Viikonloppukuulumisia

Aloitetaas vaikka perjantaisilla agilitytreeneillä. Lillille ei onneksi viimeviikkoisesta keinu-episodista ollut jäänyt pysyviä traumoja puomin suhteen, vaan se paineli puomin reippaasti kuten ennenkin. Muutenkin se oli intopiukkana häntä tötteröllä baanalla menossa. Emäntä vois vain ruveta miettimään muitakin ohjausvaihtoehtoja kuin tuttua ja turvallista sokkaria. Meitä oli sen verran vähän treeneissä, että ehti muitakin kuvioita kokeilemaan. Tosi hyvä mieli jäi treeneistä, kun Lillillä oli niin kivaa. Jos Lilliltä kysyttäis, niin se varmaan sanois, että agility on ihan best, kun vaan sitä hiivatin keinua ei olisi keksitty...:) Ensi viikolla saan toivon mukaan hallin avaimen ja ruvetaan treenaamaan Iitun kanssa. Mistä tuli mieleen, että se suunnitelma on vieläkin tekemättä. Ajattelin, että teen oikein paperille harjoittelusuunnitelman ja myös etenen sen mukaan, ettei sitten hallilla tarttis miettiä, että mitäs nyt tehtäisiinkään. Naksuttimen avulla ajattelin kuitenkin ruveta kontakteja opettamaan, nyt kun naksu alkaa olla meillä hallussa.

Eilen Lilli lähti päivähoitoon ja me suunnatiin Iitun kanssa Jämsään, jossa Kaisa oli järkännyt Happy Master's-koirille näyttelyharkkaa. Oli kyllä mukavat harkat. Iitukin esiintyi ihan kivasti, pomppi vain kerran (vai olisko yrittänyt toisenkin kerran). Mutta, anyway, esiintyminen menee eteenpäin koko ajan. Vielä kun saataisiin harkattua niin, että se katsoo eteenpäin eikä tuijota mua liikkeessä. Ja toinen tavoite on, että pääsen reilusti sen eteen seisomaan ja Iitu myös pysyy paikoillaan. Kotona tää sujuu hyvin. Häiriötilanteessa se tahtoo vaan vähän lähestyä. Naksuttimen kanssa olis tarkoitus tuota eteenpäin katsomista treenata. Kunhan nuo säät vähän paranis, että pääsisi ulos harjoittelemaan. Sisätilat ei oikein anna siihen myöden. Maaliskuun lopussa onkin sitten se Eerolan näyttelykurssi, jolta odotan paljon.

Näyttelyharkkojen jälkeen mentiin Kaisalle syömään ja kaffittelemaan. Lenkki piti harmittavasti sään takia jättää väliin. Mutta kivaa oli ja aika kului siivillä. Mukava huomata, että Iitu ei ihmisiä arastele. Se on niin hellyyden kipeä, ettei oo niin väliksi, vaikka olisi ventovieraan sylissä, kun vain saa siinä olla. Ei ihan rotumääritelmän mukainen siis, mutta minä tykkään että se on sellainen kuin on :) Suurta koiralaumaa Iitu vähän arasteli. Eipä se oo kovin monta kertaa ollut laumassa, jossa on yli 10 koiraa, joten ei ihme, että piti vähän tarkkailla touhua. Mutta eipä sille mikään paniikkikaan iskenyt. Varmaan se ajan myötä olisi ryskännyt muiden mukana.

Kotimatka meni hiukan koukeroiseksi. Olisi vain kannattanut ajaa tuttua tietä kotiin, mutta päätin kokeilla uutta reittiä. Navigaattori ohjas meikäläisen sitten tosipienille ja niin kiemuraisille teille, että meinasi käämit kärähtää täysin. Onneksi oli Fazerin sinistä kaverina. Se helpotti...:)

Lisäänpä vielä pari kuvaa eilisistä näyttelyharkoista. Molemmissa kuvissa kuvaajana Jari Aaltonen.

