Kep-kep-kep...

Eli seuraa treenipäivitystä tämän viikon harkoista. Pääteemana on ollut, tadaa, kepit.

Mutta aloitetaan ensin Iitulaisesta. Maanantaina oli tosiaan Iitun treenivuoro. Tällä kertaa suoritettiin peräti 12 esteen rata, ensin kahdessa pätkässä ja lopuksi kokonaan. Etukäteen aattelin, että ei tuu mitään ja vähän sössimiseksi se sitten loppujen lopuksi menikin. Ensiksikin Iitu nimittäin ottaa muista koirista ihan mahdottomat kierrokset. Se haukkuu kaikelle mikä radalla liikkuu. Oon yrittänyt tokoilla sen kanssa vuoroa odottaessa, mutta ei se tahdo malttaa, kun radalla tapahtuu niin kiinnostavaa. Nyt mulla oli häkki mukana ja jos se ei keskittynyt muhun ja alkoi räyhäämään, pistin sen sinne jäähylle. Lopputunnista se oli hieman rauhallisempi, ehkäpä osas yhdistää jäähyn ja käytöksensä välisen yhteyden.
Toisekseen Iitu kuumenee mun juoksemisesta. Se haukkuu kaiken aikaa ja vaikka oon ajoissa liikenteessä sekä käskytän ajoissa, se pyörii mun ympärillä ja haukkuu mulle. Itse asiassa mun täytyy melkein karjua sille komennot, että se kuulis ne haukkumiseltaan. Huoh, ehkäpä se siitä rauhoittuu, kun ikää tulee lisää ja se rupeaa enemmän tajuamaan, mikä agilityssä on pointti. Täytyy käydä joku päivä sen kanssa kahdestaan ja tehdä se sama rata uudelleen. Mutta intoa tosiaan piisaa ja mikään sitä ei ahdista, viis vaikka rimatkin kolisee, Iitun menoa ne ei haittaa.

Eilisaamuna käytiin Lillin kanssa treenaamassa keppejä. Meillä on ongelma nimeltä keppien “väärä” puoli. Olen jättänyt sen opettamisen vähemmälle, koska olen oman koordinaationi kanssa niin hukassa. Lilli eitosiaan tajua, että se voi pujotella, vaikka olen toisella puolella. Edelliset treenaajat oli käyttäneet kujakeppejä ja ne oli siinä keskellä hallia. Siitä sainkin idean kokeilla niillä. Laitoin kepit vain parin sentin verran siksakille, eikä montaa toistoa ei tarvittu, kun Lilli hoksas idean. Sitten kokeiltiin normikepeillä ja niilläkin onnistui useamman kerran. Lopetettiin onnistuneeseen suoritukseen ja hirveisiin pallobileiisiin se "väärän" puolen hinkkaaminen.

Erilaiset sisäänmenokulmat oli toinen juttu, mitä treenattiin. Siinäkin Lilli on kehittynyt, mutta edelleen se on ajoittain epävarma sisäänmenovälistä: eli aloittaa kepin väärältä puolelta. Ja mä en oikein tiedä, mitä sen kanssa tekisi, koska tuo virhe ei toistu johdonmukaisesti. Pahin on, kun lähestytään suoraan keppejä. Silloin lähes aina se yrittää väärältä puolelta ensin. Taitaa tarvita vaan treeniä, treeniä ja treeniä… Lilli on suht’ varma kuitenkin. Kun sen saa aloittamaan oikein, se yleensä menee ne loppuun asti, vaikka vauhti ei päätä huimaa. Kokeilin vedättämistäkin. Aika hyvin se sieti sen, vaikka juoksin pari rimanväliä edellä. Pysyi kepeillä ja vauhtia tuli ehkä hitusen lisää. No, ehkäpä se kunnon vauhtikin sieltä joskus tulee. Tällä hetkellä mennään kävelyvauhdilla…

