Rally-tokokisat korkattu

Nyt on meidän ekat viralliset rally-tokokisat takana ja hengissä ollaan! Mä kyllä tarttisin jotain henkistä valmennusta, kun onnistun näemmä jännittämiselläni sössimään yhden sun toisenkin lajin tulokset. Mutta, aloitetaas alusta... Aamusella lähdettiin Iitun kanssa ajelemaan Kannukseen. Mieli oli rento, koska paikka oli jo tuttu ja tuomari tuttu. Tiesin, että koira osaa ne liikkeet mitä pitääkin ja jos keskityn suoritukseen niin, että tehdään liikkeet rauhassa oikein, ei pitäisi olla hyväksytyn tuloksen saamisen kanssa mitään ongelmaa.

Kisapaikalla jännitys alkoi vaan hiipimään ja lähtöhetkellä olin jo aika lailla kanki-kaikkosmallia, kauhusta jäykkänä. Iitukin vaistosi tämän, koska ei meinannut mennä perusasentoon startissa, katseli vaan mua kummissaan. Jännityksen piikkiin laitan sen, että eka liike meni penkin alle. Eteen ja siitä oikealta sivulle pitäisi olla Iitulle ihan perushuttua, mutta se istahti huonosti eteen enkä jännitykseltäni huomannut, että se korjasi asennon ja istahti toisenkin kerran. Väärin suoritetusta tehtävästä lähti siis 10 pojoo. Shokkialun jälkeen lähti kumminkin kulkemaan hyvin. Toiseksi viimeinen tehtävä oli liikkeestä maahan meno. Katsoin kyllä, että meniköhän koira maahan kunnolla, mutta en kuitenkaan uusinut liikettä. Olisi pitänyt, Iitu nimittäin meni istumisen kautta maahan. Nämä kaksi väärin tehtyä liikettä aiheuttivat 20 pisteen menetyksen. Jos olisin heti ymmärtänyt ne uusia, olisi lähtenyt vain 2 pistettä. Mutta jännitys oli niin kova, ettei järki juossut tässä kohtaa niin kuin olisi pitänyt ja sääntötuntemuskaan ei ole ihan selkäytimessä vielä.

Mutta Iitu oli ihan loistava. Se piti kontaktin koko suorituksen ajan. Hihna kiristyi kerran lähdössä, mutta sen jälkeen ei kertaakaan. Koiralta siis ihan loistoloistosuoritus ja jos ohjaajallekin olisi osunut loistosuoritus, tulos olisi ollut lähes täydellinen. Nyt saatiin hyväksytty suoritus pistein 79, mutta kieltämättä kismittää se, että paljon parempaa oli tarjolla. Sen totesi tuomarikin tuloslomaketta palauttaessaan. Tästä ei ohjaajalla voi suunta olla kuin ylös päin, ja jos molemmat onnistutaan, tulos on erinomainen. Näinhän se on, että kun kyseessä on parityöskentely, on kummankin onnistuttava. Siitä oon kuitenkin onnellinen, että onnistuja oli koira :)

Kisakalenteria on selattu ja meidän seuraava kisa on Tampereella pääsiäisenä, ellei nyt sitten osu juoksu juuri silloin. Näyttämisen halu kumminkin jäi. Pitää näyttää itselle, että en mä nyt näin noloo ole, kuin miltä eilen näytti...

Jotta saisitte vähän käsitystä siitä, millainen on rally-tokorata, niin alla kuva eilisestä radasta. Rata siis kävellään läpi tehtävä tehtävältä numerojärjestyksessä. Kontaktin tulisi pysyä koko radan ajan lähdöstä maaliin hihnan kiristymättä. Tehtäviä ei saa pysähtyä miettimään vaan ne on tehtävä saman tien ja sitten jatkettava matkaa.

Reipas kisakaveri odottaa vuoroaan. Emäntä oli tässä vaiheessa jo kauhusta jäykkänä...

Eilisen kisan arvostelulomake. Tämän saa tuomarin suullisten kommenttien kera.

Tokossa kurssi loppuu ensi viikolla ja kovasti olen miettinyt, mitä sitten. Ollaan edistytty hyvin ja pelkään, että kun ei ole ryhmää, tapahtuu taantuminen. Jotain pitäis siis keksiä... Toivottavasti kennelkerhossa alkaisi 3-kurssi pian, että päästään jatkamaan ohjattuja treenejä. 

