Jopa kiinnosti tulla blogiakin päivittämään, kun pitäisi ottaa imuri käteen. Ei sen puoleen, siivous on kyllä must-juttu. Koirat tuo tassuissaan ihan käsittämättömän määrän hiekkaa, jota löytyy kaikkialta sänkyä myöten. imuroit tänään ja huomenna on sen näköistä, ettei ole ikinä siivottu. Se onkin kevään ainut haittapuoli. Lumet suli takapihalta yllättävän nopsaan. Koiratkin pääsi eilen korkkaamaan aitauksensa ja olivat innoissaan, kun pääsivät pihalleen.

Lillin juoksua kun ei kuulu vieläkään niin on treenattu molempien koirien kanssa tälläkin viikolla. Lillin kanssa treenattiin niistoa, jonka treenaamista jatketaan omatoimiharkoissakin, jos vain hallille joskus ehtis. Joku lamppu Lillille syttyi eli siitä jatketaan. Tehtiin vauhtiympyrää, jossa sai koira tykittää ja sit vielä hämättiin koiria, eikä kolmatta pätkää mentykään vauhdilla vaan tehtiinkin uuppari ja haa, se oli taattua Lilliä: piiiitkää kaarrosta. Mutta kivat treenit meillä oli. Lillillä oli hyvä vire, ja taidettiin me vähän jotain osatakin. Ei ainakaan koutsi haukkunut maanrakoseen :)  Ja kun koutsi tän kummiskin lukee, niin voin tunnustaa että vähän on paineita kun on tuttu ohjaaja, mutta mun mielestä sillai hyvällä tavalla. Sitä oikeesti yrittää saada siellä radalla jotain aikaan, eikä vaan mene hällä väliä-asenteella. Lillin virettä ei latistanut edes se, että laitoin sen menemään keinun muutaman kerran vuoroa odottaessamme. Ja kyllä se keinun menikin ihan oma-aloitteisesti, tosin mulkoillen... Keinu tosin oli 10 sentin korkeudella, ettei tarvinnut kisakeinua mennä. Tosi hyvä juttu tää seuran uusi keinu, jonka korkeutta saa säädettyä mieleisekseen.

No eilen oli sitten sähköjäniksen vuoro. Vauhti ja tarmokkuus oli taattua Iitua. jostain syystä se kävi vielä tavallistakin kuumempana. Kepit se tapaa vetää suvereenisti vauhdilla ja virheettä. Nyt ei keskittyminen riittänyt täyden sarjan suoritukseen, vaan saatiin onnistumaan vasta kun vähennettiin kepit puoleen. Mentiin varsinainen rata pätkissä ja pienet pätkät menikin hyvin. Kokonaiseen radansuoritukseen ei vielä Iitun keskittyminen riitä. Sillä on hirvee kiire eteenpäin ja kun se ei vielä oikein tiedä, mitä pitäis tehdä, niin tahtoo pienellä mennä yliyrittämiseksi ja kuumumiseksi koko touhu välillä. Mut eikö me tästä treenaamalla mennä eteenpäin. Välillä Iitu eteni ihan kivasti, mutta irtoaminen on Iitulle vaikeinta ja sitä pitäisi kovasti treenata.

Kun Lillin juoksua ei kuulu ei näy, ilmoitin sen sitten pitkäperjantain kisoihin Vöyrille ja omiin vappukisoihin. Äsken lenkillä se kyllä merkkaili muutaman kymmenen metrin välein, joten saapa nähdä, kuinka käy. Jos juoksu alkaa viikon sisällä, menee kolmet odottamani kisat pommiin. En olis alkuvuodesta uskonut, että se näin kauas juoksua panttaa, mutta uskottava se nyt on. Tässä saakin pari viikkoa jännätä, että alkaako vai eikö.

Sunnuntaina olis aikomus mennä Iitun kanssa treenaamaan mätsäriin. Ehkä me sen kanssa jossain kehässä pyörähdetään loppukesästä, kun vain ensin pudottais kunnolla turkkinsa, että saa ruveta sitä taas kasvattamaan.

Lilli 5 vee

Otan jo päivän ennakkoa, kun en varmaan huomenna, oikeana päivänä ehdi blogia päivittämään.

