Mätsäriä ja agiliitoa

On taas vierähtänyt aikaa edellisestä päivityksestä, etten oikeen edes muista, mitä tässä välissä on tapahtunut.

Viime sunnuntaina oltiin koirien kanssa mätsärissä, joka järjestettiin maneesissa. Ja kyllä oli kylymä. Ulkona paistoi aurinko lämpimästi ja välillä piti mennä sinne lämmittelemään, että tarkeni. Iitun kanssa otettiin näyttelytreeniä ja Lilli hengaili vain mukana. Iitun kehäkäytös on kyllä parantunut. Se ei hyppinyt liikkeessä kertaakaan. Pari kertaa se yritti aloittaa loikalla, mutta lopetti, kun kielsin. Pöydällä se päätti hypätä tuomaria vasten ja antaa tälle kunnon naamapesun. Tuomari nauroikin, että on tosi kiva nähdä näin avoin ja reipas sheltti. Saatiin sininen nauha, mitä salaa toivoinkin, että pääsisi nopeammin kotiin lämpimään. Sinisten loppukehä meni muuten hyvin, mutta Iitu oli seisoessa hirveän levoton. Se reagoi toisten koirien haukkumiseen ja meteliin. Pää pyörii, kun piti koko ajan katsoa, että mistä meteli kuuluu. Oltiin me kolmansia kuitenkin ja saatiin vähän rahalle vastinettakin. Pääsiäisenä olis ohjelmassa seuraava mätsäri eli kehätreeniä lisää Vaasaa ajatellen. Tosin en ole päättänyt mennäänkö me sinne Vaasaan. Täytyy katsoa, mikä on turkin tilanne silloin.

Aamulla käytiin Iitun kanssa agilityhallilla viikon tauon jälkeen. Kerrattiin vähän jo opittua ja uutena mukaan tuli muuri ja pussi. Voi apua, mä en voi kuin ihmetellä tuon koiran reippautta. Mä raahasin pussin oikeaan paikkaan ja rupesin oikomaan kangasta samalla miettin miten alkaisin sitä itsekseni opettamaan, kun ei ole avustajaa. Juu, sitä ei tarvinnut kauaa miettiä. Iitu ratkaisi ongelman menemällä koko höskän läpi tuosta vaan mun vasta miettiessä. Ei siinä ehtinyt neidille kangastakaan nostelemaan, kun se oli jo jalkojen juuressa makkaraa vailla. Otettiin pussia vielä muutaman kerran tarkistaakseni, ettei tämä yllättävä läpimeno ollut vaan jokin onnenkantamoinen. Komensin Iitun pussin eteen ja menin odottamaan sitä esteen taakse makkara namialustalla. Jep, sieltähän se tulla pönki kankaan alta ilman epäilyksen häivää kohti makkaraa. Siis, taas saa ihmetellä, miten nuo koirat voi olla noin erilaisia. Lillihän saattoi vielä vuodenkin treenaamisen jälkeen kieltäytyä menemästä pussiin kokonaan. Onneksi Lillikin on alkuvaikeuksien jälkeen lajille syttynyt. Eilisissä treeneissäkin se toisen koiran ollessa vuorossa katseli kaihoisasti radalle ja piippas. Tätä se on tehnyt jo jonkin aikaa ja kerrankin voi sanoa, että piippaaminen on musiikkia emännän korville :) Mä oon ruvennut jopa miettimään, että josko me sittenkin osallistuttaisiin hyppyradalle omissa vappukisoissa. Mun pitäis vain loman aikana tehdä sen kanssa keppitehotreenejä ja ruveta hyppyyttämään sitä medikorkeuksissa. Taidankin seuraavissa harkoissa nostattaa rimat oikeisiin korkeuksiin ja katsoa mitä seuraa. Mietitään sitten sen jälkeen, mitä kisojen kans tehdään...

Talven riemua

Eipä sen kummempaa kerrottavaa tällä kertaa. Julkaisenpa vain muutaman talvisen kuvan, kun tuli taas aurinkoisina päivinä kuvailtua koiria. 

Iitu ja naapurin Severi vauhdissa

Lilli hurjana: lempipuuhaa hyppiä lumihankeen ja haukkua. Ei näytä yhtään kiltiltä sheltiltä :)

Agilityharkat jatkuu

Iitun kanssa ollaan jatkettu agilityesteiden opettelua. Ollaan käyty viikon aikana kaksi kertaa hallilla ja tarkoitus olisi, että ehdittäisi jatkossa ainakin kerran viikossa käymään. Tavoitteemme on jatkaa mölliryhmässä heinäkuussa eli aikaa on.