Agilitysuunnitelmia ja mätsärikuulumisia

Aloitetaan vaikka perjantaisista agilitytreeneistä. Radalla oli Lillin inhokki: keinu ja eihän Lilli suostunut astumaan sille ilman hihnaa. Toisella kerralla se ei suostunut kiipeämään koko keinulle hihnassakaan, vaan se oli nostettava puoliväliin. Tämä tehtiin vielä kahdesti ja vaikka pallo lensi joka kerta, ei Lilli pallonkaan voimalla keinulle suostunut kiipeämään. Toisella radanpätkällä oli sitten puomi, jonka alastulokontaktia toistettiin ja kolmannella kerralla Lilli veti keskellä puomia liinat kiinni, eikä suostunut etenemään enää pätkääkään kuin maanittelemalla. Keinu sai aikaan siis puomipelon palaamisen. Voihan kökkö :( Treenien lopuksi laitoin Lillin kuitenkin suorittamaan vielä puomin ja se sai mennä putkeenkin ja pallo lensi palkaksi. Lilli onneksi meni puomin ihan vapaaehtoisesti, joten eiköhän ens kerralla se taas mene ilman ongelmia.

Nämä treenit sai mun miettimään jatkoa Lillin kanssa. Me ollaan nyt kaksi vuotta harrastettu. Kaikki muut esteet menee hyvin. Jopa pussi, joka oli pelottava aika pitkään, on nykyään lempparieste. Keinupelko pysyy ja oikeastaan vaan pahenee kerta kerralta. Olen tullut nyt siihen tulokseen, että en Lillin kanssa enää tähtää virallisiin kisoihin. En halua tuottaa sille pelottavia hetkiä keinun kanssa. Me mennään radalle nauttimaan ja tavoite on ainoastaan se, että Lillillä on siellä kivaa. Ei mikään muu. Me voidaan kulkea treeneissä ja osallistua möllikisoihin, mutta en halua, että agilityhalliin mennessään koiralla on pienintäkään epäilystä siitä, ettei siellä olis kivaa. Saan ensi viikolla halliin avaimen ja alan opettamaan Iitulaista agilityn saloihin. Katotaan, josko saisin siitä kisakaverin joskus tulevaisuudessa. Iitu on erityyppinen kuin Lilli, ei niin pehmeä, joten luulen ja toivon, että keinu ei sille ole ylitsepääsemätön asia kuten Lillille. Mun pitäiskin muuten kirjoittaa oikein paperille harjoitussuunnitelma, jonka mukaan edetään.

Tänään oltiin Iitun kanssa mätsärissä. Tulostavoitetta ei ollut, vaan päätavoite oli harjoitella Iitun kanssa kehäkäyttäytymistä niin, että se suvaitsisi munkin kanssa mennä hienosti. Ja aika tyytyväinen tämänpäiväiseen esitykseen olenkin. Iitu ei nimittäin tainnut pomppia kertaakaan. Liikkeissä ainut ongelma oli hallin ihanat hajut ja edistäminen / kiirehtiminen, joka hihnaa nyppäämällä kyllä tasaantui. Ja Iitu käveli todella hienostikin välillä. Nyt tein sen huomion, että kun sitä kehuu koko ajan, se menee paremmin. Toki se katsoo mun päälle, mutta kunhan sen saa muuten kävelemään kauniisti, niin harjoitellaan sitten eteenpäin katsomista. Olen suunnitellut naksuttimen mukaanottamista näyttelytreeneihin, nyt kun se on tullut Iitulle tutuksi. Seisominen meni Iitulta ihan huippuhienosti. Se oli punaisen nauhan saaneiden kehässä suorastaan kuin suolapatsas. Hyvä Iitu! Tästä me tsempataan edelleen...

Tautiset kisat :)

Olen ollut koko viikonlopun flunssassa. Siitä huolimatta ajattelin osallistua Lillin kanssa tänään oman seuran epiksiin. Möllirata oli vauhdikas, mutta muuten helppo ja kiva: parissa paikkaa valssi tai sokkari. Juu, ja tänään opin sen ettei saa nuolaista ennen kuin tipahtaa. Jos edelliskerta meni hyvin, tänään ei välttämättä mene. Ja  kannattaisi tosiaan kilpailla vain terveenä...

Ennen starttia näytin Lillille, että katos tässä on pallo ja sit leikitään kun on kisattu. No siitähän Lilli sai virtaa ja paineli sata lasissa ja ylikin, kun radalle päästiin. Aluksi oli hyppy, puomi-suora, jonka jälkeen vasemmalle kaartuva putki ja siitä vasemmalle muuri. En tiedä, mikä Lillille tuli, ennakoinko itse vasemmalle kääntymistä, mielestäni en. Mutta niin vain se tyrkyllä olevan putken sijaan kääntyi vasemmalle muuria kohti. Sain sen takasin, mutta se teki putken väärin päin. No, jatkettiin rataa. Putkiepisodin takia jäin kättelyssä jälkeen apinanraivolla paahtavasta Lillistä. Seuraavaksi oli vauhdikas hyppy, pituus, hyppy-suora. Pituuden kohdalla taisin jäädä lopunkin. Huomas, että en ole kunnossa: henkeä ahdisti ja keuhkoputket oli ihan tukossa. En meinanut saada edes käskyjä huudetuksi, kun henki ei tahtonut kulkea. Jalatkin oli ihan hyytelönä. Loppusuoralla oli neljän hypyn suora, jossa en liioin pysynyt koiran perässä ja viimeisellä esteellä se kaartoikin eteeni kyselemään.

