Bye bye "Räyhä-Reetta"

...ainakin toistaiseksi...  Ajelin sunnuntaina koirien kanssa Kauhajoelle, jossa oli epikset. Vähän arvoin, lähdenkö vai en. Edellisiltana olin ollut häissä, joissa tuli juhlittua kolmeen asti. Jalat oli kaikesta joraamisesta ihan liekeissä. No, epikset oli vasta illalla, joten onneksi oli koko päivä aikaa toipua ja päätin loppujen lopuksi sitten lähteä :) Matkalla tosin tuli vettä ihan kaatamalla ja meinasin jo kääntyä, kun ajattelin, että perillä varmaan on samanlainen sää. Onneksi en kääntynyt, koska Kauhajoella sää oli tosi hyvä. Ei liian kuuma eikä viileä.

Lillin kanssa osallistuin möllien lisästarttiin ja ykkösten kisaan. Sen kummemmin en ala radoista kertomaan. Totean vain, että ei mennyt. Mölliradalla meno oli kuin hidastetussa filmissä. Ykkösten radalla vauhtia oli jo enemmän, mutta radalla oli keinu, ja lopun varmaan arvaattekin. Näiden kahden startin jälkeen päätin, etten ilmoita Lilliä Kokkolaan eikä Vöyrille. Ollaan menossa 9.7 osteopaatille Turkuun ja mitä siellä sitten sanotaan, se määrää loppukesän kisaamiset ja tekemiset.

Iitulaisen kuulumiset ovat onneksi positiivisempia. Otin tarkoituksella sen mukaan haistelemaan kisatunnelmaa. Halusin nähdä, miten se käyttäytyy agiradan laidalla. Räyhääminenhän on ollut sen pääsääntöinen toiminto tähän asti. Kun radalla menee toinen koira, se on käynyt niin kuumana, ettei mitään rajaa. No, päästiin niin lähelle kenttää, että Iitu näki mitä siellä tapahtuu: räyh, räyh alkoi, tuttu juttu.  Nyppäsin hihnasta ja sanoin ei. Katos vaan, huuto loppui. Mentiin vähän lähemmäksi. Taas alkoi räyhääminen, joka loppui kiellolla. Mentiin lopuksi ihan radan reunaan. Taas Iitu yritti, mutta lopetti kiellolla, eikä oikeastaan sen jälkeen yrittänytkään enää räyhätä radalla meneville koirille. Näin kyllä, että mieli olis tehnyt, mutta mulkoili vaan mun päälle. Haluan uskoa, että muuttuneen käytöksen syynä on Bachin kukkatipat. Mä en oo koskaan uskonut mihinkään hömppätieteeseen, mutta kun kuulin positiivisia kokemuksia kukkatipoista, aattelin että enpä tässä mitään menetäkään. Iituhan pelästyi uutena vuotena pahasti suurta ilotulitusrakettia, joka räjähti aivan yläpuolellamme. Sen jälkeen paukkuarkuus on yleistynyt kaikkiin koviin äkillisiin ääniin. Iitulle tehtin kukkatippasekoitus, jonka pitäisi lievittää paukkuarkuutta ja adhd-käytöstä: keskittymättömyyttä ja ylikierroksilla käymistä. Kuuri on nyt lopuillaan ja näyttää siltä, että paukkuarkuuteen ei ole ollut vaikutusta, mutta tuohon kuumumiseen kyllä. Käytös agilitykentän laidalla oli niin erilaista kuin ennen. Myös pyöräilijiät ja rullaluistelijat ovat aikaisemmin saaneet Iitun kierrokset nousemaan, mutta eilenkin se näki rullaluistelijan eikä piitannut siitä yhtään mitään. Mielenkiintoista olis nähdä, vaikuttaako tipat kuumumiseen ryhmätreeneissä. Meillä ei nyt vaan ole sellaista tulossa, kun viimeiselle kerralle ei päästä ja ollaan pitämässä taukoa seuraavasta ryhmästä.

