Terveyskuulumiset

Pitäis taas yrittää päivittääkin viime kuulumisia. Tahtoo tää bloggaaminen käydä työlääksi.... Ollaan Lillin kanssa treenitauolla. Sillä alkoi loppujen lopuksi kauan odotettu juoksu, mutta ei se agilitykunnossa olisi muutenkaan.

Vappukisoissa se tosiaan kierteli hyppyjä ja selvästi näytti, ettei se halua hypätä. Seuraavana keskiviikkona oli treenit ja sama kiertely ja vaikean näköinen hyppääminen jatkui. Jossain vaiheessa Miira huomasi, että Lillillä roikkuu tiukasti iso havu tassukarvoissa. Havun poiston jälkeen hyppääminen sujui paremmin, mutta ei Lilli oma itsensä ollut vieläkään ja lisäksi sitä ahdisti valtavasti, kun toiset koirat meni keinua samaan aikaan. Eli kyllä sitä joku vielä vaivasi muutenkin. Ei se enää nykyään ihan noin herkkä ole keinun suhteen.

Seuraavana päivänä oli Iitun treenit. Neidillä oli tapansa mukaan sata lasissa, eipä se puolella teholla tee yhtään mitään. Katsoin rataantutustumisessa jo A-estettä, että sen alla oleva putki pakottaa ohjaajan ottamaan etäisyyttä. Aattelin kuitenkin, että A:lla ei tuu ongelmia, koska Iitu on mennyt sen monet monet kerrat aikaisemminkin. Iitulla oli A:lle tullessa kova vauhti ja se lähestyi estettä hieman vinosti. Kun jouduin itse ottamaan etäisyyttä esteeseen, Iitu seurasi liikettäni ja ajautui esteen reunalle samalla kun vauhdilla hyppäsi harjan yli. Siitä reunalta se sitten horjahti ja putosi päistikkaa maahan voltin kera ja suoraan niskalleen. Kaikki tapahtui niin nopeasti, etten edes käsittänyt mitä tapahtui. Luulin, että koira on ihan varmasti kuollut, ettei tuollaisesta ilmalennosta voi selvitä niskoja taittamatta. Ilmalento oli niin karmean näköinen. Tempaisin Iitun järkyttyneenä ensin syliin. Kun laitoin sen sitten maahan, se otti ensin pari horjuvaa askelta, sitten se ravisti päätään pari kertaa ja lähti kävelemään. Ihmeellistä kyllä Iitu näytti olevan täysin kunnossa. Laitettiin se menemään A-este vielä kerran, ettei sille jää traumoja. Juu, Iitulle ei jäänyt ilmalennosta mitään traumoja. Ne traumat oli emännällä, joka ei meinannut saada seuraavana yönä nukuttua. Iitulla oli kyllä suojelusenkeli matkassa...

Olin saanut Lillille ajan fysioterapeutille lauantaiksi ja otin sitten Iitunkin mukaan tarkastettavaksi. Fysioterapeutti kehui Iitun lihaskuntoa, että sillä on tosi mahtavat lihakset. Kaularangan liikkuvuus oli ihan normaali eikä Iitu aristanut mitään paikkaa. Iitu kun on niin energinen ja ottaa kaksi askelta siinä missä Lilli, niin en yhtään ihmettele sen lihaskuntoa. Onneksi ainakin vielä näyttää siltä, ettei ilmalennosta jäänyt suurempia seuraamuksia.

Lilli aristi selvästi vasenta reittään eikä antanut käsitellä tai venytellä sitä. Fysioterapeutin mielestä reisi- ja pakaralihaksessa oli revähtymä ja Lilli sai siihen laser-hoitoa. Neljään viikkoon ei saisi hypätä eikä juosta, vain hihnalenkit sallittuja ja koira olisi pidettävä ravissa. Kesäkuun alussa katsotaan tilanne uudelleen. Onneksi Lillillä on se juoksu, että hihnalenkille joutuis muutenkin. Mutta koitapa pitää sitä juoksematta, kun Iitu haastaa leikkiin. Siinäpä sitä tehtävää. Lillillä oli selässäkin selvä kohouma, mistä sitä tirtää vaikka siinä olisi joku nikamalukko tmv. Tilasin sitten osteopaatillekin ajan ja se menee heinäkuulle asti. Sitä käyntiä odotan kyllä suurella mielenkiinnolla... Lillillähän on selässä nikamamuutos eli kaksi nikamaa on yhteen luutunut. Eläinlääkärin mukaan sen ei pitäisi koiraa vaivataa mitenkään. Fysioterapeutin kanssa tuumattiin, että ehkä kotikoiralla näin onkin, mutta mitä se aiheuttaa urheilukoiralle, on sitten ehkä eri asia. En muuta toivo kuin että Lilli ei saisi ihan rauskan tuomiota, että voitais harrastusta jatkaa muodossa tai toisessa.