Lilli täyttää huomenna 4.4 viisi vuotta. Kyllä aika on kiitänyt nopsaan ja joskus tulee mieleen, että ihan liian nopsaan se kiitää. Nämä lemmikit kun viipyvät niin lyhyen aikaa luonamme ihmisikään verrattuna. Mutta sitä ei surra etukäteen, vaan nautitaan yhteisistä hetkistä. Lilli alkaa olla neito parhaassa iässään, koirapersoonallisuus, jota ei toista vastaan tule.

Joskus on pakko nauraa Lillin omille pikku omituisuuksille: miten se tuijottaa taivaalle täysikuuta ja tähtiä. Se komentaa lenkillä vieraita ihmisiä heittelemään itselleen lumipalloa. Muutama viikko sitten pysähdyin lenkillä vaihtamaan pari sanaa vastaantulevan miehen kanssa. Lilli alkoi haukkumaan tälle vieraalle, joka kysyi että pelkääkö sun koiras häntä. "Ei suinkaan, vastasin, se vain komentaa, että heitä mulle lumipallo" :)

Äitini on Lillille erittäin tärkeä ihminen. Joskus tuntuu, että jopa rakkaampi kuin omistaja, mutta vain joskus. Äidin luona Lilli roudaa tietyn pehmolelun tai pikkupallon äidin jalkojen juureen ja menee itse muutaman metrin päähän maata odottamaan, että huomaako, huomaako joko huomaa... Lilli kyttää, että huomataanko lelu ja heitetäänkö se hänelle. Ja jos äiti aikoo heittää, Lilli pomppaa salamana pystyyn, käy hakemassa lelun vieden sen kauemmaksi ja sitten käy hetken päästä pudottamassa sen uudelleen äidin jalkojen juureen. Ja sama tuijotus alkaa taas. Ja tätä voi siis jatkua tuntitolkulla. Jos sitä lelua ei ole huomaavinaankaan, Lilli saattaa maata paikallaan odottaen vaikka kuinka kauan. Kokeiltu on...:) Joskus on pakko laittaa lelut piiloon, ettei koko kyläily mene Lillin osalta vain lelun ja äidin tuijottamiseksi. Joskus se tekee samaa mullekin, mutta ei koskaan täällä kotona. Paitsi illalla, kun menen pesemään hampaita, se käy pudottamassa pinkin possunsa jalkojeni taakse ja komentaa heittämään. Ja tämä tapahtuu aina hammaspesun aikaan, Ihmettelen, minkä vuoksi se jatkaa tuota tapaa, koska en ole koskaan heittänyt sille tuota possua hampaita pestessäni :).

Lilli on niin omalaatuinen koirapersoona, että elämä olisi aika tylsää ilman sen ihmeellisyyksiä. Iitun pään päällä voi joskus nähdä suuren kysymysmerkin, kun se katselee kaverinsa touhuja: mitä ihmettä sä puuhaat???!!! :)) Iitu on luonteeltaan suoraviivaisempi, eikä sille ole kehittynyt samanlaisia outoja tapoja.

Hyvää 5-vuotispäivää Lilli-rakas. Toivottavasti vähintään saman verran yhteisiä vuosia on vielä edessäpäinkin.

Kun Lillistä valitsee synttärikuvaa, siinä on oltava mukana sen lempielementti ja -paikka: Kyrkösjärven luminen rantapenkka, jota saa loikkia ylös alas ja taas ylös ja alas.... Se on puuha, johon Lilli ei koskaan kyllästy. Lumi sulaa ja käärmeet valtaa nuo penkat, joten nyt on viimeiset hetket Lillin lempipuuhille. Mutta syksyllä kun ensilumi sataa: voi sitä Lillin riemua. Vihdoinkin! Tätä on koko kesä odotettu, se varmaan sanoisi, jos osaisi :)

Laiskuus iski

Blogin päivittämisessä nimittäin... No eipä koirarintamalla ole juuri tapahtunut mitään mainitsemisen arvoista. Lillin juoksua odottelen edelleen ja ihmettelen, että missä kummassa ne viipyy. Vajaa viikko armonaikaa, muuten menee vappukisatkin sivu suun. Pitkäperjantaina olis Vöyrillä kisat ja sinne ajattelin Lillin ilmoittaa, niin ja sinne vappukisoihinkin, jos joku ihme tapahtuisi ja juoksu venyy vielä vapunkin yli....