Täytyy sanoa, että aika nopeaälyinen kaveri mulla on ottaen huomioon, ettei me olla harjoiteltu esteitä ennestään yhtään, mitä nyt vähän olkkarikeppejä ja leikkiputkea takapihalla. Tai sanotaanko vaikka, että paremminkin pohjattoman ahne: se tekee ihan mitä vaan nakin toivossa…:)

Kun Iitu meni putken niin reippaasti, uskalsin jo hiukan kääntää putken päätä, niin ettei Iitu nähnyt läpi sinne mennessään. Iitu ei epäröinyt yhtään vaan juoksi putkeen ja vauhdilla läpi tarkistamaan, että missä on mun nakki :) Sitten ollaan tehty kahden hypyn ja putken sarjaa niin, että nakki on alustalla esteiden jälkeen. Pääasiassa olen palkannutkin namialustalla. Tuolla on ärsyttävä tapa härkkiä mun kättä, vaikka siinä ei namia oliskaan. Jos sen on tehnyt, on silloin jäänyt palkatta. Toivottavasti Iitu tajuaa pian syy-yhteyden… Tänään harjoiteltiin myös paikallejääntiä. Menin itse kahden hypyn taakse vastaanottamaan ja tosi hienosti Iitu odotti paikoillaan lähtölupaa. On se vaan hieno pieni...

Otettiin keppejäkin ja näki, että olkkaritreeneistä on ollut apua. Koiralla on jo vähän hajua, että mitä näitten kepakoitten kanssa kuuluu tehdä. No, toki paino on vielä sanalla vähän…

Iitun kanssa on kyllä tosi kiva treenata, kun se on NIIN reipas ja nakilla helposti motivoitavissa. Välillä oikein naurattaa, kun toinen on niin intoa täynnä. Ja se on myös äänekäs. Lilli kun ei korkeintaan kuin vähän urahtele radalla, niin Iitulla on pää auki kaiken aikaa. Hyvin pystyn kuvittelemaan sen harkoissa odottamassa vuoroaan: pää auki taitaa olla silloinkin... Itsellä pää pursuaa ideoita, että mitä seuraavaksi opettaisi. Mulla on se suunnitelma edelleenkin laittamatta paperille. Kas kummaa… Mutta koitan ottaa joka kerta uuden esteen ohjelmaan ja jatkaa ohjauksen harjoittelua.

Oon tässä pohdiskellut, että ilmoittaisko tuon Iitun Vaasan näyttelyyn vai ei. Pesin sen koemielessä eilen. Ajattelin, että jos pesu irrottaa loputkin karvat, ei tartte miettiä. Noh, siitä lähtikin yllättävän vähän karvaa harjatessa, joten päätöksenteko ei yhtään helpottunut. Housukarvat näyttää kyllä hieman onnettomilta, vaikka sillä muuten on tosi hieno karva. Ans kattoo ny, mulla on iltaan asti aikaa miettiä. Jospa sen päätöksen sais rutistettua ennen sitä…

Me oltiin perjantai-iltana koirien kanssa synttäreillä. Paikalla oli aika paljon väkeä: tuttuja ja vieraita. Iitu se ei yhtään kainostellut, vaan hyppäs ensimmäiseen vastaantulleeseen syliin, vaikka ihminen oli ventovieras. Se on kyllä niin iitumaista: sylikoira mikä sylikoira.

Juniorin agilityelämä alkoi

Mutta ensin lyhyt selostus meidän perjantaiharkoista Lillin kanssa. Perjantaisiin harkkoihin ilmaantui meidän lisäksi vain yksi koirakko eli saatiin juosta. Ja kyllä oli tosi kivat harkat. Pääsi itse tekemään odottelun sijaan. Tällä kertaa meillä oli ohjelmassa kieputusratoja. Hoh hoh, kun emäntä on tyyliä “kanki-kaikkonen”, ei nuo kieputusjutut ole maailman helpoimpia. Mutta kuitenkin pari juttuu nousi ylitse muiden. Lilli meni sylkkärit tosi hyvin, kun sillä on ollut välillä jännä tyyli kiepauttaa itsensä väärin päin. Se on varmaan vierestä hokannut miten pitää tehdä, kun ollaan Iitun kanssa treenattu…:) Ja toisekseen koira korjas mun ohjausvirheitä ja meni oikein ohjaajasta huolimatta. On se vaan hieno koira… Niin ja kolmanneksi Lilli on ruvennut jäämään lähdössä hyvin paikalleen ja nyt sen pystyy jättämään parinkin esteen päähän. Aikaisemmin se kipuraja meni yhdessä esteessä. Juoksuja tässä odotellaan alkavaksi. Niiden pitäis alkaa tässä helmi-maaliskuussa eli treenitaukoa odotettavissa. Nyt onkin hyvä keskittyä tuon juniorin agilityopintoihin, jotka virallisesti siis korkattiin tänään.