Nyt kun juoksut loppui, ollaan päästy Iitun kanssa treenaamaan ja irtoaminenhan meillä on ollut pääharjoituksena. Kyllä se malttaa kuunnella hiukan paremmin ja irtoaakin namirasialle, eikä ole vain mun jaloissa räksyttämässä. Olen ottanut aika tarkan linjan. Palkkaa ei tipu, jos yhtään kääntyy katselemaan mua. Sen saa vasta, kun menee suoraan namirasialle odottamaan.Ehkäpä siis parempaan suuntaan ollaan menossa tässäkin asiassa. En tiedä, onko kukkatipoilla vaikutusta tähänkin vai kissanruualla pakasterasiassa, ehkä molemmilla, mutta edistystä on tapahtunut joka tapauksessa. Ja se on hyvä juttu se.

Ei mennyt kuin elokuvissa

Kirjoitin pitkän sepustuksen kahdella eri versiolla eilisistä kisoista. Onneksi en niitä julkaissut, koska luettuani tekstin, se ja mun oma asenne tuntui niin synkältä ja masentavalta, että päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja ryhdistäytyä. Niin, ja deletoin sen soopan. Mut hyvä, että kirjoitin, se selvensi ajatuksia.

Ja otsikkoon viitaten, ei mennyt eiliset kisat niin kuin elokuvissa. Kaksi rataa kisattiin ja molemmista tuloksena hylly. Eka rata oli agirata ja tattadaa, sieltä löytyi keinu. Olin varovaisen positiivinen, koska kotikeinun Lilli menee reippaasti ja seuran keinunkin ihan ok:sti, ei ihastuen, mutta kuitenkin menee. Noh, kisatilanne on eri tilanne. Se ahdistaa Lilliä vielä jonkin verran. Vaikka muutamaa sekuntia ennen lähtöä on vielä innosta haukkuva koira, käytös muuttuu kun starttihyppy ylitetään. Ei ole samaa iloa ja vauhtia mitä treeneissä. Ihan kun mulla olis eri koira, kun ollaan hallilla kahdestaan ja kisoissa... Niin, sitten siihen rataan: keinu oli neljäs este ja siihen asti menikin hyvin. Monelle tuli hylly kolmantena olleelta putkelta, kun koira meni putken väärään päähän. Me selvitettiin se kohta hyvin, muttei sitä keinua. Tai Lilli meni keinun toisella yrittämällä ja jopa sitä seuranneen hypyn se ylitti ilman kieltoa, kun käskytin kovaäänisesti ja rynnistitn hypylle, että päästään kauemmaksi paukahtavasta keinusta. Lillin vauhti muuttui kuitenkin hitaammaksi keinun jälkeen ja kepeillä lopetti pujottelun ennen viimeistä väliä. Lopullinen niitti oli puomi. Lilli ilmeisesti meinasi, ettei saakeli, pitääkö tuo keinu mennä taas. Ja otti ritolat, ihan sananmukaisesti. Kierteli kentällä aikansa ja lopuksi meni nurtsille pissalle. Sain sen lopuksi pallon avulla houkuteltua takaisin kentälle. En pakottanut menemään puomia, mutta mentiin radan loppu, joka sujui ihan hyvin.

Hyppyrata oli sitten vuorossa toisena ja sen epäonnistumisessa saan syyttää täysin ja ainoastaan itseäni. Mua jännitti miten Lilli käyttäytyy. Ja jännitin sitä niin kovasti, että mulle tuli nanosekunnin kestävä oikosulku radalla. Luulin yhtäkkiä, että Lilli on menossa väärin, kun se oli menossa putkeen, vaikka ihan oikein se meni. Minä pöljä kiljaisin ja samassa tajusin, että ei hemmetti oikeinhan se koira menikin. Ei kun koira takaisin putkeen. Tuo kiljaisu kuitenkin säikäytti Lillin ja vei lopunkin vauhdin. Se rupes varomaan, lopetti kepit kesken ja ohitti yhden hypyn, jonka se takaisin tullessa ylitti väärin päin. Että sillä viisiin. Oikein hyvä Anne!!!!