Se pysyy suussa sittenkin

Päivittäinen treenaus tuottaa tulosta: tunnarikapula on alkanut pysymään Iitun suussa yhä pidempään. Aluksi olin todella skeptinen, että niinköhän tästä mitään tulee, mutta tunnustettava vaan on, että naksuttelulla tulee tulosta. Kapula pysyy suussa jo aika pitkänkin aikaa. Seuraava vaihe on se, että Iitu ottais kapulan maasta suuhunsa. Siinä mennään vielä evvk-vaiheessa. Iitu tyytyy nuuhkaisemaan kapulaa inhon ilme naamallaan. Jonkinlaista kiinnostusta aiheuttaa, jos se joutuu saalistamaan kapulaa. Voi olla, että siihen suuntaan mennään treeneissä. Tähän asti olen naksauttanut, kun se tyytyy nuuhkaisemaankaan sitä.

Myös seisomista ollaan tehotreenattu ja ollaan myös edistytty. Iitu ei tarvitse käsiapua tai namivedätystä, pelkkä käsky riittää. Nyt voisi alkaa treenaamaan seisomista myös liikkeestä. Kaiken kaikkiaan on niin paljon treenattavaa, ettei oikein aina tiedä, mihin keskittyis. Tuumasin, että jos ottais pari kolme liikettä, joissa olisi pääpaino. Ja niin kauan kuin tää kurssi kestää, on otettava kaikki ilo irti. Oikein hirvittää, että mitenkähän treenaamisen käy, kun kurssi loppuu, eikä uutta ole näköpiirissä. Ilmajoella on tavoitteellisten ryhmä. Olen miettinyt, josko hakisi siihen, että saisi jotain tukea treenaamiseensa. Katsotaan...

Heinäkuussa Turun shelttikerho järjestää tokon viikonloppuleirin ja olen yllätyksekseni ilmoittautunut sinne. Enpä olisi muutama kuukausi sitten uskonut, että innostun tokosta näin paljon, että olen ihan spesiaalileirille menossa. Näin on vaan päässyt käymään :)

Maaliskuussa alkaa rally-tokon ratakurssi, ja sinne oon tietenkin ilmoittautunut. Tuumasin, että voisin vuorotella kurssilla koirien kanssa, ja Lillin kanssa voitaisiin kokeilla kisaamista kesällä. Ensi lauantaina on vuorossa Iitun ensimmäinen virallinen rally-tokokisa. Odotukset eivät ole suuria, jos miettii viime aikojen treenin määrää. Koiran tekemistä en niinkään stressaa, vaan omaani. Osaanko kaikkien kylttien suoritustavat  ja -paikat oikein. Koira kyllä osaa liikkeet. Joulukuun möllikokeessa taisi suurin osa virheistä olla ohjaajavirheitä, ei koiran virheitä. Kunhan saataisiin hyväksytty tulos, sijoituksesta tai pisteistä viis, ja meillä olisi kivaa. Ne on päätavoitteet meidän debyyttikisalle :)

Noudon alkeita

Tokokurssi menee puolivälissä ja viime kerralla vuorossa oli nouto. Tähän liikkeeseen suhtaudun jokseenkin varauksella. En nimittäin koskaan saanut Lilliä oppimaan noutoa. Tai ehkä se olisi pitkän ajan kuluessa oppinutkin, mutta meikäläisen kärsivällisyys loppui ensin. Lilli tykkää hakea tavaroita, leluja ja keppejä, mutta noutokapulaa ei halua pitää suussaan. Varmaan käytettiin aikoinaan Lillin suhteen väärää taktiikkaakin treeneissä, kun noutokapula työnnettiin suuhun ja palkattiin. Lilli kun ei tee mitään mitä se ei halua, ja jos tekee, se näyttää kyllä kaikella olemuksellaan, ettei tykkää. No, Iitu sitten, se ei koskaan hae mitään. Luoja tietää, että oon heittänyt sille keppiä, leluja ja palloa. Se ei ole ikänänsä tuonut mitään takaisin. Se korkeintaan juoksee Lillin perässä, jos Lilli hakee vaikkapa keppiä ja haukkuu Lillille. Eli, kun ope sanoi tunnin aluksi, että nyt aloitetaan noudon treenaus, ajattelin heti, että tästä ei hyvää seuraa.

