja sitten alkaa joulurauha. Kunpa pakkaset vähän hellittäisi, että saisi nauttia kauniista talvesta ulkoilemalla.

Tässä meidän poppoon joulutervehdys. Merry Christmas everybody!!!