Ollaan me varsinainen kisapari. Koiraa jännittää kisaaminen ja kartturia jännittää koiran jännittäminen niin, ettei koko touhusta tule mitään. Siis kun mä tiedän, että me osataan ja treeneissä on onnistuttu jossain sata kertaa vaikeammassakin kohdassa. Eiliset radat oli tosi kivoja ja oikeastaan meille sopivia, kun ei ollut pitkiä suoria.

Me tarvittais nyt oikeesti yksi onnistuminen, että palais usko ja luottamus omiin kykyihin ja koiraan. Sitten sais tulla taas vaikka tukullinen hyllyjä, mutta yks onnistumut suoritus, pliis... Enkä tarkoita edes välttämättä tuloksellista onnistumista, vaan sitä että voin kuulla Lillin urahtavan kun se into piukkana painaa putkeen. Kun  näkis kisakentällä sen ilon, mikä Lillillä on kun treenataan hallilla kahdestaan, se olis ihan huippujuttu. Vaikka olishan se tuloskin tietty kiva. No niitä onnistuneita suorituksia ja Lillille tottumista vieraisiin esteisiin ja ulkokenttään haetaan nyt epiksistä. Perjantaina on kisat Vöyrillä ja sunnuntaina Kauhajoella. Niihin siis suuntaamme, vaikka olis millainen sää. Me tarvitaan kipeästi kisatreeniä muualla kuin omassa hallissa.

Ja kisajuttuja pohdittuani tajusin, että eihän meillä ole vielä kymmentäkään kisastarttia takana Lillin kanssa. Kyllä niitä tuloksia varmaan tipahtelee, kun saa enemmän kisarutiinia ja oppii hallitsemaan jännityksensä, toivon ja luulen. Ei oo helppoa aloittaa loppujen lopuksi vaativa harrastus nelikymppisenä. Tää juttu olis pitänyt aloittaa jo teininä, niin olis eri mahkut. Viitaten radan reunalla käytyyn keskusteluun 40+sarjasta :)))

Huh hellettä

Toivoin mukavia lomasäitä, mutta nyt alkaa olla jo liikaa. Aamulla ennen kahdeksaa on jo luvut lähellä hellerajaa ja yhdentoista aikaan illalla sama juttu. Koirat on ihan poikki. Sisälämpötilakin pysyy nimittäin 30:ssä koko päivän, vaikka olisi kaihtimet kiinni ja lenkit on pakko tehdä iltamyöhään. Eikä ne tahdo jaksaa sittenkään, meikäläisestä nyt puhumattakaan...

On siis aivan ihanaa, että meillä on vilpoinen treenihalli, jossa pystyy harjoittelemaan myös näillä keleillä. Aamulla käytiin Lillin kanssa tekemässä keinu- ja keppitreeniä ennen huomista kisaa. Keinu oli taas vähän enemmän kummajainen kuin viimeksi, mutta kyllä Lilli pitkin hampain sen meni kaksi kertaa. Kepeillä treenattiin sitä, että olen vasemmalla puolella enkä ihan vieressä näyttämässä aloitusväliä. Hyvin Lilli kyllä haki. Helpoilla kulmilla kyllä treenattiinkin. Se on nyt vaan omaksunut tyylin, että kun olen vasemmalla puolella, se jättää viimeisen välin pujottelematta. Kun olen oikealla puolella, se pujottelee loppuun asti. Aina kun Lilli jätti kesken, sanoin pöh ja aloitettiin alusta. Kun malttoi pujotella loppuun asti, sai pallopalkan. Saatiin onnistuneitakin suorituksia ja välillä Lilli pujotteli ihan kiitettävällä vauhdillakin. Kovasti en vaan uskalla vedättää, ettei harppaa väliä.