Opellamme olikin erilainen taktiikka: ei treenata noutoa oikealla noutokapulalla vaan tunnarikapulalla. Ja esitellystä komesta opetustyylistä valitsin sheippaamisen. Aattelin, että jos kapulan tunkeminen suuhun ei toiminut Lillillä, niin tuskin se toimii Iitullakaan. Olen nyt treenannut joka ilta vähän, ja uskomatonta mutta totta: jo kahden illan treenin jälkeen se kapula pysyy suussa. No, tosin vain kolme sekuntia, mutta kuitenkin. Olin ihan varma, että tähän liikkeeseen kosahtaa koko ura. Onhan tässä vielä tähtitieteellinen matka siihen, että se ottaa kapulan suuhunsa, sitten hakee sen ja luovuttaa sen minulle. Ja tämä kaikki sen jälkeen vielä oikealla noutokapulalla. Mutta IItu on yllättänyt positiivisesti jo sillä, että se kalikka pysyy suussa.... :)

Hyppykin kulki mukavasti. Edelliskerralla Iitu tarvitsi vielä vartalo-ohjausta lähteäkseen hyppyyn, mutta nyt riitti pelkkä suullinen komento. Makupalalla on treenattu sitä, että Iitu jatkaisi hypyn jälkeen eteenpäin, eikä kääntyisi takaisin päin, ja sekin asia näyttäisi korjaantuneen.

Jäävissä liikkeissä on vielä suurin työ, ja seuraaminen. Huoh... Se on ilman palkkaa liian väljää, eikä kontaktista ole tietoakaan. Meillä on varmaan koetta ajatellen suurin työ juuri seuraamisessa ja siinä, että se kontakti säilyy. Silloin kun kontakti pysyy, Iitu seuraa loistavasti oikealla paikalla. Eli kyllä se idean osaa, jos vaan haluaa.

Ai niin, oon aivan unohtanut mainita Iitun synttäreistä. Neiti täytti neljä vuotta. Niin se aika vain rientää. Tämän kuvan oli tarkoitus olla hieno nelivuotisposeeraus, mutta aurinko oli pilvessä, koira ei halunnut katsoa kameraan päin ja survaisin vielä peukaloni kameran linssiin. Eli tässä se on, meidän epäonninen synttärikuva :) Mä toivon ja rukoilen, että tuo tulossa oleva tukka pysyisi. että pystyttäisiin osallistumaan muutamaan näyttelyyn kevään aikana.

Treenipäivitystä

Jospa sitä vähän treenikuulumisia yrittäisi taas muistella. IKKJ:n tokokurssi on puolivälissä ja oikein jo kauhistuttaa, että kohta se loppuu. Oon tykännyt kurssista hirveen paljon. Ope on vaativa ja suorasanainen. Mutta toisaalta antaa kehua, kun menee hyvin, ja se korjaava palautekin on ansaittua. Tykkään... Iituhan on hirveen pätevä, Se on niin innokas, yritteliäs, haluaa tehdä oikein ja miellyttää. Siis aivan mainio. Tuntuu, että meidän yhteistyö on oikein puhjennut kukkaan. En nyt keksinyt tähän parempaakaan kuvausta, mutta ymmärrätte varmaan mitä tarkoitan... :) Koira on siis hirveen hyvä, ohjaaja ei ihan yhtä hyvä. Palkkaan epäselvästi ja myöhässä. Mitenköhän se ope viimeksi kauniisti sanoi, olisimme jo vaikka kuinka pitkällä, jos olisin palkkauksen kanssa tarkempi. Siis tuli hirvee morkkis sen jälkeen. Koira tekee parhaansa ja emäntä pyrkii vaan sössimään sen etenemisen tokossa. Hmmm... morkkista kesti kotimatkan verran. Kotona kaivoin laatikosta naksuttimen ja päätin, että alan opettelemaan uudelleen sen käyttöä, jospa saisin sen palkkauksenkin oikea-aikaisemmaksi.