Tällä hetkellä meillä on treeneissä taukoviikko, enkä ole saanut hinattua itseäni hallille, vaikka oli taannoin lomakin. Huono omatunto, ääh... Lillin viimeiset treenit oli oikein kivat. Ensin meillä oli kisatyyppinen harkka: aika perusrata ykkösten tasoa. Homman nimi oli se, että kun un koira teki virheen, ohjaaja komensi pois radalta. Kummasti tuli jännitystä housun punttiin, kun kisanomaisuus tuli mukaan. Kolme yritystä saatiin, eikä Lillin kanssa päästy rataa kertaakaan loppuun, kun meidät komennettiin ulos. Radalla oli vauhtipätkä, jossa oli suora putki, eikä mitenkään pystynyt ennakoimaan, että olisi koiran edellä putkella, kun piti varmistella, ettei koira hyppää edellistä hyppyä takaisin. Tuo suora putki koituu meidän kohtaloksi joka kerta, koska en ehtinyt Lillin edelle ja putkea seuraavalle hypylle tuli kielto. Mutta oli hauska treeni joka tapauksessa.

Toinen rata oli tiukkaa käännöstä, valssia, pakkovalssia, ansaesteitä. Aikamoinen syherö. Ja Lilli meni sen tosi upeasti. ja minäkin selvisin kunnialla kaikista koukeroista ja yllätin jopa itseni siinä, miten hyvin onnistuin - ja muistin syheröisen radan. varsinkin yhteen pakkovalssi-valssi-kuvioon olin tyytyväinen, koska se vaati ketteriä kinttuja ja selvisin. Juuri tällaiset hetket on niitä, jotka on niitä ilonpilkkuja, yhdessä koiran kanssa tekemisen lisäksi. Kun selviää jostain, mistä oli varma ettei tule selviämään, oli se vaan aika hieno tunne...:)

Olen alkanut palkkaamaan  Lilliä niin, että vieritän palloa heittämisen sijaan. Heittoliike tulee siis maata pitkin. Lilli on ihan eri lailla kuulolla, valssitkin sujuu paremmin, kun se kääntyy tiukemmin, eikä vaan ammu esteen yli meikäläisestä piittaamatta...

Lilli on niin hieno. Viimeksikin se örähteli radalla jatkuvasti. Lillihän ei radalla hauku. Örinä on sen tapa kertoa, että sillä on kivaa. Vielä kun saatais paremmat kisahermot molemmille. No ne ei kai taida tulla kuin kisaamalla, kisaamalla ja kisaamalla...

Lillin juoksua ei vieläkään kuulu vaikka kuinka odotan. Toivottavasti ei veny niin, että menee vappukisatkin sivu suun.  No, päästiin Lillin kanssa sitten vakiotreeneihin. Treenien teemana oli houkutukset. Rata oli alkupäästään hyppy-putki-hyppy-putki (puomin alla)-hyppy-puomi-jne. Ansapaikkoja viritetty oikein kunnolla koko radalle. Lilli selvisi ansakarikoista aika hyvin. Puomille meno oli ensin varovaista ja se kieltäytyi ensiyrittämällä. Seuralla on uusi puomi, joka varmaan tuoksahteli kisojen jäljiltä vähän maneesille ja alla oli vielä putki, ja takana keinuharjoittelua. Kyllä Lilli sen sitten lopuksi suoritti ja seuraavat kerrat meni sen reippaasti, ja valitsi aina puomin kuten pitikin, eikä vieressä ollutta putken suuaukkoa.  Lillin meno oli kokonaisuudessaan hiukan varovaista, ei tavallista vauhti-Lilliä. Menon teki varovaiseksi omatoimiharjoitteena ollut keinu, jota treenikaverit paukutteli vieressä.  Kisoissa ei onneksi kukaan muu ole radalla yhtäaikaa keinua paukuttelemassa, Lilli kun ei siedä keinua missään muodossa.