Eli Iitun kanssa aloitettiin agilitytreenaaminen hallilla oikeilla esteillä. Ihana, miten pieni oli innoissaan. Asiaa tietysti auttoi se, että se ei ollut saanut aamuruokaansa. Nakkipalkka olikin sitten tosi kova sana, jonka voimalla oli kiva hommata. Voi vitsi, miten ahne tuo koira on… Otettiin hyppyä niin, että rima oli siivekkeen jalustalla ja palkka riman takana. Kokeiltiin erilaisia variaatioita ja lopuksi vielä hyppyä ja takaisinvetoa valssaten. Ja hienosti meni...
Putki on ennestään tuttu, mutta Iitu ei ole sitä vähään aikaan mennyt, joten komensin sen istumaan putken suulle ja menin itse vastaanottamaan putken toiseen päähän: ei mitään ongelmia tai ihmettelyä. Läpi tultiin reippaasti. Lopuksi kokeilin putken yhdistämistä hyppyyn, ja hienosti meni Iitu senkin.

Mä olin oikein tyytyväinen sen tekemiseen. Ei sitä vaivannut millään lailla vieras halli, oudot esteet, ulkoa kuuluva liikenteen melu. Rimakin tipahti, eikä sekään haitannut menoa lainkaan. Mulla jäi tästä ekasta kerrasta tosi hyvä fiilis ja tästä on hyvä jatkaa. Iitun tekeminen ja reippaus oli sellaista, että tuskin tulee suuria ongelmia minkään esteen kanssa. Sitä keinua mä lähinnä pelkään, mutta luulen senkin menevän aikanaan hienosti. On nuo koirat niin erilaisia. Loppuviikosta mennään hallille seuraavan kerran.  Nyt pitää malttaa opettaa asiat niin rauhassa ja perusteellisesti, että kaikki on vahvalla perustalla, josta on hyvä ponnistaa. Tavoitteena on, että kesällä saataisiin jatkaa mölliryhmässä.

Viikonloppukuulumisia

Aloitetaas vaikka perjantaisilla agilitytreeneillä. Lillille ei onneksi viimeviikkoisesta keinu-episodista ollut jäänyt pysyviä traumoja puomin suhteen, vaan se paineli puomin reippaasti kuten ennenkin. Muutenkin se oli intopiukkana häntä tötteröllä baanalla menossa. Emäntä vois vain ruveta miettimään muitakin ohjausvaihtoehtoja kuin tuttua ja turvallista sokkaria. Meitä oli sen verran vähän treeneissä, että ehti muitakin kuvioita kokeilemaan. Tosi hyvä mieli jäi treeneistä, kun Lillillä oli niin kivaa. Jos Lilliltä kysyttäis, niin se varmaan sanois, että agility on ihan best, kun vaan sitä hiivatin keinua ei olisi keksitty...:) Ensi viikolla saan toivon mukaan hallin avaimen ja ruvetaan treenaamaan Iitun kanssa. Mistä tuli mieleen, että se suunnitelma on vieläkin tekemättä. Ajattelin, että teen oikein paperille harjoittelusuunnitelman ja myös etenen sen mukaan, ettei sitten hallilla tarttis miettiä, että mitäs nyt tehtäisiinkään. Naksuttimen avulla ajattelin kuitenkin ruveta kontakteja opettamaan, nyt kun naksu alkaa olla meillä hallussa.