Illalla meillä oli sitten ohjatut treenit. Olin toivonut 1-luokan kisarataa tuota omaa kisastarttia ajatellen. Rakennettiin toissaperjantain iltakisojen A-rata. Vähän jouduttiin soveltamaan, kun halli oli hiukan liian kapea, mutta aika hyvin se saatiin tehtyä. Ekalla pätkällä meidän kompastuskiveksi muodostui puomin jälkeinen hyppy-putki-hyppy-osio. Puomin jälkeen käännyttiin loivasti vasemmalle hypylle, siitä suoraan putkeen, josta takaisin päin toiselle hypylle. Vaikea selittää, pitäis saada piirtää. No, Lilli sinkosi sen hypyn jälkeen sille toiselle oikealle suuntautuvalle hypylle ja siitä putkeen. Vartalon käyttö, Anne. Juu-u, pitäis muistaa se yläkropan käyttö. Mulle on vaan jäänyt mieleen se vaihe, kun Lilli tahtoi kieltäytyä putkista ja aloin ohjaamaan sitä sinne molemmilla käsillä. Tässä tapauksessa molempien käsien käyttö käänsi mun vartaloa väärään suuntaan. Kun käytin yhtä kättä, käännyin itsekin oikeaan suuntaan eli tuokin kohta saatiin lopuksi menemään oikein.

Lopuksi tehtiin koko rata, joka meni muuten hyvin. Paitsi kepeiltä olisi tullut kymppi ja loppusuoran viimeiseltä esteeltä hylly, kun olin jo niin maitohapoilla, että käskytys ei ollut riittävä. Mutta kaiken kaikkiaan kyllä tää mulle kenraalista kelpaa. Ei muuta kuin odottelemaan sunnuntaita. Mulle tuli illalla mieleen, että Lilli ei ole koskaan mennyt muita kuin Lagun esteitä. Saas nähdä, mitä se tykkää vieraannäköisistä jutuista radalla. Eikä me olla treenattu tahi kisattu ulkona vuoteen eli sekin on aika jännittävää. Mutta ainakin vielä tässä vaiheessa jännittää kivalla tavalla. Sunnuntaiaamuna voi olla ilmassa jo paniikin tuntua. Mutta vihdoin: meidän eka virallinen startti, ja se on aika kivaa se…

Mökkielämää ja erkkarikuulumisia

Kesäloman toinen viikko pyörähti käyntiin. Ensimmäinen viikko tuli vietettyä Ikaalisissa vuokramökillä. Mukava reissu oli, varsinkin kun säät suosivat, mutta oli kyllä mukava tulla kotiinkin. Pääsi nukkumaan omaan sänkyyn ja sai juoda aamukahvin sanomalehteä lukien. On ne rutiinit vaan tärkeitä…:)

Mökki oli aika ihanteellisella paikalla. Naapurit olivat näköetäisyydellä, mutteivät kuitenkaan niin lähellä, että olisivat koiria liikaa houkuttaneet. Ainut mikä harmitti, oli mökiltä rantaan menevät rappuset, joissa askelmat olivat tosi harvassa. Koirat mennä viuhtoivat rappuja ylös alas ja mulla oli koko ajan pieni pelko siitä, että jomman kumman tassu luiskahtaa askelman väliin ja tulee kipeetä. Kumpikin koira sai kertaalleen liukastettua tassunsa, mutta ymmärsivät onneksi sen jälkeen varoa ja vaurioilta vältyttiin.

Iitu oli kova kahlaamaan järvessä. Uimaan sitä ei saanut, mutta aina kun joku oli järvessä tai edes lähelläkään sitä, se oli vatsaansa myöten vedessä. Syvemmälle se ei kuitenkaan mennyt. Lillin maksimisyvyys oli ranteita myöten. Siinä se seisoi ja haukkui. Kepin perässä erehtyi kahlaamaan hiukka syvemmällekin. Toki kannoin sen sitten muutaman kerran vieläkin syvemmälle vilvoittelemaan.