Mutta kivat treenit oli. Lillillä oli huippuvire, eikä minkäänlaista epäröintiä tai varmistelua hypyillä vaan yli mentiin vauhdilla. Jos se siis huomenna ohittelee hyppyjä, vika on hermoissa ei fysiikassa. Kun vain  itse saisin oltua jännittämättä, tekeekö se sitä. Pelkään, että oon saanut tällä jännittämisellä kierteen aikaan. Kun jännitän ohittaako Lilli, se varmasti ohittaa. Täytyy siis yrittää kaivaa itselle rento fiilis (juu helpommin sanottu kuin tehty...)

Toivottavasti huomenna ei ole ihan yhtä kuuma kuin tänään. Muuten taitaa kartturi väsähtää radalle. Pilvipouta kakskyt astetta tilauksessa siis... Ja kisaraporttia seuraa, toivottavasti positiivissa merkeissä...:)

Kivat aamutreenit

Ihanaa olla aamuvirkku: ehtii jo aamusta tehdä kaikkea kivaa. En oo aina sitä ollut, mutta kai tuo ikäkin sitten tekee tehtävänsä, ettei unta riitä enää. Ja aurinko, ei pysty nukkumaan, kun makkariin paistava aurinko herättää kuuden jälkeen. Kun kerran hereillä oltiin, käytiin Lillin kanssa hallilla treenaamassa jo kahdeksan jälkeen.

Lilli ei ollut eilisestä muuttunut miksikään vaan sillä oli edelleen ihan mielettömästija se kävi suorastaan kuumana. Treenattiin aika simppeleistä perusjuttuja hypyillä ja putkella. Halusin nähdä, miten se hyppää. Ei ollut hyppäämisessä mitään vikaa tälläkään kertaa. Vauhtia riitti, ei yhtään epäröintiä tai tepsuttelua ennen estettä ja rimat ylitti matalalta hipoen. Ihan mahtava meininki oli Lillillä. Niin ja bonuksena, harkattiin vielä keinuakin, nimenomaan sitä kamalaa, paukkuvaa ällötysversiota, mitä Lilli inhoaa yli kaiken. Toki helpotin sen verran, etten päästänyt keinua pamahtamaan ihan normaaliäänellä. Mutta kuitenkin... kolme kertaa kokeiltiin ja joka ikisen kerran Lilli meni keinun vapaaehtoisesti, eikä edes hirveästi varoen. On tuosta kotikeinusta siis jotain hyötyä ollut, kun sitä on ihan oikeesti melkein joka päivä treenattu. Ei siis ollut mikään turha ostos Saksanmaalta... :)

Kunpa sais tämän saman virran ja innon siirrettyä kisatilanteeseenkin. Ehkä se joskus vielä kohdalle osuu toivon mä.

Paluu radalle

Lillin juoksut ja treenitauko loppui ja niinpä me paineltiin hallille jo aamuvarhaisella. Jonkin verran mua jänskätti, että miten Lilli hyppää, näkyykö aristelua, kiertääkö hypyt...? Voi sitä riemua, kun päästiin hallin pihaan, ei meinannut toinen nahoissaan pysyä. Näytti siis lupaavalta :)

Meidän viimeiseksi jääneellä treenikerralla harjoiteltiin tyrkkäämistä, mikä meni siloin limboksi. Lilliä ahdisti keinua treenaava kamu ja keinun pauke, eikä suorittamisesta tullut oikein mitään. Aattelin kokeilla tyrkkäystä nyt uudelleen, josko Lilli hokais idean paremmin. Laitoin rimat 25:n, eikä ollut kyllä mitään ongelmaa, ei hyppäämisen eikä vireen kanssa. Tyrkkäys näytti Lillille olevan ihan selvä nakki ja se haki esteitä itsenäisesti tosi hyvin, mitä se ei yleensä tee.

