Leikkikoulua ja agia

Hyvin on arki alkanut koirilla. Iitu on saanut puruluun järsittäväksi töihin lähtiessäni ja se on mennyt luunsa kanssa häkkiin, eikä se ole edes katsonut päälleni, kun olen ovesta lähtenyt. Lilli taas on aamu-uninen ja se yleensä menee takaisin nukkumaan aamuruuan ja aamulenkin jälkeen jo ennen töihin lähtöäni. Töistä tullessani on valtakunnassa ollut kaikki hyvin. Yhdet pissat on yleensä lehdellä. Iitu ei vielä jaksa kahdeksaa tuntia pidättää.

Pikkupentujen leikkikoulu loppui maanantaina. Viimeisen kerran kunniaksi koirat pääsivät vapaana leikkimään toistensa kanssa. Ja oli niillä pikkuisilla mukavaa. Neljä pentua paineli niin, että tanner tömisi. Iitu on sosiaalinen tyyppi, eikä katsonut karsaasti mitään koiria kurssillamme. Viimeisellä kerralla treenattiin myös luoksetuloa ja piiloutumista. Lenkillä harvoin tarvitsee piiloutua, kun Iitu pysyy mukana muutenkin. Menin sitten melko helppoon piiloon. Iitu itki perääni heti, kun lähdin paikalta ja tuli sitten kuin ohjus luokseni. Sama asia luoksetulossa. Vaikka se toisinaan lenkille lällätteleekin, luulen ettei luoksetulon kanssa varmaan tule olemaan koskaan ongelmia tämän kakaravaiheen jälkeen; samaa tuumasi kurssimme ohjaaja. Josko nyt kuitenkin koputtaisi puuta…

Toissa iltana päätin tehdä koirien kanssa pitkän lenkin järvenpenkalle ja treenata samalla luoksetuloa. Eipä tarvinnut treenata. Tuntuu, että koko Seinäjoki oli päättänyt lähteä kävelylle tai pyöräilemään järvelle. Meno penkalla oli välillä kuin neljän ruuhka keskustassa. Mua on alkanut risomaan koko paikka. Jostakin pitäisi keksiä uusi lenkkimaasto, vaikka se olisi sitten automatkan päässä. Naapuri oli nähnyt kyynpoikasen penkalla, ja viikottain joku sanoo nähneensä siellä käärmeen, joten senkään takia paikka ei enää huvita. Aika paljon onkin pyöritty Törnävän kartanon puistossa. Se on muutenkin kesäkuumalla kiva paikka, kun puut varjostavat sopivasti.

Tänään päästiin Lillin kanssa agiharkkoihin melkein kahden kuukauden tauon jälkeen. Vähän jännitti, että mitä se tuumaa ja onko yök-esteitä. Ihan hyvin kuitenkin meni. A-esteeltä se kylläkin ensin kieltäytyi, mutta uudella yrityksellä meni namin avulla yli. Itsellä kantapään rasitusvamma vain oirehtii, että juoksu oli välillä tuskaa ja jouduin varomaan äkillisiä sivuttaisliikkeitä. Siksi ohjauskin oli aika tönkköä. Tältä harkkakerralta itselle jäi päällimmäisenä mieleen se, että edelleenkin pitäisi liikkua itse enemmän ja saatella koira ihan putken suulta seuraavalle esteelle, enkä ennakoisi liikaa. Iitukin oli mukana harkoissa ja haukkui kevythäkissään niin, että kenttä raikui. Kova halu olisi pienellä ollut juoksemaan toisten perään :)