Mökki rannalta päin katsottuna

Etupihalta kuvattuna

Näköala terassilta järvelle

Taivas hetki ennen ukkosta

Tytöt poseeraa 

Koirien normiuimareissut: Iitu kahlaa veteen ja Lilli tyytyy huutamaan melkein rannassa :)

Kotimatka tehtiin Lillin kanssa Tampereen kautta, jossa oli shelttien erikoisnäyttely. Sää oli ihan passeli, ei liian kuuma, puolipilvinen ja tuulahteli mukavasti. Koiria oli ilmoitettu näyttelyyn tosi paljon, lähes 200. Avoimen luokan nartuissakin oli 25 osanottajaa. Ja muuten olisi Lillilläkin mennyt hyvin, mutta se häntä!!!! Se oli jo “verryttelyssä” ihan tötteröllä. Nypin sitä alas ja murahtelin. Viikko poissa ihmisten ja koirien ilmoilta taisi saada Lillin vireystilan aivan ennätysmäisiin mittoihin. Häntä oli nimittäin ihan hirveä, pystykorvakippurahäntä. Muuten arvostelu oli hyvä ja tuomarikin harmitteli. Sanoi mulle, että “Watch the tail”. No joo, kyllähän mä sen näin. Kun olis tajunnut hokea Lillille, että leikataan kynnet, olisi häntä ehkä hiukan laskenut. Olisi nimittäin riittänyt, että se häntä olisi pysynyt alhaalla yksilöliikkeissä. Tuomari ei lainkaan liikuttanut kaikkia koiria yhtä aikaa. Myös seisotus tapahtui kahteen otteeseen pöydällä, eikä lainkaan maassa. Tuomari jakoi reilulla kädellä pinkkiä. Lillille napsahti EH, ja tähän oli syynä häntä. Murrr…… Lilli oli sen häntänsä kanssa liikkeessä kamalan näköinen eli ihan oikeutettu arvosana. Olis melkein meikäläistäkin hävettänyt ottaa pinkkiä nauhaa vastaan.

Lillin arvostelu, tuomarina Geoff Duffield Iso-Britannia:
4 years old sable. Nicely presented in good coat & condition. Sweet eyes & expression. Stop breaks a little low. Very alert & sound in temperament. Rather straight in shoulder. Very good length in back & topline. Good bend of stifle. Unfortunately flies her tail on the move, which makes her look unbalanced.

Muutenhan tuo arvostelu on tosiaan hyvä. Sydäntä lämmittää tuo nicely presented, koska olen itsekin sitä mieltä, että sain Lillin seisomaan pöydällä tosi ryhdikkäästi. Mulla on siihen supi-supi-konsti :)

Mun ja Lillin kisastartti lähenee ja tää viikko taitaa mennä sitten agilitya treenatessa. Aamulla käväistiin hallilla. Otettiin keinua ja keppejä. Keinu oli bueno, ihanaa. Lilli meni sen viisi kertaa. Pikkasen himmasin kädellä keinun liikettä ja vaimensin paukahdusta mennen tullen. Lilli oli tosi reipas, ei mitään paniikkia eikä suunnistamista ovea kohti. Heitin pallon niin kauas keinusta, että paukahdus ei hänen armoaan enää häirinnyt. Hienoa, hienoa…. Keppien sisäänmeno menee välillä tosi hyvin, välillä ihan puihin. Jos ohjaan vasemmalta puolelta, Lilli on ihan hukassa. Se ei tajua, että mä voin olla sillä puolella. Treenaamisen puutetta, oma vika, tiedän… Koitin laittaa keppien alkuun kaaren. Hah, Lilli kieltäytyi menemästä koko keppejä. Mä arvasin sen. Se ei voi sietää minkäänlaisia pakotteita. Täytyy siis treenata ilman. Huomenaamulla lisää keppitreeniä siis tiedossa. Voi olla, ettei tuo “väärä” puoli tuu valmiiksi kisoihin mennessä. Täytyy vaan ohjata oikealta puolelta, oli rata mikä hyvänsä. Ihan luottavaisin mielin menen kisoihin. Silloin kun Lillillä on normaaliviretila, se on aika estevarma. Se ei yleensä ammu esim. putkeen. Kepit on se meidän suurin kompastuskivi, josta vitosia saattaa tipahdella reilustikin. mutta katotaan, kuinka sunnuntaina käy..

Kisakuumetta

Pitäisköhän päivittää viikon agilitykuulumiset. Päivät laukkaa niin äkkiä, ettei meinaa pysyä perässä... Mutta koitetaan muistella.