Että sellainen kisa. En ollut hyllystä kuitenkaan pahoillani, koska Lillin temperementti oli tänään kohdillaan. Kun se on tämänpäiväisessä mielentilassa, mulla on terveenäkin vaikeuksia pysyä sen perässä, saati sitten sairaana. Katotaan miten pysyn seuraavissa epiksissä sen perässä ja mikä on fiilis. Voi kun se olis aina tällainen, kun se oli tänään. Siitä näki, että se nauttii.

Loppujäähdyttelyn jälkeen vein Lillin kotiin ja hain Iitun. Iitun kanssa ei olla vähään aikaan hallissa käytykään. Se ei ollut metelistä moksiskaan. Treenattiin vähän paikallaistumistakin ja hyvin neiti osasi häiriöstä huolimatta. Eikä häirinnyt huuto, haukkuminen eikä äkilliset äänet. On se vaan reipas tyttö. Lupaavaa jatkoa ajatellen.

Lopuksi vielä pari kuvaa viikontakaisesta Alavuden ryhmänäyttelystä. Iitu poseeraa niin pätevänä...

Kuva: Anni Hautala

Kuva: Anni Hautala

Ekkuluokkalaisten fiiliksiä

Eilen aloitettiin Iitun kanssa juoksujen takia kesken jäänyt eka luokka. Ekaksi täytyy sanoa, että yliarvioin nuo Kuoma-kengät ja laitoin liian ohuet sukat. Varpaisiin oli vilu tunnin loppuessa. Ens kerralla  täytyy varustautua thermo-sukilla, kun kerran sellaiset omistaa. -12-asteen pakkanen meinasi olla liikaa Iitullekin, vaikka koko ajan yritin pitää sitä liikkeessä. Toivottavasti seuraavilla kerroilla olisi vähän lämpimämpää. Harkat kun kuitenkin on ulkona.

Ehdittiin harjoitella kontaktia, paikalla istumista ja luoksetuloa. Vaikka on ollut taukoa ja ympärillä oli vieraita koiria, ei Iitu piitannut muista, vaan otti tosi hienosti kontaktia. Ensin treenattiin kontaktia paikallaan, sitten vähän kontaktikävelyä ja lopuksi pujottelimme toisten koirakoiden vierestä niin, että kontakti säilyy. Ja Iitulla se kyllä säilyy, kun se tietää, että saa makkaraa. Porukassa oli vallaton dalmis, mutta ei Iitu noteerannut sitäkään, vaikka toinen pomppi muutaman kymmenen sentin päässä meistä, kun sitä ohitimme....:)

Seuraavaksi harjoiteltiin paikallaistumista, joka on yksi kurssin loppukokeen liikkeistä. Istu-käskyä ollaan treenattu uloslähtiessä ja kyllä Iitu sen käskyn hoksas toko-kentälläkin. Hienosti se osas, ja sain jättää sen muutaman metrin päähän ja siellä se nakotti istumassa. Yksi liike loppukokeesta siis jo hanskassa, hyvinhän tää alkoi...

Luoksetulo on Iitulla ollut aina vauhdikas. Siinä ei mitään varmuusliinoja tarvita. Iitulla on niin kiire mun luokse, että se on aina nenällään, kun ohjaaja päästää irti sen hihnasta. Mä saan päin vastoin ruveta miettimään, miten saan sitä hidastettua, ettei se törmää muhun.

Iitu teki koko tunnin töitä sellaisella tarmolla, että oksat pois. Kuunteli ja keskittyi, suoritti kaiken innolla. Se on kaiken lisäksi niin ahne, että makkaralla sitä on helppo opettaa. Meikäläinen jo melkein innostuu, josko opettaisi sille tokon alokasluokan liikkeet edes omaksi huviksi. Kisaaminen tuntuu sikäli hankalalta, kun on pitkä ohjaaja ja pieni koira: enhän mä näe, onko se edes perusasennossa ja missä kohtaa se seuraa. Paitsi jos opettaa sen niin varmaksi, että tietää sen olevan oikeassa kohtaa näkemättä. No, katotaan nyt mihin asti meidän innostus piisaa.