Tähän loppuun vielä muutama kuva vappukisoista. Kaikki kuvat on ottanut Taija Linna:

Vappukisat ja syvä ketutus

Kovasti odotetut vappukisat siis takana ja täytyy sanoa, ettei todellakaan mennyt niin kuin elokuvissa, ei... :(

 Aloitetaan kuitenkin siitä, mikä oli hyvää ja toi hyvän mielen. Molemmilla agiradoilla oli keinu ja ekan radan keinu onnistui 100%. Se oli tosi hieno. Lilli meni keinun varmasti ilman mitään epäröintiä. C-radan keinulta Lilli hyppäs ensin pois, mutta toisella yrittämällä sekin meni. A-radalla oli pöytä, jonka yli Lilli on monesti treeneissä luisunut. Nyt sekin onnistui hyvin. Tuomarisedällä oli piippava sekuntilaskuri, jota Lilli pää kenollaan tuijotti. Taisipa laskuri edistää monen koiran pöydällä pysymistä :)

Sitten siihen murheenkryyniin: Lilli alkoi taas ohittelemaan hyppyjä. Ekalla radalla se ohitti kolme. B-radalla se ohitti lähtöhypyn ja muutamana muunkin. C-radalla sama juttu, lisäksi se teki kierroksen kentällä eli kaikin tavoin näytti, ettei haluaisi hypätä. Ne hypyt, mitkä se hyppäsi, se varmisteli eikä edennyt sujuvasti, ja hyppääminen oli ruman näköistä. C-radan jälkeen mua harmitti todella niin, että piti muutama kyynelkin tirauttaa. Harmitti penkin alle menneet odotetut kisat ja murhe, että onko koiralla jotain fyysistä vikaa, miksi se tekee näin. Silmien edessä valui hukkaan kaikki se kova työ, mitä Lillin kanssa ollaan tehty yhdessä ja se kaikki, mitä olen tenyt valaakseni uskoa itseeni ja koiraani. Jotenkin tuohon fyysiseen vaivaan, esim. kipuun, en usko, koska treeneissä ei ole ollut hyppyongelmaa eikä pääsiäisen epiksissä myöskään. Jotenkin tuntuu, että vika on korvien välissä. Ensiksikin ei olla treenattu ulkona eikä kisattu ulkokentillä vuoteen, Lilli tuntui häiriintyvän kaikesta kentän laidalla. Se keskeytti pujottelunkin, kun keppien kohdalla oli paljon yleisöä ja kepit oli ihan radan reunalla. Startattiin toisena, joten jouduin hakemaan sen häkistä ja heti suoraan sieltä radalle.. Lilli kun inhoaa häkissä olemista. Olisiko ihan näinä päivinä alkavalla juoksullakin osuutta... Lili on niin kovin herkkä koira, johon vaikuttaa kaikki ja ihan aikojen alussahan se teki sitä, että kiersi hyppyjä, kun oli epävarma.

Helpointahan se olisi, jos olisi taustalla esim. joku jumi, mutta luulen, että kyse ei ole siitä, ei ainakaan pelkästään. Vaikka kyllä sekin puoli nyt tutkitaan.  Toivottavasti juoksu odotuttais vielä muutaman päivän, että päästäisiin keskiviikon treeneihin. Voisi kuvauttaa videolle Lillin hyppäämistä ja pyytää ohjaajaakin tarkkailemaan Lillin hyppytekniikkaa. Jos se ensi viikon treeneissä hyppää ok, niin korvien välistä löytyy syy tuolle ohittelulle ja varmistelulle. Siihen kai auttaa vain kisaaminen erilaisissa ympäristöissä, mutta en enää tiedä kauanko jaksan lyödä päätä seinään, kun olen tehnyt sitä niin kauan. Pitäiskö vaan alkaa panostamaan Iituun. ja jäähdytellä Lillin kanssa. Siinäpä sitä miettimistä kerrakseen...  