Maanantaina oli Iitun treenivuoro. Teemana oli irtoaminen ja omatoimiesteenä muuri. Iitu kuumuu ihan mielettömästi muiden koirien ollessa suoritusvuorossa. Esimakua siitä saatiin jo viime kerralla, mutta nyt se oli ihan omaa luokkaansa. Omatoimiestettä ei saatu treenattua ollenkaan, koska Iitu päätti, että hän haluaa juoksemaan sinne missä muutkin ja pötki suoritusvuorossa olevan kaverin perään. Lopuksi oli vietävä koira ulos jäähylle, ettei pilata muiden suoritusta. Arrgggh. Olis niin kiva treenata keppejä vuoroa odotellessaan, mutta tällä menolla se ei onnistu. Ellei rupea pikkuhiljaa menemään jakeluun, että joutuu aina jäähylle, ellei lopeta...

Sitten siihen irtoamiseen. Ensin oli hyppy + putki, sitten kaksi hyppyä + putki ja lopuksi kolme hyppyä + putki. Kyllähän Iitu irtos, kun tiesi että putken päässä odottaa herkku. Toinen pätkä oli hiukan vaativampi, mukana oli kepit. Iitu mennä tohottaa 110 lasissa. Sillä on niin hirvee into ja halu, että ei malta keskittyä tekemiseensä. Intoa on tällä hetkellä paljon enemmän kuin taitoa :) Kepit se menee hirveellä vauhdilla ja äänellä käsiavun kanssa, ja vauhti on muutenkin kaamea. Toistan itseäni, mutta tulen olemaan lirissä tuon koiran kanssa...

No sitten Lillin vuoro. Kas vain, senkin kanssa treenattiin irtoamista. Ei meinannut Lilli ensin muistaa, että mikäs tää juttu on, mutta muutaman toiston ja pallon mukaanoton jälkeen rupes sujumaan. Harjoiteltiin irtoamista myös sivuttaissuunnassa niin, että lopuksi koiran ja ohjaajan väliin jäi este. Onks se nyt sitten sitä leijeröintiä vai, kun ei tunne kaikkia termejä. No kuitenkin, se meni tosi hienosti. Etäisyys ei ollut ongelma, vaikka olin ihan varma, että Lillihän ei oikein hyppää. Mut hyppäs se vaan. Ja into oli entisellään. Se ei muistanut onneksi edelliskertaista keinuepisodia...

Me ollaan Lillin kanssa siinä vaiheessa, että kisakuume kohoaa. Hyppyratoja olis tarkoitus kisata ensin niin kauan kunnes keinun kanssa alkaa tulla varmuutta. Tuolla kisa-ajatuksella kävin sitten tänään mittauttamassa Lillin. Vaikka monet on mulle sanoneet, että Lilli on mini, olen itse ollut vakuuttunut siitä että se on medi. Turhaa olen sitäkin asiaa vatvonut. Olis pitänyt mittauttaa se jo ajat sitten, niin olisi päässyt siitäkin ongelmasta.  Lagun kisoissa Lilli mitattiin kahden tuomarin toimesta miniksi. Huh, ei tartte noita medi-rimoja murehtia ja opetella, vaan saadaan keskittyä muiden juttujen kehittämiseen... Kuten keppien... Niiden tehotreeni alkaa nyt, kun  jäin vihdoin viimein kesälomalle. ja tuon mittaustuloksen innoittamana sitten ilmoitin Lillin ekoihin virallisiin kisoihin, Vaasan kisojen hyppyradalle 15.8. Lapuallakin olis kisat viikkoa aikaisemmin, mutta mun pitäis saada korvienväli kuntoon ennen sitä :) Katotaan nyt, ilmoittautumisaikaa on jäljellä, mutta en lupaa mitään....

Ai niin, meinas unohtua tärkeä uutinen. Olen osallistunut shetlanninlammaskoirayhdistyksen kalenterikisaan. ja niinpä kävi, että tyttöjen kuva pääsi ensi vuoden seinäkalenteriin syksyisellä aiheella. Kiva kiva... Ei paljasteta kuvaa kuitenkaan vielä.