Mun oli tarkoitus aloittaa agi-esteiden opetus vasta loppuvuodesta tai odottaa alkeiskurssia, mutta nyt musta tuntuu, että haen halliin avaimen ja aloitan esteiden opetuksen jo maaliskuussa. Sen verran hauskaa Iitun kanssa on tehdä töitä :)

Synttäritytön näytelmäreissu Alavudelle

Mun koiraharrastuspitoinen viikonloppu kutistui puoleen. Tänään oli tarkoitus osallistua Lapualla epiksiin, mutta sitten väsy vei voiton. ei neljän tunnin yöunien jälkeen jaksanut oikein radalla kirmaloida. Parin viikon päästä kisataan sitten oman seuran epiksissä, ellei Lillillä ala juoksut.

Eilen oltiin Alavudella ryhmänäyttelyssä Iitun kanssa. Näyttelypaikka oli jäähalli: aika vilpoista siis. Olihan se mainittu näyttelyn nettisivuilla, mutta en kiinnittänyt asiaan sen kummemmin huomiota, ja palelin. Jää hohkas kengänpohjien läpi niin, että varpaat oli ihan turtana. Onneksi en vilustunut, sitäkin jo pelkäsin. Mutta muuten oli oikein mukava reissu, oli kiva nähdä ettei Iitua vaivannut yhtään hallin epämääräisen näköinen, kupruileva paperialusta, joka oli muuten hirvittävän liukas. Ja Iitun tulokseen olen enemmän kuin tyytyväinen. Lillin kanssa ollaan joskus oltu samalla tuomarilla ja saatu kilometrin mittainen vikalista sinisen nauhan kera. Siksi oli kiva, kun Iitu sai vaaleanpunaista...:)

Iitun kasvattaja oli luvannut onneksi esittää Iitun, ettei tarvinnut sitä jännittää, vaikka jännitinhän mä silti hirveesti sitä, miten Iitu esiintyy. Mutta Iitu käyttäytyi tosi hienosti ja mäkin uskalsin rentoutua, kun näin miten se meni. Yrittihän se ensin loikkia, mutta pienen neuvottelutuokion jälkeen meni melkein kuin vanha tekijä... Paljon kiitoksia siis vieläkin Kaisalle esittämisestä, jos tätä luet. Nyt sen näki, että Iitu osaa ja emäntä on se joka mokaa.... Mutta eiköhän tää emäntäkin nyt ota opikseen...

Junnuluokassa oli neljä narttua, joista kolme sai ERI:n ja yksi EH:n. Iitu oli luokkansa kolmas saaden ERIn. Iitun arvostelu oli mielestäni hieno ja tykkäsin siitä kovasti. Negatiiviset asiat ovat sellaisia, jotka aika parantaa. Tuomari oli ystävällinen ja kohteli koiria kivasti, minkä muistinkin edellisestä kerrasta. Tässäpä sitten Iitulaisen arvostelu:

"Hyvin narttumainen, laadukas kokonaisuus. Kokoon sopiva raajaluusto ja täyteläinen runko. Niukka eturinta. Taittuneet varmat korvat. Hyvät silmät. Hyvä pään malli. Etu- ja taka-askeleissa vielä löysyyttä. Varsin hyvä häntä. Miellyttävä esiintyminen."

Seuraavista näytelmistä ei oo sitten tietoa. Vaasaa olen mielessäni suunnitellut, mutta saattaa olla, että Iitusta tulee siihen mennessä kalju . Merkkejä siitä on jo näkyvissä. Saas nähdä sitten, miten pitkä tauosta tulee. Ykkösruusuke on kuitenkin tämän vuoden tavoite eli kaksi eh/eriä pitäisi saada vielä plakkariin.

Jäähallista poistuessa ovelta parkkipaikalle oli jyrkkä rinne, jossa oli lumen liukastama matto. Mulla oli niin liukaspohjaiset nilkkurit jalassa, etten päässyt muuten alas kuin järkkärin avustamana. Siitä plussaa: ystävällinen järjestysmies saatteli käsikynkässä koko rinteen alas...:) Ai niin, ystävällinen tuomari mittasi Iitun, kun kehä oli ohi. Tuloksena 34 senttiä: just passeli  siis. Ensi kuussa ajattelin hakea agilityhalliin avaimen ja aloittaa hiljalleen esteiden opettamisen. Mennään nyt hiljaa kiiruhtamatta eteenpäin ja katotaan mitä seuraa...