Seuralla on myös uusi keinu, jonka saa laskettua ihan alas ja olin heti toiveikas, että jospa siitä saataisiin Lillille apu keinuoppiin. Ensin laskettiinkin kainu noin 20 sentin korkeudelle, sitten se tuettiin maxipöytään niin, että se ei pääse liikkumaan lainkaan. Tämän version Lilli suoritti oikein vauhdikkaasti muutaman kerran. Sillä ei ollut mitään hätää, kun mikään osa keinussa ei liikkunut. Sitten kokeiltiin keinua niin, että alla oli minipöytä ja tyyny vaimentimena. Keinun liike oli vielä tosi pieni, mutta jo se oli Lillille liikaa. Jouduin maanittelemaan. Huokaus.... Kunpa tulisi kesä ja voitais taas omalla takapihalla treenailla omalla keinulla. Toivottavasti se ei ole talven aikana lahonnut käyttökelvottomaksi lumen alla. Sitä ei ole nimittäin puunsuoja-aineilla pahemmin käsitelty.

Iitun kanssa jatkuu sama meno: liian hidas kartturi nopealle ja kärsimättömälle koiralle. Meidän menoa haittaa se, että Iitu juoksee kanssani kilpaa ja kääntyy aina eteeni haukkumaan. Vaistomaisesti tulee varottua etten tallo sitä ja se kyllä vaikuttaa sekä etenemiseen että ohjaukseen.  Kun jostain sais sprintterin jalat... :) Muutenkin vasemman jalan akillesjänne ei meinaa millään parantua. Vaatisi sen totaalilevon, mutta kun ei tahdo malttaa... No, kun Lillin juoksu alkaa, ei tarvitse treenata kuin yhden koiran kanssa ja jalkakin saa vähän levätä.

Loppuun pari talvista kuvaa. Nyt on ollut ihania aurinkoisia päiviä. On kyllä kelvannut lenkkeillä ja kameraa ulkoiluttaa :)

Ohjaa älä oleta

Lillin treeneissä tehtiin kisaratoja, jotka suoritettiin kisanomaiseti. Ekasta ohjaajamme sanoi, että se on ykkösen tasoa. Vähän rataantutustumisessa tuumasimme, että vaikealta tuntuu ykkösen radaksi. Kepeille vientikin oli hankalasta kulmasta. Onnistuin aika alkuvaiheessa sössimään meille hyllyn. Kepit meni hyvin vaikeasta kulmasta huolimatta. Vähän töksähtäen Lilli aloitti, mutta suoritti ne oikein. Loppusuoralla sen piti tehdä joku ihme mutka ja käydä haukkumassa ohjaajalle. Lilli tais muistaa, että tää ihminen on joskus heittänyt hälle palloa ja kävi varmuuden vuoksi komentamassa, että heitäs nyt. Ja rata oli oikeasti kakkosten rata, että ei me ihan iteksemme sitä ykköstä vaikeammaksi aateltu :)

Toinen rata oli sitten ykkösten rata, jossa ei ollut mitään vaikeeta. ja siinä astui sitten esiin mun helmasynti: en ohjaa. Aattelin olla nopea ja näppärä, mutta sitähän en sitten ollut. Ensin putkelle kielto, kun kiirehdin jo seuraava estettä kohti, enkä ohjannut Lilliä putkeen kunnolla. Kepit meni ihan sösseliksi. Kun edellisen radan kepit oli vaikeat, tässä olis vaan saanut pitää ja päästää, mutta luotin siihen, että Lilli menee ne pelkälllä käskytyksellä ilman näyttämistä. No eihän se mennyt. Ja tokalla yrittämällä se meni kakkosväliin. Ei siis koskaan sais aatella, että tää on helppoa ja me vaan mennään. Aina pitää keskittyä ja ohjata kunnolla koiraa, vaikka olis miten helppo rata. Joo, sain opetuksen jälleen kerran.

Kolmannen radan jätin väliin, koska siinä oli mieletön suora enkä halunnut kinttuani rasittaa enempää. Tehtiin Lillin kanssa vain lyhyt hyppy-kepit-hyppy-pätkä, niin että ohjasin kepit vasemmalta puolelta. Ne meni hyvin ja siihen oli sitten hyvä lopettaa.