Ahneella on p''''inen loppu

Eikös sananlasku näin sano… Tässä tapauksessa ahneella tarkoitan itseäni ja keinuharjoittelua. Meillä oli nimittäin Lillin kanssa eilen agiharkat. Ohjaajat vaihtuivat ja ekan kerran kunniaksi meillä oli 18 esteen rata, jossa oli lähes kaikki esteet, jotta ohjaajat näkevät vähän taitotasoamme. Radalla oli myös keinu. Viimeksihän Lilli meni sen ilman hihnaa, vaikka se ei ajatuksesta hirveästi tykännytkään. Ajattelin, että kokeillaan nytkin. Kotikeinun se menee jo tuosta vaan. Tyyny laitettiin vaimentamaan keinun takaisintulopaukahdusta, eikä se yhtään paukahtanutkaan. Lilli meni keinun vapaaehtoisesti ilman maanitteluja pelkällä keinu-komennolla, mutta vaikka sen tosi reippaasti menikin, otti Lilli sitten hatkat kentältä ja suunnisti kohti ulko-ovea ja sain maanitella sitä aikani ennen kuin se tuli takaisin. Loppuradan se meni ihan hyvin ja kun rata uusittiin, nyt ilman keinua, se suoritti senkin ihan innokkaasti. Mutta keinu…. se ei oo ollenkaan varma, ei ollenkaan, ei sinne päinkään. Olis pitäny tajuta jo silloin kun edellinen koira oli radalla, ettei Lillin kannata keinua mennä. Se hätkähti nimittäin aika voimakkaasti, kun keinu paukahti ja sitä reaktiota mun olis pitänyt kunnioittaa. Mutta kun akka ei tajua, niin ei tajua, vaan ahnehtii….  No onneksi ihan kaiken muun Lilli suoritti innokkaasti, kunhan ensin tuli radalle takaisin. Radalla oli mm. kohta, jossa putki meni A:n alta ollen sopivasti tyrkyllä. Ensin mentiin putki ja takaisin tullessa A. Lilli meni tosi upeasti oikeat esteet. Muutenkin se oli tosi hyvin kuulolla ja oli ihana. On se nyt pakko munkin uskoa, että keinu jätetään hallissa rauhaan toistaiseksi. Koitetaan ensin häivyttää paukkupelkoa. Mulle tuli mieleen, kun on olemassa paukku-CD:tä koirille, että olisko pöhkö ajatus nauhoittaa sitä keinun paukahdusta ja soittaa sitä kotona Lillille. Vai meniskö vaan kylvämään sitä sydäntä keinun juurelle ja paukuttelemaan. Kun tietäis mitä tekis… Toivottavasti en saanut Lillin mieleen juurrutettua mitään pelkoa hallia kohtaan. Toivottavasti seuraavalla kerralla treeneissä ei oo keinua, ettei kukaan muukaan siellä sitä paukuttele.

Tällä viikolla alkoi sitten Iitulaisenkin agilityharkat. Se treenikerta oli oikein positiivinen kokemus. Saatiin kurssiohjelma paperilla ja joka kerralle on oma teemansa sekä omatoimieste treenattavaksi. Nyt ekalla kerralla oli vuorossa valssi. Tehtiin kahden hypyn, putken ja hypyn sarjaa kumpaankin suuntaan. Ensin oli valssi ennen putkea ja toisin päin putken jälkeen. Iitu on ihan törkeän nopea. Vaikka kutsuin sitä toisen hypyn kohdalta, hädin tuskin ehdin valssaamaan sen hypyn jälkeen. Sama juttu toisin päin. Iitu tulee mielettömän nopeasti putken läpi; pinkoa sain ihan täysillä. Mä tulen olemaan vaikeuksissa tuon koiran kanssa. Se on hirveän paljon nopeampi kuin Lilli ja ennakkoluuloton. Ja se on äänessä koko ajan: tää on mun rata eikä kenenkään muun, se sanoo...:) Omatoimiesteenä oli puomi, jonka Iitu menee vielä hihnassa. Puolivälissä iskee Iitulle aina pienoinen pupu pöksyyn, mutta alastulo tullaan sitten melkoisella vauhdilla. Iitu kyllä tietää, missä kohdassa herkkua saa….

