Mutta aloitetaan ensin Iitulaisesta. Maanantaina oli tosiaan Iitun treenivuoro. Tällä kertaa suoritettiin peräti 12 esteen rata, ensin kahdessa pätkässä ja lopuksi kokonaan. Etukäteen aattelin, että ei tuu mitään ja vähän sössimiseksi se sitten loppujen lopuksi menikin. Ensiksikin Iitu nimittäin ottaa muista koirista ihan mahdottomat kierrokset. Se haukkuu kaikelle mikä radalla liikkuu. Oon yrittänyt tokoilla sen kanssa vuoroa odottaessa, mutta ei se tahdo malttaa, kun radalla tapahtuu niin kiinnostavaa. Nyt mulla oli häkki mukana ja jos se ei keskittynyt muhun ja alkoi räyhäämään, pistin sen sinne jäähylle. Lopputunnista se oli hieman rauhallisempi, ehkäpä osas yhdistää jäähyn ja käytöksensä välisen yhteyden.
Toisekseen Iitu kuumenee mun juoksemisesta. Se haukkuu kaiken aikaa ja vaikka oon ajoissa liikenteessä sekä käskytän ajoissa, se pyörii mun ympärillä ja haukkuu mulle. Itse asiassa mun täytyy melkein karjua sille komennot, että se kuulis ne haukkumiseltaan. Huoh, ehkäpä se siitä rauhoittuu, kun ikää tulee lisää ja se rupeaa enemmän tajuamaan, mikä agilityssä on pointti. Täytyy käydä joku päivä sen kanssa kahdestaan ja tehdä se sama rata uudelleen. Mutta intoa tosiaan piisaa ja mikään sitä ei ahdista, viis vaikka rimatkin kolisee, Iitun menoa ne ei haittaa.
Eilisaamuna käytiin Lillin kanssa treenaamassa keppejä. Meillä on ongelma nimeltä keppien “väärä” puoli. Olen jättänyt sen opettamisen vähemmälle, koska olen oman koordinaationi kanssa niin hukassa. Lilli eitosiaan tajua, että se voi pujotella, vaikka olen toisella puolella. Edelliset treenaajat oli käyttäneet kujakeppejä ja ne oli siinä keskellä hallia. Siitä sainkin idean kokeilla niillä. Laitoin kepit vain parin sentin verran siksakille, eikä montaa toistoa ei tarvittu, kun Lilli hoksas idean. Sitten kokeiltiin normikepeillä ja niilläkin onnistui useamman kerran. Lopetettiin onnistuneeseen suoritukseen ja hirveisiin pallobileiisiin se "väärän" puolen hinkkaaminen.
Erilaiset sisäänmenokulmat oli toinen juttu, mitä treenattiin. Siinäkin Lilli on kehittynyt, mutta edelleen se on ajoittain epävarma sisäänmenovälistä: eli aloittaa kepin väärältä puolelta. Ja mä en oikein tiedä, mitä sen kanssa tekisi, koska tuo virhe ei toistu johdonmukaisesti. Pahin on, kun lähestytään suoraan keppejä. Silloin lähes aina se yrittää väärältä puolelta ensin. Taitaa tarvita vaan treeniä, treeniä ja treeniä… Lilli on suht’ varma kuitenkin. Kun sen saa aloittamaan oikein, se yleensä menee ne loppuun asti, vaikka vauhti ei päätä huimaa. Kokeilin vedättämistäkin. Aika hyvin se sieti sen, vaikka juoksin pari rimanväliä edellä. Pysyi kepeillä ja vauhtia tuli ehkä hitusen lisää. No, ehkäpä se kunnon vauhtikin sieltä joskus tulee. Tällä hetkellä mennään kävelyvauhdilla…
Illalla meillä oli sitten ohjatut treenit. Olin toivonut 1-luokan kisarataa tuota omaa kisastarttia ajatellen. Rakennettiin toissaperjantain iltakisojen A-rata. Vähän jouduttiin soveltamaan, kun halli oli hiukan liian kapea, mutta aika hyvin se saatiin tehtyä. Ekalla pätkällä meidän kompastuskiveksi muodostui puomin jälkeinen hyppy-putki-hyppy-osio. Puomin jälkeen käännyttiin loivasti vasemmalle hypylle, siitä suoraan putkeen, josta takaisin päin toiselle hypylle. Vaikea selittää, pitäis saada piirtää. No, Lilli sinkosi sen hypyn jälkeen sille toiselle oikealle suuntautuvalle hypylle ja siitä putkeen. Vartalon käyttö, Anne. Juu-u, pitäis muistaa se yläkropan käyttö. Mulle on vaan jäänyt mieleen se vaihe, kun Lilli tahtoi kieltäytyä putkista ja aloin ohjaamaan sitä sinne molemmilla käsillä. Tässä tapauksessa molempien käsien käyttö käänsi mun vartaloa väärään suuntaan. Kun käytin yhtä kättä, käännyin itsekin oikeaan suuntaan eli tuokin kohta saatiin lopuksi menemään oikein.
Lopuksi tehtiin koko rata, joka meni muuten hyvin. Paitsi kepeiltä olisi tullut kymppi ja loppusuoran viimeiseltä esteeltä hylly, kun olin jo niin maitohapoilla, että käskytys ei ollut riittävä. Mutta kaiken kaikkiaan kyllä tää mulle kenraalista kelpaa. Ei muuta kuin odottelemaan sunnuntaita. Mulle tuli illalla mieleen, että Lilli ei ole koskaan mennyt muita kuin Lagun esteitä. Saas nähdä, mitä se tykkää vieraannäköisistä jutuista radalla. Eikä me olla treenattu tahi kisattu ulkona vuoteen eli sekin on aika jännittävää. Mutta ainakin vielä tässä vaiheessa jännittää kivalla tavalla. Sunnuntaiaamuna voi olla ilmassa jo paniikin tuntua. Mutta vihdoin: meidän eka virallinen startti, ja se on aika kivaa se…
2 kommenttia:
Näiden omalaatuisten akkojen kanssa treenatessa ja kisatessa joutuu aina pelkäämään pahinta. Ne voi keksiä mitä vaan ;D
Tärkeintä on kuitenkin unohtaa itse ne demonit ja koittaa ottaa rennosti, jottei tule tietämättään osoitettua koiralle niitä erilaisia peikkoja.
Pieni jännitys on aina hyväksi. Tsemppiä kisoihin!
Kyllä mä koitan olla pahemmin jännittämättä ja ajatella, että mennään vaan radalle pitämään hauskaa Lillin kanssa, viis siitä miten menee. Saas nyt sitten nähdä, miten tuo suunnitelma onnistuu.
Mutta kiva päästä kisaamaan. Monta kertaa olen ollut varma, että tää hetki ei koita meille ikinä :)
Lähetä kommentti