Olin ajatellut,että osallistuttaisiin viralliseen toko-kokeeseen toukokuussa. Saas nähdä, tuleeko toukokuu vastaan liaan pian. Harjoiteltavaa on niin paljon, että tulee uskon puute. Tässä lyhyt oppimäärä: missä mennään... Perusasento tahtoo edelleen olla vino. Näyttää se ylhäältä päin katsottuna suoralta, mutta edestä päin ei. Lisäksi maahan menoa on treenattu niin paljon, että Iitu tarjoaa makuuta koko ajan. Hyvä jos jaksaa 10 sekuntia istua vieressä ja sitten jo pistää maata. Eli vieressä istumista nakkisateessa siis treenattava. Seuraaminen on hyvää, tiivistä ja oikeassa kohtaa niin kauan kuin sataa nakkia ja kehuja. Ilman niitä kontakti katoaa, ja hajut vievät neidin mennessään. Paikallamakuu on Iitun vahvin liike. Se makaa rauhassa. Toisinaan ennakoi perusasentoa ja nousee istumaan ennen lupaa, mutta maassa se pysyy siis kalkkiviivoille asti. Tänään treenattiin kotona. Pistin Iitun eteiseen makaamaan ja tein itse pikku spurtteja keittiön ja olohuonnen välillä. Ja tokoteltiin Lillin kanssa vieressä. Iitu makasi tyynesti. Oonhan mä kerran unohtanutkin sen eteiseen makaamaan, niin  se rupesi nukkumaan :) Liikkeestä jäävät liikkeet ovat aika lailla alkutekijöissään. Varsinkin tuohon liikkeestä seisomiseen (joka on jo hiukan hallussa), tartten naksun apua merkkaamaan pysähdyshetken. Luoksetulo on hieno ja vauhdikas. Perusasento on siinä vähän epävarma. Iitu jää helposti liian eteen vinoon, joten käsiapua tarttee vielä, jos etäisyys on pitkä. Hyppyä ollaan treenailtu kotona pahvilevyn avulla. Idea on Iitulle selvä. Se tahtoo hypyn jälkeen vain kääntyä takaisin ja seistä niin esteen vieressä, ettei siihen ohjaaja perusasentoon mahdu. Nyt treenaamme namialustan kanssa sitä, että Iitu jatkaa hypyn jälkeen suoraan eteenpäin eikä heti käännähdä takaisin.

Olen tyytyväinen itseeni, että tokomotivaatio on kestänyt näinkin kauan. Mulla on nyt selkeä tavoite, ehkäpä se motivoi... :) Ja niin, ilmoitin Iitun rally-tokon viralliseen kisaan, joka on tämän kuun lopussa. Iiiks.... Pitäisi treenata siis sitäkin. Kuun loppu tulee äkkiä....

Tokotuulet

Niin sitä alkoi uusi vuosi ja uudet kujeet. Koiraharrastukset on ottaneet ison harppauksen agilitysta tokon suuntaan ja sille tielle taidetaan jäädäkin. Täytyy heti todeta, että tuskin musta koskaan tulee niin tavoitteellisesti treenaavaa, ja tosissaan treenaavaa, että kovin korkealle yllettäisiin, mutta joku tavoite täytyy aina olla, että saa piiskattua itsensä treenaamaan. Ja Iitun kanssa se tavoite voisi olla tokossa TK1- ja rally-tokossa RTK1-tunnukset. Lillin kanssa ajattelin myös aloittaa rally-tokon ja RTK1 asetetaan ensitavoitteeksi sillekin. Jos me nämä tittelit saataisiin, niin olisin siitäkin jo tosi tyytyväinen, mutta katsotaan nyt askel kerrallaan, miten menee.