Toisena omatoimiesteenä oli kepit, jotka Iitu menee nopealla vauhdilla kovan haukun säestämänä. Iitun kanssa kaaret olis varmaan kova sana. Lillin kanssa kaaria ei voi käyttää. Se kun ei voi sietää minkäänlaisia pakotteita. Iitu tuskin olis niistä moksiskaan. Iitun vauhti on kepeilläkin ihan eri planeetalta kuin Lillin, joka lönköttelee kepit melkein kävelyvauhdilla kaikessa rauhassa, ettei mikään osa siitä vain koske, hyi yök, keppeihin. Iitu taas on semmoinen roiskuu, kun rapataan-tyyppi...:) Oikein hyvä fiilis jäi neidin asenteesta ja suorittamisesta.  Tästä on kiva jatkaa. Kunpa mäkin olisin nopeampi, mutta minkäs teet, kun ei ole pikajuoksijan geenejä suotu ja tyyppinä on enemmänkin norsu kuin gaselli. Hah......

Jatketaan siitä, mihin jäätiin....

edellisessä päivityksessä eli päivitystä keskiviikkoisista agitreeneistä. Olikin mukavat treenit. Kiva päättää tämä harjoitusjakso positiivisissa tunnelmissa ja aloittaa seuraava ensi viikolla. Ja ensi viikolla harkataan siis Iitunkin kanssa. Taitaa emännänkin kunto nousta kohisten, kun saa kahtena iltana reippailla kunnolla.

Mutta siis eiliseen. Lillihän on ollut kahtena edellisenä kertana ihan outo. Se on tehnyt mitä lystää, eikä oo piitannut mun ohjauksesta tuon taivaallista. Tänään se oli oma entinen itsensä, huh. Taisi ne Iitun juoksut sekoittaa Lillin päätä ja nyt kun juoksut on ohi, on Lillinkin pää kirkastunut.

Niin, niistä harkoista… Tehtiin 3-luokan rataa kahdessa osassa. Lillillä ei ollut mikään supervaihde päällä vaan se lönkötteli meikäläiselle sopivaa vauhtia. Ja mun ohjauskin oli täsmällistä ja pysyin jopa koiran edellä, enkä sotkeutunut kuvioissani. Mun ongelma on se, että silloin kun Lillillä on 110% lasissa, se on liian nopea mulle. Ja kun teen kaikkeni pysyäkseni sen vauhdissa, mun energia ja kaikki keskittyminen menee siihen mukana pysymiseen, mikä taas hajottaa mun ohjauksen ihan tyystin eikä mikään onnistu. Nyt kun vauhti oli sopiva, olin tyytyväinen omaankin suoritukseeni. Toki parannettavaakin löytyi, kuten kepeille vienti, jossa olin myöhässä ja Lilli takkus. Mutta kun otin ohjaajamme neuvoista onkeeni, ja riittävän ajoissa aloin antamaan kepit-komentoa, toinen kerta meni oikein hyvin.

Radalla oli myös keinu ja ekalla kerralla päätin, että Lilli saa sen nyt mennä. Ja Lillihän menikin vapaaehtoisesti, ilman hihnaa. Hallissa se ei ole koskaan ilman hihnaa suostunut keinua menemään, paitsi vahingossa, kun luuli kerran keinua ilmeisesti puomiksi. Tänä muutos on täysin kotitreenien ansiota. No, Lilli meni keinun ja sitten mokasin mä. Mun olis pitänyt muistaa, ottaa keinua vastaan kädellä, ettei se paukahda kovalla äänellä takaisin, mutten tyhmä mä sitä tehnyt. Keinu paukahti ja Lilli paineli tiehensä ja oli sen jälkeen vähän sen näköinen, että vieläkö tuolle joutuu menemään. Toista kertaa ei sitten yritetty ja vinkupallon avulla loput radat mentiin taas innolla.

Lilli pelkäsin aikaisemmin sekä keinun liikettä että paukahdusta. Kotitreenien ansiosta liikettä se ei enää pelkää, mutta paukahdus kauhistuttaa edelleen. Meidän oma keinu kun ei pidä pehmeällä nurmella ääntä. No nyt mulla on sellainen suunnitelma, että keitän sydäntä ja mennään keinun luo hengailemaan. Mä kylvän maahan sydäntä ja paukuttelen keinua. Jos sitä ääntä sais Lillin mielestä vähemmän pelottavaksi. Toisaalta kisoissa ollaan jo kaukana keinusta, kun se paukahtaa takasin, eikä ulkona ääni tunnu niin voimakkaalta kuin sisällä hallissa. Pitäisikin päästä myös ulos keinua kokeilemaan.

