Ramppikuumetta

Nyt mä aloitin jo panikoimisen parin viikon päässä häämöttäviin näyttelyihin. Mun tyyliin kuuluu stressata kaikenmaailman asioilla jo viikkoja ennen kuin ne ovat ajankohtaisia. Siitä on vuosi, kun viimeksi osallistuttiin Lillin kanssa juuri samaiseen Porin näyttelyyn. Eikä olla edes mätsäreihin osallistuttu tässä välissä. Ihan varmaan tulen tekemään jotakin hölmöä. Juu, ramppikuume ehtii kasvaa aivan kolossaalisiin mittoihin kahdessa viikossa. Trimmasin Lillin korvatkin, eikä niistä tullut ihan sellaiset kuin ajattelin. Täytyy vaan pöyhöttää harjalla muhkeaksi, niin ei näy emännän näperrykset. Hmmmnh... Toisaalta voipi olla, että katson liian tarkasti...

Aiheeseen liittyen kerron tositarinan siitä, mitä tapahtuu liikaa jännittävälle handlerille. Viime kesänä Ylivieskan näyttelyssä oli latvialainen tuomari, joka puhui englantia. Englanti on aina kuulunut meikäläisen lempiaineisiin ja puhun sitä mielestäni sujuvasti: kykenin mm. keskustelemaan hienosti umpiamerikkalaisten sukulaisten kanssa. Mutta jännittäessä asiat on toisin. Ennen kehään mennessä toistelin itsekseni koiran ikää, mitä tuomari yleensä aina kysyy: two years old, two years old... Lillin ollessa pöydällä tuomari sitten kysyi koiran ikää. Minä vastasin kauniisti hymyillen: "Two old" Näin heti tuomarin ilmeestä, että vastauksessa oli jotakin vikaa. Samassa hoksasin itsekin mokani ja korjasin heti, että two YEARS old. Ei oo mikään ihme, että tuomari kummasti katseli, kun omistaja väitti koiransa olevan liian vanha! No, täytyy ottaa huumorin kannalta ja kotimatkalla juttu kyllä nauratti, vaikka siinä kohdassa harmittikin. Mutta tekevälle sattuu, näinhän sitä sanotaan.

Jaa-a, pitäisköhän vihdoinkin lähteä koirien kanssa ulos. Säätila ei näytä oikein houkuttelevalta, mutta pakko kai se on.