Kelpo epikset :)

Lillin kanssa startattiin tänään oman seuran epiksissä. Mulle jäi osittain poskelleen menneistä Vöyrin kisoista mahdoton näyttämisen nälkä, ettei me (tai siis minä) olla niin nollia kuin miltä Vöyrin A-rata näytti. Taistelumielellä siis lähdettiin kisaamaan. Ja mielestäni onnistuin aika hyvin. Rata oli sopivan vaikea, ei mikään läpihuutojuttu. Keppien jälkeiset kaksi hyppyä oli pahassa kulmassa, mistä tuomari puhuttelussaan varoittikin. Tullessa muurilta kepeille jäin vähän jälkeen ja Lilli ei sitten keppejä hakenut itsenäisesti, kun olin myöhässä, vaan teki ylimääräisen pyörähdyksen tokasta välistä. Ja siitä tuli sitten viitonen. Keppien jälkeen huomasin olevani ihan eri paikassa kuin olin rataantutustumisessa ajatellut olevani ja peitin täysin Lillin linjan seuraavalle hypylle. Sain viime tipassa loikattua sivuun ja Lillikin auttoi kiertämällä meikäläisen menemällä hypylle, kun sinne kerran käskettiin :) A-esteen alastuloa vähän pelkäsin, koska se on meillä aina vähän tuuripeliä. A:n alta meni lisäksi kaksi putkea, joten en päässyt ihan viereen käskyttämään. Tällä kertaa kontaktit meni kuitenkin hyvin. Puomillahan ei mitään ongelmaa koskaan olekaan. Lillillä oli vauhti päällä ja se eteni keppejä lukuunottamatta hyvin. Se haki putketkin hienosti, ei tarvinnut suulle asti saatella. Oli kyllä tosi tosi kiva kisata Lillin kanssa tänään. Alitettiin ihanneaikakin muutamalla sekunnilla ja se ei ole meille ihan jokapäiväistä.

Lillistä tulee kerta kerralta mukavampi kisakaveri. Vöyrin maneesissakin se tuntui olevan kuin kotonaan. Kartturi taitais tarvita paremmat hermot, mutta eiköhän ne sieltä tule hiljalleen kokemuksen karttuessa. Tämän päivän kisat taisi olla ekat, etten jännittänyt juuri lainkaan. Päällimmäisenä oli vain tunne, että on tosi kiva mennä radalle Lillin kanssa. Tuskin maltan odottaa vappua ja kisoja kotikentällä. Mä niin niin toivon, ettei Lillin juoksu alkaisi ihan vielä ja päästäisiin kisaamaan. Se olis niin hienoa...  Mutta heti vapun jälkeen voiskin sitten juoksu tulla, koska kesäkuussakin olis monet kivat kisat tiedossa...

Miten monta kertaa olen meinannut lyödä hanskat tiskiin Lillin kanssa, kun se on pelännyt hallilla kaikkea mahdollista ja kerta toisensa jälkeen mennyt ulko-ovelle, että voitaisko jo mennä pois. Onneksi en silloin luovuttanut, sillä Lillin mielestä agility on ihan huippujuttu nykyään :)

Kaksijakoiset fiilikset

Eli kisaraporttia olis tulossa. Tänään kisattiin Lillin kanssa kaksi starttia Vöyrillä. Pieni toive oli, ettei radalla olisi keinua, edes toisella. Ja niin onnekkaasti kävi, ettei sitä ollut kummallakaan. Mutta osattiin me kämmätä siitä huolimatta (Tai oikeammin minä kämmäsin. Lilli teki minkä voi, ohjaajasta huolimatta). Olin tosi helpottunut, kun näin ettei A-radalla ollut keinua, eikä itse ratakaan vaikuttanut erityisen vaikealta. Taisin olla niin helpottunut, että unohdin ohjaamisen, ja sen että koiralle pitää näyttää ja kertoa, mihin se menee. Ja kyllä mua jännittikin niin, että olin ihan kokovartalokipsissä. Vaikutti siis sekin... Kolmannelle esteelle, puomille, tuli kielto. Sen jälkeen putki meni vielä hyvin. Mutta seuraavan hypyn Lilli kiersi ja samoin kaksi muutakin hyppyä radalla eli hylly tuli. Olin radalla ihan liian pehmeä. Lilli otti kierroksia kuulutuksesta, mutta ne ei olisi häirinnyt sen suoritusta, jos olisin kunnolla käskyttänyt sitä. A-radan jälkeen ajattelin, että tästä ei voi olla muuta suuntaa kuin ylöspäin. Mua ei toinen kisa enää edes jännittänyt, kun otti niin päähän ensimmäinen suoritus. Kävin syömässä starttien välissä aamulla väliinjääneen aamupalankin, mitä kisakaveritkin ihmetteli. Mut harmitus oli tosiaan niin suuri, että jännitys pyyhkiytyi tipo tiehen ja ruokakin maistui...