Eilen Lilli lähti päivähoitoon ja me suunnatiin Iitun kanssa Jämsään, jossa Kaisa oli järkännyt Happy Master's-koirille näyttelyharkkaa. Oli kyllä mukavat harkat. Iitukin esiintyi ihan kivasti, pomppi vain kerran (vai olisko yrittänyt toisenkin kerran). Mutta, anyway, esiintyminen menee eteenpäin koko ajan. Vielä kun saataisiin harkattua niin, että se katsoo eteenpäin eikä tuijota mua liikkeessä. Ja toinen tavoite on, että pääsen reilusti sen eteen seisomaan ja Iitu myös pysyy paikoillaan. Kotona tää sujuu hyvin. Häiriötilanteessa se tahtoo vaan vähän lähestyä. Naksuttimen kanssa olis tarkoitus tuota eteenpäin katsomista treenata. Kunhan nuo säät vähän paranis, että pääsisi ulos harjoittelemaan. Sisätilat ei oikein anna siihen myöden. Maaliskuun lopussa onkin sitten se Eerolan näyttelykurssi, jolta odotan paljon.

Näyttelyharkkojen jälkeen mentiin Kaisalle syömään ja kaffittelemaan. Lenkki piti harmittavasti sään takia jättää väliin. Mutta kivaa oli ja aika kului siivillä. Mukava huomata, että Iitu ei ihmisiä arastele. Se on niin hellyyden kipeä, ettei oo niin väliksi, vaikka olisi ventovieraan sylissä, kun vain saa siinä olla. Ei ihan rotumääritelmän mukainen siis, mutta minä tykkään että se on sellainen kuin on :) Suurta koiralaumaa Iitu vähän arasteli. Eipä se oo kovin monta kertaa ollut laumassa, jossa on yli 10 koiraa, joten ei ihme, että piti vähän tarkkailla touhua. Mutta eipä sille mikään paniikkikaan iskenyt. Varmaan se ajan myötä olisi ryskännyt muiden mukana.

Kotimatka meni hiukan koukeroiseksi. Olisi vain kannattanut ajaa tuttua tietä kotiin, mutta päätin kokeilla uutta reittiä. Navigaattori ohjas meikäläisen sitten tosipienille ja niin kiemuraisille teille, että meinasi käämit kärähtää täysin. Onneksi oli Fazerin sinistä kaverina. Se helpotti...:)

Lisäänpä vielä pari kuvaa eilisistä näyttelyharkoista. Molemmissa kuvissa kuvaajana Jari Aaltonen.

Agilitysuunnitelmia ja mätsärikuulumisia

Aloitetaan vaikka perjantaisista agilitytreeneistä. Radalla oli Lillin inhokki: keinu ja eihän Lilli suostunut astumaan sille ilman hihnaa. Toisella kerralla se ei suostunut kiipeämään koko keinulle hihnassakaan, vaan se oli nostettava puoliväliin. Tämä tehtiin vielä kahdesti ja vaikka pallo lensi joka kerta, ei Lilli pallonkaan voimalla keinulle suostunut kiipeämään. Toisella radanpätkällä oli sitten puomi, jonka alastulokontaktia toistettiin ja kolmannella kerralla Lilli veti keskellä puomia liinat kiinni, eikä suostunut etenemään enää pätkääkään kuin maanittelemalla. Keinu sai aikaan siis puomipelon palaamisen. Voihan kökkö :( Treenien lopuksi laitoin Lillin kuitenkin suorittamaan vielä puomin ja se sai mennä putkeenkin ja pallo lensi palkaksi. Lilli onneksi meni puomin ihan vapaaehtoisesti, joten eiköhän ens kerralla se taas mene ilman ongelmia.

Nämä treenit sai mun miettimään jatkoa Lillin kanssa. Me ollaan nyt kaksi vuotta harrastettu. Kaikki muut esteet menee hyvin. Jopa pussi, joka oli pelottava aika pitkään, on nykyään lempparieste. Keinupelko pysyy ja oikeastaan vaan pahenee kerta kerralta. Olen tullut nyt siihen tulokseen, että en Lillin kanssa enää tähtää virallisiin kisoihin. En halua tuottaa sille pelottavia hetkiä keinun kanssa. Me mennään radalle nauttimaan ja tavoite on ainoastaan se, että Lillillä on siellä kivaa. Ei mikään muu. Me voidaan kulkea treeneissä ja osallistua möllikisoihin, mutta en halua, että agilityhalliin mennessään koiralla on pienintäkään epäilystä siitä, ettei siellä olis kivaa. Saan ensi viikolla halliin avaimen ja alan opettamaan Iitulaista agilityn saloihin. Katotaan, josko saisin siitä kisakaverin joskus tulevaisuudessa. Iitu on erityyppinen kuin Lilli, ei niin pehmeä, joten luulen ja toivon, että keinu ei sille ole ylitsepääsemätön asia kuten Lillille. Mun pitäiskin muuten kirjoittaa oikein paperille harjoitussuunnitelma, jonka mukaan edetään.