Ja vielä lopuksi: Iitu täyttää tänään vuoden. Vuosi on mennyt ihan mielettömän nopeasti. Iitu on ihana pikku tehotyttö, joka on juuri sitä mitä siltä halusinkin. Kiitos siis Kaisalle tästä suloisesta pikku pörriäisestä, joka kaikesta energiastaan huolimatta taitaa rakastaa eniten sitä, että saa olla jonkun sylissä. Syntymäpäiväposeeraus jäi tänään ottamatta, kun sää oli niin kamala, mutta koitetaan saada viralliset synttärikuvat otettua lähipäivinä...


Ja ihan ihan lopuksi onnittelen vielä täälläkin Iitun kasvattajaa Kaisaa, jolla oli Alavudella hieno päivä: kaikki koirat saivat vaaleanpunaista, luokkasijoituksia, PN4, VSP ja sokerina pohjalla BIS-kasvattaja, hienoa!!!

Hyvää ja huonoa

Perjantaina taas agilitytreenit Lillin kanssa. Kovin kaksijakoiset tunnelmat oli treenien jälkeen. Tehtiin kaksi helpohkoa radan pätkää. Ensimmäisellä pätkällä päätin koittaa medi-korkeilla esteillä. Se ei ollut ollenkaan viisas päätös. Lilli ei ensiksikään ollut yhtään kuulolla, eikä oma itsensä ja lopuksi rupesi kiertämään korkealla olleita rimoja, eikä auttanut vaikka laskin toisen pään rimasta alemmaksi. Kiertäminen jatkui. Lillin säkäkorkeus on noin 36 senttiä ja voi olla piirun ylikin, joten pahaa pelkään että se mediksi mitataan. Nyt tuntuu vaan siltä, että se 10 senttiä rimojen korkeudessa on sille liikaa. Rimakauhu tuntuu mediesteillä toistuvan, kun minikorkeuksilla se menee niin hienosti. Voi plääh, jos kaikki on yhdestä vaivaisesta senttimetristä kiinni, niin ei oo reilua...:/  Tai toivon, että olisin mitannut väärin ja yläkanttiin. Se ei näytä kovimkaan paljon Iitua korkeammalta, ehkä pari senttiä ja Iitu on noin 33-33,5 senttiä. Tai sitten haluan vaan nähdä niin, onhan niillä kokoeroa...

Noh, mahtui treeneihin jotain hyvääkin. Odotellessamme vuoroamme kokeilin keppejä niin, että jätän käsiavun melkein kokonaan pois. Ja vau, koirahan meni ne virheettömästi ja vauhdikkaasti, kun se on tähän asti pujotellut sipsutellen. Ohjaajan huitominen on siis tainnut olla sille liikaa, siis käsien käyttö vähemmälle tästä eteenpäin.... Koira kyllä osaa.

Iitunkin kanssa oon ottanut keppitreeniä olohuoneessa. Mulla on muoviset koiranruokapussin mukana tulleet kepakot, joista neljä mahtuu olkkarin lattialle. Niitä me ollaan parina iltana kokeiltu ja voi sanoa, että innokkuutta ei tuolta Iitulaiselta ainakaan puutu, eikä se arastele millään lailla. Kepit on nääs hiukka huterat ja huojuvat, kaatuvat helposti. Lilli kaikkoaa heti makkariin, kun keppi kaatuu ja kolisee, vaan ei Iitu. Se painaa tuhatta ja sataa namin perässä keppejä nuollen, eikä sen maailmaa horjuta mikään. Ehkäpä agiliitäjäainesta siis... hope so.

Ensi viikonloppuna onkin sitten vipinää. Lauantaina on Alavudella ryhmänäyttely, johon olen ilmoittanut Iitun. Onneksi kasvattaja-Kaisa on luvannut sen esittää. En ole vielä valmis astumaan sen kanssa kehään, sillä Jyväskylän tapahtumat jyskyttää vielä takaraivossa. Katsotaan sitten parin mätsärin ja näyttelykurssin jälkeen josko uskaltaisi itsekin. Ollaan me kotona treenattu aina vähän väliä näytelmäjuttuja. Tänäänkin kokeiltiin ja se menee tosi hienosti. Harmi, kun kehässä kaikki on toisin... Sunnuntaina on Lapualla epikset ja sinne suunnataan Lillin kanssa ottamaan tuntumaa vieraisiin esteisiin. Jännää on sekin...