B-radalle päätin tsempata ja kaivaa asenteen esiin. Ennen kuin tuli meidän vuoro, kuiskasin Lillille, että perkele nyt mennään. Asenne olikin itsellä nyt ihan eri. Käskytin kunnolla esteille ja ohjasin loppuun saakka. Lilli irtosi putkiin tosi hyvin. Kepeille tultiin aika hankalasta kulmasta. Lilli suoriutui siitäkin loistavasti ja aloitti oikein. Pujotteluun se tarttis kyllä lisää vauhtia: meni taas sipsutteluksi. Sillä vois saada toista sekuntia ajasta poois. Me kun ei puhtaallakaan radalla olla mitään raketteja. Keppien jälkeisen hypyn Lilli sitten kiersi, mutta sain sen takaisin ja selvittiin siitä pelkällä kiellolla. Sain kentän laidalta palautetta kisan jälkeen. Mun olisi pitänyt ottaa Lilli paremmin haltuun niiden keppien jälkeen. Ennakoin liikaa tulevia hyppyä ja kaarretta. Ja vedin kädellä Lillin hypyn ohi. Hiukan siis kaivelee tuo vitonen, kun nolla oli niin lähellä. Ja virhe oli täysin omaa syytä. Mutta onneksi päällimmäiseksi jäi hyvä positiivinen mieli, kun noustiin notkosta ja tsempattiin.

Mulla on nyt uus slogani, jonka aion pitää mielessä: asenne ratkaisee. Pitää olla sata lasissa ja asialla, eikä tuudittautua siihen, että näyttää helpolta. Mutta kai tätä pettymyksen karvasta kalkkia on välillä juotava. Se opettaa olemaan tosissaan radalla ja tsemppaamaan. Vaikka joskus sitä kyllä ihmettelee, että miksi sitä ei opi vaan toistaa samoja virheitä yhä uudelleen ja uudelleen. Jospa tänään opitut pysyisi mielessä vähän pidempäänkin... hope so.

Viikon päästä olis ohjelmassa onneksi omat vappukisat ja kolme starttia. Mulla on kaikki peukut pystyssä, että Lillin juoksu odotuttaisi vielä viikon, että päästäisiin kisaamaan. Ne on nimittäin kirjaimellisesti kotikisat, kun asun 200 metrin päässä kisapaikasta :).

Lopuksi pieni loppukevennys. Lillihän ei ole juuri hevosia nähnyt ja sitten kun on hevosen kohdannut, on pelännyt ja räksyttänyt ihan mielettömästi. No, Vöyrin kisat oli maneesissa ja hevosia ympäristössä oli paljon. Meidän auton vieressä oli aitauksessaan hepo, joka kurotti turpaansa Lilliä kohti. Lilli yllätti mut ja meni nuuhkimaan hevosen turpaa. Siinä ne sitten nuuskuttelivat toisiaan hyvän tovin ihan rauhassa. Kiva heppakokemus siis Lillille :).

Käytiinpä mätsärissä

Oon katellut loppukesän näyttelyitä sillä silmällä, että josko Iitun johonkin ilmoittais. Kunhan se nyt ensin tiputtais kaiken karvansa ja alkais sitten kasvattamaan uutta. Mätsärikausi alkoi ja niitä onkin nyt melkein joka viikonloppu. kesän tavoitteena on saada Miss I:n kehäkäytös kuntoon.

Tänään oli mätsäri sekä Kurikassa että Nurmossa. Valitsin Nurmon, koska se oli paljon lähempänä. Ja ihan hyvä, että valitsin: paikalla oli aika vähän koiria ja haasteelliset olosuhteet. Paikkana oli nimittäin yläasteen piha ja kehät oli sellaisessa paikassa, että siellä pyöri tuuli ihan mielettömästi. Tuuli tarttui kehänauhoihin niin, että niistä kuului ihan järkyttävä lepatus. Itsekin säikähdin ensin, että mikä ihme ääni tää on, ennen kuin tajusin mikä sen aiheutti. Tuuli lennätti hiekkaa niin, että sitä oli silmät ja suu täynnä. Hampaat vain narskui :)