Iitun kanssa aloitettiin IKKJ:n alo/avo-tokoryhmässä. Mielestäni meillä on osaava ja vaativa ohjaaja. Tykkään kovasti. Osaavalta saa hyvät neuvot ja vinkit. Vaativa laittaa treenaamaan, kun treenaamatta ei kehtaa tunnille mennä :). Ekalla tunnilla treenattiin luoksepäästävyyttä, perusasentoa ja paikallamakuuta. Iitu oli uudessa hallissa niin ylikierroksilla, että arvelin ensin, ettei tunnista tule yhtään mitään. Neiti luuli ihan selvästi olevansa agilityhallissa ja käytös sen mukainen: riekkui sinne tänne. Kummasti se vaan rauhoittui makuuseen ja saatiin heti onnistunut treeni. Iitu makaa aika varmasti. Otin varman päälle oudossa hallissa ja vieraiden koirien seurassa (vieressä oli vielä todella rauhaton koira), ja menin vain parin metrin päähän. Olkapäät liikahti, kun kävin palkkaamassa, muuten ei ongelmaa. Perusasento on kehittynyt tosi paljon. Tosin ohjaaja aiheuttaa palkkaamispaikalla sen, että koira menee vinoon istumaan. Treenattiin toista palkkaustyylia ja kas, asento oikeni. Iitu on muuten hauska. Kun se näkee, että otan namit käteen, se istahtaa perusasentoon pyytämättä. Hyvin on oppinut siis homman nimen :) Ohjaajamme sanoi, että hän tykkää Iitusta. Koira on yritteliäs ja innokas. Ja sitähän se onkin, mukana täydellä sydämellä. Tuosta riehakkaasta pikkuneidistähän on kehkeytymässä oikein työkoira :)

Nyt treenin alla on käskyt istu-maahan-seiso. Seiso-käsky ei ole vielä Iitulle valjennut ja paljon joutuu namilla vedättämään peffaa lattiasta. Ajattelin ensin, että etenen sheippaamalla ja odotan, että se tarjoaa seisomista, mutta sitä tarjoamista saakin odottaa sitten ikuisuuden. Eli täytyy yrittää toisenlaista taktiikkaa.

Agility taitaa olla entinen harrastus. Iituhan kuumenee ryhmässä niin, että menettää korvat ja kaiken kontrollin eikä mistään tulee yhtään mitään. Agiseuramme hallitus päätti, että vapaaharjoitteluoikeuden kentälle saa vain ne, jotka käyvät ohjatuissa ryhmissä. Ihan älytön päätös minun mielestäni, koska se merkitsee agiharrastuksen loppumista. Tai palaamista vanhaan seuraan ja edestakaista ajamista 30 kilsaa suuntaansa. Tällä hetkellä tauko tuntuu hyvältä ja keskitytään tuohon tokopuoleen. Ihan yhtä lailla kivaa yhteistä tekemistä on sekin. 

Lillin ilmoitan seuraavalle rally-tokon alkeiskurssille. Toki olen jo opettanut sille liikkeitä, mutta sille tekisi hyvää treenata liikkeitä häiriötilanteessa niin, että on muitakin koiria ja melua. Jos saan sen kanssa alokasluokan  liikkeet treenattua, niin voitaisiin kokeilla kisaamista kesällä. Iitun kanssa en ole paljon treenannut viime viikkoina, joten helmikuun kisat tulevat vähän nopeasti. Kyllä me varmaan mennään kokeilemaan, kuinmka meidän käy :)

Muistin yhtäkkiä, että mulla on kaapissa Mujusen kirja Tie totteleveisuusvalioksi. Täytyyköhän laittaa se yöpöydälle muistutukseksi, jos ottais iltalukemiseksi vaikka ees luku kerrallaan :)

Hyvää Joulua

Hyvää Joulua ja Onnea Vuodelle 2013!

Laiskuus iski, joten menköön joulukorttikuva bloginkin joulutoivotuksena :)

Ensi vuonna odottaa sitten uudet kujeet....

Iitu pronssimitalisti :)

Eilen korkattiin Iitun kanssa kisaura rally-tokossa kisaamalla mölli-aloluokassa Kannuksessa. Mua jännitti ihan hirveesti, ja meinasin jo jättää väliin koko kisan vedoten huonoon keliin, harjoittelemattomuuteen ym. "epäolennaiseen"... Mutta onneksi lähdin, sillä Iitu oli hienosti kolmas ja päästiin palkintopallille :)

Kisapaikka oli Dogness-halli, joka oli kisapaikkana muuten tosi hieno halli: siisti ja lämmin. Mölliluokka oli virallisten luokkien jälkeen eli ehdimme odottelemaan hyvän tovin ja seuraamaan alo- ja voi-luokkien kisan. Se, että mölli-luokka oli viimeisenä, oli aika haasteellista kisatessa, koska maa oli täynnä aikaisempien koirien hajuja. Maan vetovoima meinasi voittaa kontaktin monelle koiralla, myös Iitulla. Mulla oli aikomuksena suorittaa kisa ilman nameja niin kuin kisailtaisiin virallisessa luokassa, mutta todettuani tuon maan vetovoiman oli pakko ottaa namit kehiin.