Tänään oltiin Iitun kanssa mätsärissä. Tulostavoitetta ei ollut, vaan päätavoite oli harjoitella Iitun kanssa kehäkäyttäytymistä niin, että se suvaitsisi munkin kanssa mennä hienosti. Ja aika tyytyväinen tämänpäiväiseen esitykseen olenkin. Iitu ei nimittäin tainnut pomppia kertaakaan. Liikkeissä ainut ongelma oli hallin ihanat hajut ja edistäminen / kiirehtiminen, joka hihnaa nyppäämällä kyllä tasaantui. Ja Iitu käveli todella hienostikin välillä. Nyt tein sen huomion, että kun sitä kehuu koko ajan, se menee paremmin. Toki se katsoo mun päälle, mutta kunhan sen saa muuten kävelemään kauniisti, niin harjoitellaan sitten eteenpäin katsomista. Olen suunnitellut naksuttimen mukaanottamista näyttelytreeneihin, nyt kun se on tullut Iitulle tutuksi. Seisominen meni Iitulta ihan huippuhienosti. Se oli punaisen nauhan saaneiden kehässä suorastaan kuin suolapatsas. Hyvä Iitu! Tästä me tsempataan edelleen...

Tautiset kisat :)

Olen ollut koko viikonlopun flunssassa. Siitä huolimatta ajattelin osallistua Lillin kanssa tänään oman seuran epiksiin. Möllirata oli vauhdikas, mutta muuten helppo ja kiva: parissa paikkaa valssi tai sokkari. Juu, ja tänään opin sen ettei saa nuolaista ennen kuin tipahtaa. Jos edelliskerta meni hyvin, tänään ei välttämättä mene. Ja  kannattaisi tosiaan kilpailla vain terveenä...

Ennen starttia näytin Lillille, että katos tässä on pallo ja sit leikitään kun on kisattu. No siitähän Lilli sai virtaa ja paineli sata lasissa ja ylikin, kun radalle päästiin. Aluksi oli hyppy, puomi-suora, jonka jälkeen vasemmalle kaartuva putki ja siitä vasemmalle muuri. En tiedä, mikä Lillille tuli, ennakoinko itse vasemmalle kääntymistä, mielestäni en. Mutta niin vain se tyrkyllä olevan putken sijaan kääntyi vasemmalle muuria kohti. Sain sen takasin, mutta se teki putken väärin päin. No, jatkettiin rataa. Putkiepisodin takia jäin kättelyssä jälkeen apinanraivolla paahtavasta Lillistä. Seuraavaksi oli vauhdikas hyppy, pituus, hyppy-suora. Pituuden kohdalla taisin jäädä lopunkin. Huomas, että en ole kunnossa: henkeä ahdisti ja keuhkoputket oli ihan tukossa. En meinanut saada edes käskyjä huudetuksi, kun henki ei tahtonut kulkea. Jalatkin oli ihan hyytelönä. Loppusuoralla oli neljän hypyn suora, jossa en liioin pysynyt koiran perässä ja viimeisellä esteellä se kaartoikin eteeni kyselemään.

Että sellainen kisa. En ollut hyllystä kuitenkaan pahoillani, koska Lillin temperementti oli tänään kohdillaan. Kun se on tämänpäiväisessä mielentilassa, mulla on terveenäkin vaikeuksia pysyä sen perässä, saati sitten sairaana. Katotaan miten pysyn seuraavissa epiksissä sen perässä ja mikä on fiilis. Voi kun se olis aina tällainen, kun se oli tänään. Siitä näki, että se nauttii.

Loppujäähdyttelyn jälkeen vein Lillin kotiin ja hain Iitun. Iitun kanssa ei olla vähään aikaan hallissa käytykään. Se ei ollut metelistä moksiskaan. Treenattiin vähän paikallaistumistakin ja hyvin neiti osasi häiriöstä huolimatta. Eikä häirinnyt huuto, haukkuminen eikä äkilliset äänet. On se vaan reipas tyttö. Lupaavaa jatkoa ajatellen.

Lopuksi vielä pari kuvaa viikontakaisesta Alavuden ryhmänäyttelystä. Iitu poseeraa niin pätevänä...

Kuva: Anni Hautala

Kuva: Anni Hautala