Iitu ei tykännyt kehänauhojen lepatuksesta lainkaan. Häntä pakkas välistä koipien väliin ja aattelin jo, että mitähän tästä tulee. Noh, pieni pelko tuntui olevan vain hyväksi. Ei ollut kengurumeininkiä laisinkaan, vaan tassut pysyi nätisti maassa. Liikkeitä esittäessä ravasi hienosti käännöksiä ja liikkeellelähtöä lukuunottamatta. Seisominen ja pöydälläolo on Iitulla mennyt aina hyvin ja niin nytkin. Parimme oli kumminkin sen verran hyvä, että sinistä nauhaa käteen tyrkättiin. Oltiin kuitenkin loppujen lopuksi kakkosia. Iitulla kesti pinna tosi hyvin pitkään seisomiseen. Ehkäpä se on aikuistunut. Who knows... Ensi viikonloppuna sitten nähdään, oliko tämänpäiväinen käytös vain kertaluonteista. Jos käytös jatkuu tällaisena, niin kyllä viralliset kehätkin vielä tänä kesänä meitä kutsuvat... Se on saletti. Pitäis se ykkösruusuke nimittäin metsästää...

Jopa kiinnosti tulla blogiakin päivittämään, kun pitäisi ottaa imuri käteen. Ei sen puoleen, siivous on kyllä must-juttu. Koirat tuo tassuissaan ihan käsittämättömän määrän hiekkaa, jota löytyy kaikkialta sänkyä myöten. imuroit tänään ja huomenna on sen näköistä, ettei ole ikinä siivottu. Se onkin kevään ainut haittapuoli. Lumet suli takapihalta yllättävän nopsaan. Koiratkin pääsi eilen korkkaamaan aitauksensa ja olivat innoissaan, kun pääsivät pihalleen.

Lillin juoksua kun ei kuulu vieläkään niin on treenattu molempien koirien kanssa tälläkin viikolla. Lillin kanssa treenattiin niistoa, jonka treenaamista jatketaan omatoimiharkoissakin, jos vain hallille joskus ehtis. Joku lamppu Lillille syttyi eli siitä jatketaan. Tehtiin vauhtiympyrää, jossa sai koira tykittää ja sit vielä hämättiin koiria, eikä kolmatta pätkää mentykään vauhdilla vaan tehtiinkin uuppari ja haa, se oli taattua Lilliä: piiiitkää kaarrosta. Mutta kivat treenit meillä oli. Lillillä oli hyvä vire, ja taidettiin me vähän jotain osatakin. Ei ainakaan koutsi haukkunut maanrakoseen :)  Ja kun koutsi tän kummiskin lukee, niin voin tunnustaa että vähän on paineita kun on tuttu ohjaaja, mutta mun mielestä sillai hyvällä tavalla. Sitä oikeesti yrittää saada siellä radalla jotain aikaan, eikä vaan mene hällä väliä-asenteella. Lillin virettä ei latistanut edes se, että laitoin sen menemään keinun muutaman kerran vuoroa odottaessamme. Ja kyllä se keinun menikin ihan oma-aloitteisesti, tosin mulkoillen... Keinu tosin oli 10 sentin korkeudella, ettei tarvinnut kisakeinua mennä. Tosi hyvä juttu tää seuran uusi keinu, jonka korkeutta saa säädettyä mieleisekseen.

No eilen oli sitten sähköjäniksen vuoro. Vauhti ja tarmokkuus oli taattua Iitua. jostain syystä se kävi vielä tavallistakin kuumempana. Kepit se tapaa vetää suvereenisti vauhdilla ja virheettä. Nyt ei keskittyminen riittänyt täyden sarjan suoritukseen, vaan saatiin onnistumaan vasta kun vähennettiin kepit puoleen. Mentiin varsinainen rata pätkissä ja pienet pätkät menikin hyvin. Kokonaiseen radansuoritukseen ei vielä Iitun keskittyminen riitä. Sillä on hirvee kiire eteenpäin ja kun se ei vielä oikein tiedä, mitä pitäis tehdä, niin tahtoo pienellä mennä yliyrittämiseksi ja kuumumiseksi koko touhu välillä. Mut eikö me tästä treenaamalla mennä eteenpäin. Välillä Iitu eteni ihan kivasti, mutta irtoaminen on Iitulle vaikeinta ja sitä pitäisi kovasti treenata.

Kun Lillin juoksua ei kuulu ei näy, ilmoitin sen sitten pitkäperjantain kisoihin Vöyrille ja omiin vappukisoihin. Äsken lenkillä se kyllä merkkaili muutaman kymmenen metrin välein, joten saapa nähdä, kuinka käy. Jos juoksu alkaa viikon sisällä, menee kolmet odottamani kisat pommiin. En olis alkuvuodesta uskonut, että se näin kauas juoksua panttaa, mutta uskottava se nyt on. Tässä saakin pari viikkoa jännätä, että alkaako vai eikö.