Sitten, kun mun lona alkaa, aloitan Lillin kanssa hyppyharkat. Treenataan hyppyjä eri korkuisilla rimoilla ja koitetaan saada varmuutta medikorkeiden hyppyjen suorittamiseen. Niillä Lilli tahtoo varmistella edelleen. Ensin tosin ajattelin käydä mittauttamassa sen. Rajoilla sen kanssa kumminkin mennään. Toivois niin, että se on mini, mutta tuossa upeassa turkissa, mikä sillä nyt on, turkki tekee ainakin sentin lisää korkeutta. Kun olis tajunnut, olis käynyt mittauttamassa sen talvella, kun se oli naku… Mutta ku ei tajunnut :/

Hyvin menneiden harjoitusten jälkeen rupes se kisaintokin sieltä nostamaan päätään. Loppukesällä ja syksyllä olisi kisoja aika montakin tiedossa: Lapualla, Vaasassa ja toisaalta vois lähteä Hämeeseen kyläilemään ja kisata samalla. Katotaan, katotaan. En mä sitä lisenssiä vielä ostanut, mutta harkinnassa on…

Vihdoinkin...

Pari pientä agilityyn liittyvää juttua piti tulla kirjoittamaan. Ja pelkkää hyvää tällä kertaa...:) Lillin kanssa ollaan tosissaan tehty töitä koko kesä keinu-projektin kanssa omalla takapihalla. Lilli onkin reipastunut paljon. Keinu on jo menty ilman hihnaa ja vapaaehtoisesti. Toissa päivänä tapahtui läpimurto….!!! Mulla on keinu yleensä kumolleen käännettynä, ettei koirat (tai lähinnä Iitu) mene sille itsekseen ja loukkaa itseään. Toissa iltana nostin keinua ylös, kun aattelin koirien kanssa hieman treenata. Lilli ilmestyi yhtäkkiä viereen häntä tötteröllä innokkaana ja odotti vieressä, koska pääsisi keinulle. Siis se todella HALUSI mennä keinun ilman minkäänlaista pyyntöä minulta ja näytti jopa olevan innoissaan. Nyt alan ensimmäisen kerran itsekin uskoa siihen, että keinu vielä selätetään. Tosin, Lillin pitää vielä selättää seuran kovaa ääntä pitävä kiikku, mutta tämä oli siltikin iso iso harppaus eteenpäin. Jippiii!!! Enpä olisi tätä päivää todeksi uskonut… Kunpa nyt kova työ palkittaisiin... Seuraava urakka on medi-korkeat rimat. Sen asian kimppuun käydään toden teolla sitten kun mun loma alkaa.

Eilen oltiin Iitun kanssa hallittavuustestissä, koska mölliryhmässä olisi tarkoitus aloittaa agilitytreenit viikon päästä. Iitu on kuuliainen koira, joka pitää hyvin kontaktia. Ihan luottavaisin mielin siis testiin menin, varmuuden vuoksi jauhemaksapihvin voimalla. Ainut mitä hieman pelkäsin, on paikalla olo. Sitä ei olla kovin pitkällä matkalla koskaan treenattu. Ja se hieman tuottikin ongelmia. Kun käänsin Iitulle selän ja lähdin kävelemään pois päin, se pinkoi perääni. Lopuksi päätin poistua peruuttamalla ja kun katsekontakti pysyi, pysyi koirakin paikoillaan. Kokeen jälkeen rupesin miettimään, pitäisikö Iitun kanssa ruveta aikuisten oikeasti treenaamaan tokoa. Se nimittäin seurasi tosi hienosti L-kirjaimen muotoisen pätkän, johon sisältyi juoksupätkä ja pysähtyminen. Se pysyi oikealla kohdalla ja piti hienosti katsekontaktia, vaikkei me kevät-talvella olleen ykkös-kurssin jälkeen olla juurikaan edes treenattu seuraamista. Iitu on myös lenkillä ruvennut tarjoamaan seuraamista ihan oma-aloitteisesti. Hauska pieni, kun se yhtäkkiä ilmestyy jalan viereen kävelemään meikäläistä tapittaen… Itse asiassa se seuraa paremmin kuin Lilli ja Lillin kanssa on sentään tokoa jonkin verran harjoiteltukin. Iitua ei hallissa muutenkaan muut koirat kiinnostaneet. Se näki vain mut (tai mun jauhemaksapihvit, vaikka mä haluaisinkin uskoa, että vain mut, heh…).