Itse rata oli aika helppo. Siinä ei ollut Iitulle vaikeimpia liikkeitä, mutta haastetta tuo ihan riittävästi jo laji sinänsä, varsinkin kun jännittää. Kävelepä itse reipasta vauhtia eteenpäin tehtäväkyltille, koira tekee liikkeen välittömästi ja matka jatkuu seuraavalle kyltille. Ei ole aikaa jäädä miettimään, miten kyltin liike tehdään, vaan se on tultava selkäytimestä.

Hieman lajista... Rally-tokorata koostuu erilaisista tehtäväkylteistä, jotka suoritetaan oikeassa järjestyksessä. Rataantutustumisaikaa on 15 minuuttia ja tuomarilta voi kysyä epäselvistä kohdista radalla. Liikkeet on suoritettava tietyssä kohtaa tehtäväkylttiin nähden. Tehtävinä on mm. seuraamista, käännöksiä, pujottelua, istumista, pysähtymistä, askelia eteen, taakse ja sivulle, maahanmenoa, paikallaoloa jne. Virhepinnoja ropisee mm. hihnan kiristymisestä (alo-luokassa koira on hihnassa), kontaktin menettämisestä, tehtäväkylttien koskemisesta ja haistelusta, liikkeen uudelleen suorittamisesta, ohjaajan virheestä jne. Maksimisuoritus on 100 pistettä ja siitä aletaan vähentämään virhepisteitä. Hyväksytyn tuloksen saadakseen on oltava yli 70 pistettä jäljellä. Voittaja on se, jolla on vähiten virhepinnoja. Jos virheitä on yhtä paljon, nopein voittaa. Kolmestä hyväksytystä tuloksesta saa alokasluokassa RTK1-tunnuksen ja koira siirtyy avoimeen luokkaan. Luokkia on neljä: alokas-, avoin, voittaja- ja mestariluokka. Laji ei ole vielä virallinen, mutta käsittääkseni lajin virallistamista on anottu niin, että se olisi mahdollista 2014. Tässäpä rally-tokotietoutta pähkinänkuoressa. Tykkään lajista, koska siinä tärkeintä on yhdessätekeminen ja iloisuus. Ja sana iloisuushan sopii Iitulle kuin nenä päähän.

Takaisin eiliseen kisaan. Jouduin tosiaan ottamaan namit avuksi puolessa välissä, kun totesin, että maan hajut on liian houkuttelevia. Iitu suoritti liikkeet varmasti ja oltaisiin saatu vielä paremmat pisteet, jos ohjaaja ei olisi mokannut. Saatiin nimittäin 96/100 pistettä. Neljä virhepistettä tuli kyltin haistelusta, taluttimen kiristymisestä ja kaksi kertaa ohjaajan virheestä, joista toinen oli väärä suorituspaikka. Hitsit, kun en enää muista mikä liike oli tuolla kyltillä missä virhe tuli ja mikä suorituspaikassa sitten oli vikana. Tää onkin haasteellista harrastamisessa, kun treenaa itsekseen, eikä ole ollenkaan varma liikkeiden oikeista suoritustavoista ja -paikoista.

Tää oli tosi hyvä harjoitus virallista kisaa varten. Näin, mikä on meidän tasomme, ja saatiin yksi möllikisa alle, ettei tarvitse sitten virallisessa startissa jännittää niin paljoa. Iitu osaa liikkeet, mutta ratasuorittamista täytyy harjoitella vielä paljon, ja siinä nimenomaan kontaktin säilymistä. Onneksi mulla on vapaaharjoitteluoikeus Lakken lämpimään halliin. Kunhan saan kylttitelineitä hommattua, päästään treenaamaankin kisanomaisissa olosuhteissa. Aika hienoa!!!

Tuomari kommentoi palkintojen jaossa, että oli rauhallinen ja varma suoritus, ja seuraavan kerran sitten viralliseen kisaan :) Ja se aikomushan meillä todellakin on: helmikuun lopussa kisataan samassa paikassa virallisessa kisassa. Loppuun on totta kai laitettava kuva iitulaisesta kaulassaan pronssimitali, joka on tietty blingbling-malli niin kuin kaikilla koiraprinsessoilla kuuluukin olla :)