Toinen treeniteema oli leikkaus kepeillä. Lillihän lopettaa pujiottelemisen alkuunsa, jos huomaa, että jään sen taakse. Kokeiltiin niin, että Lilli aloitti kepit, kun olin vasemmalla puolella ja leikkasin sen takana sitten keppien oikealle puolelle. Koira ei ees huomannut, että vaihdoin puolta. Tosi hyvä.... Kokeiltiin sitten samaa niin, että leikkasin oikealta vasemmalle puolelle. Se oli sitten Lillille liikaa ja se lopetti pujottelun kesken. Jätettiin sitten sen hinkkaaminen ja otettiin pari onnistunutta leikkausta toisin päin. Kokeiltiin pujottelua vielä niin, että otin etäisyyttä Lilliin, enkä juossut ihan vieressä. Hyvin sujui sekin. Oli siis aika mainiot pikkutreenit ja emännällä hyvä mieli. Lillillä oli myös ihan mahdoton vauhti, lähes iitumaista menoa. Ei siis ollenkaan tyypillistä Lilliä... Tauko teki siis hyvää :) Ens sunnuntaina on Vaasassa kaksi starttia. Toivottavasti ei startata ihan ensimmäisten joukossa, että saisin skarpattua Lillin pallon avulla sellaiseen mielentilaan, ettei se huomaa radalla muuta kuin esteet... Hiukan meinaa jännittää. Kun sais onnistumisen niin, ettei se yritäkään kiertää ainuttakaan hyppyä. Muuten ei oo väliä, vaikka virheitä tuliskin, mutta kun vaan asenne olis kohdillaan - molemmilla, muuta en toivo.

Iitun kanssa oltiin mätsärissä helatorstaina. Mulla on tavoite esiintyä sen kanssa ihan virallisissa kehissä loppukesästä eli kehäkäytöstä on treenattava. Iitu on petrannut tosi paljon siitä, mitä sen esiintyminen alkuaikoina oli kehässä mun kanssa. Toki se liikkuessa on vielä hiukan liika vauhdikas, mutta tassut pysyy sentään maassa. Seisominen sujuu hyvin. Nytkin naapurikehässä oli pentujen loppukisa ja juoksivat siinä vieressä rinkiä, minkä kerkesivät. mitä teki Iitu: seisoi kuin patsas paikoillaan, eikä nähnytkään vieressä juoksevia koiria. Edistymistä on siis tapahtunut ja nyt vaan odotellaan seuraavia mätsäreitä, että päästään treenaamaan lisää. Ja tietty sitä, että turkki kasvaa. Iitu kun on tällä hetkellä ihan pikku pikku bikineissään :)

Kontrollikäynnillä

Lillin kanssa käytiin eilen fysioterapeutin kontrollissa. Lilli on tuntunut paremmalta: on antanut hieman venytellä takajalkojaan ja on alkanut itsekin venyttelemään esim. ylösnoustessaan myös takapäätään, mtä se ei silloin kipeänä tehnyt. Etupää oli ok, ei mitään ongelmaa. Takapäätä käsitellessä oli selvästi parempi, antoi venyttää takajalkoja eteen ja taakse, mutta jännitti kovasti käsittelyä. Lillistä ei aina oikein tiedä, onko se oikeasti kipeä vai eikö vaan tykkää käsittelystä. Se kun ei oikein tykkää minkäänlaisesta käsittelystä. No, saatiin kuitenkin fyssarilta lupa kokeilla hyppyjä ja seurata hyppytekniikkaa, ja alkaako kiertämään hyppyjä. Meillä on tämä viikko vielä juoksutaukoa, joten tänään ei joka tapauksessa päästä treeneihin. Ensi viikolla voisi käydä hallilla kokeilemassa matalilla rimoilla ensi alkuun.