Sunnuntaina olis aikomus mennä Iitun kanssa treenaamaan mätsäriin. Ehkä me sen kanssa jossain kehässä pyörähdetään loppukesästä, kun vain ensin pudottais kunnolla turkkinsa, että saa ruveta sitä taas kasvattamaan.

Lilli 5 vee

Otan jo päivän ennakkoa, kun en varmaan huomenna, oikeana päivänä ehdi blogia päivittämään.

Lilli täyttää huomenna 4.4 viisi vuotta. Kyllä aika on kiitänyt nopsaan ja joskus tulee mieleen, että ihan liian nopsaan se kiitää. Nämä lemmikit kun viipyvät niin lyhyen aikaa luonamme ihmisikään verrattuna. Mutta sitä ei surra etukäteen, vaan nautitaan yhteisistä hetkistä. Lilli alkaa olla neito parhaassa iässään, koirapersoonallisuus, jota ei toista vastaan tule.

Joskus on pakko nauraa Lillin omille pikku omituisuuksille: miten se tuijottaa taivaalle täysikuuta ja tähtiä. Se komentaa lenkillä vieraita ihmisiä heittelemään itselleen lumipalloa. Muutama viikko sitten pysähdyin lenkillä vaihtamaan pari sanaa vastaantulevan miehen kanssa. Lilli alkoi haukkumaan tälle vieraalle, joka kysyi että pelkääkö sun koiras häntä. "Ei suinkaan, vastasin, se vain komentaa, että heitä mulle lumipallo" :)

Äitini on Lillille erittäin tärkeä ihminen. Joskus tuntuu, että jopa rakkaampi kuin omistaja, mutta vain joskus. Äidin luona Lilli roudaa tietyn pehmolelun tai pikkupallon äidin jalkojen juureen ja menee itse muutaman metrin päähän maata odottamaan, että huomaako, huomaako joko huomaa... Lilli kyttää, että huomataanko lelu ja heitetäänkö se hänelle. Ja jos äiti aikoo heittää, Lilli pomppaa salamana pystyyn, käy hakemassa lelun vieden sen kauemmaksi ja sitten käy hetken päästä pudottamassa sen uudelleen äidin jalkojen juureen. Ja sama tuijotus alkaa taas. Ja tätä voi siis jatkua tuntitolkulla. Jos sitä lelua ei ole huomaavinaankaan, Lilli saattaa maata paikallaan odottaen vaikka kuinka kauan. Kokeiltu on...:) Joskus on pakko laittaa lelut piiloon, ettei koko kyläily mene Lillin osalta vain lelun ja äidin tuijottamiseksi. Joskus se tekee samaa mullekin, mutta ei koskaan täällä kotona. Paitsi illalla, kun menen pesemään hampaita, se käy pudottamassa pinkin possunsa jalkojeni taakse ja komentaa heittämään. Ja tämä tapahtuu aina hammaspesun aikaan, Ihmettelen, minkä vuoksi se jatkaa tuota tapaa, koska en ole koskaan heittänyt sille tuota possua hampaita pestessäni :).

Lilli on niin omalaatuinen koirapersoona, että elämä olisi aika tylsää ilman sen ihmeellisyyksiä. Iitun pään päällä voi joskus nähdä suuren kysymysmerkin, kun se katselee kaverinsa touhuja: mitä ihmettä sä puuhaat???!!! :)) Iitu on luonteeltaan suoraviivaisempi, eikä sille ole kehittynyt samanlaisia outoja tapoja.

Hyvää 5-vuotispäivää Lilli-rakas. Toivottavasti vähintään saman verran yhteisiä vuosia on vielä edessäpäinkin.

Kun Lillistä valitsee synttärikuvaa, siinä on oltava mukana sen lempielementti ja -paikka: Kyrkösjärven luminen rantapenkka, jota saa loikkia ylös alas ja taas ylös ja alas.... Se on puuha, johon Lilli ei koskaan kyllästy. Lumi sulaa ja käärmeet valtaa nuo penkat, joten nyt on viimeiset hetket Lillin lempipuuhille. Mutta syksyllä kun ensilumi sataa: voi sitä Lillin riemua. Vihdoinkin! Tätä on koko kesä odotettu, se varmaan sanoisi, jos osaisi :)