Picasaan muuten päivittelin uusia kesäkuvia. Linkki tuolla sivussa...

Porin näyttelyterveisiä

Lillin kanssa teimme tänään visiitin Poriin ja KV-näyttelyyn. Herätys oli aikainen ja heräsinkin umpiunesta. Olin ihan pihalla, että a. miksi herätys on vapaapäivänä näin aikaisin ja b. missä on Iitu (oli hoidossa äidillä)… Meinasin jo kääntää kylkeä ja jatkaa unia, kun muistin, onneksi, että näyttelyynhän tässä piti lähteä. Ensin auton nokka kohti Jalasjärveä, josta haettiin kyytiin Tanja ja Ilmi-sheltti. Luvattiin lämmintä helteistä päivää. Sheltti-kehäpä olikin hallissa, joka onneksi oli viileä helteiseen ulkoilmaan verrattuna. Etukäteen vähän harmitti moinen järjestely, mutta loppujen lopuksi näin oli hyvä. Ei ollut liian kuuma itsellä, eikä koiralla.

Shelttejä oli ilmoitettu 89. Avoimen luokan narttujakin oli 14. Lillin käytöksestä huomasi, että hallinäyttelyssä ei olla oltu kahteen vuoteen. Käytös oli vähän levotonta ja naapurikehän aploditkin kirvoitti siltä haukut, juuri kun oltiin kehässä juoksemassa. Häntä ei kovasti noussut tänään ja pöydällä olokin sujui hienosti. Tosin päätä väänneltiin ja hampaiden katsomisen jälkeen väänneltiin uudelleen. Siinä vaiheessa Lilli osoitti hermostumisen merkkejä, mutta ei onneksi väistellyt. Lilli on siitä jännä, että vaikka se joskus vieraita ihmisiä arastelee, se ei ole ikinä näyttelyssä väistänyt tuomaria, vaan seisoo tyynenä paikoillaan. Kerran Kokkolassa oli espanjalainen miestuomari: tummatukkainen, partainen ja vielä kaiken kukkuraksi isot aurinkolasit päässä. Olin ihan varma, että nyt käy kalpaten. Mutta mitä vielä, Lilli taisi tuomaria pöydällä jopa nuolaista.  Lilli taitaa tykätä etelä-eurooppalaisista miehistä...:)

Niin, tämänpäiväinen tuomari sanoi tykkäävänsä Lillin päästä ja ilmeestä. Erinomaiseksi arvioitiin, mutta se ei riittänyt isossa luokassa sijoitukseen, vaan meidät käteltiin aika pian pois.
Arvostelu on tässä, tuomarina Tamas Jakkel Unkarista:
Lovely feminine head, good underjaw, nice expression, correct neck and shoulders, lovely balance and substance, nice coat, moved well.

Lilli on petrannut näyttelysijoituksiaan ja arvosanojaan avoimessa luokassa. Harmittaakin, kun tuli kiikutettua sitä täysin keskeneräisenä rimpulana näyttelyihin ja Koiranetissä on siitä komea H-rivi muistona…

Seuraava koitos on Tampereen erkkari, jonne olen ilmoittanut molemmat koirat, mutta näyttää uhkaavasti siltä, että Iitulla ei ole siihen mennessä turkkia. No, saa pikkuneiti lähteä mukaan sitten turistiksi.

Maanantaina meillä on Iitun kanssa hallittavuuskoe. Päästiin nimittäin agilityn mölliryhmään (jee!!!), mutta hallittavuuskoe pitäisi ensin selvittää. Paikallaolo on ainut, mitä vähän jännitän, koska matka on pitempi mitä ollaan koskaan treenattu. No, olemme sitten treenanneet takapihalla niin pitkää matkaa kuin piha antaa myöten. Lilli on toiminut hyvänä häiriökoirana, koska on pari kertaa lähtenyt rivistä matkoihinsa. Iitu on kuitenkin jäänyt istumaan, kunnes tänne-kutsu on kuulunut. Hyvä niin. Testistä kuulumisia sitten ensi viikolla….