Ilmoitin Lillin puolentoista viikon päästä oleviin Vaasan kisoihin. Kaksi starttia olis tarkoitus siellä kisata: agilityrata ja hyppyrata. Aika rauhassa muuten mennään agilityn suhteen. Loma haittaa ryhmätreenejä, eikä päästä omiin iltakisoihinkaan, joten tuo Vaasa on varmaan ainut kisa, mitä kesäkuussa kokeillaan. Heinäkuun alussa on aika osteopaatille ja jännityksellä pelkään, että sieltä tulee tuomio meidän harrastukselle. Mutta jos näin käy, ei auta kuin niellä pettymys. koiran terveys ja hyvinvointi on laitettava etusijalle. No, ei mennä asioiden edelle kuitenkaan. Sittenpä sen näkee, mitä sanotaan. siihen asti mennään siis suht hissukseen.

Huomenna meillä on Iitun kanssa ohjelmassa mätsäri Lapualla. Saas nähdä, miten meillä menee. Voin sanoa, että yhtään ei olla kyllä treenattu eli kehäkäytös on taattua luomua :)

Treenitauolla

Räyhä-Reetta aka Iitu oli taas ryhmätreeneissä omimmillaan: edennyt ei yhtään, ei kuunnellut vaan räksytti vain mulle ja vuoroa odotellessa kävi kuumana kuin mikä. Iitun keskittyminen menee kerta kerralta alas päin treeneissä samaa tahtia kun meikäläisen ketutus lisääntyy. Asiaa hetkosen tuumattuani päätin ottaa Iitun pois seuraavasta ryhmästä ja palataan back to basics ihan kahdestaan. Iitu on ihan eri koira, kun sen kanssa treenaa ilman ryhmää. Se on kuulolla ja tekee tarmolla, ei uskoisi samaksi Räyhä-Reetaksi kuin ryhmätreeneissä.

Ohjaajaltamme sain vinkin kissanruuasta rasiapalkkana ja sitä ollaan nyt sitten käytetty kotipihaharkoissa ja hallilla pariin kertaan. Viimeksi Iitu irtosi aika hienosti. Mentiin putken - neljän hypyn - putken - kolmen hypyn sarja. Ja Iitu ei kääntänytkään päätä mua kohti vaan eteni nätisti. Näitä pieniä etenemisharkkoja nyt tehdään ja haetaan onnistumisia. Tuon kuumumisen suhteen mulla on suunnitelmia, joista sitten myöhemmin, jos homma menee putkeen.

Tarkoitus oli, että nyt kun mulla alkaa loma ens viikolla, käydään hallilla usein tekemässä irtoamistreeniä. No ei tartte mennä, Iitu kun päätti aloittaa myös juoksun. Mulla on nyt sitten molemmat koirat juoksussa ja Lilli muutenkin treenikiellossa. Lilli tosin tuntuu paremmalta: se on alkanut venyttelemään jo itsekin takapäätään. Ensi viikolla meillä on kontrolli fysioterapeutille ja elättelen toivoa, että voitais hiljalleen aloittaa treenaaminen sen kanssa. Keinutreeniä me on tehty omalla pihalla ja se menee hyvin. Lilli tarjoaa itse keinua ja saattaa mennä sen monta kertaa peräkanaa ihan omasta halusta. 

Kun ei Iitunkaan kanssa nyt päästä hallille, tilasin Petnetstoresta pari tällaista hyppyestettä. Mun takapiha on niin pieni, ettei sinne sitten juuri muuta mahdukaan noiden hyppyjen ja keinun lisäksi, mutta eiköhän me jotain saada noillakin tehtyä.

Iitun juoksuväliksi on näyttänyt muodostuvan viisi kuukautta, joka on aivan liian lyhyt harrastusten kannsalta. Lillin kerran vuodessa on paljon sopivampi väli. Päätinkin, että elo-syyskuun vaihteessa, kun mulla on viikon loma, leikkautan Iitun, niin päästään siitäkin riesasta. Muuten voi sitä tunteen paloa, mikä täällä myrskyää kahden juoksuisen nartun kesken. Ei jaksais koko aikaa katella sitä touhua. Huoh... :)