Vuosi alkoi agiliidolla

Voi apua, miten pitkä on edellisestä päivityksestä. Olen unohtanut koko blogin pidon eli nyt on siis pakko ryhdistäytyä... Ja uuden vuoden kunniaksi aloitetaan agilityjutuilla. Joulutauko nimittäin päättyi ja treenit alkoivat neljän viikon tauon jälkeen. Ekat treenit ei kylläkään olleet niin loistokkaat. Kartturi oli tauon jälkeen ruosteessa ja tunsin itseni lähinnä hitaaksi norsuksi posliinikaupassa. Kun on kanki niin minkäs teet...

Sunnuntaina oli sitten epikset seuramme hallissa ja tarkoitus oli osallistua Lillin kanssa möllikisaan. Kun näin radan, ajattelin että se on tosi helppo ja jos tuosta ei Lilli nollaa ota, saan katsoa itseäni peiliin ja hävetä... Lilliä hämäsi aluksi ihmisten ja koirien melu, enkä meinannut saada sitä rauhoittumaan istumaan. Mut tälläs se loppujen lopuksi peffansa maahan. Startissa olis paras vaihtoehto ollut mennä vastaanottamaan koira kahden hypyn takaa. En uskaltanut kuitenkaan tehdä niin, koska Lillillä on taipumusta varastaa ja joskus se on kiertänyt esteen, kun olen liian kaukana ja se on epävarma. Menin siis vain yhden hypyn taakse ja Lilli malttoi odottaa hienosti.  Radassa oli kaksi kohtaa, joissa oli joko valssattava tai tehtävä sokkari. Tein jälkimmäsen, koska se sujuu itsellä valssia paremmin. Lilli eteni vauhdikkaasti,  ja mikä parasta virheettömästi eli tuloksena pyöreä nolla ja toiseksi nopein aika. Kyllä oli hieno tunne maaliintullessa, koska emme ole kisanneet yhtään missään vuoteen, enkä ollut yhtään varma, miten Lilli suhtautuu hallin hälinään ja itseäkin jännitti ihan kamalasti. Rata oli kyllä Lillille niin helppo, että olisin ollut todella pettynyt, jos tulos olisi ollut muuta kuin nolla. Harmittaa kun olin suunnitellut muuta samalle päivälle, ettemme ehtineet ottamaan lisästarttia ykkösissä. Ykkösten rata näytti ihan kivalta eikä siinä ollut sitä pelottavaa keinuakaan.

Kisakausi on nyt sitten avattu hyvillä mielin. Kolmen viikon päästä on seuraavat epikset ja niissä olis tarkoitus ottaa myös se ykkösten lisästartti - ellei Lillillä sitten ala juoksut. Niitä kun odotellaan helmikuulle,

Tämän vuoden tavoitteisiin kuuluu virallisten kilpailujen aloittaminen. Olen suunnitellut, että ensimmäinen kisamme on omat vappukisat ja siellä hyppyrata, mutta täytyy nyt tuota kalenteria vielä katsoa sillä silmällä uudemman kerran.. Lillin kanssa voitaisiin osallistua myös pariin näyttelyyn kesällä. Tampereen erkkari on ehkä toinen. Nythän se on ihan kalju, mutta kasvattaa varmaan kesäksi komean turkin kuten viime kesänäkin.

Mitäs Iitun varalle sitten suunniteltaisiin. Ensin aioin aloittaa sille agilityesteiden opettamisen heti alkuvuodesta. Sitä suunnitelmaa siirrän ainakin kesään. Antaa neidin hieman aikuistua ensin. Ollaan alkeiskurssille jonossakin jossain 20. paikkeilla. Näyttelyrintamalla kiikarissa on shelttiyhdistyksen ykkösruusuke. Ja kun sais ensin tuon neidin esiintymään nätisti meikäläisen kanssa, siinäkin olisi tavoitetta kerrakseen. Tokoa aiomme jatkaa ainakin ykkös- ja kakkoskurssin verran, mutta kisaamaan tuskin alamme.

Seuraava koitos onkin Iitun kanssa Alavuden ryhmänäyttely 30.1. Numerolaput tuli tänään. Saa ruveta sitäkin pikku hiljaa jännittämään....:)