Iitun treeneihin oli tehty vierailevan kouluttajan viikonloppukurssilta rata. Iitun kanssa menee aina pätkittäin hyvin. Välillä se on hyvinkin kuulolla ja välillä räksyttää kuumana, eikä mikään mene perille. Silloin kun se etenee, se menee kuin unelma. Tänä aamuna käytiin Iitun kanssa omatoimi-treenaamassa torstain treeniradalta muutamaa kohtaa. Halusin kokeilla Iitun kanssa whiskey-leikkausta (olikohan se nyt näin...) ja vitsit se meni parin kokeilun jälkeen hienosti.

Päätin, että nyt aloitetaan keppien tehotreenaus niin, että ohjaan vasemmalta puolelta. Iitulla ei ole mitään hajua mitä pitää tehdä, kun olen toisella puolella. Ei kujakeppien kanssakaan se tajunnut, mitä pitää tehdä. Ei, vaikka se oikealta puolelta ohjattuna menee kepit melko varmasti. Täytyy siis aloittaa ihan alusta keppitreeni ja seuraavaksi otan kaaret mukaan treeneihin.

Lillin juoksu ei ole vieläkään alkanut. Kauheasti se merkkailee, mutta ei muuta. Kisat olis ens viikonloppuna ja mä en ole Lilliä ilmoittanut, koska olin 100% varma, että sillä on juoksu juuri kisojen aikaan. Vaan ei nyt siltä näytä..Lillin juoksuväli on venähtänyt 11 kuukauteen, mikä ei kyllä yhtään haittaa. Mitä harvemmin, sen parempi. Vaikka suunnittelin, että syksyllä sen leikkautan joka tapauksessa.

Iitu yllätti positiivisesti

Iitun kanssa on treenattu tällä viikolla ryhmässä ja tänään oltiin vielä itseksemme hallilla. Ohjatut treenit meni paremmin kuin edellisviikolla. Iitu räksytti ja paimensi vähemmän ja eteni enemmän. Varmaan osuutensa oli sillä, että mun jalka ei ollut tällä kertaa kovinkaan kipeä. Tuo akillesjänteen rasitusvamma vaivaa välillä enemmän ja välillä vähemmän. Heti kun jalka ei ollut kipeä, pääsin liikkumaan nopeammin ja tekemään nopeampia suunnanmuutoksia, kun ei tarvinnut varoa koko ajan, että jalkaan sattuu. Tehtiin kaksi pätkää, joissa kummassakin oli leijeröintiä ja välistävetoja. Ajoittain Iitun meno oli oikeinkin mallikasta. Välillä tuli vaan hammasta niin, että sattui. Pakko on välillä kuitenkin kättä laskea, että saa koiran haltuun. Päätimme, että jos jatkossa Iitu vielä tarjoaa hammasta, se joutuu välittömästi takaisin häkkiinsä. Jospa sitä kautta menisi neidille jakeluun, etten ole purulelu.

Aamulla heräsin kukonlaulun aikaan ja kun kerran olin hereillä, lähdin Iitun kanssa hallille jo puoli kahdeksan aikaan. Jatkettiin samoilla teemoilla kuin ohjatuissa harkoissa: välistävedoilla ja leijeröinnillä. Otettiin muistin virkistämiseksi myös sylikäännöksiä. Iitu on omatoimitreeneissä paljon enemmän kuulolla kuin ryhmätreeneissä. Toki siitä ääntä lähti nytkin, mutta se kuitenkin seurasi ohjausta, eikä pelkästään keskittynyt räksyttämiseen. Näitä omia treenejämme siis jatkamme ainakin kerran viikossa. Tuntuu, että edistymistä tapahtuu nimenomaan niissä. Ryhmätreeneissä olo kun on monesti päinvastainen.

Kokeiltiin keppejäkin ilman minkäänlaista käsiapua ja hyvin Iitu ne veti. Se ei vain siedä yhtään mun jättäytymistä jälkeen ja vasermmalta puolen ohjausta pitäisi alkaa treenaamaan paljon enemmän, kun sekään ei suju. Treenata pitäisi myös keppien hakemista. Iitu ei kovin hyvin niitä vielä hae. Mutta vauhdilla se ne vetää, kun alkuun pääsee ja minä vain hölkötän vierellä. Ja yleensä se pujottelee loppuun asti, eikä keskeytä. Vähän haaveilen, josko sen saisi kesään mennessä kisavalmiiksi. Toisaalta ei ole kiire, koska Lillin kanssa voidaan kisata ainakin hyppäreillä. Katosotaan nyt rauhassa, miten kevään treenit etenee ja tehdään sitten päätöksiä..

Iitu ja Lilli on ihan erilaisia ohjattavana. Iitu on mielettömän nopea, se ei epäröi missään eikä sitä haittaa putoilevat rimat. Iitu on pienestä koostaan huolimatta "telaketju-tyyppi" :) Se roiskii menemään, eikä pienistä hetkahda.  Iitulla kaarrokset on pienet ja se liikkuu esteitä "nuollen", koska sillä on kiire mun luokse. Lilli  taas tekee helposti isoja kaarroksia. Lilli ei helposti tule käteen, vaan sinkoaa suoraan eteenpäin. Tämän hetkisen kurssin ohjaaja päätteli sinkoilun syyksi pallon heiton.  Olen kauan jo ihmetellyt, miksi se  ampuu esteeltä suoraan eteenpäin, vaikka pitäisi tulla mun luokse. Lilliä on pääasiassa palkattu heittämällä palloa eli tämä selitys kuulostaa erittäin loogiselta. 

Lopuksi hieman videonpätkää tämänaamuisista omatoimitreeneistä: http://www.youtube.com/watch?v=y4NZN6bS5Ec

Iitun kisaura korkattu

Iitun kanssa kisattiin tänään oman seuran epiksissä mölliradalla ja taisi mennä meidän startti lähinnä yleisön hauskuttamiseksi. Jotain tämänsuuntaista vähän osasin etukäteen odottaa ja pelätäkin :) Mutta ei tämä niin vakavaa ole. Koiralla ainakin oli hauskaa...

Iitun mielestä agilityssa kivointa on paimentaa emäntää ja juosta kilpaa. Ei siinä sivussa nyt jotain esteitä viitsis ylitellä. Osa tästä paimennuksesta voi johtua siitäkin, että kartturi on hidas ja koira ylinopea, mutta suurin osa taitaa johtua siitä, että Iitusta on niin mahdottoman kiva paimentaa mua. Treeneissä palkataan namialustalla, että se oppisi hakemaan esteitä, mutta se ei ole Iitun mielestä vielä paimennuksen voittanutta. Toivottavasti treeni tuottaa jossain vaiheessa tulosta, koska Iitu on muuten ihan mahdottoman kiva harjoituskaveri.

Möllirata oli kiva rata: ei ollut mitään tapposuoria, vaan oli kontaktiesteitä, pöytä ja pussi vauhtia hidastamassa. Meidän radasta vois sanoa, että kolme ekaa estettä: hyppy-hyppy-A meni hyvin, samoin kolme viimeistä: hyppy-puomi-okseri. Loput menikin sitten enemmän tai vähemmän persiilleen. Kieltoja kieltojen perään, kun Iitu räksytti eikä kuunnellut mun komentoja. Huoh... Tuloksena 25 virhepistettä kielloista ja sekunti yliaikaa.

Noh, tietääpä mitä treenataan: irtoamista, irtoamista ja irtoamista. Jos jollain on hyviä vinkkejä tuon paimentamisen lopettamiseen, vinkit otetaan kiitollisuudella vastaan. Sen päätin, että nyt on ihan pakko keritä hallille treenaamaan omatoimisesti vähintään kerran viikossa, että saatais tuo ipana joskus kisavalmiiksi.

Mulla on kisoista videotallennettakin, khröm.... Mutta se on niin kaameaa katsottavaa, etten ilkeä esittää sitä julkisesti. Sen sijaan laitan tähän perjantain omatoimitreeneistä pätkän, jossa Iitu etenee kuuden esteen radan mallikkaasti eli kyllä se etenemisen osaa, jos vain haluaa :)

http://www.youtube.com/watch?v=fdSltFoD1xY

Seuraavat epikset on maaliskuussa. Toivottavasti olis kehitystä tapahtunut siihen mennessä, sekä koiralla että emännällä =)